Hugh Howey: Siirros

 "Tämä ei ollut maailmanloppu. Tämä oli jonkin muun alku."

   

         

Arvostelukappale.

Tunnelmamusiikkia: Les Friction: World on Fire, Imagine Dragons: Warriors

   

Inhimillisen elämän pitkässä historiassa oli keksitty keino tuhota ihmiskunta täydellisesti. Ja samanaikaisesti ihmisille oli annettu mahdollisuus unohtaa, että niin oli tapahtunut. (s. 7)

     

Hugh Howeyn Siirros on esiosa Siilolle. Siirroksen alkuperäinen nimi Shift voidaan suomentaa niin vuoroksi kuin siirtymäksi ja tässä piilee sanaleikki: teoksessa sen voi tulkita tarkoittavan niin exodusta, ihmiskunnan vetäytymistä  maan alle ja uuden maailmanjärjestyksen ensimmäisiä vuosia kuin myös siilojen elämää rytmittäviä työvuoroja. Tosin olen samaa mieltä Notko-peikon kanssa siitä, että Vuoro olisi ollut ehkä lopulta tenhoavampi käännös, vaikka ei minusta Siirroksessakaan sinällään vikaa ole. Kuten aikaisemmin, myös tällä teoksella on paperisen takkinsa alla kaunis piilokansi, josta kuva alempana.

   

Ja sitten oli rutiini, puuduttava rutiini. Sillä tavalla mieli kastroitiin, piinaamalla toimistotyöläisia tylsyydellä -- Kukaan ei ollut oikeasti hereillä, kukaan ei ollut oikeasti elossa. Se oli varmaan tarkoituskin. (s. 61)

     

Koska kyseessä on siilojen historiikki, ei Siirros ole yhtä eheä kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Se tarjoaa kuitenkin lisätietoa janoavalle lukijalle kerroksittain paljon purtavaa. Teos on mielenkiintoinen, palapelimainen katsaus tapahtumiin, jotka johtivat uudenlaiseen maailmanjärjestykseen - aina 300 vuotta myöhempään nykyhetkeen. Rikkonaisuus on toisaalta eri yhteyksissä toistuva tehokeino, jonka toimivuuden lukija tajuaa vasta luettuaan teoksen loppuun ja alkaessaan yhdistellä lukemastaan kokonaisuutta. 

  

Koittaisiko joskus päivä, jona maan alle suljetut ihmiset pääsisivät vapaaksi? (s. 388)

     

   

Teoksen keskeisenä henkilönä seurataan toisaalla Troy-nimistä, pakkasesta sulatettua miestä, toisaalla Donald Keeneä, joka on tietämättään joutunut osalliseksi salaiseen suurhankkeeseen. Ennen kuin Donaldista tuli kongressiedustaja, hän opiskeli muutaman vuoden ajan arkkitehdiksi.  On vuosi 2049 ja eräs Donaldin opiskeluaikoina tekemä projektiluonnos on jotenkin päätynyt senaattori Paul Thurmanin haltuun ja mies vaatii Donaldia jatkamaan tuon omituisen rakennuksen työstämisen parissa. 

  

Pian maan alle kaivetaan satoja metrejä syviä kuopia, jonne yhden Amerikan suurimman rakennuskompleksin perustukset valetaan. Toiminta verhotaan väittämällä, että rakenne toimisi valmistuessaan ydinjätteen loppusijoituspaikkana. Todellisuudessa paikalle rakennetaan siiloja, kaikkiaan 50. Mikä ajoi ihmiset maan alle, siitä Siirroksessa tehdään selvää. 

       

Mitä he oikeastaan tiesivät maailmasta siilojen lisäksi? Ja mistä oikein kumpusi tämä hinku mennä ulos ottamaan siitä selvää? (s. 411)

    

Ei Siirroksessa kuitenkaan koko ajan vellota menneisyydessä, vaan välillä viitataan tapahtumiin, jotka mainittiin myös Siilossa. Teoksen lopussa saadaan kiinni myös se aikalinja, johon edellinen teos päättyi ja lukija tapaa jälleen tutut hahmot, Julesin, Lucasin ja Solon. Jos minulle lukijana annettaisiin lupa valita, mistä Siirroksessa olisin halunnut lukea, niin teoksessa olisi jatkettu Julesin tarinaa, vaikka siilojen syntytarina oli sekin osa Howeyn luoman universumin ymmärtämistä. Ehkä historian olisi voinut tiivistää vaikka puoleen ja jatkaa sitten siitä, mihin Siilossa jäätiin.

  

Siilojen suljetussa, kontrolloidussa ympäristössä ei tunneta yksilöllisyyttä tai persoonallisuutta. Joukosta erottuminen on vaarallista. Ihmisillä ei esimerkiksi ole muodikkaita vaatteita vaan kaikki pukeutuvat haalareihin, joiden väri kertoo toisille miltä kerrostasolta kukin on kotoisin. Toisin sanoen eri ammattiryhmillä on kullakin oma värikoodinsa. Aivan täysin kaikesta inhimillisyydestä riisuttuja eivät siilojen asukkaat kuitenkaan ole.

   

Haalarin väri kertoi kaiken. Ihmiset kuvittelivat saavansa selville yhdellä vilkaisulla, kuka kukin oli. (s. 321)

  

Siirros on Siiloa ahdistavampi lukukokemus, joka avaa silmät näkemään salaliittoteorioita nykyajassamme. Muutama vuosi sitten esimerkiksi uutisoitiin kovasti siiloa muistuttavasta, maan alle rakennetusta maailmanlopun suojasta. Sen verran koukuttavan maailman Howey on krijoittanut, että jäin janoamaan lisää. Trilogian päätösosa Dust ilmestyi 2013, joten suomennos saattaisi tulla jo ensi kesänä tai syksynä. Sitä odottamaan siis, jos ei englanniksi tahdo lukea. Tälläkään kertaa teosta ei voi suositella ahtaanpaikankammoiselle, mutta dystopian ja Siilon faneille Siirros on must read.

     

Arvosana:

  

Takakannesta:

"Siilon saagan toinen osa saa kuristavalla otteellaan tuntemaan suljetun paikan kammoa. 
Ihmiskunta on pakotettu maan alle ja ihmisille pakkosyötetään lääkkeitä, 
jotta he unohtaisivat mitä heidän rakkaimmilleen on tapahtunut." - Express

   

Donald Keene saa vastuulleen salaperäisten maanalaisten siilojen rakennuttamisen. Kun ilmakehä tuhoutuu, ihmiset ajetaan siiloihin, joissa todellisuus hämärtyy. Vähitellen karmiva totuus alkaa paljastua.

  

Siilon saagan itsenäinen toinen osa Siirros sijoittuu Siiloa edeltäville vuosisadoille ja valaisee maanalaisen maailman alkuhetkiä.

      

Samantyylisiä kirjoja: Dmitri Gluhovski: Metro 2033, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta & Linnake, Leena Krohn: Hotel Sapiens, Siri Kolu: Pelko ihmisessä, Kat Falls: Veden alla, 
   
Alkuperäinen nimi: Shift (2013), Suom. Einari Aaltonen, 527 s. Like 2014
   
Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Notko, se lukeva peikko, Kirjakaapin kummitus,