"- Se on koiramaisin koira minkä olen koskaan nähnyt,
isä sanoi ja tarkoitti, että se oli hyvin ihmismäinen. "
Lukuhaasteissa: Eeva Joenpelto 100 -haaste, Klassikkokesä
Tänään 17.6.2021 tulee kuluneeksi 100 vuotta Eeva Joenpellon syntymästä. Sen kunniaksi kirjabloggaajat postaavat kirjailijan tuotannosta. En ole tätä ennen lukenut mitään Joenpellolta. Pitkän nettiselailun jälkeen päädyin varaamaan lähikirjastoon vuonna 1959 ilmestyneen Rallin, joka kertoo tytöstä ja koirasta.
Kiertäessään vanhaa kahvimyllyä vanhan Heikin melkein hajonneessa autiotuvassa. Tuuli humisi laisttomissa ikkunanrei'issä ja Mirja päätti, että hänestä tulisi vielä jotakin suurta tähän maailmaan. (s. 114-115)
Vanhat kirjat ovat sympaattisia, kun niissä on lainausohjeet. Joskus kyllä näkee niin törkeässä kunnossa olevia kirjastonkirjoja, että olisi paikallaan liimata tällaisia teoksiin nykyäänkin. Näin koronan jälkeisenä aikana kolahtaa ihan eri tavalla tuo "jos kodissanne on puhjennut tarttuva tauti ilmoittakaa siitä kirjastonhoitajalle ennen kirjan palauttamista."
Alussa perheen koira Nöpö on kuollut tapaturmaisesti ja lopussa sen pennusta Rallistakin aika jättää. Perheen isä yrittelee kaikenlaista leivän pöytään saamiseksi, mutta mikään ei oikein onnistu - omenapuista ravustukseen, kalkkunoiden kasvattamisesta linja-auton ajamiseen.
Kirjan tapahtumia seurataan enimmäkseen Rallin ja perheen tyttären Mirjan näkökulmista. Viisivuotiaasta Mirjasta kasvaa ekaluokkalainen, joka ei aluksi opi lukemaan (veljen mielestä se johtuu siitä että hän on tyttö eli tyhmä) ja joutuu käymään saman luokka-asteen uudelleen. Lopulta kirjaimet järjestyvät paikalleen paljastaen salansa ja hänestä varttuu nuori neiti.
Syksyn kuluessa Mirjan into laski kirjain kirjaimelta. Hän tunsi itsensä joka päivä petetyksi. Hän lähti aina kouluun mielellään, hän oli utelias ja halusi oppia. Jokainen uusi kirjain oli salaperäisen näköinen, kaikki ne muistuttivat jotakin, ja hän olisi halunnut kuulla niistä lisää. Mutta opettaja ei kertonut mitään. Hän vain sanoi kirjaimet ja aivan eri tavalla kuin Mirja. (s. 59)
Ei ollut Ralli minun kirjani. Se oli mahdottoman melankolinen, "rahanpuutteen alakuloinen" ja luovuttaneen oloinen alusta alkaen. Koko teoksen yllä tuntui roikkuvan musta harso. Mirja näkee painajaisia, jotka kuvailun perusteella kuulostavat unihalvaukselta: "Hän koetti huutaa, hänen suunsa oli aivan auki, mutta ääntä ei tullut. Sitten hän koetti liikuttaa kättään koskettaakseen ruumistaan, mutta vaikka hän oli ihan pieni, kuin toukka, hän oli kumminkin niin suuri ettei ulottunut kasvoihinsakaan."
