Saako lahjahevosen suuhun katsoa? Mitä jos lahjaksi saatu kirja ei olekaan hyvä? Onko se silti pakko sinnitellen lukea loppuun? Keskustelu heräsi erään kirjablogaajan saatua lahjaksi kirjan, jota hän ei ollut ajatellut lukea. Tarina on varmasti monelle tuttu.
Esimerkiksi siskoni sai kerran mieheltään joululahjakirjaksi Stephen Kingin Tapahtumapaikkana Duma Key. Sisko oli kertonut jskus nuorena lukeneensa noita, mutta
"vanhana" (+40v) ei kauhu enää ole maistunut, kun yöunet kärsivät niistä. Hän
kuitenkin arvosti elettä, sillä ei ollut koskaan aikaisemmin saanut mieheltään kirjaa
lahjaksi. Teosta oli suositellut kirjamyyjä.
Ostin kerran toiselle siskoistani alennusmyynnistä kirjan aivan takakannen perusteella. Se kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka en tiennyt kirjasta mitään. Kysessä oli Michel Faberin Lihaa ja verta, jonka sitten muutaman vuoden päästä sain itsekin luettavakseni. Takakannen perusteella kyseessä oli vähän Tess Gerritsenin tai Nicci Frenchin tyyppinen tarina, mutta kirja olikin yllätyksekseni jotakin aivan muuta - hyvällä tavalla. Onneksi siskonikin oli kirjasta pitänyt.
Itse tulee hyvin usein luettua lahjaksi saadut kirjat. Oletan aina, että lahjan takana on jokin idea, vaikka välillä hyvän konseptin omaava kirja onkin sisllöllisesti pettymys. Näin kävi mm. saamani Diana Setterfieldin Kolmastoista kertomus-kirjan kanssa. Siskoni kertoi ostaneensa kirjan lukeakseen sen ennen kuin antoi sen minulle lahjaksi. Teos oli makuuni vähän liian laahaava ja melankolinen. Lisäksi tuolloin vesirokkoa sairastaessani lukeminen lisäsi varmaan tätä tunnetta.
John Twelve Hawksin Matkaaja on takanannen kuvailun perusteella minun makuuni sopiva teos, joka monien seuraamieni blogien perusteella ei kuitenkaan oikein saavuta mitään massiivisen sivumäärnsäkään avulla. Itse pääsin lahjakirjaa sivulle 16 asti. Kustanjakaan ei ilmeisesti ollut tyytyväinen kirjan menekkiin, sillä trilogiaa ei ainakaan näillä näkymin suomenneta lisää.
Siskoni siis hankkivat minun näköisiä kirjoja (kuvauksen perusteella), ja ideana ne ovatkin loistavia ja näköisiäni, jokin karma vissiin vaikuttaa siihen, että ne yleensä markkinoidaan väärin perusteion. Esim. "Muistuttaa Da Vinci-koodia" ja "Tässäkö uusi Potter?". Samaan kategoriaan menee esim. Ian Caldwell & Dustin Thomasonin Neljäs siirto, jota myydään kansiteksillä "Jos pidit Da Vinci-koodista, ahmaise tämä." eikä kirjan omilla saavutuksilla tai sisällöllä. Sekin jäi kesken, kun mitään ei tapahtunut puoleen kirjaan mennessä.
Ostin kerran toiselle siskoistani alennusmyynnistä kirjan aivan takakannen perusteella. Se kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka en tiennyt kirjasta mitään. Kysessä oli Michel Faberin Lihaa ja verta, jonka sitten muutaman vuoden päästä sain itsekin luettavakseni. Takakannen perusteella kyseessä oli vähän Tess Gerritsenin tai Nicci Frenchin tyyppinen tarina, mutta kirja olikin yllätyksekseni jotakin aivan muuta - hyvällä tavalla. Onneksi siskonikin oli kirjasta pitänyt.
Itse tulee hyvin usein luettua lahjaksi saadut kirjat. Oletan aina, että lahjan takana on jokin idea, vaikka välillä hyvän konseptin omaava kirja onkin sisllöllisesti pettymys. Näin kävi mm. saamani Diana Setterfieldin Kolmastoista kertomus-kirjan kanssa. Siskoni kertoi ostaneensa kirjan lukeakseen sen ennen kuin antoi sen minulle lahjaksi. Teos oli makuuni vähän liian laahaava ja melankolinen. Lisäksi tuolloin vesirokkoa sairastaessani lukeminen lisäsi varmaan tätä tunnetta.
