Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjan ja ruusun päivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjan ja ruusun päivä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Vinkkini Kirjan ja ruusun päivään 23.4.2018

    
Kirjan ja ruusun päivää vietetään jälleen. Maanantaina 23.4. ostettaessa 15 eurolla kirjoja, saa kaupanpäälliseksi Leena Lehtolaisen ruusukirjan Turmanluoti. Aiempien vuosien ruusukirjoina ovat olleet Tuomas Kyrön Miniä (2012), Jari Tervon Jarrusukka (2013), Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito (2014), Kari Hotakaisen Kantaja (2015), Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? (2016) sekä Roope Lipastin Elovena-tyttö – suomalaisuuden käsikirja ulkomaalaisille (2017).
   
Mitä kirjoja kevään tarjonnasta kannattaa ostaa? Tässä ostosvinkkejä lukemistani uutuuksista.
  
  
  • Alan Bradleyn Flavia de Luce-sarja. Keväällä ilmestyi sarjan kahdeksas osa Kolmasti naukui kirjava kissa. Suosittelen lukemaan sarjan alusta asti, mutta en tiedä kuinka kattavasti sarjan alkupään osia on saatavana kirjakaupoissa. Flavia on sarjan alussa 11-vuotias tyttö joka pitää kemiasta ja ratkoo murhia 1950-luvun englantilaisella maaseudulla. Sarja sopii mainiosti esimerkiksi Agatha Christien ystäville. 
  • Piia Leinon Taivas sijoittuu lähitulevaisuuden Helsinkiin ja maailmaan, jota on vaikeaa tunnistaa Suomeksi. Jos pidit Johanna Sinisalon Auringon ytimestä, San Salmisen Äidinmaasta tai George Orwellin klassikosta Vuonna 1984 tämä voisi olla sopiva kirja sinulle. 
  • Lars Wilderängin Tähtikirkas ilmestyi joulukuun puolella, eli on vielä sen verran tuore, että lisään vinkkilistalle. Teos sijoittuu Ruotsiin. Teknologia pettää ja ihmiskunta syöksyy takaisin keskiajalle. Teos seuraa tapahtumia useasta näkökulmasta paljastaen, kuinka muutos vaikuttaa ihmisten elämään ensin pikkuhiljaa ja sitten enenevässä määrin, kun yhteiskunnan säännöt menettävät merkityksensä. Suosittelen teosta esimerkiksi Hugh Howeyn Siilon, Dmitri Gluhovskin Metro 2033:n tai Justin Croninin Ensimmäisen siirtokunnan lukeneille. 
 
