Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa

 Missä on minun paikkani?

    

      

Gwenni näkee maailman toisin kuin muut lapset, saati aikuiset. Hänen maailmansa avautuu öisin taivaalta käsin, kun hän lentää kylän yllä. Unissaan Gwenni näkee outoja asioita, joita hän päivän mittaan pohtii keittiön seinän hilseilevän maalin muodostamien kasvojen edessä, hyllyn päällä olevien naamamukien vahtiessa ja kirkossa, jossa kuolleen ketun lasisilmät pyytävät apua lopullisen rauhan saavuttamiseen. Gwennin mielikuvitus laukkaa ja tuo mieleen oman lapsuuteni, kuinka itsekin leikin salapoliisia ja työnsin nenäni asioihin, jotka eivät minulle kuuluneet. 

  

60-vuotiaan Mari Strachanin esikoiskirja Hiljaisuus soi h-molliss< julkaistiin Kariston Lupaus-sarjan aloittavana teoksena. Siinä julkaistaan vuoden aikana 1-2 ansioitunutta ulkomaalaista esikoisromaania. Jos linja jatkuu samana, on tässä lupauksessa pysytty. Teos kertoo hienovaraisesti, naiivista näkökulmasta perheen ja koko kylän salaisuuksista, joskus jopa niin hienovaraisesti, että varttuneemmaltakin lukijalta vaatii paljon terävää huomiokykyä palapelin palojen kasaamiseen. Kirja on todellakin laadukasta kielenkäyttöä sisältävä teos, jota voin suositella kaikille. Tämä ei ole fantasiaa, tämä on realismia, jota on väritetty lapsuuden kirkkailla väreillä.

   

Hengitän syvään. Huone tuoksuu kirjoilta, kiillotusaineelta ja puuteriselta kuin orvokkikortti. Mistä aloittaisin? Uuninurkkausta vastapäätä olevilla alahyllyillä näen kirjoja, joita olen lainannut kirjastosta. istun lattialle vetääkseni ne hyllystä. Heidin kannessa tytön takana on lumen peittämä vuori, joka on korkeampi kuin Wyddfa. Kirjan sisälläkin on kuvia. Hyllyssä on myös Annan nuoruusvuodet, jonka pakotin Alwennan lukemaan, että hän tajuaisi meidän olevan sielunsiskoja, ja sen vieressä on Anna ystävämme, jota ei ole kirjastossa. Puristin sen rintaani vasten. Annankin hiukset ovat punaiset ja hallitsemattomat kuten minulla. Ja hei, Robinson Crusoe, jota lainaan usein, vaikka Alwenna ei suostunutkaan leikkimään haaksirikkoutuneita takapihalla torstaina, koska se on kuulemma liian lapsellista. Viime viikolla se ei vielä ollut liian lapsellista. Laitan kirjat pinoon. Tässä on Pikkunaisia ja Viimevuotiset ystävämme yksissä kansissa, itken joka kerta, kun Beth kuolee, ja äiti sanoo: Gwenni, älä ole höpsö. Joten tällä kertaa en lue sitä kohtaa. Jätän Pinokkion hyllyyn. Kun luin sen, näin painajaista, jossa rosvot jahtasivat minua ja laittoivat säkin päähäni, joten äiti pisti minut viemään kirjan takaisin kirjastoon, ennen kuin olin päässyt loppuun. Hän sanoi: Gwenni, minä tarvitsen kauneusuneni. (s. 38-39)

   
Gwennin paras ystävä ja sielunsisko Alwenna on häntä pari vuotta vanhempi, kirja kuvaa aikaa, jolloin kasvu ja muutos alkavat vaikuttaa heidän suhteeseensa - Alwenna kinnostuu pojista, kun  Gwenni pitää poikia edelleen ihan tyhminä. Alwenna ei myöskään tahdo leikkiä enää lapsellisia leikkejä ja pukeutuu suippokärkisiin, rusettisomisteiin kenkiin, pitkiin sukkiin (varoen silmäpakoja) sekä hameeseen, joka asettuu kauniisti tyllialushameen päälle. Gwennin äiti, jolla on paljon näkemystä muiden asiosta, kutsuu Alwennaa hävyttömäksi tyypiksi, sillä toisin kuin muut, Alwenna tuo kyseenalaiset mutta todenmukaiset mielipiteensä julki joskus kovaankin ääneen.
    

Gwennin äiti, joka kovasti koittaa ylläpitää katoavaa nuoruuttaa kauneusunien ja korsetin avulla, pitää Gwenniä outona ja on usein ohjaamassa sekä oikaisemassa tytärtään. Isän mielestä Gwenni on fiksu. Äiti ei siedä hupsuttelua vaan suorastaan raivostuu lähes kaikesta Gwennin tekemästä. Han pyytää toistuvasti Gwenniä olemaan höpsimättä. Kirjojen lukemistakaan ei katsota hyvällä, sillä ne ruokkivat ajattelemaan. Gwenni paheksuu äitinsä ruoanlaittotaitoja: joskus keitto näyttää tiskivedeltä ja lihan seassa on läskiä ja luita, silti isä jaksaa vaimonsa ruokaa aina kehua ja ottaa jopa lisää.

Tarina avautuu hienosti kerros kerrokselta ja lopussa jäljellä on enää vain luita. Tätä voi todellakin sanoa kasvutarinaksi. Gwennin kertojanääni varttuu tarinan myötä, lapsellisuudet karisevat pois ihan itsestään ja Gwenni alkaa pohtimaan, missä on hänen paikkansa maailmassa. Kirjan kieli on äärimmäisen täydellistä - voi kuulostaa liioittelevalta, mutta kokeile itse kirjaa ja yritä kuvata paremmin!  Missään vaiheessa ei tullut tunnetta pakkolukemisesta, jotkin tapahtumat olivat vähän clicheisiä ja ennalta arvattavia, mutta elämässä on tullut todettua niiden joskus olevan valitettavan tosia. Upea esikoisteos.  Suosittelen lämpimästi.
 

 Arvosana:

  

Takakannesta:
12-vuotias Gwenni rakastaa lukemista ja eläimiä - ja osaa lentää öisin! Unen ja valveen rajamailla Gwenni liitää uinuvan kyän yllä ja miettii omia hupsuja ajatuksiaan - niitä joista äiti lakkaamatta häntä moittii. Kunnes eräänä yönä kaikki muuttuu: Gwenni löytää naapurin miehen hukkuneena. Koko tuttu arki nyrjähtää paikaltaan ja vuosia peitellyt salaisuudet pulpahtavat rajulla tavalla pintaan. Gwennin viaton kertojaääni luo melankoliseen tarinaan ihastuttavan kontrastin, joka tekee lukijaan lähtemättömän vaikutuksen.

1950-luvun Walesiin sijoittuva perhekuvaus ja murhamysteeri, jossa on ripaus kutkuttavaa maagisuutta.

      
Suomentanut: Kirsi Orhankämmen, 337 sivua, Karisto Lupaus 2010

     
Alkuperäinen nimi: The Earth Hums in B Flat (2009)

     
Kirjasta muualla: Risingshadow, Uppoa hetkeen, Järjellä ja tunteella, Oulun ylioppilaslehti Ylkkäri, Taikakirjaimet