John Twelve Hawksin Matkaaja on takanannen kuvailun perusteella minun makuuni sopiva teos, joka monien seuraamieni blogien perusteella ei kuitenkaan oikein saavuta mitään massiivisen sivumäärnsäkään avulla. Itse pääsin lahjakirjaa sivulle 16 asti. Kustanjakaan ei ilmeisesti ollut tyytyväinen kirjan menekkiin, sillä trilogiaa ei ainakaan näillä näkymin suomenneta lisää.
Siskoni siis hankkivat minun näköisiä kirjoja (kuvauksen perusteella), ja ideana ne ovatkin loistavia ja näköisiäni, jokin karma vissiin vaikuttaa siihen, että ne yleensä markkinoidaan väärin perusteion. Esim. "Muistuttaa Da Vinci-koodia" ja "Tässäkö uusi Potter?". Samaan kategoriaan menee esim. Ian Caldwell & Dustin Thomasonin Neljäs siirto, jota myydään kansiteksillä "Jos pidit Da Vinci-koodista, ahmaise tämä." eikä kirjan omilla saavutuksilla tai sisällöllä. Sekin jäi kesken, kun mitään ei tapahtunut puoleen kirjaan mennessä.
Kaikki edellämainitut saamani lahjakirjat ovat kuitenkin edelleen lukulistalla, sillä voihan olla, että pitäisin sitten lopulta niistä (vanhana kiikkustuolissa?).
Niinpä, onko pakko lukea vai ei. Sanoisin että on kohteliasta ainakin yrittää mutta ei väkisin. Yksi kirjoista, jonka sain synttärilahjaksi on sellainen etten aio edes avata sitä. Luojan kiitos sen antanut henkilö ei tiedä kirjan sisällöstä mitään eikä ole asiasta kiinnostunut. Jos kysyy luinko jo, sanon joo jos on pokkaa. Ainakin sanon että lukulistalla. Äh, vastaus riippuu ihmisestä! Tiivistettynä: ei ole pakko lukea. Kaikki lahjat eivät aina onnistu, ei sille voi mitään.
VastaaPoistaJos kirjan ostaa itse ja se on huono, ei voi syyttää kuin itseään (että ei ole perehtynyt ko. kirjaan paremmin tai on liiaksi uskonut markkinoijaa), lahjakirja on erilainen. Kuten mainitkin, nuo kirjat olisivat potentiaalisesti voineet olle täysosumia minun kirjamakuni suhteen. Ja monia kirjoja, jotka ovat olleet erinomaisia, olen saanut siskoiltani.
PoistaAina ei kuitenkaan pysty miellyttämään kaikkia. Suurin vika noissa kirjoissa oli mm. se seikka, että takakannet antavat iian positiivisen/houkuttelevan kuvan sisällöstä. (Jälleen kerran markkinoija taputtaa itseään olkapäälleen.)
Onneksi makuja on monia ja näillekin löytyy varmasti yleisönsä ja maailmassa on niin paljon kirjoja, että ei kannata jäädä vellomaan huonon kirjan kanssa. Jos lukeminen on kuin tervanjuontia, on parempi jo oman mielenterveydenkin kannlata luovuttaa ja yrittää toisella kirjalla. Keskenjäneen teoksen pariin voi myös palata myöhemmin uudelleen.
Itse olen kyllä lukenut aina kaikki lahjaksi saamani kirjat, mutta ne ovatkin olleet joko hyviä tai vähintään mielenkiintoisia, joten mitään pakkopullaa niistä ei varsinaisesti ole kehkeytynyt.
VastaaPoistaMeillä on lähipiirin kanssa ihan sopimus, että kerrotaan suoraan toisillemme jos jotain halutaan lahjaksi synttäreinä ja jouluna. Näin esim poikaystäväni osaa aina ostaa juuri oikean kirjan :D Siskonikin lähettelee ennen joulua kattavan lahjatoivelistan, joten mitään epämieluisia ylläreitä ei pitäisi tulla. Ihan kätevä tapa yleensäkin, niin ei nurkkiin keräänny turhaa krääsää.