    
Nuortenkirjoja:
  • Anders Vacklin ja Aki Parhamaa ovat kirjoittaneet uuden futuristisen Sensored Reality-sarjan, jonka ensimmäinen osa on Beta. Teoksen päähenkilö on 16-vuotias pelaajatytö Minako, paremmin tunnettu lempinimellään Bug. Beta sijoittuu sata vuotta tulevaisuuteen, Helsinkiin, jossa kohonnut vedenpinta on muuttanut maisemia. Teos sopii dystopiaa lukeville sekä mm. Ernest Clinen Ready Player Onesta pitäville.
  • Cecelia Ahern on tunnettu Chick lit teoksistaan ja Viallinen on ensimmäinen nuorille suunnattu teos suosikkigenrestäni eli sekin on dystopiaa. Päähenkilö on 17-vuotias Celestine, joka elää yhteiskunnan lakien ja normien mukaan eli on täydellinen. Eräänä päivänä tapahtuu kuitenkin jotain, minkä seurauksesta tyttö kiidätetään selliin odottamaan tuomiotaann, onko hän viallinen vai ei. Teos on ollut minulle yksi vuoden tähän mennessä vaikuttavimmista lukukokemuksista, kirja vie mukanaan ja herättää ajatuksia. Suosittelen tätä Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan ja muiden nuortendystopioiden fanittajille.
  • Luen parhaillaan Jessica Townsendin fantasiateosta Nevermoor - Morriganin koetukset, jota on suositeltu Harry Potterin lukijoille. Päähenkilö on 11-vuotias Morrigan Korppi, joka on kirottu. Teoksen on suomentanut Pottereidenkin kääntäjänä tuttu Jaana Kapari-Jatta. Teoksen kieli ja maailma ovat kiehtovia, eikä huumoriakaan puutu. Kirjaa on vaikea laskea käsistään. Suosittelen tätä, jos olet pitänyt Chris Riddellin Ada Gootti-sarjasta, Angie Sagen Septimus Heap-sarjasta, Debi Gliorin Strega-Borgiat-sarjasta, Erika Vikin Kaksosauringot-sarjasta tai Jeanne DuPraun vielä suomentmattomasta The City of Emberistä, josta on tehty myös elokuva (Hehkuva kaupunki).
  • Nonna Wasiljeffin Loukkupoika kansainvälisen tason YA-fantasiaa. Teoksen päähenkilö on 15-vuotias Aaron, joka on syntynyt vankeuteen, koska hänen äitinsä oli erilainen. Teoksen maailmassa on kolmenlaisia ihmisiä, aivan tavallisia, Tomuja ja Luonnokkaita, joilla on erilaisia kykyjä, joiden käyttö on kielletty. Suljetussa maailmassa kasvanut Aaron ei ole koskaan käyttänyt omia kykyjään, sillä ne on tukahdutettu kahleilla. Kun poika yllättäen päätyy avaraan maailmaan, hän joutuu kasvamaan nopeasti. Teos sopii erityisesti lukijolle, jotka eivät yleensä lukisi suomalaista kirjallisuutta, mutta eivät kavahda fantasiaelementtejä. 
  • Holly Bournen Mitä tytön täytyy tehdä? päättää Normaali-trilogian, jossa ovat aikaisemmin ilmestyneet Oonko ihan normaali? ja Mikä kaikki voi mennä pieleen? Kyseessä on maailmalla suurta huomiota kerännyt YA-sarja, joka nostaa esille niin pakko-oireisen häiriön kuin feministisiäkin teemoja. Bournen tyyli on todella raikas ja se koukuttaa sellaisenkin lukijan, joka ei muutoin ehkä lukisi näin paksuja teoksia. Osat pystyy lukemaa myös erillisinä. Tämäkin teos on vuoden tähän mennessä parhaiden lukukokemusten joukossa. Sarja sopii lukijalle, joka on pitänyt esimerkiksi Angie Thomasin teoksesta Viha jonka kylvät tai Ann Brasharesin Neljä tyttöä ja maagiset farkut-sarjasta. 
  
Lopuksi vielä muutama kuva Oulun Suomalaisesta kirjakaupasta perjantailta 20.4.2018
  
 
Henkilökunnan suosikkeja:
  • Angie Thomas: Viha jonka kylvät "♥: Hanna"
  • Cecelia Ahern: Viallinen "Nopeatempoinen, liikuttava, opettavainen tarina nykynuoren uskalluksesta olla erilainen ja tehdä omat päätökset vaikka se leimaisi oudoksi."
  • Antti Leikas: Tonttu "Ihan omanlaisensa teos! Yhtä sienirihmastoa ja universumia koko kirja." - Henna
  • Anna Ekberg: Salattu nainen "Jännäri, jossa tapahtuu! Vauhti kasvaa koko ajan, kerronta saa uusia kierroksia. Yhtäkkiä ei ole paluuta takaisin ei lukijalle, eikä päähenkilöille..."
  • Mary Higgins Clark: Kuolema loistoristeilijällä "Agatha Christien tyylistä loistavaa arvoituksellisuutta sekä jännitystä! Tykkäsin todella!"
 
