"Kaiken on määrä olla aivan äänettä joukkoteurastuksen jälkeen,
ja aina onkin, paitsi linnut"
Kurt Vonnegutin klassikkoteos Teurastamo 5 lienee kaikille tuttu ainakin nimenä. Ehdotin teosta lukupiirimme kirjaksi ja tartuin siihen ilman mitään ennakokäsitystä, tajuamatta millaista teosta pitelinkään käsissäni. Teurastamo 5 saa kiistatta vuoden erikoisimman ja hämmentävimmän opuksen leiman - mutta ei välttämättä huonolla tavalla. Takakannessa ei turhaan sanota, että kyseessä on kirja "jota on miltei mahdoton määritellä".
Syksyn lukuohjelmamme on ollut kovin erikoisten kirjojen leimaama. Edelliset kaksi (Steven Hallin Haiteksti ja Seth Grahame-Smithin Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit) ovat olleet myös minun ehdottamiani ja jollakin tapaa Vonnegutin ja Hallin teokset ovat herättäneet minussa lukijana vähän samanlaisia ihmetyksen tunteita.
Koska kyseessä on kouluissa luettava klassikko, pyrin seuraavaksi kertomaan mahdollisimman vähä-informatiivisesti teoksesta.
Odotin teoksen nimen ja takakanen perusteella perinteisempää, rakaa sotakertomusta. Toki tämäkin taso teoksessa on, mutta yllätyksenäni löysin ohuen pokkarin kansien välistä myös spefiä aikamatkustuksen ja avaruuden muukalaisten muodossa. Dresdenin pommitus mainittiin teoksen esittelyssä ja tähän väliin on pakko mainita, että kannattaa muuten vierailla siellä, jos Saksassa matkaa. Pysähdyin kaupunkiin vuonna 2011 road tripillä Berliinistä Auschwitchiin. Eritäin kaunis kaupunki ja yksi monista Euroopan kulttuurikaupungeista, jotka sodan jälkeen on rakennettu uudelleen. Joskus täytyy vierailla siellä vielä uudelleen paremmalla ajalla.
Teoksen päähenkilönä seurataan Billy Pilgrim nimistä miestä. Alussa tosin tuntuu siltä kuin Vonnegut olisi kirjoittanut itsensä romaaniin sotakirjaa kirjoittavaksi mieheksi, jonka kautta Billyn tarina kerrotaan. Kerronta ei etene puhtaasti lineaarisesti vaan välillä lukija pääsee poukkoilemaan ajassa (ja paikassa) Billyn trippailessa aikamatkustajana omassa elämässään (vrt. leffa Perhosvaikutus). Teoksen aluksi irralliselta tuntuva nimikin selvenee kirjan lukemalla.
Erikoisen juonenkuljetustekniikan lisäksi Vonnegut on leikitellyt kielikuvilla. Tekstistä löytyy mm. Coca-Cola pullon muotoinen mies sekä kuunvalon ja pimeyden seepraviiruittama käytävä (vrt. Hall: tiikerinraitainen valo). Lisäksi vadelmapunaisella lumella vilahtaa sivuhahmona Prinsessa niminen saksanpaimenkoira, joka ei osaa sotaleikkejä. Kaunein (ja samalla kauhein) kielikuva on kuitenkin maantasalle pommitetun Dresdenin vertaaminen Kuun pintaan.
Vonnegutilla on erikoinen suhtautuminen uskontoon. Esimerkiksi Jeesus on useimpien teoksen sotilaiden mielestä mätä. Vonnegut kuvasi itseään sanoilla skeptikko, vapaa-ajattelija, humanisti, unitaariuniversalisti, agnostikko ja ateisti. Hän ei uskonut yliluonnolliseen ja piti uskontojen pariin hakeutuvia ihmisiä yksinäisinä. Vaikka hän kielsikin Jeesuksen jumalallisuuden, hän ihaili tämän sanomaa Vuorisaarnassa. (lähde: Wikipedia, vapaa käännös minun) Alla myös eräs mielenkiintoinen lainaus, joka paljastaa mieleestäni aika paljon kirjoittajasta.
Tykki päästi repivän äänen, kuin Jumalan kaikkivaltiaan housujen etuhalkiosta olisi vetoketju auennut. (s. 37)
Tämän jumalanpilkan lisäksi ihmetystä herättivät myös vihreät tralfamadorelaiset, joiden aikakäsitystä voisi verrata Scrödingerin kissaan. He eivät ymmärrä kuolemaa, sillä voivat katsoa yksilön elämää kuvasarjana alusta loppuun, jokaista hetkeä. Kukaan ei siis oikeasti kuole, vaikka lakkaakin olemasta, sillä hänen elämäsä ei katoa minnkeään. Tralfamadorelaisilta Billy opii sanonnan "niin se käy", joka teoksessa ilmaistaan aina jonkun kuoleman jälkeen. Paljon eivät ole asiat muuttuneet teoksen julkaisemisesta. Billy todistaa, kun kriitikot kiistelevät siitä, onko romaani kuollut. (Kirjojen suurena rakastajana ja lukijana toivon, että näin ei ainakaan omana elinaikana tapahtuisi, mutta varmaan sitten joskus voi vaan todeta: "Niin se käy".)
Taiteilijan näkemys tralfamadorelaisesta |
Olen kirjoittanut nyt sotakirjani valmiiksi. Seuraava jonka kirjoitan tulee olemaan hauska. Tämä on epäonnistunut, ja sen oli pakko olla, koska se on kirjoitettu suolapatsaalla. Se alkaa näin:
Kuulkaapas: Billy Pilgrim on joutunut ajasta irralleen.
Se päättyy näin: Pyy-tii-huiit? (s. 27)
Teurastamo 5:stä on myös vuonna 1972 valmistunut, samanniminen elokuvaversio.
Arvosana:
Takakannesta:
Kurt Vonnegut on tunnetuimpia amerikkalaisia nykykirjailijoita. Hänen viiltävä satiirinsa on muodostunut jo käsitteeksi ja sen kohteeksi ovat joutuneet vuorollaan niin amerikkalainen yhteiskunta, tiedemaailma kuin rahakin. Teurastamo 5:ssä Vonnegut kuvaa järjettömyyksistä suurinta - sotaa.
Romaanin perusaiheena on dredenin pommitus helmikuussa 1945, joukkotuho, jonka todistajaksi kirjailija itse sotavankina joutui. Teurastamo 5 on kuitenkin paljon muutakin kuin kuvaus noista kauhunhetkistä. Se on kirja, jonka laatua on melkein mahdotonta määritellä. Siinä tosi ja fantasia, kauhu ja komuukka sekoittuvat ainutkertaisella tavalla.
Alkuperäinen nimi: Slaughterhouse Five, ot The Children's Crusade (1969), Suom. Juhani Jaskari, 1. painos 1970, 190 s., Tammi 2004 (6. painos)
Muita kokemuksia kirjasta: Risingshadow, Kiiltomato, Eniten minua kiinnostaa tie, Kujerruksia, Oota, mä luen tän eka loppuun, Onko kaunosieluista kyborkeiksi
Samantyylisiä kirjoja: Markus Zusak: Kirjavaras, H. G. Wells: Aikakone, Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia, Douglas Adams: Linnunradankäsikirja liftareille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti