"Mitä enemmän jollakulla on valtaa,
sitä suuremmat ovat pikkuasioiden seuraukset."
sitä suuremmat ovat pikkuasioiden seuraukset."
Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (Jaana Kapari-Jatta), Ajattomia satuja ja tarinoita 3, Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 5. Lue kirja, jonka olet lukenut lapsena tai nuorena, YA-lukuhaaste: Kirja, jonka olet aiemmin lukenut
Sylvia Louise Engdahlin Lumotar teki suuren vaikutuksen nuoreen minuun. Pidin siitä jopa esitelmän lukion äidinkielen puhetaidon kurssilla, joskin luulen, etten tuolloin osannut kertoa kirjasta tavalla, joka olisi kuvannut sitä oikein saati saanut jonkun tarttumaan teokseen. Olen ostanut kirjan vuosien varrella omaksikin taka-ajatuksella, että lukisin sen joskus uudelleen.
Kirjoitin teoksesta suosikkikirjalistauksessa kesäkuussa 2011, kun blogini oli vasta kuukauden vanha. Toisen kerran olen nostanut Lumottaren esiin Top Ten Tuesdayssa toukokuussa 2016 Kymmenen uudelleen leuttavaa käännöstä-postauksessa. Kun Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi kirjabloggaajat vinkkaamaan omia lempikirjoja Lukuviikolla, ajattelin, että nyt on tullut aika lukea tämä uudelleen, sillä en tullut lukeneeksi sitä viime vuoden lukuhaasteessani Uudelleen luettua. Lukuviikon haasteeseen osallistuvien postauksia julkaistaan pitkin päivää tunnin välein.
Lumottaren päähenkilö on Elana, ensimmäistä vuottaan federaation laitoksessa opiskeleva nuori nainen. Hänen isänsä ja useita vuosia aikaisemmin kuollut äitinsä olivat molemmat laitoksessa työskenteleviä agentteja, antropologeja, joiden tehtävänä on suojella nuoriskulttuureja. Elana on halunnut opiskella agentiksi siitä asti, kun oppi mitä nuorismaailmat ovat. Laitoksen ihmiset ovat kotoisin useilta eri planeetoilta, jotka ovat edenneet kehityksessään tasolle, jolla he voivat hyödyntää psyykkisiä kykyjä, kuten psykokinesiaa, telepatiaa ja muodostaa suojaavan kilven mielen voimallaan.
Laitoksen tehtävänä on suojella nuorisia, eli vähemmän kehittyneitä maailmoja. Osa maailmoista on tekniikaltaan vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, muistuttaen meidän keskiaikaamme. On myös maailmoja, jotka ovat jo ottaneet käyttöön avaruusteknologiaa ja kaikenlaisia maailmoja siltä väliltä. Pidemmälle edistyneet valloittavat niin asutettavakseen kuin luonnonvarojen takia uusia planeettoja. Asumattomien planeettojen hyödyntäminen ei federaatiota haittaa, mutta jos kehittyneempi nuoriskansa yrittää rakentaa siirtokunnan planeetalle, jolla asuu jo alemman tason nuoriskulttuuri, he puuttuvat mahdollisuuksiensa mukaan asiaan mahdollisimman huomiota herättämättomasti, jotta kummankaan kansan kehityksen taso ei häiriinny korkeamman kulttuurin vaikutuksesta.
Elanan ei olisi tarkoitus vielä moneen vuoteen astua nuorisplaneetan kamaralle, mutta hän piiloutuu Andresia-nimiselle planeetalle laskeutuvaan alukseen ja joutuu kasvamaan henkisesti paljon selvitäkseen koettelemuksista, mitä lapsellinen teko aiheuttaa. Imperiumiksi kutsuttu valloittajakansa on perustanut leirin andresialaiseen metsään. Paikalliset luulevat, että lumotussa metsässä on lohikäärme, mikä oikeasti on kallionjauhin, jolla muokataan maaperää. Kone jopa hönkii lieskoja polttaessaan maanpäällyskasveja.