  
Pottereita oli tarjolla monena versiona ja nuortenkirjoja oli kiitettävän paljon hyllyissä muutenkin. Paljon sellaisiakin kirjoja, joita en ole vielä ehtinyt lukea, mutta jotka odottavat lukupinossa, kuten Anniina Nikaman Taikuri ja taskuvaras, Meredith Russon Tyttösi sun, Katharine McGeen Tuhat kerrosta - huipulla ja Sarah Crossanin Yksi

torstai 21. huhtikuuta 2016

Lukuviikon ostosvinkkejä

    
Lukuviikko starttasi maanantaina ja kestää sunnuntaihin asti. Pitkin viikkoa kirjablogeissa, kirjastojen, kirjakauppojen ja monien muiden kirjallisuuteen liittyvien tahojen somessa nostetaan esille kirjasuosituksia ja myös ostosvinkkejä lauantaille. Lauantaina on nimittäin Kirjan ja ruusun päivä. Tuolloin kirjakaupoista saa erityistä ruusukirjaa, joka tänä vuonna on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks noloo? -lastenkirja. Tässäpä siis minun suosituksiani, jotka tällä kertaa suuntasin ruusukirjan tavoin lasten- ja nuortenosastolle. Näitä ei kuitenkaan aikuisenkaan ole noloa lukea. 
   
   
Mila Teräksen Noitapeili on vauhdikas seikkailu varhaisteineille. Hugo ja Lydia ovat 11-vuotiaita Pakurin koulun oppilaita, jotka harrastavat lukemista, vaikka kaupungissa ei ole enää kuin pelkkä kirjakioski. Vanha, unohdettu kirjasto löytyy kuitenkin salaperäisen kartan avulla keskeltä metsää. Kirjaston käytävillä tarinat tuntuvat heräävän henkiin. Tämän saavat lapsetkin havaita, kun he ryömivät noitakirjojen osastolta löytyneeseen tunneliin. 
   
Timo Parvela ja Bjørn Sortland ovat yhdessä kuvittaja Pasi Pitkäsen kanssa luoneet koukuttavan Kepler62 -scifisarjan varhaisnuorille. Kirjoja kuusiosaiseksi kasvavasta sarjasta on julkaistu kaksi, Kutsu ja Lähtölaskenta ja tämän vuoden aikana julkaistaan kaksi lisää, viimeisten kahden jäädessä vuoden 2017 puolelle. Kutsun päähenkilöinä ovat veljekset Ari ja Joni. he asuvat dystooppisessa Suomessa. Toisen kirjan päähenkilönä on puolestaan norjalainen Marie. Avaruuden valoittaminen jatkuu, kun miehitetty alus ollaan lähettämässä kohti uutta planeettaa. Keskeisenä ensimmäisille kirjoille on mystinen Kepler62 -peli, jonka läpäisseille on luvassa arvaamaton palkinto.
   
    
J.K. Rowlingin Harry Potterit (Viisasten kiviSalaisuuksien kammioAzkabanin vankiLiekehtivä pikari) ovat tietenkin ikisuosikkeja, joita suosittelen aina ja kaikille. Ensimmäisen osan saa jo kuvitettuna versiona, toisesta ilmestyy painos syksyllä. Pottereissa seurataan nimikkohahmoa Harryn kasvua lapsesta lähes aikuiseksi yhden kirjan kattaessa yhden lukuvuoden. Seitsemän osaisessa sarjassa yhdistyvät teiniarki ja taikakoulun ihmeellinen maailma. 
  
K.K. Alongin Kevätuhrit on dystooppisen tai oikeastaan post-apokalyptisen nuortensarjan avausosa. Toiminta alkaa heti kirjan alussa, kun kerrotaan tapahtumasta, kuolemanaallosta, joka tappaa lähes kaikki ihmiset. Muutamia nuoria on kuitenkin jäänyt henkiin, kuten Jade ja Susette. Nuoret ovat eläneet aivan erilaisissa maailmoissa, vaikka asuvatkin molemmat Helsingissä. Seuraa mielenkiintoinen tapahtumien ketju: kuinka selvitä maailmassa, jossa ei ole aikuisia, turvaverkkoa tai edes perusinfrastruktuuria auttamassa eloonjäämisessä.
 
 
 
 
 

Loppuun vielä menovinkki lauantaille. Kirjabloggaajat palkitsevat vuoden 2015 parhaat kirjat neljässä eri kategoriassa Akateemisessa kirjakaupassa (Pohjoisesplanadi 39, Helsinki).