"Esikkojen aika oli ohi."
Toukokuun lukupiirikirja.
Tunnelmamusiikkia: Miriam Stockley: Perfect Day, S.J. Tucker: Rabbit's Song
Richard Adamsin Ruohometsän kansa on klassikkoteos, jonka pohjalta tehty elokuva aiheutti monille sukupolveni edustajille lapsuudentraumoja. Puhuva eläin kun ei aina tarkoita, että teos on sallittu kaikenikäisille, vaikka romaanin takakansi toista väittäisikin. Onneksi romaaniversio oli kuitenkin paljon hillitympi, vaikka sisältääkin paljon teemoja, jotka eivät mielestäni kuulu lastenkirjallisuuteen. Näitä ovat muiden muassa kaniinien veriset tappelut ja synnytys- ja tunnelin kaivuukoneiksi alistetut passiiviset naaraat. Näin ollen sanoisin, että teoksen kohderyhmää ovatkin enemmän aikuiset lukijat.
Eikä mikään muu estä heitä [kaivamasta tunneleita] -- kuin se että kanikoiraat eivät kaiva. Eivät suostu kaivamaan, ei niin etteivät osaisi. (s. 120)
Kerronta alkaa, kun yksi kaneista, Viikka-nimeltään, saa ennenäyn rauhaisaa kaniiniyhteisöä kohtaavasta tuhosta ja houkuttelee veljensä Pähkinän avulla pienen vapaiden, nuorten urosten joukon pakomatkalle. Kymmenisen kaniinia vaeltaa uutta kotien etsien seikkaillen halki englantilaisen, niittyjen ja peltojen tilkuttaman maiseman. Matka ei ole turvallinen ja muutaman kaniinin juoksu katkeaa, niin kuin ne tapaavat sanoa kuoleman hetkellä. Tarinan alussa on paljon tuttua Kaukametsän pakolaiset tv-sarjaa lapsena katsoneille. Senkin taustalla on kirja tai oikeastaan Colin Dannin kirjoittama samanniminen seitsenosainen kirjasarja The Animals of Farthing Wood (1979-1992).
Ruohometsän kansa vahvuutena on kirjailijan viitseliäisyys kaniinien kielen lapiinin kehittämisessä, kaniinimyologian laatimisessa (jonka tarinoita kerrotaan mise en abyme-tyyppisesti) ja luvut aloittavien, tulevien tapahtumien teemaa esittelevien mottolauseiden etsimisessä. Lainauksia on niin Raamatusta, Shakespearelta, Dylan Thomasilta, Dostojevskilta kuin Jane Austeniltakin. Näin on luotu maailmalle paljon syvyyttä. Suosikkisanojani lapiinista ovat Inlé (kuu), Frith (aurinko), hrududu (auto tai traktori), hraka (papana), elil (vihollinen), pfeffa (kissa), yona (siili), homba (kettu) ja lendri (mäyrä). Teos saa myös filosofisia tasoja Viikan esittäessä kysymyksen "olemmeko täällä vai siellä?", tarkoittaen paikkaa, jonne mennään kun nukutaan tai kuollaan.
Kaniinit käyttäytyvät suhteellisen uskottavasti (koska kirjailija käytti apunaan R.M. Lockleyn teosta The Private Life of the Rabbit), vakka niitä onkin inhimillistetty runsaalla kädellä (esim. lausahdus "saitko viestin pieniltä vihreiltä hiiriltä, jotka laulelivat sienen alla?" [s. 340] ja kaniinien etenkin talviaikaan harrastama uhkapeli nipula). Mytologiassa ja sanonnoissa (esim. "jokapäiväinen ruoho") on paljon yhtenevyyksiä kristinuskoon (tai mihin vain monoteistiseen uskontoon). Aurinko, Frith, joka liikuttelee eläimiä ja ihmisiä, on tulkittavissa jumalaksi. Eeppinen sankarikaniini El-ahrairah puiolestaan on kuin Aatami, ensimmäinen kaniini jonka jälkeläiset täytävät maan.
Teoksessa on selvä ekokriittinen sanoma: "Maailmassa on suurta pahuutta. Se on lähtöisin ihmisistä", sanoi Rautatammi. "Kaikki muut elilit tekevät mitä niiden pitääkin tehdä ja Frith liikuttaa niitä niin kuin hän liikuttaa meitä. Ne elävät maassa ja tarvitsevat ruokaa. Mutta ihmiset eivät lepää ennen kuin ne ovat pilanneet maan ja tuhonneet eläimet." (s. 137-138) Pohdimme yhdessä lukupiiriläisten kanssa, oliko kaniinien pakomatka ihmisten laajenevat asuinalueen tieltä metafora idyllisen maaseudun ja pastoraalien ajan katoamiseen.
