Tämä oli aika haastava. tiedän ja omistankin aika monta klassikkoa, mutta harvemmin luen sellaisia. Jane Austenit ja Brontën sisarusten teokset ovat lukulistalla ja Alexandre Dumas vanhemman teokset kiehtovat kyllä, eivät vain ole olleet kiireettömyydessään etusijalla. Pähkäröityäni vähän aikaa sain kasaan kaksi vähemmän valtavirtakirjallisuutta, mutta yhtä kaikki oman alansa ja aikansa klassikoita kuitenkin: J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta-trilogia ja Douglas Adamsin Linnunrata-sarja.
Vaikka minusta tuntuukin, että klassikot ovat yleensä niin korkeakulttuurisia, että niiden lukeminen vaatii ylempää koskeakoulututkintoa tai vastaavaa, sillä ne ovat aina kovin vaikeaselkoisia. TSH:n lukemiseenkin minulta meni puoli vuotta! Klassikoista on myös harvoin tarjolla useampaa suomennosta (mikä minusta on kyllä vähän erikoista), tai ainakin todelliset kirjallisuuden ystävät suosivat alkuperäistä suomennosta. Tässä tarkoitan lähinnä 70-luvun TSH:n suomennettua versiota (olen monta "veristä riitaa" asiasta käynyt). Minusta suomentajat, Jaana Kapari-Jatan edelläkävijät, Kersti Juva ja Eila Pennanen (unohtamatta runojen kääntäjää Panu Pekkasta) ovat kuitenkin tehneet hienoa työtä keksiessään uudissanoja. Aika vain on kulkenut eteenpäin ja minun hahmotushäiriöisille aivoilleni (ks. MBD) oli varsin haastavaa ymmärtää perussanojakaan, jotka eivät enää nykyään ole käytössä. Kirjan luin ollessani lukiossa (2002-2005), ja kirjasta on ilmestynyt kieliasultaan tarkistettu versio 2007.
Sen lisäksi minusta Tolkien jää maalailemaan liiaksi tuokiokuvia tässä sarjassaan, Hobitti on paljon mielekkäämpi kirja lukea, sillä se pysyy kasassa paljon tehokkaammin. Silti TSH ansaitsee tittelinsä klassikkona, onhan se yksi nykyisten fantasiakirjallisuuden helmien esi-äiti, ja toimii elokuvana moitteettomasti. Kirjaan mahtuu myös monia, ihastuttavia hahmoja: Gimli, Legolas, Aragorn, Merri ja Pippin, Puuparta ja Tom Bombadil, muutamia mainitakseni. Naisia kirjassa on hyvin vähän.
Vaikka minusta tuntuukin, että klassikot ovat yleensä niin korkeakulttuurisia, että niiden lukeminen vaatii ylempää koskeakoulututkintoa tai vastaavaa, sillä ne ovat aina kovin vaikeaselkoisia. TSH:n lukemiseenkin minulta meni puoli vuotta! Klassikoista on myös harvoin tarjolla useampaa suomennosta (mikä minusta on kyllä vähän erikoista), tai ainakin todelliset kirjallisuuden ystävät suosivat alkuperäistä suomennosta. Tässä tarkoitan lähinnä 70-luvun TSH:n suomennettua versiota (olen monta "veristä riitaa" asiasta käynyt). Minusta suomentajat, Jaana Kapari-Jatan edelläkävijät, Kersti Juva ja Eila Pennanen (unohtamatta runojen kääntäjää Panu Pekkasta) ovat kuitenkin tehneet hienoa työtä keksiessään uudissanoja. Aika vain on kulkenut eteenpäin ja minun hahmotushäiriöisille aivoilleni (ks. MBD) oli varsin haastavaa ymmärtää perussanojakaan, jotka eivät enää nykyään ole käytössä. Kirjan luin ollessani lukiossa (2002-2005), ja kirjasta on ilmestynyt kieliasultaan tarkistettu versio 2007.
Sen lisäksi minusta Tolkien jää maalailemaan liiaksi tuokiokuvia tässä sarjassaan, Hobitti on paljon mielekkäämpi kirja lukea, sillä se pysyy kasassa paljon tehokkaammin. Silti TSH ansaitsee tittelinsä klassikkona, onhan se yksi nykyisten fantasiakirjallisuuden helmien esi-äiti, ja toimii elokuvana moitteettomasti. Kirjaan mahtuu myös monia, ihastuttavia hahmoja: Gimli, Legolas, Aragorn, Merri ja Pippin, Puuparta ja Tom Bombadil, muutamia mainitakseni. Naisia kirjassa on hyvin vähän.
Takakannesta:
Taru Sormusten Herrasta on kaikenikäisten fantasiaklassikko, tarina joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt – ja hobitit.
Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.
Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.
juu, muakin rupes vähän ärsyttämään aina välillä ne kaikki kuvaukset :D mutta pidin kovasti kirjasta.
VastaaPoistaOnhan se uraa uurtava kirja, joskin uusinta suomennoksella se voisi maistua minullekkin paremmin. Lienee siis katsastettava uusiksi jossain vaiheessa :)
VastaaPoista