Lastenkirjalauantai: Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

"Lopulta he tulivat pieneen laaksoon ja mitään niin kaunista he eivät 
olleet nähneet koko päivänä. Ja siellä, niityn keskellä oli talo joka oli 
melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu."

     

    

Teoksen alkupuheessa Tove Jansson kertoo, kuinka ajatus muumikirjan kirjoittamisesta oli syntynyt jo sotavuonna 1939, kun mikään muu työ ei tuntunut etenevän. Hän aloitti tarinan sanoilla  "olipa kerran", mutta satutekele unohtui muutamasi vuodeksi, kunnes eräs hänen ystävänsä (ehkäpä juuri Tuulikki), sanoi, että Toven täytyisi saattaa aloittamasa tarina loppuun. Tove inspiroitui Jules Vernestä ja seikkailua ei tästäkään tarinasta puutu.  

  

Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen muumikirja ja eroaa joissakin asioissa paljonkin sarjan myöhemmistä osista. Teoksessa kerrotaan, että muumit ovat hyvin pieniä (ja myös hoikempia kuin ne leppoisat olennot, joihin me olemme tottuneet). Ne asuivat aluksi ihmisten kaakeliuunien takana - niitä tosin on hyvin vaikeaa nähdä. Jos sinun talostasi edelleen löytyy kaakeliuuni ja aistit joskus niskassasi oudon tunteen, tarkoittaa se, että kotoasi löytyy muumeja! 

  

Muumipappa on kyllästynyt tavallisen tasaiseen perhe-elämään ja lähtee etsimään seikkailuja. Niinpä hän eräänä päivänä lähtee mukaan hattivattien vaellukselle eikä palaa kotiin. Mamma huolestuu ja ottaa Muumipeikon mukaansa etsiäkseen Papan. Matkalla pimeän, ja aika pelottavankin metsän, muumit tapaavat pienen olennon, jonka nimi on Nipsu. 

  

Mukaan tarttuu muitakin hahmoja, esimerkiksi merrenpeikkoja ja sinitukkainen Tulppaana, joita ei esiinny muissa muumikirjoissa. Matkan aikana seikkaillaan myös Roald Dahlin Villi Vonkan suklaatehtaan tapaisessa karkkimaailmassa ja tarkkasilmäiset lukijat huomasivat Toven kuvituksesta Fazer-suklaalevyt. Minulta ne menivät aivan ohitse. 

  

Muumit ja suuri tuhotulva kertoo paljon muumi-loren puuttuvia palasia, esimerkiksi miksi muumitalo on sen näköinen kuin on (sen muoto muistuttaa kaakeliuunia) ja kuinka Papan rakentaman talo päättyi kauniiseen laaksoon, jota myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan Muumilaaksoksi. Edellisessä lukemasani muumikirjassa, Muumipeikko ja pyrstötähti, viitattiin, että muumit ovat vasta muuttaneet laaksoon, Tämä käy ilmi mm. siitä, että Pappa on vasta rakentamassa siltaa joen ylitse,

    

Ja siinä laaksossa he sitten asuivat elämänsä loppuun asti, mitä nyt jonkun kerran kävivät vaihteen vuoksi muualla. (s. 54)

    

Muumit ja suiuri tuhotulva on tähän mennessä lukemistani muumi-kirjoista nautinnollisin. Osittain varmaan siksi, että tarina ei ollut valmiiksi tuttu animaatio-sarjasta, mutta myös siksi, että opin paljon uutta muumi-triviaa. Esimerkiksi Hemulit ovat paljon isompia kuin millaiseksi ne on myöhemmin ajateltu. Vaikka toisaalta käytettiinhän Muumipeikko ja pyrstötähdessä erään toisen hemulin mekkoa riippuliitimenä.

  

En aikaisemmin myöskään ollut tiennyt nuuskamuikkusten olevan tietynlainen olentoryhmä, vaan luulin sitä tuttua ja ihastuttavan erakkoluonteista hahmoa mymmeleihin kuuluvana miehenä, jonka erisnimenä on Nuuskamuikkunen. Sama sarjaa ovat toisaalta niin Muumipeikko, Niisku, Vilijonkka, Hemuli ja Mymmeli, jotka kaikki ovat paitsi kyseisten hahmojen etunimiä, myös laji-indikaattoreita. Vähän niin kuin lasten kuvakirjoissa oravan nimi voi olla Orava, isolla alkukirjaimella. 

    

Jos muumikirjojen lukeminen on jäänyt väliin, suosittelen aloittamaan tästä hurmaavasta ja nopealukuisesta teoksesta. Muumeja kun voi lukea ikään katsomatta, sillä ne tarjoavat viihdyttävän lukuhetken kaikille, jotka kaipaavat irtiottoa arjen harmaudesta. 

  

Arvosana:

   
Takakannesta: 

Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja, joka julkaistaan suomeksi vasta nyt. Muumipeikko ja hänen äitinsä ovat etsimässä kadonnutta Muumipappaa. He kokevat monia vaaroja ja säikähdyksiä, mutta ennen pitkää perhe on taas onnellisesti yhdessä. Lopulta Muumit löytävät myös pienen laakson, kauneimman paikan mitä he ovat koskaan nähneet...

     

Alkuperäinen nimi: Smätrollen oc den stora oversvämmingen (1945), 54 sivua, suomentanut Jaakko Anhava, WSOY 1991 

     

Tulvan kastelemia varpaita löytyi mm. täältä: Risingshadow, Hurja hassu lukija, Kirjakaapin kummitus, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Villasukka kirjahyllyssä, Jokken kirjanurkka, Lukisinkohan, Käännä jo sivua, Luettua elämää, Noannan kirjablogi

    

Sarjassa ilmestynyt: 

1. Muumit ja suuri tuhotulva (1945)
2. Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)
3. Taikurin hattu (1948)
4. Muumipapan urotyöt (1950)
5. Vaarallinen juhannus (1954)
6. Taikatalvi (1957)
7. Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962)
8. Muumipappa ja meri (1965)
9. Muumilaakson marraskuu (1970)