Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää

 Jos saisit toisen mahdollisuuden, kuinka käyttäiset sen?
   

       

Erilainen nuorten kirja siitä, kuinka yllättäen saatu mahdollisuus elää saman päivän uudestaan kuin Päiväni murmelina-leffassa ja kuinka se voi lyhyessä ajassa muuttaa ihmisen aivan erilaiseksi, pahemmaksi vai paremmaksi - lukemalla kirjan sekin selviää. Jos olet lukenut Eoin Colferin Toivomuslistan, saatat huomata kirjoissa jotain samankaltaisuutta: oletko hyvis vai pahis, kuulutko helvettiin vai taivaaseen, jos saan yhden päivän muuttaa kaiken, kumpaan porttiin saan pääsylipun.

   

Samantha Kigston on menestyvä 2000-luvun jenkkinuori: nuori ja kaunis, yhdellä sanalla sanoen suosittu. Vaikka kaikki tuntevat hänet, ystäviä hänellä on kuitenkin vain muutama: Lindsay, Ally ja Elody. Tytöt jakavat kaikki salaisuutensa keskenään... tai niin Sam ainakin luuli ennen iltaa, jolloin hän lähti Kent "mikä-sen-nimi-nyt-on" McFullerin bileisiin, joka muutti kaiken.  

Juuri kun alkaa tuntua että pimeys nielaisee meidät lopullisesti, metsä päättyy aivan äkkiä ja edessämme on valtavan suuri kaunis nurmikko ja sen keskellä valkoinen talo, joka näyttää sokerikuorrutuksesta tehdyltä. Siinä on parvekkeita ja pitkä kuisti, joka reunustaa kahta puolta. Myös ikkunaluukut ovat valkoiset, ja niihin on tehty  kuviointeja, joita ei tässä pimeässä erota. Näin kaiken kuin ensimmäistä kertaa. reaktioni voi johtua alkoholista, mutta tuntuu että se on kaunein koskaan näkemäni talo. (s. 52)

   

Sam seurustelee (tyypillisesti) urheilijapojan - Robin - kanssa. Koulun kaikki tytöt kuolaavat tämän perään, niin myös Sam jo monen vuoden ajan. Lopulta unelmat eivät välttämättä kohtaa todellisuuden kanssa ja myös Sam alkaa huomata Robissa ja jopa ystävissään asioita, jotka ärsyttävät. Aiemmin ärsyttävistä asioista puolestaan alkaakin löytyä kaikkea hyvää. Tähän kategoriaan kuuluvat mm. äiti, isä ja pikkusisko Izzy (Elizabeth).

Sam ei aina ollut suosittu ja hän on ollut siis veteen piirretyn viivan toisella puolen. Itse asiassa nuorempana häntä oli kiusattu hyvinkin paljon (muistuttaa omaa lapsuuttani) ja Sam päättää muuttua sellaiseksi, josta pidetään: hän ostaa muodikkaita vaatteita ja muuttuu puhetavaltaan, musiikkimaultaan ja harrastuksiltaan samanlaiseksi klooniksi kuin kaikki suosittujen laumaan kuuluvat. Hän unohtaa jopa olleensa epäsuosittu, ainakin jos jotain voidaan päätellä hänen käyttäytymisestään klikin ulkopuolisia kohtaan.
     

Pienempänä tein tätä paljon: lukittauduin vessaan ja otin niin kuumia suihkuja, että peili höyrystyi täysin, ja sitten seisoin sen edessä, katselin miten kasvoni alkoivat pikkuhiljaa saada muotoa höyryn läpi, ensin ääriviivojen tasolla ja lopulta yksityiskohtia myöten. Ajattelin joka kerta, että saisin lopulta nähdä jonkun kauniin ihmisen, ikään kuin olisin muuttunut suihkun aikana kirkkaammaksi ja paremmaksi. Mutta näytin aina samalta. (s. 51)

  

Kirja alkaa aivan kuten mikä tahansa nuorten romaani, olin vähän pettynyt, mutta maltoin mieleni ja jatkoin lukemista, sillä olin lukenut mm. Anun blogista hyvää palautetta kirjasta. Osasin odottaa tuota paikalleen juuttuneen levyn tavoin itseään toistavaa päivää, jossa kuitenkin syntyy pieniä eroja valintojen erilaisten valintojen takia.. Loppua kohden kirja todella ahmaisi mukanaan. Luin koko päälle 400-sivuisen kasvutarinan kertaistumalta, en voinut laskea sitä kädestäni edes ruokailun ajaksi, ja ilta venähtikin aamupuolelle kirjaa ahmien ja välillä nenäliinapakettia metsästäen. Hyvin surullinen kirja, etenkin kun muistaa Samin kohtalon. 