Ne harvat valoisammat hetket tapahtuvat kesäaikaan, kielojen ja omenapuiden kukkiessa. Olen kuullut Joenpellon kieltä kehuttaavan, mutta minulle se ei tämän teoksen perusteella kolahda. Parissa kohtaa teksti kuitenkin tavoittaa jopa jotain runollista:
- Ralli kuuli mehiläisen surisevan tien vierellä ensimmäisissä voikukissa. -- se kuunteli pörriäisen kevätvirttä -- ensimmäiset risasiipiset nokkosperhoset saivat nousta korkealle puhelinpylvääseen levähtämään -- se näki hiirenkorvalla olevien viinimarjapensaitten yllä elämänsä ensimmäisen valkoisen perhosen. Ralli seurasi vain katseellaan viehätävää liputusta, sen kevätpäivä näytti olevan kukkuroillaan. (s. 36)
- Kuu paistoi ikkunasta keittiön lattialle. Valkoisessa läikässä näkyivät tikapuitten tasaiset askelmat. Sitten valo törmäsi isän sänkyyn ja muuttui kuorsaukseksi, jossa oli taidokas monimutkainen rytmi. (s. 98)
- Ulkopuolella huikeassa auringossa piirtelivät pääskyset mustia viivojaan taivaan vaaleaan rihvelitauluun. (s. 103)
- Ja seurakunnassa oli semmoisia uteliaita vanhoja naisihmisiä, jotka olivat vallan mahdottomia vastaluotuja hautoja rauettamaan. -- Vanhat naisihmiset istuttelivat jääpuita haudoille. (s. 149 ja 151)
- Ilta oli hyvin kaunis. vesi joessa seisoi, rentukat kuvastelivat siemenkotiaan, sillankaiteet hehkuivat auringon keväistä lämpöä, viimeiset kielot kukkivat rinteitten notkelmissa. (s. 166)
- Ralli joi luksutellen makeaa järvivettä joesta mustaksi kuihtuneiden kurjenmiekojen vieressä. Se seisoi mietteliäänä kuunnellen myllyn kolahduksia ja katsellen virtaavaa kylmää jokea. (s. 178)
Kirjan sukupuolen mukaan määräytyvät roolimallit ovat varsin ahtaita. Äiti juo kahvia ja paikkaa sukkia yhtä uudelleen odottaessaan isää palaavaksi kulloiseltakin askareeltaan. Paavo pärjää hyvin koulussa, oppi lukemaankin jo viiden vanhana ja hänen jatko-opintojaan tuetaan rahallisesti. Mirjallakin saattaa olla tulevaisuudessa tilaisuus opiskella käsityökoulussa, vaikka koulupolun alku olikin hänelle haastavampi.
Ralli ei tunnu varsinaisesti koiralta, vaan enemmänkin nelitassuiselta, karvaiselta metaforalta miehistä. Ralli viettää aikaa naapuruston ainoan narttukoiran Fiiun kanssa, ja kun se eräänä aamuna tulee pyöristyvine mahoineen perheen pihapiiriin, Ralli käyttäytyy kylmästi sitä kohtaan ja harhauttaa sen menemään takaisin kotiinsa ja palaa omaan perheensä luokse varsin tyytyväisenä tekoihinsa. Lisäksi Ralli juo kahvia, joka ei oikeasti ole hyväksi koirille.
- Oikea mies se on, isoäiti sanoi ja sitoi päävaatteensa uudelleen. - Mutta ei sitä tarvitse noin julkisesti iloita, että saa naisen puijatuksi. (s. 77)
Se sieti minkälaisia loukkauksia tahansa. Ja Ralli kohtelikin sitä varsin yliolkaisesti, kuin mitä tahansa vanhaa leskeä, jonka se oli nainut rahojen tähden. (s. 140)
Aivan kuten klssikkokirjoissa aina, oli tässäkin paljon haastavaa sanastoa, joka ei aivan auennut minulle. Näitä olivat mm. vämpertää, riiste, kierauttaa, pilkkumi, piukkanenäinen, painesyltty ja ryhmy (ehkä jonkinlainen mestauspölkky). Lisäksi varsin erikoisia ja ajan myötä erilaisiksi muuntuneita ilmauksia olivat: kynnenvalkuaiset, polkukänsät (polkuanturat), kurastaa (kurata), sallatti (salaatti), leikkikoppi (leikkimökki), harmeta (harmaantua), rotanmälli (hiirenloukku), siankontti (kinkku), pitkäkäs ja kiinnemmäksi.