Tapahtumia seurataan Elanan serkulleen kirjoittaman kirjeen kautta. Välillä päästään kurkistamaan myös andresialaisen Georynin ja imperiumilaisen Jarelin ajatuksia. Imperiumilaiset eivät pidä itseään vähemmän kehittyneitä kansoja edes ihmisinä, mikä onkin kätevä oikeutus heidän alistamiseensa. Kohtelu muistuttaa kovin paljon esimerkiksi tummaihoisten ja juutalaisten kokemaa omassa historiassamme.
Jarel kuitenkin on sitä mieltä, että valloitetun planeetan alkuperäiset ovat ihmisiä, eivät vain ihmisen kaltaisia. Hän toisaalta lipsahtaa hieman jalon villin ajatukseen ja glorifio, kuinka vähemmän kehittyneet kansat ovat kuin lapsia, jotka eivät tiedä todellisista vaikeuksista mitään. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, kuten Elana pääsee todistamaan lähikylässä, missä on paljon nälkää näkeviä lapsia, köyhyyttä ja sairautta. Hyvin inhimillistä kärsimystä, josta Jarel ei tiedä mitään, eikä vasta vähän opiskellut Elanakaan aiemmin.
Elana, hänen isänsä ja tuleva puolisonsa Evrek kehittävät juonen imperiumilaisten karkottamiseksi Andresiasta, mutta siihen he tarvitsevat paikallisten apua. Sattumalta puunhakkaajan neljä poikaa kulkee federaatiolaisten leirin ohitse matkallaan kuninkaan luokse - ha haluavat taistella lohikäärmettä vastaan. Nuorin veljistä, Georyn osoittautuu henkisiltä lahjoiltaan täydelliseksi mieheksi suunnitelman toteuttamiseksi. Niinpä hänen psyykkisiä kykyjään koulutetaan. Samalla Elana kiintyy nuorukaiseen, vaikka tietääkin, että lopulta he kuuluvat eri maailmoihin.
En tällä toisella lukukerralla pitänyt kirjasta niin paljoa kuin nuorena. Koko lukukokemusta häiritsi tunne liiallisesta helppoudesta, millä asiat tapahtuvat. Kuvailu on hyvin satukirjamaista vailla jatkuvaa syvyyttä, jota välillä pilkahtelee kerronnassa, kuten edellä mainitussa kylä-kohtauksessa. Hahmoista, miljööstä ja kulttuurista vain vihjaistaan vähän siellä täällä menemättä kuitenkaan kovin tarkkoihin yksityiskohtiin. Teos muistuttaa suuresti pari vuotta myöhemmin ilmestynyttä Ursula K. Le Guinin Maailma, vihreä metsä-romaania. Le Guin on Lumottaren etulieppeen mukaan Engdahlin lempikirjailijoita.
Ison miinuksen tekee myös teoksen käännös, joka tökkii sanavalinnoillaan. Käännöksestä vastaa palkittu Jaana Kapari-Jatta ja hän lienee hakenut teokseen tarkoituksellakin hieman vanhahtavaa tyyliä etenkin andresialaisten puheeseen, mutta sanat kuten uumoilla ja turhanaikainen nousivat hieman häiritsevästi esiin lukiessa. Minua kiinnostaisikin joskus lukea teos alkuperäiskielellä, sillä Lois Lowry mainitsee esipuheessaan, kuinka hienosti kirjailija on luonut jokaiselle eriasteisen kulttuurin edustajalle omanlaisensa puhetavan ja sanaston, mikä harmillisesti ei tule suomennoksessa kovin selvästi esille. Olisi kiinnostavaa tietää millä tavoin kirjailija on muokannut tarinaa vuosien 1970 ja 2001 versioiden välillä.
Kirjoitin teoksesta suosikkikirjalistauksessa kesäkuussa 2011, kun blogini oli vasta kuukauden vanha. Toisen kerran olen nostanut Lumottaren esiin Top Ten Tuesdayssa toukokuussa 2016 Kymmenen uudelleen leuttavaa käännöstä-postauksessa. Kun Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa haastoi kirjabloggaajat vinkkaamaan omia lempikirjoja Lukuviikolla, ajattelin, että nyt on tullut aika lukea tämä uudelleen, sillä en tullut lukeneeksi sitä viime vuoden lukuhaasteessani Uudelleen luettua. Lukuviikon haasteeseen osallistuvien postauksia julkaistaan pitkin päivää tunnin välein.
