"Olen kiviä ja metsänlantaa, menen rikki ja pakosta rakennun uudestaan."
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Helmet: 41. Kirjassa syntyy lapsi
Maaginen esikoisromaani luontosuhteesta ja mielen järkkymisestä.
Ingrid ottaa äitinsä kuoleman jälkeen vastaan paikan Suopursu-nimisestä tutkimusryhmästä, jonka tehtävänä on kartoittaa olosuhteita Valtion muurien ulkopuolella. Lepyttelystä huolimatta metsä on yhä vihainen ja vaarallinen. Eripura alkaa itää ryhmäläisten mielissä.
Uhkaavaksi muuttunut luonto on ajanut ihmiset pieniin kaupunkiyhteisöihin vuosikymmeniä sitten. Yksi kaupungeista on Turku, jonka tilalle on perustettu tiukasti vartioitu Valtio. Sekasorron keskellä Edla joutuu eroon läheisistään.
Metsän peitto on kiehtova ja kielellisesti vangitseva romaani metsästä, joka kärkkyy ihmisiä, ja kahdesta nuoresta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa.
361 sivua, Gummerus 2024 Samankaltaista luettavaa:
Linnea Kuuluvaisen esikoisteos Metsän peitto on kauniilla kielellä kirjoitettu, hämmentävä lukukokemus totalitaristisesta tulevaisuuden Suomesta sekä ihmisen ja luonnon suhteesta. Siinä on myös M. Night Shyamalanin The Happeningin elementtejä, kun vuosituhansia alistetussa asemassa ollut metsä iskee takaisin.
Metsä on tunkeutunut kaupunkiin ja haluaa tuhota kaiken ihmisen tekemän. (s. 82)
Kirjan luvut ovat hyvin lyhyitä, ja niiden näkökulmahenkilönä vuorottelevat Ingrid vuonna 2084 ja Edla vuonna 2060. Edla oli hahmoista ainoa, josta oikeasti pidin ja jonka kohtalosta olin huolissani. Edlan perhe on menossa äänestämään uudesta pormestarista, kun metsä vyöryy Turkuun, vaikka kaupunki on ympäröity muurilla. Vain pieni osa ihmisistä pelastuu ja löytää itsensä turvakeskuksista, joista tulee heidän kotinsa pitkäksi aikaa. Turusta tulee totalitaristinen Valtio, jossa kansalaiset jaetaan kastijärjestelmän mukaisesti eriarvoisiin turvallisuusluokkiin yhdestä viiteen.
Edla, tahattomasti raskauduttuaan, kyseenalaistaa paljon nyt itseään Valtioksi kutsuvan alueen diktaattorimaisen pormestarin päätöksiä, kuten yhden lapsen politiikasta luopumista. Nurjistuman, niin kuin ihmiset kaiken mullistavaa tapahtumaa kutsuvat, jälkeen lapsia saavat tehdä vain he, jotka ovat lupaa hakeneet ja joiden perimä nähdään terveellisenä. Lasta ei enää useinkaan saada rakkausliitoissa, vaan Valtio valitsee sopivat sukusolun luovuttajat.
En minä tätä vauvaa halunnut, en minä sitä yksin sisälleni istuttanut. (s. 185)
Ingrid päätyy muurin ulkopuolelle tutkimusryhmän jäseneksi. Valtio lähettää aika ajoin testiryhmiä metsään, tarkkailemaan kuinka luonto on eheytynyt ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Metsälle on syötetty ruumiita lepyttelymielessä jo kahden vuosikymmenen ajan. Luonto kuvataan kollektiivisena, tietoisena olentona, joka kokee kipua, kun puiden oksia katkotaan ja se rankaisee, jos mättäältä kerää marjoja pyytämättä lupaa.
