Lukuviikko 20.-26.4.2015 "Minä lukijana"

     

Lukukeskuksen Lukuviikon tarkoituksena on tänäkin vuonna kannustaa lapsia ja nuoria lukemaan kirjoja. Omppu. Reader, why did I marry him? -blogista haastoi kirjabloggareita mukaan Lukuviikon tempaukseen esimerkiksi muistelemalla omia lapsuuden ja nuoruuden kirjakokemuksia tai pyytämällä omia lapsiaan kertomaan tuoreita kokemuksia. Minä päätin lukea haasteeseen puuteemaisia lasten kuvakirjoja aikuisen silmin.

Lapsi, sinä olet puu.

Metsässä on tuleva, kaikki.

~ Arto Seppälä

 
Idean teemaan sain nähtyäni erään ystäväni Facebook seinällä linkin tähän juttuun: Anna lapselle luontoyhteys - Hidasta elämää-blogista. Luontoyhteyden rakentamisessa ovat mielestäni osana myös kirjat, sillä niiden kautta voi antaa lapsen mielikuvitukselle polttoainetta, sekä tietopohjaisten kirjojen avulla opettaa vaikkapa metsän eläimistä ja kasveista, joita lukuhetken jälkeen voi yhdessä mennä etsimään luonnosta.
 
Puiden tai metsän lisäksi myös kuolema on monia valitsemiani teoksia yhdistävä tekijä. Kuolema on yksi osa elämää ja useissa lastenkirjoissa puut ovat toimineet elämän kiertokulun selittämisessä. Kuvakirjoissa kuolema esitetään yleensä rauhallisena ja kauniina, ei pelottavana tai uhkavana soveltuen hyvin pienille lukijoille, joille aihe on tullut jostain syystä ajankohtaiseksi.

   

Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle ~ Kahlil Gibran

   

Olen jo aikaisemminkin esitellyt blogissani lastenkirjoja, joissa puut ovat merkittävässä roolissa, nimittäin Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen yhteistyönä syntynyttä Puiden tarinoita-sarjaa, jossa on ilmetynyt nyt kaksi osaa. Puuseppä ja Ritari. Sarja saa tänä vuonna jatkoa, kun elokuussa ilmestyy Merenkulkija.

         

Ville Hytönen: Isovaarin alppiruusu

  

Isovaari on kuollut jo kaksi vuosikymmentä sitten, mutta eräänä iltana hänen hahmonsa ilmestyy tuttuun paikkaan lukemaan sanomalehteä. Vaari tulee tapaamaan lapsen lapsiaan unessa. Hän kertoo, että heillä ei ole mitään pelättävää tulevaisuudessa, vaan kuoleman jälkeen lapset palaisisivat sukulaisten luokse metsään, jossa puilla on kasvot. Lopussa isovaari muuttuu alppiruusupensaaksi, jonka kukkien tuoksu on koko teoksen ajan vahvasti läsnä.

"Nämä ovat teidän sukulaisianne", sanoi isovaari yllättäen ja osoitti kävelykepillään tuota

leppoisaa haapaa. 

  

"Isovaarin metsä on täynnä ihmisiä." 

  

"Se ei ole minun metsäni -- se on kaikkien metsä, ja kohta näette, että minäkin jään tänne."

Hytösen runollista tekstiä tukevat Vaaranmaan kuvitukset ovat tummia ja virtaavat unenomaisesti. Teos sopii myös aikuisille, eikä se ole värimaailmastaan tai teemastaan huolimatta synkkä tai ahdistava vaan jättää lohdullisen olon. Isovaarin alppiruusu on rauhallisesti etenevä pieni taideteos, jota lukee paitsi sanoina, myös kuvina. Nautin kovasti teoksesta ja sen värimaailmasta.

Hytönen kertoo Savon Sanomien haastattelussa, että kirjan idea syntyi unesta,

Kuvitus: Mika Vaaranmaa, Savukeidas 2015 (36 s.) Arvostelukappale
Muissa blogeissa: Sininen keskitie, Suomen kuvalehti

  

Britta Teckentrup: Muistojen puu

Kiltti kettu on tuonut kaikkien elämään 

lämpöä, iloa ja viisautta, ja muistellessaan 

sitä eläimet hymyilivät. 