Lumottaren päähenkilö on Elana, ensimmäistä vuottaan federaation laitoksessa opiskeleva nuori nainen. Hänen isänsä ja useita vuosia aikaisemmin kuollut äitinsä olivat molemmat laitoksessa työskenteleviä agentteja, antropologeja, joiden tehtävänä on suojella nuoriskulttuureja. Elana on halunnut opiskella agentiksi siitä asti, kun oppi mitä nuorismaailmat ovat. Laitoksen ihmiset ovat kotoisin useilta eri planeetoilta, jotka ovat edenneet kehityksessään tasolle, jolla he voivat hyödyntää psyykkisiä kykyjä, kuten psykokinesiaa, telepatiaa ja muodostaa suojaavan kilven mielen voimallaan.
Vaikka tärkein tavoitteemme on tutkia nuorisia, silloin tällöin syntyy tilanteita, jolloin toimimme. Aina joskus saatamme pelastaa maailman - tai siis sen ihmiset orjuudelta tai sukupuutolta. Emme sekaannu planeettojen sisäisiin asioihin -- Yritämme kuitenkin pelastaa nuoriskansat toisiltaan aina kun voimme. (s. 27)
Laitoksen tehtävänä on suojella nuorisia, eli vähemmän kehittyneitä maailmoja. Osa maailmoista on tekniikaltaan vielä hyvin varhaisessa vaiheessa, muistuttaen meidän keskiaikaamme. On myös maailmoja, jotka ovat jo ottaneet käyttöön avaruusteknologiaa ja kaikenlaisia maailmoja siltä väliltä. Pidemmälle edistyneet valloittavat niin asutettavakseen kuin luonnonvarojen takia uusia planeettoja. Asumattomien planeettojen hyödyntäminen ei federaatiota haittaa, mutta jos kehittyneempi nuoriskansa yrittää rakentaa siirtokunnan planeetalle, jolla asuu jo alemman tason nuoriskulttuuri, he puuttuvat mahdollisuuksiensa mukaan asiaan mahdollisimman huomiota herättämättomasti, jotta kummankaan kansan kehityksen taso ei häiriinny korkeamman kulttuurin vaikutuksesta.
Muut olivat jo ulkona ja jouduin käytettyyn ilmalukkoon. Kun sen ulompi ovi liukui auki, hengitin ihanan raikasta ilmaa ja auringonpaistetta -- Mikä lapsi olinkaan seisoessani siinä kynnyksellä, olin ensimmäisellä uudella planeetallani ja odotin suruttomana suurenmoista ja loisteliasta seikkailua! (s. 35)
Elanan ei olisi tarkoitus vielä moneen vuoteen astua nuorisplaneetan kamaralle, mutta hän piiloutuu Andresia-nimiselle planeetalle laskeutuvaan alukseen ja joutuu kasvamaan henkisesti paljon selvitäkseen koettelemuksista, mitä lapsellinen teko aiheuttaa. Imperiumiksi kutsuttu valloittajakansa on perustanut leirin andresialaiseen metsään. Paikalliset luulevat, että lumotussa metsässä on lohikäärme, mikä oikeasti on kallionjauhin, jolla muokataan maaperää. Kone jopa hönkii lieskoja polttaessaan maanpäällyskasveja.
"Te lääkintämiehet tunteilette alkuasukkaiden vuoksi, mutta että muka ihmisiä - se menee jo vähän liian pitkälle. 'Ihmisen kaltaisia', mutta eivät sentään ihmisiä. Nämä ovat kaukana ihmisen alapuolella. Kuka tahansa hölmö näkee sen." (s. 61)
Tapahtumia seurataan Elanan serkulleen kirjoittaman kirjeen kautta. Välillä päästään kurkistamaan myös andresialaisen Georynin ja imperiumilaisen Jarelin ajatuksia. Imperiumilaiset eivät pidä itseään vähemmän kehittyneitä kansoja edes ihmisinä, mikä onkin kätevä oikeutus heidän alistamiseensa. Kohtelu muistuttaa kovin paljon esimerkiksi tummaihoisten ja juutalaisten kokemaa omassa historiassamme.
