Veronica Roth: Viillot

"Tappomerkki on sille väärä nimi. 

Viilto tulee aina menetyksestä. Ei voitosta."

   

  

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 6. Kirjassa on monta kertojaa Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 43. Kirja, jossa teknologia on merkittävä osa tapahtumien kulkua 

   

Veronica Roth on tuttu nimi paljon dystopiaa lukeville, sillä hänen Outolintu-trilogiansa suomennettiin 2014-15 ja siihen pohjaavia filmatisointejakin tehtiin yksi jokaisesta osasta, joskin hieman kirjoja huonommalla menestyksellä (viimeisen osan jätin kyllä katsomatta). Pidin paljon ensimmäisestä Outolintu-kirjasta, mutta tämän uuden sarjan avaus jätti vähän kylmemmäksi. Tosin, jos kirjan vaikuttavuutta mitattaisiin sen pohjalta tekemieni muistiinpanojen pituudella, tämä nousisi aika korkealle - kirjoitin nimittäin 12 pieniruutuista A4-sivua molemmin puolin. 

  

Viime aikoina fantasia on noussut todella suosituksi ya-genreksi Suomessakin, eikä dystopiaa enää harmillisesti juurikaan näe edes käännösteoksissa (vaikkakin K.K. Alongin maailmanlopun teemoilla höystetyn Kevätuhrit-sarjan toinen osa Ansassa ilmestyi juuri). Monet teokset myös ilmestyvät yhtä aikaa alkuperäisjulkaisuna sekä käännöksenä, jolloin lukijat ympäri maailmaa voivat lukea kirjan samaan aikaan, mitä arvostan suuresti. Viillot on tieteisfantasiaa, eli siinä on sekä maagisia ulottuvuuksia että avaruusaluksia. 

   

Luin Viillot heti Victoria Aveyardin Punaisen kuningattaren (bloggaus tulossa) perään, ja siksi se ei muodostunut yhtä kiinnostavaksi lukukokemukseksi kuin itsenäisesti olisi saattunut toimia. Huomasin nimittäin paljon samoja teemoja, kuten hahmojen erikoiset kyvyt, areenataistelut ja rakkaustarina hallitsevan suvun ja toiseen ihmisryhmään kuuluvan hahmon välillä. Onneksi tarinat eroavat toisistaan paljon.

  

Cyra osasi käyttää työkaluja kuten tavallinen rahvas. Mutta sellainen Cyra oli, hän osasi kaikkea kummallista. (s. 265)

  

Kirjan takakansi paljastaa harmillisesti yhden merkittävän juonenkäänteen, jonka olisin halunnut mieluummin itse selvittää. Teoksella on nimittäin kaksi näkökulmahahmoa, Cyra ja Akos ja heidän tiensä kohtaavat. Kuten Punaista kuningatarta, vaivasi Viiltojakin ennalta-arvattavuus, mutta loppua kohden teos pääsi myös yllättämään miellyttävästi saavuttaen hieman samoja tunnelmia kuin Magdalena Hain Gigi ja Henry-sarja. Lukeminen oli pääosin miellyttävää, etenkin Cyran osuuksissa ja miljöön vaihtelun tuomat kiinnostavat välähdykset siitä, mitä muualla tapahtuu.

  

Tapahtumapaikkana on pääasiassa Thuvhe-niminen planeetta. Planeettaa asuttaa kaksi kansaa: thuvhelaiset ja shotetlaiset. Vaikka shotetlaiset asuttivat planeettaa ennen thuvhelaisia, he ovat tämän maailman saamelaisia, joilla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla. Akos on thuvhelainen, Cyra shotetlainen. Heidän aurinkokunnassaan on yhdeksän planeettaa, joita yhdistää outo pyörrevoima. Pyörre antaa jokaiselle planeettojen asukkaalle taidon tai voiman, joka pohjautuu kantajansa persoonaan ja kokemuksiin. Voima ilmenee yleensä teini-iässä, mutta joskus sen saa jo aikaisemmin. 

  

Olimme galaksin laidalla, ja ainoat planeetat - tai planeettojen kappaleet - olivat niin harvaan asuttuja, etteivät ne kuuluneet Neuvostoon. Kutsuimme niitä "reunaplaneetoiksi" tai vain "reunaksi". Äiti oli vaatinut, että shotetlaiset pitäisivät niiden asukkaita veljeskansoinamme, koska he kävivät samaa kamppailua asemastaan. (s. 185)

  

Voimien lisäksi osa lapsista saa myös kohtalon. Kaikilla on tulevaisuus, mutta vain harvalla on kohtalo. Jokaisella planeetalla on kolme oraakkelia, nouseva, istuva ja väistyvä ja Akosin äiti on Thuvhen istuva oraakkeli. Kun syntyy kohtalonkantaja, näkevät kaikki oraakkelit hänen tulevaisuutensa samaan aikaan. Kohtalo tarkoittaa, että jotain tapahtuu väistämättä ihmisen kaikissa mahdollisissa tulevaisuuksissa, ehkä hieman eri tavoin, mutta lopputulos on aina sama. Enemmän tai vähemmän yllättäen sekä Akos että Cyra ovat molemmat kohtalonkantajia, mutta hahmogalleriassa on myös muita kantajasukujen jäseniä, joiden elämät muuttavat merkittävästi tulevaisuuden kulkua.

