Keskustelimme siskoni kanssa eilen WhatsAppissa Garth Nixin Abhorsen-kirjasarjasta ja kuinka pari sen uudempaa osaa on edelleen suomentamatta. Jäin pohtimaan, että kuinka usein kuuleekaan sanottavan, että tulisipa se ja se kirja suomeksikin, sillä kaikki eivät halua, osaa tai jaksa lukea niitä alkukielellään, vaikka teos olisi englanniksi. Heitin siskolle puoliksi vitsaillen, että pitäisi kirjoittaa adressi jonkin tietyn kirjan suomentamisen puolesta. Heti lähetettyäni viestin sain idean kirjoittaa tästä blogiin.
Olen nimittäin itsekin pohtinut vuosien aikana, että harmillisen monen kirjasarjan suomentaminen jää kesken esimerkiksi liian pienen kysynnän takia. Saatetaan suomentaa vain ensimmäinen osa tai pahimmillaan vain viimeinen osa jää käntämättä. On myös aina harmillista, kun jokin englanninkielellä lukemani huikea kokemus jää monelta välistä sen takia, että kirjaa ei ole tarjolla omalla äidinkielellämme.
Pelistreamaaja-puolisolleni olen joskus haaveillen todennut, että olisipa suomalaisilla kustantamoilla esimerkiksi joukkorahoituskampanjoita, joilla heräteltäisiin kiinnostusta jo ennen kirjan ilmestymistä ja siten mitattaisiin ihmisten halukkuuta hankkia teos, taata sen kääntämiselle varat ja antaa kustantamolle vihreä valo kirjan painattamiselle tai levittämiselle sähköisessä muodossa. Joidenkin kirjojen kohdalla olisin varmasti itsekin valmis osallistumaan, vaikka pienituloisena harvoin tulee kirjoja ostettua uutena. Se, että saisi olla mukana kirjan kääntämisen mahdollistamisessa tekisi mielekkääksi myös 30+ euroa maksavan kirjan hankkimisen.
Listaan tähän postaukseen teoksia, jotka haluaisin nähdä käännettävän. Osan olen jo lukenut englanniksi (linkit teosnimissä), toiset kuuluvat sarjaan, jonka kääntäminen on lopetettu syystä tai toisesta (esimerkiksi Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -sarjan kanssa kävi aika paha oopsie, kolmantena osana suomennettiin nimittäin samaan maailmaan sijoittuvan erillisen trilogian ensimmäinen osa) ja loput ovat hypetettyjä kirjoja, jotka kuulostavat kiinnostavilta, mutta joihin en ole vielä ehtinyt tarttumaan.
Onko sinulla mielessäsi jokin kirja, jonka pitäisi olla listalla tai tiedänkö jokin mainituista jo suomennetun? Jätä viestisi kommenttilaatikkoon, jospa joku suomalainen kustantaja ottaisi pyyntömme kuuleviin korviinsa.
- Ann Aguirre: Enclave
- Alexandra Bracken: The Darkest Minds
- Libba Bray: Rebel Angels
- Jennifer Marie Brissett: Elysium
- Octavia E. Butler: Parable of the Sower
- Gail Carriger: Soulless
- Joelle Charbonneau: The Testing
- Cassandra Clare: Clockwork Angel
- Marianne Curley: Hidden
- Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between
- Diane Duane: A Wizard Abroad
- Jeanne DuPrau: The City of Ember
- Claudia Gray: A Thousand Pieces of You
- Sylvia Louise Engdahl: The Far Side of Evil
- Rob Ewing: The Last of Us
- Abigail Gibbs: Autumn Rose
- Alex Gino: George
- Seth Grahame-Smith: Abraham Lincoln: Vampire Hunter
- Mira Grant: Feed
- Teri Hall: The Line
- Jenny Han: P.S. I Still Love You - Suomennettu 12/2020: P.S. Rakastan sinua yhä
- P.D. James: The Children of Men
- N.K. Jemisin: The Fifth Season - Suomennettu 8/2021: Viiden vuodenaika
- E. Lockhart: We Were Liars - Suomennettu 8/2021: Me olimme valehtelijoita
- Pittacus Lore: I Am Number Four
- Lois Lowry: The Giver
- Marie Lu: Legend
- Tahereh Mafi: Shatter Me
- Isaac Marion: Warm Bodies
- Melissa Marr: Fragile Eternity
- John Marsden: Tomorrow, When the War Began
- Cammie McGovern: Amy and Matthew: A Love Story
- Marissa Meyer: Cinder
- Kass Morgan: The 100
- Patrick Ness: The Knife of Never Letting Go
- Garth Nix: Clariel
- Cherie Priest: Boneshaker
- Susan Price: A Sterkarm Kiss
- J.D. Robb: Eve Dallas -sarja (suomennettu 8 osaa)
- Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth
- Neal Shusterman: Unwind
- Colin Thompson: Space: The Final Effrontery
- Joan Frances Turner: Dust
- Catherynne M. Valente: The Girl Who Soared Over Fairyland and Cut the Moon in Two
- Chris Weitz: The New Order
- Scott Westerfeld: Uglies
- Moira Young: Rebel Heart