Meilläkin on ollut käytössä täysi-ikisyyteni ajan sama systeemi, että kerrotaan suoraan mitä haluaa lahjaksi. Näin sain kerran erään ihanan koruntekijän kirjan, jonka pariin palaan aina uudelleen. Omalle kukkarolle se olisi ollut liian kallis.
PoistaKyllä minulta jo lapsena kyseltiin myös, mitä haluan, mutta silloiset toiveet kävivät kamppailua tarpeen kanssa ja pettyneenä olen usein kaivanut isosta lahjapaketista kattiloita tai aterimia. Pyyskinkin sitten, että saisin hyötylahjat ilman paperia. Arvostus kun ei katoa salamyhkäisyyden mukana. (Ja samalla voi jopa säästää luontoa.)
Siskoille olen vinkiksi antanut, että kannattaa seurata blogiani, sillä täällä mainitsen usein mitä kirjoja omistan ja mitä haluaisin lukea, niin voivat poimia vinkkejä. Mies ei minulle kirjoja osta, ainakaan näillä tuloilla, mutta ehkä sitten joskus vielä. :)
Itse olen saanut vain muutaman kirjan lahjaksi yllätyksenä siten etten ole tiennyt etukäteen tai päässyt muuten vaikuttamaan itse kirjan valintaan. Onko lahjakirjaa pakko lukea? Mielestäni ei tietenkään, mutta kannattaa edes kokeilla. Voi vaikka yllättyä positiivisesti, vaikkei kirja etukäteen vaikuttaisikaan juuri "omalta jutulta". :)
VastaaPoistaRiippuu myös paljon keneltä lahjan on saanut. Itselläni on taipumusta esittää kiitollista sellaisistakin lahjoista, joista en pidä, koska en halua pahoittaa lahjan antajan mieltä, kun se ajatus on kuitenkin tärkein. Perheenjäsenilleni kehtaan sanoa suoraan, jos en tykännyt lahjasta, mutta vieraammille en.
Vaikka taipumuksenani onkin säästellä lahjan antajan tunteita, tulisi mielestäni lahjakirjan antajan aina hyväksyä se tosiasia, että kirja ei välttämättä olekaan lahjan saajan mieleen ja tästä lahjan saajaa ei missään nimessä saisi syyllistää.
Olen viimeaikoina uskaltautunut aika kaukaisiinkin maailmoihin, noin niin kuin muusta kirjallisesta ympäristöstä poiketen. Avomiehen minulle lainaamat Pratchettit odottavat vielä vähemmän kiireellisenä hyllyssä - ts. koulutus on kesken. ;)
PoistaAjatus on tärkein, itse pyrin aina valitsemaan lahjan ja kortin niin, että siinä on jollakin tavalla mukana lahjan saaja ja minä itse. Ystävien väliset Inside-läpät ovat hyvä ammennuspaikka.
Eniten minua harmittaa ei niinkään se seikka, että saan kirjan, joka ei olekaan niin hyvä kuin kannet vakuuttavat, vaan se, että kirja/kirjailija hukkaa oman potentiaalinsa. On luotu hyvä idea, jota ei sitten kuitenkaan saatu puserrettua paperille.
No minusta lahjakirjaa ei tarvitse lukea, jos ei halua :). Jos OIKEASTI haluaa ilahduttaa paljon lukevaa ihmistä kirjalahjalla (eikä tunne hyvin toisen makua/pääse kurkkaamaan kirjahyllyyn), niin KYSYY mistä toinen tykkäisi.
VastaaPoistaKohteliaisuudesta voi tietenkin lukea myös vähemmän mieluisan kirjan, tehdään sitä suurempiakin uhrauksia ihmissuhteiden eteen.
Olen aika hyvä jättämään kirjan kesken, jos se ei kulje halutulla tavalla (tarina laahaa ja se on tervanjuontia), en tarvitse päätöntä toimintaa, mutta jos sivu toisensa jälkeen juoni junnaa paikallaan, on todennäköisesti parasta vain luovuttaa.
PoistaMonet ehkä epäröivät kysyä lahjan saajan mielipidettä, kun yllätysmomentti katoaa. Tietenkin voi pyytää listan useammasta teoksesta ja sitten yllätys syntyy siitä, ettei tiedä tarkkaan minkä niistä monista tulee saamaan lahjaksi.