Kun metsän vanha kettu kuolee, huomaa pöllö ensimmäisenä ystävänsä poissaolon. Lumen peittäessä ketun, kerääntyvät metsän eläimet sen ympärille hyvästelemään ja jakamaan muistojaan siitä. Muistoista kasvaa paikalle, johon kettu jäi nukkumaan puu - muistojen puu, joka tarjoaa suojan ja kodin toisille. 

  

Tarina auttaa surun hetkellä sillä se kertoo, kuinka muistojen jakaminen keventää sydäntä ja pois lähtenyt on läsnä kuolemansa jälkeenkin ystävien ja sukulaisten muistoissa ja sydämissä. 

  

Teckentrupin kuvitus tukee kerrontaa herkästi. Se on vähäeläeistä, sävymaailmaltaan harmonista, tarjoaten myös värin pilkahduksia. Tarina ja sen tarjoama tuki niin vanhemmalle kuin lapsellekin on ajaton. 

  

Muistojen metsä voi olla tulevaisuudessa myös konkreettinen.

  

The Memory Tree (2013), Suom. Tuula Korolainen, Lasten Keskus 2013 (25 s.)

Muissa blogeissa: Lastenkirjahylly, Sinisen linnan kirjasto, Värikäs päivä, Hemulin kirjahylly

  

Pirkko-Liisa Surojegin: Maahisen viimeinen matka

    

Pirkko-Liisa Surojeginin ihastuttava, juurimaahisen viimeisestä matkasta kertova teos on herkkä ja kaunis taideteos. Kuvituksista tahtoisi ostaa julisteita ja kehystää ne tauluiksi seinälle. Ihastuin tämän jo iäkkäämmän teoksen värimaailmaan ja hieman melankoliseen tarinaan.

Teidän on tarkoin muistettava kaikki antamani neuvot.

Eläkää sovussa. Hoitakaa rakkaudella metsäämme.

Muistakaa, että pienet ja hennot taimet eivät saa 

jäädä isojen varjoon. Niitä on autettava ja niille on annettava tilaa kasvaa.

Ensilumi sataa maahan matkan aikana ja juurimaahisvanhin saa apua hirveltä, jotka ovat tuhansien vuosien ajan auttaneet maahisia niiden viimeisellä matkalla. Matkan päässä maahinen tapaa valon säteen ja muuttuu sellaiseksi itsekin.
  

Otava 1995 (26 s.) Muissa blogeissa: Sadunsuikkaajan
  

 
Titta Kuisma: Puuvanhus ja pikkukoivu 

Puuvanhus on nähnyt vuodenaikojen vaihtuvan jo kahdensadan vuoden ajan. Nyt se on kuitenkin tullut niin vanhaksi, että toteaa: "Kaikella on aikansa". Eräänä iltana tuuli katkaisee puusta ison oksan. Vanhus ottaa tapaturman säikähtämättä, vaikka pikkukoivu sen rinnalla huolestuukin.

Lopulta suurempi tuulenpuuska kaataa puun, mutta se toteaa samaan rauhalliseen tyyliinsä: "Onpa mukavaa levätä tässä sammaleella". Kolottavat jäsenet saavat viimein rentoutua ja samalla vanhus saa uuden näkökulman taivalle, jolla lentäviä lintuja puuvanhuksesta oli ollut mukavaa katsella aikaisemminkin, vaikka ne eivät enää voineetkaan rakentaa pesiään sen oksille.

Katsos poikanen, näetkö minun rungollani, kuinka pökkelökäävät ja taulakäävät tekevät työtään. Olen hiljalleen lahoamassa. Olen saanut elää pitkän ja onnellisen elämän. Pian palaan takaisin luonnonkiertoon.

Vaikka pikkukoivu onkin surullinen, vanhuksen sanat lohduttavat sitä. Nyt se saa enemmän aurinkoa, jotta se voi kasvaa yhtä vahvaksi kuin isoisä. Ennen hiljentymistään vanhus lahjoittaa pikkukoivulle arvokkaan ystävän. Yhdessä hänen oksassaan kasvoi muita vihreämpiä lehtiä, sillä lehtikeiju asui siellä. Nyt lehtikeiju muutti asumaan poikkukoivun oksalle.