Kaikki on niin unenomaista, että en osaa varmaksi sanoa, olenko minä valveilla vai nukunko. (s. 191)
Maaginen realismi heittää lukijan oudon maiseman ääreen. On vaikea luottaa siihen, mitä Ingrid kertoo kokevansa. Ovatko tapahtumat todellisia, vai vaikuttaako Valtion hänelle antama metsänmaa-lääkitys tai hänen jatkuvasti syömänsä, lievästi myrkylliset suopursun lehdet havaintoihin? Onko oikeasti olemassa toinen, maagisen rajan tuolla puolen oleva metsä, jonne pääsevät vain harvat ja valitut?
Suomalainen mytologia ja dystooppinen maailma tarjoavat vahvan ja hienosti toimivan kontrastin toisilleen. Edlan ja Indridin tarinat kietoutuvat toisiinsa hienosti kuin puiden juuret mullan alla ja lukija joutuu yllättymään moneen kertaan, miten Kuuluvainen kieputtaakaan tarinaa itsensä ympäri. Etenkin hahmojen käyttämä ajatusnauha-menetelmä saa rapsuttamaan kerran jos toisenkin ohimoa, sen verran hämmentävä se on.
Toivon, että olisin syntynyt sata vuotta aikaisemmin, jotta olisin voinut olla käyttämässä maailmaa enkä pelastamassa sitä. (s. 110)
Arvosana:
Takakannesta:
Mitä jos turmeltu luonto päättäisi puolustautua?Maaginen esikoisromaani luontosuhteesta ja mielen järkkymisestä.
Ingrid ottaa äitinsä kuoleman jälkeen vastaan paikan Suopursu-nimisestä tutkimusryhmästä, jonka tehtävänä on kartoittaa olosuhteita Valtion muurien ulkopuolella. Lepyttelystä huolimatta metsä on yhä vihainen ja vaarallinen. Eripura alkaa itää ryhmäläisten mielissä.
Uhkaavaksi muuttunut luonto on ajanut ihmiset pieniin kaupunkiyhteisöihin vuosikymmeniä sitten. Yksi kaupungeista on Turku, jonka tilalle on perustettu tiukasti vartioitu Valtio. Sekasorron keskellä Edla joutuu eroon läheisistään.
Metsän peitto on kiehtova ja kielellisesti vangitseva romaani metsästä, joka kärkkyy ihmisiä, ja kahdesta nuoresta naisesta, joiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa.
361 sivua, Gummerus 2024
- Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
- Jeff VanderMeer: Hävitys
- Jemina Kuisma: Terra Antiqua
- Mia Myllymäki: Huomistarhuri
- Ilona Tomi: Muuria ei ole
- Tuomo Jäntti: Verso
- Johanna Laitila: Kanin hetkellä
Nyt alkoi kyllä kiinnostaa, vaikka yleensä välttelen dystopioita. Tuo ajatus metsästä/luonnosta kollektiivisena tajuntana kuulostaa hienolta ratkaisulta. Mitä kirjasta jäi kuitenkin puuttumaan? Olit kuitenkin antanut maltillisesti 3½ tähteä.
VastaaPoistaHyvä kysymys, johon on haastavaa vastata. Kirjasta puuttui sellainen, noh, "se". Kamalan vaikeaa pukea sanoiksi, mitä ajattelen, mutta käytetään vaikka näitä vajaavaisia: syy, juttu, oomph, pointti. Eli yritän kuvata sitä isompaa syy-seuraussuhteen tarkoitusta, miksi tarinoita kerrotaan.
PoistaTämä oli perusosissaan kaunista kieltä, nokkelaa mytologian hyödyntämistä sekä harmaita ja keskeneräisiä hahmoja (epätäydellisiä, mutta harmillisen myös epäkiinnostavia), mutta se eteenpäin vievä voima / päätöspiste / syy, miksi tarina haluttiin kertoa jäi joko puuttumaan tai oli niin korkeakirjallinen, että se meni ohitse.
Ei siis millään muotoa huono kirja, mutta jokin punainen lanka tms. puuttui tehden lukukokemuksesta viimeisen sivun jälkeen tylpän, vailla kokonaisvaltaista, tyydyttävä päätöstä. Silti kannattaa teos lukea, koska tässä on paljon nerokkaita osia.