Opin kirjasta, että makaronilaatikkoa on syöty Suomessa jo 1950-luvulla (jos siis kirjan tapahtumat sijoittuvat julkaisuaikaan) ja nopean googlaamisen perusteella aina 1800-luvulta asti, tosin silloin makaronit olivat tuontitavaraa. Suomessa makaronia on valmistettu 1900-luvun alkupuolelta. Lopussa Mirjan veli lähtee sotimaan. Viimeisessä kappaleessa Mirja on itse jo äiti ja etsii kuvaa Rallista lapselleen näytettäväksi. Kappaleessa viitataan reumaattiseen, raihnaaseen Paavo enoon, jollaiseksi hän oli sodassa muuttunut. On vaikea sanoa, onko tuo sota fiktiivinen vai esimerkiksi jatko-sota, johon kesäinen ajankohta sopisi.
- Ralli on minun ainoa ystäväni, Mirja sanoi joskus, mutta isoäiti katsahti häneen julmasti.
- Sinä puhut syntiä, lapsi. Karvakorvasta ei saa tehdä epäjumalaa, muista se. (s. 101)
Arvosana:
Takakannesta:
"He olivat yhtä avuttomia, koira ja emäntä.”
Eeva Joenpellon vuonna 1959 ilmestynyt romaani Ralli on kertomus tytöstä ja hänen koirastaan. ”Koko koiran elinikä oli tarvittu, että pellonojasta onkivasta punatakkisesta tytöstä oli tullut täysikasvuinen neito .”
Kuusivuotiaan Mirjan vanhemmat ottavat hoiviinsa koiranpentu Rallin, josta pian tulee Mirjan uskollisin seuralainen. Mirja varttuu maailmassa, jossa jokaiselle on selkeä rooli, niin miehelle, naiselle kuin koirallekin. Ralli vain ei oikein osaa olla koira: se nukkuu nukensängyssä ja säikkyy jäniksiä. Rallin erilaisuuden kautta punnitaan ihmistenkin roolien sopivuutta, ja Ralli saa kantaakseen perin inhimillisiä mielenliikkeitä. Joenpellon kerronnan psykologinen tarkkuus on kiehtovaa ja ajatonta.
Luettu myös täällä: Kirjan pauloissa, Reader, why did I Marry him?, Sheferijm
Ralli on minullakin ainoa lukemani Joenpellon kirja.Kirja kuvaa aikaa ennen toista maailmansotaa (päättyy talvisodan alkamiseen). Aika oli silloin hyvin erilainen kuin nykyään. Ralli on melankolinen kirja, mutta ei lainkaan huono. Se kertoo yhden elämäntarinan ja kaikki elämät eivät ole onnentäyteisiä. Täytyisikin lukea tämä uudelleen,sillä nuo mainitsemasi murresanat alkoivatkutkuttaa mieltäni.Lukemisesta on jo aikaa.
VastaaPoistaKiitos ajoittamisesta! En halunnut ennen kirjaan tarttumista ottaa siitä selvää, jotta voisin kokea teoksen autenttisesti.
PoistaMielenkiintoista lukea arvio, jossa ei olla niin tyytyväisiä Joenpellon kirjaan! Kaikki ei ole kaikille, näin se on. Itselläni on vielä Joenpelto kokematta.
VastaaPoistaKaikki kirjat eivät tosiaan ole kaikille. Minusta tuntuu, että luen usein "väärin" tai vastakaraan näitä klassikoita ja hypetettyjä uutuuksia, kun en tavoita samoja sfäärejä. Esim. paljon kehuttu Pienen hauen pyydystys oli minusta vain ihan ok, ei niin erityinen kirja. Siitä toki iloitsen, että niin moni on tarttunut spefikirjaan hehkutuksen myötä, vaikkei muutoin gereä lukisikaan.
PoistaAina ei natsaa! Ehkä ovi jäi raolleen toisenlaiseen kirjakokemuksern?
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta!
Luulen kyllä, että jossakin vaiheessa saattaisin lukea lisääkin Joenpellolta, sillä pidin kovasti niistä muutamista runollisista kuvauksista. Osaatko sanoa, missä teoksessa olisi sellaisia eniten?
Poista