Puuvanhuksen ja pikkukoivun tarina muistuttaa paljon Muistojen puuta, sillä "yhdessä perhe muisteli usein koivuvanhusta, ja se helpotti ikävää". Vanhus ravitsee pikkukoivua, kun se muuttuu pikku hiljaa mullaksi. Näin osa vanhaa koivua elää myös pikkukoivussa. Tarina on kaunis ja pohjaa suuresti luonnonkiertokulkuun, ja onhan tässä sama sanoma kuin Raamatussakin: "maasta sinä tulit, maaksi sinä olet jälleen palaava". Vaikka ei uskoisikaan kristinuskon Jumalaan (kuten allekirjoittanut).

Koivuvanhus muistuttaa mielestäni paljon Pocahontas-elokuvan Kaarnamuoria (Grandmother Willow).

Kuvitus: Laila Nevakivi, Pieni Karhu 2010 (29 s.)

  

Anne-Sophie de Monsabert: Tuhat ja yksi kuollutta lehteä

  

On syksy. Puista putoaa lehtiä joka päivä enemmän. Pikku pupun mummon on tullut kylään. Muutaman päivän päästä mummo makaa flunssaisena sängyssä, eikä pääse vierailemaan, vaikka pikku pupu haluaisi pelata hänen kanssaan muistipeliä. Kun mummo putoaa sängystä ja joutuu sairaalaan, joutuu pikku pupu käsittelemään mummon poismenoa. Kuka hänen kanssaan nyt pelaa? Sataa lunta, mutta onneksi kevät tulee pian ja kasvattaa puihin uudet lehdet. 

  

Lyhyt kirja kertoo muutaman sivun aikana paljon metaforisemmin kuolemasta. Lehdet putoavat kuolleina maahan - samoin kuin mumo putoaa sängystä ja loukkaantuu. Teos on tarkoitettu vasta lukemaan oppineille. Teksti on suurta ja yksinkertaista. Tarina ei ole niin lohdullinen kuin muissa lukemissani teoksissa ja kuolemaa ei selitetä mitenkään - silti lukukokemus jättää keveän olon.

  

Kuvitus: Caroline Grégoire, Mille et une feuilles mortes (1996), Suom. Rami Kirstinä, Kustannus Mäkelä 1999, Osaan jo lukea -sarja (25 s.)

  

    

Shel Silverstein: Antelias puu

Shel Silversteinin yksinkertaisella viivalla tyylitellyt kuvat ja toistotekniikkaa hyödyntävä teksti kertovat tässä klassikkoteoksessa tarinan pojan ja puun ystävyydestä. Poika leikkii puun oksilla ja puu on onnellinen. Poika kuitenkin kasvaa isommaksi ja puu jää yksin. Seuraavan kerran, kun ystävät tapaavat, onkin pojalla aivan uusia vaatimuksia vanhalta tutulta. Puu tarjoaa onnellisena rakastamalleen pojalle kaiken mitä sillä on voimassaan antaa, vaikka pikku hiljaa siitä ei jää jäljelle muuta kuin kanto.

Kului hyvin kauan aikaa ja poika tuli taas takaisin.

  

"Voi poika", sanoi puu, "minulla ei ole sinulle enää mitään annettavaa. Haluaisin antaa sinulle edes jotakin, mutta mitään ei enää ole jäljellä. Olen vain vanha kanto."

  

"En minä enää muuta tarvitsekaan", vastasi siihen poika. "Tarvitsen vain rauhallisen paikan, jossa voin istua ja levätä. Olen hyvin väsynyt."

Teos on mielestäni metafora vanhemman rakkaudesta lastaan kohtaan, anteliaisuudesta, jota lapselleen osoitetaan. Sanojen ja kuvituksen vähäeleisyys on sykronisoitu hyvin. Selittelemätön tyyli antaa tilaa tulkinnalle ja oivalluksille. Puu kutsuu poikaa pojaksi tämän iästä huolimatta, ja on läsnä hänen koko elämänsä ajan lapsuudesta aina vanhuuteen saakka. Puun runkoon on kaiverrettuna pojan ja hänen rakkaansa nimikirjaimet ja pojan talo on rakennetty puun oksista. Ajaton teos sopii sukupolvelta toiselle, myös aikauislukijoille.
  

The Giving Tree (1964), Suom. Riikka Oittinen, Pieni karhu 1999 (52 s.)