  

"Taidat lukea paljon", Akos sanoi. 

"Niin luen." Minusta oli mukavaa kävellä ympäriinsä ja lukea samalla. Se vei ajatukset mennessään. "Minusta tuntuu, että näinä hetkinä pääsemme kaikkein lähimmäs menneisyyttä." (s. 101-102)

  

Siinä missä pidin suuresti Rothin miljöön kuvauksesta ja maailman rakennuksesta Outolinnussa, olin hieman pettynyt niihin Viilloissa. Hahmot reagoivat näkemäänsä kuin olisivat ensimmäistä kertaa oman kulttuurinsa ilmiöiden keskellä tai juontaisivat luontodokumenttia. Maailma on enimmäkseen fantasiamainen, ja scifi ilmenee lähinnä vain vähäisellä futuristisella teknologialla. Olisin halunnut lukea enemmänkin maailman scifimmästä puolesta, mutta ehkä Roth kirjoittaa siitä enemmän jatkossa. Materiaalien, eläinten ja asioiden nimeäminen oli paikoin naiivia, ja fantasiagenrelle tyypillistä, esimerkiksi fenzu-hyönteiset, kutyahin turkis ja surmanlintu. Kun sanastoon tottui lukemisen aikana, se ei enää häirinnyt niin paljoa. 

  

Kymmenien kausien kierrätysretket olivat synnyttäneet tämän kaupungin, vanhojen rakennusten tilkkutäkin, jota oli vahvistetu sekä savella että muista maista ja kulttuureista tuodulla uudella teknologialla. (s. 133)

  

Kiinnostavinta Viiltojen maailmassa olivat oudot pyörrevoimat, veressä periytyvä shotetin kieli, shotetlaisten vuosittainen vaellus toisille planeetoille ja niiltä löydettyjen, pois heitettyjen esineiden kierrättäminen, mystinen Ogra, planeetta, josta ei tiedetä käytännössä mitään. jääkukat, joista voi keittää erilaisia rohtoja ja myrkkyjä, shotetlaisten tapa vetää käsivarteen viilto tapoista ja menetyksistä (mistä kirjan nimikin johtuu), sairaus nimeltään Q900X, puhekielellä "vilu ja vapina" sekä kameraiset, joiden käsitin olevan jonkinlaisia lenteleviä drone-kameroita.

  

Kaikesta huolimatta teos oli todella nopealukuinen ja suosittelen tätä sekä scifin että fantasian ystäville. Omaa lukukokemustani tosiaan varjosti tuo läheisyys Punaisen kuningattaren kanssa, eli jos olisin lukenut välissä muita kirjoja, olisin varmasti pystynyt uppoamaan Viiltojen maailmaan paljon syvemmälle. Viillot jää houkuttavasti kesken ja tämän hetken tiedon mukaan sarja saa jatkoa ensi vuonna. Tästä olisi todella kiinnostavaa nähdä elokuvaversio.

  

"Pehmeät sydämet tekevät universumista elämisen arvoisen paikan." (s. 204)

  

Arvosana:

Takakannesta:

Galaksissa, joka saa elinvoimansa salaperäisestä pyörteestä, jokaisella on lahja.

  

Cyra on Shotetia hallitsevan julman tyrannin sisar. Hänellä on erityinen kyky, lahja joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman – ja hänen veljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.

  

Akos veljineen kaapataan Shotetiin rauhaa rakastavasta Thuvesta. Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa.

  

Miljoonia myyneen Outolintu-trilogian tekijän kohuttu uutuustrilleri!

  

Samantyylisiä kirjoja: Victoria Aveyard: Punainen kuningatar, Marie Lu: Legend, Suzanne Collins: Nälkäpeli, Kiera Cass: Valinta, George Orwell: Vuonna 1984

  

Suomentanut: Outi Järvinen, 428 sivua, Otava 2017

  

Alkuperäinen nimi: Carve the Mark (2017)

Kohuttu teos on luettu täälläkin: Dysphoria, Hallittu hysteria, Kirjat, sopat & sähellykset