   

Suosittelen lukemaan!

   

Arvosana:

       

Takakannesta:

Ehkä sinulla on vielä huomispäiväkin. Ehkä sinulla on vielä tuhat huomispäivää tai kolmetuhatta tai kymmenen, niin paljon aikaa että siinä voi kylpeä. Mutta joillakin meistä ei ole kuin tämä päivä. Ja totuus on, että ikinä ei voi tietää.”

Samantha Kingstonilla on elämä edessään ja maailma jalkojensa juuressa; nätti naama, syntisen makea poikaystävä ja paikka koulun parhaissa piireissä. Helmikuisena perjantaina kaikki kuitenkin muuttuu silmänräpäyksessä. Lupaavasti alkaneesta päivästä tulee Samin viimeinen. Kirjaimellisesti.

Yllätyksekseen Sam herää seuraavana aamuna ja huomaa elävänsä elämänsä viimeistä päivää loputtomana uusintojen sarjana. Yksi päivä on vastaus toiselle, kumoaa sen tai ottaa jonkin tyystin toisen suunnan. Seitsemän päivää muodostavat seitsemän vaihtoehtoista totuutta, jotka nivoutuvat sekä Samin että hänen läheisimpiensä tulevaisuuteen. Oikukas kohtalo paljastaa Samathalle asioita, jotka lyövät kaikki ällikällä – myös hänet itsensä. Eikä onnellinen loppu olekaan enää itsestäänselvyys.

Kuin viimeistä päivää on paitsi nuoren Samin kasvutarina, myös kaunistelematon ja elämää pulppuava kuvaus nuorten elämästä 2000-luvun oloissa ja kielellä. Se on herkkä ja karhea, aitoudessaan jopa julma kertomus siitä, miten pieniltä näyttävät asiat voivat kuin huomaamatta johtaa tilanteisiin, joita lehdissä tavataan myöhemmin kutsua traagisiksi.

      
Suomentanut: Tero Valkonen, 412 sivua, WSOY 2010

     
Alkuperäinen nimi: Before I fall

     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Sivupiiri, Jos vaikka lukisi..., Oota, mä luen tän eka loppuun, Humisevalla harjulla, Lukupaikka, Lukukeskus

Samantyylisiä kirjoja: Eoin Colfer: Toivomuslista, Anni Dalton: Enkeliakatemia-sarja, Meg cabot: Prinsessapäiväkirjat

Miltä yöpöytäsi näyttää?

Monet ovat esitelleet omaa lukunurkkaustaan. Minulla sellaista ei tällä hetkellä ole, luen nimittäin sängyssä. Toista oli lapsena, keinutuolissa taikka mummon vanhassa korkeaselkäisessä tuolissa lukea. Minusta on otettu vuosien varrella aika monta luku-kuvaa, istuin nimittäin melkein aina tutkimassa tietokirjaa, lukemassa Nummelan ponitiallilaisia taikka hiukan isompana ahmimassa fantasiaa. Sitten kunhan olen "iso" ja "aikuinen" pitää hankkia kunnon lukutuoli ja rahi ja jalkalamppu omaan nurkkaukseen. 

   

Koska en kehtaa laittaa kuvaa sängystäni (se on ihan tavallinen) niin päätin kuvata yöpöytäni ja haastan myös muita tekemään niin. Tätä kuvaa (tai itseasiassa kollaasia, en osannut noista kolmesta kuvasta valita vain yhtä) varten pöytä on siistitty ja tavarat aseteltu ns. puolihuolimattomasti. Siinä näkyvät siis ikivanha, siskojen entinen yöpöytä (entisen kissani kynsimä), kisupatsas ja sisustuskirjaimeni, kirja, jota kuvaushetkellä olin lukemassa, muut kirjat siististi hyllyllä odottamassa ja kihlattuni äidin Thaimaasta tuoma Hello Kitty muki, jossa iltateeni (Yogi Tea Sweet Chai, itseasiassa yrttihauduke, ei sisällä teetä) ja muffini (ei itsetehty).

  

Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

 Missä on minun paikkani?