Titta Kuisma: Satu puusta, joka halusi muuttaa maalle

Haapa kasvaa kaupungissa ja on yksinäinen, sillä lähellä ei kasva sen lajitovereita. Se ystävystyy tytön kanssa, joka joutuu kuitenkin muuttamaan perheensä kanssa pois. Haapa suree yksin ja toivoo olevansa ihminen tai eläin, jotta se voisi vaeltaa vapaasti - esimerksi maalle paikkaan, jossa on kuullut kasvavan paljon sukulaisiaan.

  

Kun haapojen lehdet havisivat, kuulosti kuin 

metsänkeijut olisivat soittaneet pikkuriikkisiä kelloja.

Myrsky repii surevan haavan irti maasta ja kuljettaa sen kauas maaseudun puhtaaseen ilmaan. Aamulla haapa huomaa seisovansa uudessa paikassa, haapa-naapureiden seurassa. Paikka on luonnonsuojelualueella. Teoksessa esitellään joukko uhanalaisia eläin- ja kasvilajeja, joita suojelualueella kasvaa. Tarinan opetus on kaunis ja lapsilukijallekin helppo lähestyä. Luonnonsuojelu on tärkeää ja teos yrittääkin kertoa aiheesta lapselle sopivalla tavalla, sadun kautta - ilman liikaa painolastia.

Kuvitus: Laila Nevakivi, Minerva 2007 (48 s.)
  

    

Ulla Lehtonen: Metsän outo vieras
 

Sari Airolan retrohtava kuvitus tukee Ulla Lehtosen riimiteltyä satua. Metsässä kuuluu huhu oudosta vieraasta. Muukalaisella on piikkejä ja sen täytyy olla kauhea peto. Juttu paisuu joka kerran, kun se leviää, kunnes lopulta paljastuu, että kyseessä onkin suloinen siili rouva. Saara siili on asunut kaupungissa, ihmisten takapihoilla, mutta nyt ruoka on loppunut ja siilin täytyy etsiä ruokaa poikaselleen metsästä. 

Saapui syksy, satoi ensilumi,

kaunis oli metsän talviuni,

Saara uneksui: - Kun tulee kesä,

meille tehdään metsään oma pesä!

Teoksen sanoma on vieraudessa ja siinä, että erilainen ulkomuoto ei tarkoita, etteikö kyseinen tyyppi voi olla ihan mukava, kunhan siihen tutustuu. Valkoisilla sivuilla seikkailee pikkuinen toukka, jota on lähes yhtä hauskaa seurata kuin Mauri Kunnaksen kirjojen hämähäkkejä.

  

Kuvitus: Sari Airola, Lasten Keskus 2014 (24 s.)

Muissa blogeissa: Sininen keskitie, Sinisen linnan kirjasto, Värikäs päivä. Lukemista lapsille

 
Mila Teräs: Olga Orava ja metsän salaisuus

Olga Oravan seikkailu metsän salaisuutta etsimässä on kenties tästä kirjajoukosta värikkäin teos. Tarina on todella iloinen ja keveä. Kun Olga herää aamulla, hän aistii metsän kuhinassa jotain erikoista. Äiti kertoo metsän kuiskivan salaisuudesta, joka oravalapsen tulee selvittää.

Olga seikkailee ja näkee monien eläinten elämää. Hän kysyy vastaantulijoilta, mikä metsän salaisuus heistä on ja jokainen antaa omasta mielestään parhaan vastauksen. Salaisuus on kirjoissa ja oppimisessa, linnun munissa, toukan metamorfoosissa perhoseksi, hämähäkin seitin pitsiliinassa, unissa ja unelmissa... Jokaisella eläimellä on oma käsityksensä siitä, mikä on tärkeää, olipa kyseessä sitten äidin rakkaus, tieto, aika, ystävyys, iloisuus tai omien käsien jälki.

Teräksen kirjan lukeminen jättää positiivisen olon. Aikuismaailman huolet ja murheet lakkaavat hetkeksi olemasta, sillä tämä kuvakirja pursuaa viisautta, josta voi ammentaa jaksamista arjen keskellä. On unohdettava turha oravanpyörässä juokseminen ja mietittävä, mikä itselle on tärkeää. Karsittava pois kaikkea turhaa. Siinä on elämän salaisuutta kerrakseen.