Minulla tilanne on ollut aina niin, että jokaisen kirjan jonka olen saanut lahjaksi, olen toivonut ja sitä kautta jokainen on myös tullut luetuksi. Yllättävän vähän kuitenkin saan lahjaksi kirjoja vaikka mikään yllätys se ei lähipiirilleni ole että kirjoja rakastan :) Ehkä se voi olla lahjan antajallekin haastavaa antaa kirja lahjaksi sellaiselle jonka tietää lukevan paljon?
VastaaPoistaTodentotta. Lahjaksi voisi sitten antaa vaikka lahjakortin kirjakauppaan, takuuvarma lahja lukutoukalle. :)
PoistaMinä olen yleensä ollut se, joka on niitä lahjakirjoja antanut. Jos olen lahjaksi jonkun kirjan saanut, niin yleensä olen sitä sitten toivonut. :)
VastaaPoistaKuitenkaan en ole enää muutamaan vuoteen kirjoja antanut lahjaksi. Ne olivat joitain edullisia löytöjä ja mukaan mahtui hyviä kirjoja, mutta myös paljon sellaisia, joista nykyään ajattelen että mitäköhän minä oikein ajattelin... Kuulin kyllä kehujakin kirjoista, mutta veikkaanpa, että kaikkia antamiani kirjoja ei luettu, eikä siinä mitään - minä kun olin meistä se, joka kirjoja tuppasi lukemaan. Kaverit kyllä tykkäsivät siitä, että saivat minun näköiseni lahjan. :D
Tiedän tunteen. :) Itse olin kanssa kaveriporukasta se, joka luki eniten kirjoja, tunsin vain pari muuta vähän nuorempaa tai vanhempaa, jotka lukivat.
PoistaAnnoin joskus kirjoja lahjaksi, mutta nykyään se on paljon vaikeampaa. Mieluummin vain suosittelen hyviä kirjoja kuin hankin niitä. Tähän on johtanut ainakin opsikelijan pieni budjetti.
Nuorempana sain enemmän kirjoja lahjaksi, nykyään toivon ihan suoraan vain suomalaisen lahjakorttia :D Parhaimmista lapsuuden lahjoista oli kyllä kummitädin lähettämä pahvilaatikko täynnä kirjoja, jotka ahmin kaikki. Myöhemmin teini-iässä sukulaiset alkoivat valita väärin lahjakirjoja, ja siksi ehdotin lahjakorttisysteemiä. Silti on edelleen n. 5 kirjaa hyllyssä, joita en ole lukenut. "Onneksi" kirjojen antajat asuvat kuitenkin kaukana, niin eivät ole kyselleet mielipidettäni kirjoista :P En ole kuitenkaan luovuttanut ko. kirjojen suhteen, minulle on käynyt montakin kertaa, että kun on antanut kirjan (tai paremminkin itsensä) vähän "kasvaa", se on yllättäen ollut todella hyvä. Näin käynyt aikoinaan mm. Kultaisen kompassin ja Hobitin (en tajua miten pidin tätä lapsena supertylsänä!) kanssa.
VastaaPoistaEn minäkään Hobittia lapsena lukenut, vaikka yksi luokkalaiseni poika sen jo (kolmannella luokalla) lukikin. Luin itse vasta lukiossa ollessani. On muuten mielestäni parasta Tolkienilta, vaikka herra ei itse satua julkaissutkaan (arvonsa tuntevana professorina) vaan hänen ystävänsä julkaisi teoksen mieheltä salaa, Tokkienin nimissä kuitenkin. Tämä innoitti kirjoittamaan Hobitista uuden version, joka pohjustaa TSH:ta. Kultainen kompassi on vielä lukematta.
PoistaAi en tiennytkään, että siinä kävi noin! Kiitos siis sille ystävälle :D Kultaista kompassia suosittelen, vaikka edellisestä lukukerrasta on taas aikaa. Omasta mielestäni jatko-osat kuitenkin peittoavat ensimmäisen osan, joten Kultainen kompassi kannattaa lukea vain senkin takia, että pääsee lukemaan jatko-osat x)
PoistaHuomasin edellisen postaukseni jälkeen, että minullahan on Kultainen kompassi pokkariversiona hyllyssä. :D Luin joskus lukiossa Lyran Oxfordin ja en tajunnut mitään, kun en edeltävää tarinaa tuntenut...
PoistaKolmastoista kertomus oli pettymys myös minulle. siis odotuksiini nähden. Huomattavan paljon siitä ovat kuitenkin monet pitäneet.
VastaaPoista