    

      

Gwenni näkee maailman toisin kuin muut lapset, saati aikuiset. Hänen maailmansa avautuu öisin taivaalta käsin, kun hän lentää kylän yllä. Unissaan Gwenni näkee outoja asioita, joita hän päivän mittaan pohtii keittiön seinän hilseilevän maalin muodostamien kasvojen edessä, hyllyn päällä olevien naamamukien vahtiessa ja kirkossa, jossa kuolleen ketun lasisilmät pyytävät apua lopullisen rauhan saavuttamiseen. Gwennin mielikuvitus laukkaa ja tuo mieleen oman lapsuuteni, kuinka itsekin leikin salapoliisia ja työnsin nenäni asioihin, jotka eivät minulle kuuluneet. 

  

60-vuotiaan Mari Strachanin esikoiskirja Hiljaisuus soi h-molliss< julkaistiin Kariston Lupaus-sarjan aloittavana teoksena. Siinä julkaistaan vuoden aikana 1-2 ansioitunutta ulkomaalaista esikoisromaania. Jos linja jatkuu samana, on tässä lupauksessa pysytty. Teos kertoo hienovaraisesti, naiivista näkökulmasta perheen ja koko kylän salaisuuksista, joskus jopa niin hienovaraisesti, että varttuneemmaltakin lukijalta vaatii paljon terävää huomiokykyä palapelin palojen kasaamiseen. Kirja on todellakin laadukasta kielenkäyttöä sisältävä teos, jota voin suositella kaikille. Tämä ei ole fantasiaa, tämä on realismia, jota on väritetty lapsuuden kirkkailla väreillä.

   

Hengitän syvään. Huone tuoksuu kirjoilta, kiillotusaineelta ja puuteriselta kuin orvokkikortti. Mistä aloittaisin? Uuninurkkausta vastapäätä olevilla alahyllyillä näen kirjoja, joita olen lainannut kirjastosta. istun lattialle vetääkseni ne hyllystä. Heidin kannessa tytön takana on lumen peittämä vuori, joka on korkeampi kuin Wyddfa. Kirjan sisälläkin on kuvia. Hyllyssä on myös Annan nuoruusvuodet, jonka pakotin Alwennan lukemaan, että hän tajuaisi meidän olevan sielunsiskoja, ja sen vieressä on Anna ystävämme, jota ei ole kirjastossa. Puristin sen rintaani vasten. Annankin hiukset ovat punaiset ja hallitsemattomat kuten minulla. Ja hei, Robinson Crusoe, jota lainaan usein, vaikka Alwenna ei suostunutkaan leikkimään haaksirikkoutuneita takapihalla torstaina, koska se on kuulemma liian lapsellista. Viime viikolla se ei vielä ollut liian lapsellista. Laitan kirjat pinoon. Tässä on Pikkunaisia ja Viimevuotiset ystävämme yksissä kansissa, itken joka kerta, kun Beth kuolee, ja äiti sanoo: Gwenni, älä ole höpsö. Joten tällä kertaa en lue sitä kohtaa. Jätän Pinokkion hyllyyn. Kun luin sen, näin painajaista, jossa rosvot jahtasivat minua ja laittoivat säkin päähäni, joten äiti pisti minut viemään kirjan takaisin kirjastoon, ennen kuin olin päässyt loppuun. Hän sanoi: Gwenni, minä tarvitsen kauneusuneni. (s. 38-39)

   
Gwennin paras ystävä ja sielunsisko Alwenna on häntä pari vuotta vanhempi, kirja kuvaa aikaa, jolloin kasvu ja muutos alkavat vaikuttaa heidän suhteeseensa - Alwenna kinnostuu pojista, kun  Gwenni pitää poikia edelleen ihan tyhminä. Alwenna ei myöskään tahdo leikkiä enää lapsellisia leikkejä ja pukeutuu suippokärkisiin, rusettisomisteiin kenkiin, pitkiin sukkiin (varoen silmäpakoja) sekä hameeseen, joka asettuu kauniisti tyllialushameen päälle. Gwennin äiti, jolla on paljon näkemystä muiden asiosta, kutsuu Alwennaa hävyttömäksi tyypiksi, sillä toisin kuin muut, Alwenna tuo kyseenalaiset mutta todenmukaiset mielipiteensä julki joskus kovaankin ääneen.
    