Lisäksi keskeisten kaniinien tapaamat lähialueen muut kaniinilaumat saavat jopa dystooppisia piirteitä. Kaniinien kohtaamat vakeudet tuntuvat olevan allegorisia viittauksia johonkin kenties aikalaistapahtumaan. Lukupiirissä keskustelimme mahtaako teos viitata kylmään sotaa, Vietnamin sotaan vaiko natseihin, jos mihinkään näistä. Eräs osallistujista totesi kuitenkin, että kaiken pahan ei aina tarvitse viitata Toisen maailmansodan kauheuksiin, vaikka sen tapahtumat ovatkin olleet kirjailijoiden runsaudensarvena.
Kirja hämmensi aluksi oudolla fonttivalinnalla, jollaista en taida aikaisemmin olla kohdannut kirjallisuudessa. Ruohometsän kansassa on myös alaviitteitä, niin kuin Terry Pratchettin kirjoissakin. Niissä selitettiin usein esimerkiksi lapiininkielisten nimien etymologiaa. Kirjailija myös rikkoo neljättä seinää puhuttelemalla suoraan lukijaa: "Niinpä kaniinien huolet ja vaikeudet vuorta kiivetessä olivat toisenlaiset kuin ne jotka lukija kohtaisi watershipin vuorella." (s. 114)
Kaikenkaikkiaan teos oli eteenpäin kevyesti rullaava, helppolukuinen ja paikoin hyvinkin toiminnallinen. Koskaan ei pystynyt etukäteen päättelemään mihin suuntaan tarina menee, sillä Adams heitteli soppaan monia odottamattomia tekijöitä, kuten lokki-Kehaarin. Kaniinien monipäisyys vaikeutti välillä kerronnan seuraamista ja minun pitikin kirjoittaa ylös nimilistaa pienen hahmokuvauksen kera, jotta hahmottaisin kuka milloinkin on äänessä. Suosittelen tätä myös muille lukijoille (tai katsomaan listaa Wikipediasta, jos ei pelkää saavansa juonipaljastuksia).
Kaikenkaikkiaan teos oli eteenpäin kevyesti rullaava, helppolukuinen ja paikoin hyvinkin toiminnallinen. Koskaan ei pystynyt etukäteen päättelemään mihin suuntaan tarina menee, sillä Adams heitteli soppaan monia odottamattomia tekijöitä, kuten lokki-Kehaarin. Kaniinien monipäisyys vaikeutti välillä kerronnan seuraamista ja minun pitikin kirjoittaa ylös nimilistaa pienen hahmokuvauksen kera, jotta hahmottaisin kuka milloinkin on äänessä. Suosittelen tätä myös muille lukijoille (tai katsomaan listaa Wikipediasta, jos ei pelkää saavansa juonipaljastuksia).
Teos sopii Kirjakaapin kummituksen järjestämän kirjankansibingon kohtaan ELÄIN. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
Arvosana:
Takakannesta:
Viikka ja Vatukka, Voikukka ja Mansikka, Pähkinä, Hopea ja muut kaniinit, Ruohometsän koko unohtumaton kansa kirjassa joka on valloittanut maailman. Ruohometsän kansa, Watership Down, on tarina kaikenikäisille, jännittävä, liikuttava, riemastuttava koko perheen lukuteos, jonka suosiosta kertovat myös monet suuret kansainväliset palkinnot.
Samantyylisiä kirjoja: Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset-kirjasarja
Suomentanut: Kersti Juva (lukujen motot suomentanut Panu Pekkanen), 414 sivua, WSOY 1987
Alkuperäinen nimi: Watership Down (1972)
Myös täällä on hypätty kaniiniperspektiiviin: Risingshadow, Kalaksikukon klassikkokatsaus, Taikakirjaimet, Notko, se lukeva peikko, Villasukka kirjahyllyssä, Jokken kirjanurkka
Luin tuon loppuun vähän lukupiireilyn jälkeen ja arvosanani nousi 4-4,5:stä täyteen vitoseen. Tykkäsin siis kovasti! Minä en tosin niinkään nähnyt, että naaraita olisi alistettu synnytys- tai kaivuukoneiksi, sillä itse katsoin sen olevan niiden oma tahto. Esimerkiksi muistaakseni Hyzenthlay kyselikin, että saavatko he uudessa kodissaan kaivaa miten tahtovat ja jos miettii kaneja, niin ikävä kyllä naaraskanien tehtävänä onkin toimia uuden elämän synnyttäjinä. Uroskanit eivät vain tottumattomuuttaan osanneet kaivaa, vaikka yrittivätkin mielestäni mukavan nöyrästi sitäkin opetella.
VastaaPoistaEn myöskään osannut lukiessa ajatella tapahtumien viittaavaan mihinkään historiallisiin tapahtumiin, vaan ajattelin sen olevan pelkästään kanien elämän karua kuvausta. Sen sijaan koin jostain syystä tätä lukiessa pienet Tuntematon sotilas -vibat. Etenkin Pähkinän johtajuutta voi mielestäni rinnastaa Tuntemattoman Koskelan hyvään johtajuuteen, ja kanien hahmoja joihinkin Tuntemattoman henkilöihin. Ehkä se johtui siitä, että siinä kuvattiin samalla tapaa kanien urheaa pientä joukkoa, joka taistelee ulkoapäin tulevia vihollisia vastaan ja kohtaa erilaisia taisteluita. Ja tykästyin kanien hahmoihin samalla tapaa, kuin Tuntemattomankin henkilöihin. :D Ehkä hassua verrata näitä kahta teosta rinnakkain, mutta väkisin itselleni nousi tällainen mielikuva. Minun piti muuten tämän kirjan jälkeen kieltää J:tä, että ei metsästä kaneja, vaan niiden pitää antaa rauhassa syödä ruohopalloja ja pelata nipulaa.
