Rosa Liksom: Yhden yön pysäkki

Kappaleina ihmisriepu pitkin maailmaa

  

  

Aamun ensirööki oli pahan makuinen
silti minä loppuun poltin sen
Mahassa kiertää, veri päästä pakenee
sitä mukaan kun savu sakenee

(Kolmas nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi)

 

Praktikum kirjat osa 1/5. Olen lukenut Liksomilta toisen novellikokoelman (Bamalama), joskus menneisyydessä eli yläasteella ja osasin varautua tyylin tuntien kohtaamaan rajua kieltä ja suoranaista inhorealismia ja groteskiutta tosi elämän tapahtumien kuvailussa. Molempia teoksia yhdistää myös merkillinen poliisien halveksinta. Yhden yön pysäkki sisältää 28 novellia ja ne on jaettu neljään kategoriaan Steissi, kaivopiha, steissi, Euroopan eteisaula, 67 astetta pohjoista leveyttä sekä Neljä variaatiota. Käsittelen tässä lähinnä kahta ensimmäistä osiota.

Se päivä alkoi lievällä länsituulella joka tuli mereltä ja sumulla joka katosi yhdeksään mennessä ja auringolla joka paistoi kuumemmin sillä pallonpuoliskolla missä sodat käydään. (s.12)

   

Liksomin kieli on itsetarkoituksellista, hän tahtoo shokeerata lukijaa, vaikka hienovaraisempikin vihjailu riittäisi herättämään ajatuksia. Nyt en tahtonut jäädä ajattelemaan liian pitkäksi aikaa. Teos on täynnä mielenterveyden ongelmia, väkivaltaa, itsetuhoisuutta ja seksiä sekä huumeiden, alkoholin ja tupakan käyttöä, toisin sanoen pohjoista hysteriaa Helsingissä. En voinut välttää kuuntelemasta päänsisäistä versiota Kolmannen naisen kappaleesta, josta jo alussa lainasin muutaman kohdan.

  

Liksomin maailmassa pahoja asioita tapahtuu hyvin nuorille ja tämä saa lukijan (minut ainakin) miettimään kuinka hahmojen ikä korrelloi heidän tekoihinsa. Jos 19-vuotias vajoaa kaljamahansa kanssa sohvaan odottamaan kuolemaa, se on joko hyvin traagisen elämän tulosta tai sitten ikä on vain viitearvo tekstissä. Liksomin kokoelma on edelleen ajankohtainen, vaikka sen kirjoittamisesta on jo melkein kolmekymmentä vuotta. Hänen karnevalistinen tyylinsä ei kuitenkaan uppoa minuun liiallisena epäkohtien kärjistyksenä.
 

Monet ensimmäisten osien novellit sisältävät yhteisenä teemana viittauksen kylmyydestä, joka ilmenee niin sisäisenä ja ulkoisena olotilana kuin myös lämpötilana. Toinen toistuva teema on tapahtumapaikkojen sijoittuminen Helsinkiin (tuohon paheiden tyysijaan). Tästä jotuen puhekielen, erityisesti stadin slangin käyttö on ryöminyt novellien sivuille. Pääkaupungin nuoret elävät yhteiskunnan reuna-alueilla, radanvarsilla ja lähiöissä. Novellit ovat muutamasta sivusta melkein kymmenen sivun mittaiseksi kasvavia yksittäisiä mutta yhteneviä kertomuksia, jotka etenevat pariisilaiskorkojen tahdissa. 

Koko aamuyön riehui ukonilma kuin ydinsota kaupungin päällä. Salamat halkoivat tiheään taivasta ja sade hakkasi asvalttia kuin miljardit pariisilaiskorot. (s.81)

 
Parasta kirjallista antia olivat kauniit tuokiokuvat luonnon tapahtumista. En suosittele kirjaa herkälle (tai eläinrakkaalle) lukijalle, sillä teksti on paikoin äärimmäisen raakaa.
 

Arvosana:

  

Kirjailijasta:

• oikealta nimeltään Anni Ylävaara
• syntynyt 1958
• kotoisin Ylitorniosta
• Finlandia palkinto 2011
• parodisoi useissa teoksissaan Pohjois-Suomea, etenkin stereotyyppisiä pohjoisuutta luonnehtivia kielikuvia ja pohjoisen maiseman käyttö modernin melankolian kuvana
• teosten yhteisiä teemoja; nainen, vallankäyttö, väkivalta, seksuaalisuus, ahdistus
• postmodernin "strobomaisen lyhytproosan" äiti
• Timo K. Mukan temaattinen perijätär

    
139 sivua, WSOY 1985/2012

Kirjailijan kotisivut, Wikipediassa
  

Kirjasta muualla: Kirjattelua, Jokken kirjanurkka,