Gwennin äiti, joka kovasti koittaa ylläpitää katoavaa nuoruuttaa kauneusunien ja korsetin avulla, pitää Gwenniä outona ja on usein ohjaamassa sekä oikaisemassa tytärtään. Isän mielestä Gwenni on fiksu. Äiti ei siedä hupsuttelua vaan suorastaan raivostuu lähes kaikesta Gwennin tekemästä. Han pyytää toistuvasti Gwenniä olemaan höpsimättä. Kirjojen lukemistakaan ei katsota hyvällä, sillä ne ruokkivat ajattelemaan. Gwenni paheksuu äitinsä ruoanlaittotaitoja: joskus keitto näyttää tiskivedeltä ja lihan seassa on läskiä ja luita, silti isä jaksaa vaimonsa ruokaa aina kehua ja ottaa jopa lisää.

Tarina avautuu hienosti kerros kerrokselta ja lopussa jäljellä on enää vain luita. Tätä voi todellakin sanoa kasvutarinaksi. Gwennin kertojanääni varttuu tarinan myötä, lapsellisuudet karisevat pois ihan itsestään ja Gwenni alkaa pohtimaan, missä on hänen paikkansa maailmassa. Kirjan kieli on äärimmäisen täydellistä - voi kuulostaa liioittelevalta, mutta kokeile itse kirjaa ja yritä kuvata paremmin!  Missään vaiheessa ei tullut tunnetta pakkolukemisesta, jotkin tapahtumat olivat vähän clicheisiä ja ennalta arvattavia, mutta elämässä on tullut todettua niiden joskus olevan valitettavan tosia. Upea esikoisteos.  Suosittelen lämpimästi.
 

 Arvosana:

  

Takakannesta:
12-vuotias Gwenni rakastaa lukemista ja eläimiä - ja osaa lentää öisin! Unen ja valveen rajamailla Gwenni liitää uinuvan kyän yllä ja miettii omia hupsuja ajatuksiaan - niitä joista äiti lakkaamatta häntä moittii. Kunnes eräänä yönä kaikki muuttuu: Gwenni löytää naapurin miehen hukkuneena. Koko tuttu arki nyrjähtää paikaltaan ja vuosia peitellyt salaisuudet pulpahtavat rajulla tavalla pintaan. Gwennin viaton kertojaääni luo melankoliseen tarinaan ihastuttavan kontrastin, joka tekee lukijaan lähtemättömän vaikutuksen.

1950-luvun Walesiin sijoittuva perhekuvaus ja murhamysteeri, jossa on ripaus kutkuttavaa maagisuutta.

      
Suomentanut: Kirsi Orhankämmen, 337 sivua, Karisto Lupaus 2010

     
Alkuperäinen nimi: The Earth Hums in B Flat (2009)

     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Uppoa hetkeen, Järjellä ja tunteella, Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri, Taikakirjaimet

Testaa mikä Halloween asu sopii sinulle

Testi löytyy kätevästi MIV3:n Helmi-sivuilta, tässä linkki.

Minä olin (hyvin yllättävää) Vampyyri.

Olet sisimmiltäsi elävä kuollut taruolento, kansanperinteissä esiintyvä verenhimoinen yliluonnollisten voimien hallitsija. Nykyisessä populaarikulttuurissa esiintyvät vampyyrit ovat himottuja ja haluttuja erotiikan ylijumalia.

Maalaa siis ihosi vaaleaksi ja paljasta kulmahampaasi Halloween-juhliin, sillä sinun on aika päästää pimeä ja vetovoimainen puolesi esiin ja vietellä aistikkuudellasi uhri illaksi.

Tiesitkö tätä? Vampyyrien äitinä voidaan pitää babylonialaisen ja juutalaisen mytologian Lilith-demonia, joka vainosi miespuolisia lapsia ja kykeni muuttamaan muotoaan.

Tänään kirjastosta - osa 2 eli Spefiä ja tiiliskiviahdistusta?

Minun piti käydä hakemassa vain varaamani Lauren Oliverin Kuin viimeistä päivää, ja hups! Mukaan tarttui pari muutakin kirjaa :)

    

Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää (2010)

Tämä on ollut jo jonkin aikaa lukulistalla. Uudestaan muistui mieleen kun Anu kirjoitti Oliverin uudesta kirjasta (Delirium - rakkaus on harhaa) blogissaan Jos vaikka lukisin. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselle tuollainen Päiväni murmeli-leffan tyylinen asetelma! Varmaan seuraavaksi tartun tähän kunhan Hiljaisuus soi h-mollissa loppuu.