Mila Teräs on tuttu minulle nuortenkirjoistaan, esimerkiksi Tyttö tulevaisuudesta. Olga orava ja metsän salaisuus oli Finlandia Junior-ehdokkaana 2014.
  

Kuvitus: Karoliina Pertamo, Lasten Keskus 2014 (24 s.)

Muissa blogeissa: Lastenkirjahylly, Sininen keskitie, Värikäs päivä, Kirjakaapin kummitus, Sinisen linnan kirjasto, Nuorille ja naperoille

  

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa

Vuosi 2015 on paitsi kirjan vuosi, myös Sibeliuksen juhlavuosi. Osana jälkimmäistä on julkaistu tämä Katri Kirkkopellon ihastuttavalla kuvituksella varustettu tietopohjainen teos säveltäjästä hänen nimettömäksi jäävän lapsen lapsensa silmin nähtynä.

Sibelius haki inspiraatiota musiikilleen metsästä ja hänet tunnettiin mailmallakin tunteisiin vetoavasta, voimakkaasta musiikistaan, joka maalasi kuulijoidensa mieliin kuvan jylhästä ja routaisesta, metsien ja järvien kirjomasta pohjoisesta maastamme.

Ainolan takana on metsä, jossa pappa kävelee päivittäin.  Siellä voi nähdä peikkoja, noitia ja salaperäisiä metsänhenkiä, jos vain katsoo tarkasti.

  

Kuuntelen hetken ihan hiljaa metsän ääniä. Suurten painavien kuusenoksien keinuntaa, kaarnan rapinaa käteni alla, heinien kahisevaa kuiskintaa.

Kirkkopellon suorastaan eteerinen kuvitus on ihastuttavan yksityiskohtaista ja virtaavaa, kuin paperin sijaan maalattavana alustana olisi ollut silkki. Teos houkuttaa menemään metsään, kuuntelemaan, haistelemaan, hakemaan inspiraatiota tai rentoutumaan. Itselleni ainakin tuli tätä lukiessani halu mennä pihalle, vaikka eipä tuolla kevätharmaassa maassa taida mitään vielä kasvaa.

Aikuislukija jaksaa olla kiinnostunut varsin pitkästä ja tietoa tarjoavasta kuvakirjasta (opinpa minäkin uutta Sibeliuksesta), mutta epäilen, että pienemmillä lukijoilla keskittymiskyky saattaa herpaantua jossain vaiheessa. Kirjan mukana tulee myös CD, jolla on Sibeliuksen musiikkia. Esittäjinä ovat Jussi Makkonen, sello ja Nazig Azezian, piano,

Teosta jaettiin Kirjan vuoden kunniaksi kouluihin.

Ajattelen huomista päivää, kuinka pappa kysyy minuta taas, mitä unta olen nähnyt. 

Luulen, että näen unta metsästä, onhan minulla sammalta tyynyn alla. 

Lasten Keskus 2015 (36 s.)
Kirjasta muualla: Keskisuomalainen, Sininen keskitie
  

Suosikki aukeamani!

  

Lisää puukirjoja:

• Cicely Mary Barker: Puitten kukkakeijut
• Falk Bisse & Lena Kallenberg: Lasten puukirja - Happamia, sanoi kettu ja 20 muuta puutarinaa lapsille
• Stefan Casta: Sohvin puukirja (tietokirja)
• Timothée de Fombelle: Tobi Lolness (nuortenromaani)
• Anna Gullichen: Satu ja päärynäpuun Pyrre (satua ja puutarhatietoa)
• Emmi Jormalainen: Puu
• Elina Karjalainen: Uppo-Nallen puukirja (tietokirja)
• Marjatta Kurenniemi: Puuhiset (lastenromaani)
• Mika Myllyneva: Enni ja metsän puut (tietokirja)
• Virpi Ojanen: Tyvestä puuhun - Tietoa, taikoja, tekemistä (tietokirja)
• Piilometsän säveliä (CD)
• Pilke Salo & Virpi Talvitie: Sulo Omenamies
• Misa Tonteri: Okko Oravan kaksi pesää (avioerosta)

  

Lukulampusta löytyy kattava listaus puu- ja metsäkirjoista myös aikuiselle.