Jarel kuitenkin on sitä mieltä, että valloitetun planeetan alkuperäiset ovat ihmisiä, eivät vain ihmisen kaltaisia. Hän toisaalta lipsahtaa hieman jalon villin ajatukseen ja glorifio, kuinka vähemmän kehittyneet kansat ovat kuin lapsia, jotka eivät tiedä todellisista vaikeuksista mitään. Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, kuten Elana pääsee todistamaan lähikylässä, missä on paljon nälkää näkeviä lapsia, köyhyyttä ja sairautta. Hyvin inhimillistä kärsimystä, josta Jarel ei tiedä mitään, eikä vasta vähän opiskellut Elanakaan aiemmin.
"Minulle on monasti kerrottu, että sinun maailma on erilainen kuin omieni, mutta että se olisi tällainen! Tämä on sietämätöntä, Georyn! Miten ihmiset voivat elää tällaisessa maailmassa?"
--
En usko että olin sen sinisilmäisempi kuin federaation kansalaiset keskimäärin. Kuka muu kuin psykologian, historian tai muinaisen kirjallisuuden tuntija olisi missään tilanteessa törmännyt sellaiseen tietoon? (s. 156 ja 159)
Elana, hänen isänsä ja tuleva puolisonsa Evrek kehittävät juonen imperiumilaisten karkottamiseksi Andresiasta, mutta siihen he tarvitsevat paikallisten apua. Sattumalta puunhakkaajan neljä poikaa kulkee federaatiolaisten leirin ohitse matkallaan kuninkaan luokse - ha haluavat taistella lohikäärmettä vastaan. Nuorin veljistä, Georyn osoittautuu henkisiltä lahjoiltaan täydelliseksi mieheksi suunnitelman toteuttamiseksi. Niinpä hänen psyykkisiä kykyjään koulutetaan. Samalla Elana kiintyy nuorukaiseen, vaikka tietääkin, että lopulta he kuuluvat eri maailmoihin.
Ehkä avaruusmatkailun keksiminen oli mustin täplä muutenkin mustassa historiassamme, ehkä todella viisaat kansat hallitsivat väestönkasvua ja pysyvät kotonaan siellä minne kuuluvat. (s. 192)
En tällä toisella lukukerralla pitänyt kirjasta niin paljoa kuin nuorena. Koko lukukokemusta häiritsi tunne liiallisesta helppoudesta, millä asiat tapahtuvat. Kuvailu on hyvin satukirjamaista vailla jatkuvaa syvyyttä, jota välillä pilkahtelee kerronnassa, kuten edellä mainitussa kylä-kohtauksessa. Hahmoista, miljööstä ja kulttuurista vain vihjaistaan vähän siellä täällä menemättä kuitenkaan kovin tarkkoihin yksityiskohtiin. Teos muistuttaa suuresti pari vuotta myöhemmin ilmestynyttä Ursula K. Le Guinin Maailma, vihreä metsä-romaania. Le Guin on Lumottaren etulieppeen mukaan Engdahlin lempikirjailijoita.
Ison miinuksen tekee myös teoksen käännös, joka tökkii sanavalinnoillaan. Käännöksestä vastaa palkittu Jaana Kapari-Jatta ja hän lienee hakenut teokseen tarkoituksellakin hieman vanhahtavaa tyyliä etenkin andresialaisten puheeseen, mutta sanat kuten uumoilla ja turhanaikainen nousivat hieman häiritsevästi esiin lukiessa. Minua kiinnostaisikin joskus lukea teos alkuperäiskielellä, sillä Lois Lowry mainitsee esipuheessaan, kuinka hienosti kirjailija on luonut jokaiselle eriasteisen kulttuurin edustajalle omanlaisensa puhetavan ja sanaston, mikä harmillisesti ei tule suomennoksessa kovin selvästi esille. Olisi kiinnostavaa tietää millä tavoin kirjailija on muokannut tarinaa vuosien 1970 ja 2001 versioiden välillä.