    

Kristin ja P. C. Cast: Yön talo 1-3 (Merkitty 2010, Petetty 2010, Valittu 2011)

Sarja, jota Virpi-siskoni on suositellut useaan kertaan. Nyt sitten löytyi kirjastosta kaikki kolme osaa kerralla, aikaisemmin ollut vain 2. ja 3. kirja paikalla. Piti sitten kerralla napata mukaan, jos vaikka onkin niin hyvä kuin on kehuttu.

    

    

Simon Tofield: Simonin kissa - Aidan tuolla puolen (2011)

Kissahuumoria, joka on todella osuvaa. Simon's cat videot ovat valloittaneet varmasti kaikkien kissanomistajien sydämen realistisella otteella, jota on höystetty hieman kieliposkessa. Mainiosti saatu muutamaan kuvaan tai yksittäiseen tilanteeseen tallennettua niin paljon todellista kissaenergiaa sekä kissan sielunelämää. Aidan tuolla puolen ei tee poikkeusta!

 

Justin Somper: Vampiraatit 1 - Kirottujen laiva (2007)

Tämäkin kirja on ollut usein lukulistalla - rakastan merrosvoja! Myönnettäköön, että ainakin sitä populääriä kuvaa, jonka leffat ja kirjat ovat luoneet. Epäilen, että en tuntisi samoin autenttista piraattia kohtaan. Anyway, tämä kirja on saanut hyvää palautetta, ainakin Jaana.siskoni pojilta, ellen pahasti muista väärin. Vielä kun merirosvoihin yhdistää toiden lempiasiani vampyyrit, tästä voi seurata joko mahdoton soppa tai jotain kauhean hyvää!

   

Uuskummaa? Modernin fantasin antologia (Toim. Jukka Halme, 2006)

Tämä oli esillä kirjaston teemahyllyssä, paha vaan sanoa mikä se teema oli... Kiinnosti nimensä puolesta. Takakannessa lukee: "Valistuneen fantasiaharrastajan velvollisuus on etsiä ja lukea haastavaa kirjallisuutta, joka ei epäröi poiketa tutusta ja turvallisesta". Spefiin  (spekulatiivinen fiktio) en ole omasta mielestäni aiemmin lukemissani kirjoissa törmännyt, joten mielenkiinnolla haluan tästä oppia jotain uutta!

       

Philip Reeve: Pimenevä maa (2007)

Kuten takakansikin hehkuttaa "Mahtavan apokalyptisen seikkailutarinan huikea päätösosa". Tältä kirjalta odotan paljon, sen verran mukaansatempaavia edellisetkin olleet, tämän pitäisi selittää keskenjääneitä asioita ja paljon - ainakin eepoksessa sivuja riittää 571 kappaletta!
   
Tuosta tulikin mieleeni, että Lukeminen.fi sivustolla tuli vastaan seuraava kommentti: 

  

"Tunnustan. Ahdistun paksuista kirjoista. Ymmärrän, että maailmankirjallisuuden klassikkolista olisi huomattavasti lyhyempi ja köyhempi, jos siitä karsittaisiin osa teoksista pois liiaallisen sivumäärän takia. Siitä huolimatta, kun poimin käteeni yli 400-sivuisen järkäleen, kurkkuani alkaa puristaa, alan hengittää keuhkojen yläosalla ja hikipisaroita pulpahtelee nenän alle." Koko juttu löytyy täältä.

~ Jenni Pääskysaari, Sivullinen

  

Raportoin asiasta heti siskoilleni Facebookissa seuraavin sanoin: "Alle 400-sivuisessa kirjassa ei ehdi edes tapahtua paljon, asioita jaa kertomatta ja selittämättä. Gabaldonillakin on aika järkäleitä ne kirjat, enkä ole tainnut koskaan valittaa painon tai koon vuoksi ja junassakin olen lukenut." Jaana-siskoni ja hänen 12-vuotias poikakin sanoivat tähän: "Tyhjää höpinää tuollainen - paksut kirjat ja kirjasarjat parhaita, että jotain ehtii tapahtua! Luin Reeven sarjan loppuun, olipas hyvä kokemus!!!"

  

Mitä mieltä te olette, miten paksu kirja on liian paksu? 

Onko teillä ollut samoja ongelmia kuin Jenni Pääskysaarella?