t. Sanna :D
Tokihan naaraskaniinin tehtävät ovat tuollaisia näennäisen alistettuja: kaiva koti, hoida poikasia, mutta yhdessä kohtaa juurikin Hyzethlaylta (kamalan vaikea nimi!) kysytään mielipidettä jostain, koska sekin on Efrafalainen ja se toteaa vain: "Olen naaras" tms. Ja usrosten suhtautuminen naaraisiin oli vain fyysisen kanssakäymisen tasolla, ei esim. ystävystytty mahdollisiin puolisoihin ja keskusteltu niiden kanssa (muutoin kuin tilanteissa, joissa naarailta pystyi saamaan hyödyllistä tietoa), vaan niitä pidettiin Kehaarin sanoin "äiteinä". Toki Pähkinän johtama yhdyskunta Watershipilla oli onnellisin ja varmasti tasa-arvoisin teoksessa esitellyistä yteisöistä.
PoistaEi ollenkaan hassu vertaus. Se, mitä mielleyhtymiä teos herättää johtuu nimittäin paljon siitä, mitä kyseinen ihminen on lukenut/nähnyt/kokenut. Jei! Kanit saavat vipeltää rauhassa! Täällä on muuten paljon citykaneja. Kun käymme R:n kanssa usein lenkillä keskellä yötä, näkee paljon rusakoita ruohoalueilla. Ja yonia.
Mukava lukea bloggauksesi tästä kirjasta. Muistan, että meillä oli kotona (siskollani) tämä kirja, mutta minun ei tullut koskaan tartuttua siihen, enkä tiennyt, millainen teos on. Muistan vain, että jokin kirjassa herätti hämmästelyä.
VastaaPoistaHei Joanna! Mukavaa kuulla, että bloggaukseni herätti muistoja. Toivottavasti sait nyt jonkinlaisen kuvan teoksesta. :) Ja ehkä jopa kiinnostusta teoksen lukemiseen.
PoistaMinä muistan katselleeni teosta yläasteikäisenä kirjastossa useammankin kerran, mutta jokin siinä ei houkuttanut tarttumaan. Paksuudessa ei ollut vika, ehkä enemminkin se oli tuo outo fontti, josta syystä olen muitakin teoksia aikoinaan jättänyt lukematta.
Toisaalta varmaan ihan hyvä, etten lukenutkaan niin nuorena, sillä en usko tuolloisen minäni olleen elänyt riittävästi ymmärtämään teosta. Opitimalisinta lukijakuntaa veikkaan löytyvän lukioikäisistä, mutta myöhemmät sukupolvet varmaan kauhistuisivat teoksen massiivisuudesta.
Lukupiiri on ollut ihan huikea sivistyksen lisääjä, sillä enpä tähänkään olisi varmaan tarttunut vielä, jos se ei olisi noussut kuukauden kirjaksemme.
Olipa mukava lukea analysoiva ja pohtiva arviosi! Adams on luonut moniulotteisen ja tarkasti kuvatun kaniinimaailman sekä mielenkiintoisen tarinan, mutta hyvistä puitteista huolimatta en kuitenkaan kokenut lukiessani mitään lukuhurmiota. Ei siis noussut suosikkikirjakseni, mutta jätti vahvan jälkimaun.
VastaaPoistaOlihan tämä ihan kiehtova robinsonadi, jossa muutamia hyvin mieleen painuneita kohtauksia. Jäin silti odottamaan jotain enemmän. Jotenkin sellainen antikliimaksi tuo kirja, sillä missään vaiheessa en kokenut draaman kaaressa huipennusta, vaikka vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittikin. Sujuva ja nopealukuinen teos tästä huolimatta.
Poista"Ruohometsän kansaan" tutustuin kirjanpohjalta tehdyn piirroselokuvan myötä, mummo oli antanut kyseisen elokuvan videokasettina lahjaksi, un tykkäsin pupuista... mutta eipä elokuvan katselemisen jälkeen jäänyt traumoja, vaikka alakouluikäinen olinkin :D
VastaaPoistaMutta itse opukseen tartuin vasta yli 10 vuotta myöhemmin, kun katselin elokuvaa uudestaan ja tajusin alkuteksteistä, että leffahan perustuu kirjaan. Kirja on sikäli mielenkiintoinen, koska kirjailija on oikein luonut kaninien maailman hieman samaan tapaan, kuin Tolkien haltijoiden maailman, erona on, että puput ovat ihan oikeita otuksia. Mutta "ruohometsän kansan" luettuaan veikkaan että yksi jos toinenkin yhtynee kommenttiin, ettei eläintarinat ole vain lasten viihdettä.