Loppuun listaan vielä muutamia nuortenkirjasuosikkejani, jotka olen lukenut ensimmäisen kerran ennen kirjablogia:
- Bernard Beckett: Genesis
- Marianne Curley: Nimetyt
- Diana Duane: Haluatko velhoksi?
- Anu Holopainen: Molemmin jaloin
- Melissa Marr: Ilki ihana
- Garth Nix: Sabriel
- Susan Price: Sterkarmin poika
- J.K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
- Angie Sage: Magiaa
- Colin Thompson: Uusi Eeden
...ja blogin aikana:
- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
- Isabel Abedi: Lucian
- Kiera Cass: Valinta
- Stephanie Garber: Caraval
- John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
- Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa
- Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?
- Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
- Angie Thomas: Viha jonka kylvät
- Chris Weitz: The Young World – Kaaoksen päivät
Arvosana:
Takakannesta:
Minä en saisi itkeä. En saisi antaa yksityisten tunteideni sotkeutua tähän. Miten tytöstä voi milloinkaan tulla kenttäagenttia, jos hän liikuttuu joka kerta näin? Ehkä olen tolaltani Georynin vuoksi. Tai ehkä en ollenkaan sovellu antropologiseen laitokseen?
Elenan ei olisi alun perin kuulunut olla mukana ryhmässä, joka laskeutui keskiaikaiselle Andresian planeetalle. Mutta Elena oli luvannut hyvittää poissaolonsa opistosta valmistautumalla tutkintoon avaruusaluksella. Elenan isä toimii tutkimusryhmän johtajana.
Elenan on kuitenkin äkkiä astuttava vanhemman kenttäagentin, Illuran, tilalle Andresiassa, jota imperiumilaiset uhkaavat. Hänen on puututtava andresialaisten elämään ilman että he itse tietävät sitä. Elenasta tulee lumotar ja Elenan isästä tähtiinnäkijä. Se, mikä on heille ja muille federaation planeettojen asukkaille tiedettä, onkin andresialaisille taikuutta. Georyn, andresialainen puunhakkaajan poika, joutuu elämänsä suurimpaan tulikokeeseen. Niin myös Elena!
Samankaltaista luettavaa: Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä, Anu Holopainen: Kristallien valtakunta, Susan Price: Sterkarmin poika, Veronica Roth: Viillot, Diana Gabaldon: Muukalainen
Ei mun juttu, mutta lukuiloa viikkoosi Niina!
VastaaPoistaTässä olikin minulle aivan uusi kirja, en siis ollut tästä koskaan kuullutkaan. Harmi, ettei kirja ollut enää niin hyvä kuin ensi kertaa luettuna, mutta näinhän usein käy kun lukee aikuisena uudelleen nuoruuden suosikkeja (onneksi on sitten niitä iki-ihaniakin, jotka kestävät aikuisen kriittisemmän katseen). Kiitos sinulle, että osallistuit päivän vinkkaustempaukseen. :)
VastaaPoistaKivaa, kun organisoit vinkkaushaastee! :) Siskoni oli tehnyt lukuvinkkilistauksen nelosluokkalaisille ja kysyi äsken mielipidettäni ja sain huomata, että olin lukenut ehkä noin kolmanneksen vinkatuista ja tunsinkin vain puolet nimistä. Että näitä enpäs ole aiemmin kuullut -kirjoja on jokaisella tosi paljon. Etenkin nuortenkirjoista on voinut mennä paljon ohi, jos ei itse tai vaikkapa omat lapset olleet sen ikäisiä, että olisivat lukeneet. Onneksi on blogeja ja muita sosiaalisen lukemisen kanavia, mistä löytää itselleen uusia teoksia - vaikka kaikki ei aina välttämättä kiinnostaisikaan, niin joskus voi löytää uuden suosikinkin. :) Moni nuoruuden lempparikirja on kyllä säilyttänyt lumovoimansa, mutta joidenkin kohdalla huomaa, että on lukenut sen jälkeen samankaltaisen, mutta paremmin kerrotun kirjan tai että ei ole aiemmin huomannut jotain kielellisiä ja rakenteellisia virheitä.
Poista