Kaksi, jotka ovat yksi.
Yksi, joka on kaikki.
Tätä kirjaa on saanut lukemalla lukea - jotenkin hyvin puuduttavaa ja turhauttavaa tekstiä. Michael Scottin sarja Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet pursuaa tietoa mytologioista, joskus vähän liikaakin. On enää vaikea hahmottaa kaikkia myyttisiä olentoja, niiden olemusta tai osuuttaan hyvä ja pahan taistelussa. Kirjan viimeiset sivut kertovat:
"Michael Scott on mytologioiden ja kansantieteen asiantuntija ja yksi Irlannin menestyneimmistä kirjailijoista. Hän on fantasian, scifin, kauhun ja kansantarujen mestari, jota Irish Times on ylistänyt Brittein saarten fantasiakuninkaaksi.
Aika ylistävä lausunto, kyllä minusta jos joku kruunattaisiin fantasian kuninkaaksi, tuo titteli tulisi antaa J.R.R. Tolkienille, jos kenelle. Velho jättää lukijansa kylmäksi, vaikka kirjoittaja on pyrkinyt luomaan mahtipontisia kuvaelmia. Kirjaan oli hyvin vaikea tarttua ja syyskuussa aikaani muutenkin verottanut töissäkäynti pisti miettimään josko olisin jättänyt kirjan lukematta... mutta halusin tietää kuinka sarjan päähenkilöille (kaksoset Josh ja Sophie) tapahtuu. Mutta pakko se on myöntää: aikana valui hukkaan tämän kirjan kanssa. Vaikea sanoa kuinka paljon osuutta kirjan vaikeasti sulateltavuudessa on suomentajalla, sillä kieli ei yltänyt sille tasolle, jota olisin toivonut. Välillä tuntui kuin lukisi ala-aste ikäisen lapsen tekstiä (joskin saattaisinpa siitä nauttia tätä kirjaa enemmän!), ja jotkin lauseet tai lausesisällöt toistetaan turhaan jopa peräkkäisissä lauseissa. Vaikea tällaisen kokemuksen jälkeen lähteä suosittelemaan kenellekään. Jostakin kertonee sekin, ettei kirjasta ole blogattu kaiketi ollenkaan, vaikka se on ilmestynyt jo keväällä.
Juonesta: Kuten kaksi edellistä, myös tässä on ideana humaanien ja Synkkien vanhojen taistelu. Ihmiset (kuolemattomat) pyrkivät taistelemaan pahaa vastaan, estää maailmojen tuhon. Avain asemassa ovat tarujen kaksoset: kulta ja hopea, jotka ovat uudelleen syntyneet kaksosten Joshin ja Sophien hahmossa. Kaksosia koulutetaan magian eri olomuotoihin, tähän mennessä niitä ovat olleet ilma, tuli ja vesi. Sarjassa on viisi osaa, yhtä monta kuin taikuuden lajeja ja jokaisen kirjan teemat liikkuvat aina yhden magian elementin ympärillä. Siksipä Velhossa seikkailee mm. meren vanhus Nereus tyttäriensä (nereidit) kanssa. Uusia hahmoja vanhojen rinnalle tulee muutamia, joista ehdottomasti kiinnostavin on Billy the Kid, joskin hahmot ovat ponnettomia nahjuksia, jotka eivät koskaan saa mitään aikaiseksi - paitsi valittaa.
Arvosana:
Tyylilaji: fantasia, nuoret, mytologiat
Samantyylisiä kirjoja: Viivi Hyvönen: Apina ja Uusikuu,
Suomentanut: Paula Takio, 436 sivua, WSOY 2011
Alkuperäinen nimi: The Sorceress Kuolemattoman Nicholas Flamelin salaisuudet, Sarjan muut osat: Kirjanvartija, Maagikko
Kirjasta muualla: Risingshadow, Kirjaseuranta, Wikipedia,
Kiitokset tästä rehellisestä arviosta! Aina kehutaan sitä, miten blogeista saa hyviä lukuvinkkejä, ja saahan niistä. Mutta yhtä arvokasta on lukea rehellinen ja perusteltu mielipide siitä, että tämä kirja oli huono.
VastaaPoistaKoska ihmisen lukuaika on rajallinen ja maailmassa on valtavasti hyviä kirjoja, niin nyt jää ainakin yksi heikompi kirja aloittamatta (katselin nimittäin sarjan eka osaa sillä silmällä viimeksi kirjastossa). Kirjojen kesken jättäminen kun on ainakin minulle aina vaikea päätös.
Lukutoukka: Ei mielellään sanoisi pahaa kirjasta, mutta kun oli niin paha maku suussa tämän kirjan jälkeen. Jos päähenkilöt on teinejä, jotka ovat vasta neljä päivää tunteneet sanan magia ja auraenergia, ei ole kovin uskottavaa että he voisivat osata käyttää vastaherätettyjä taitojaan mahtavia ja ikiaikaisia armeijoita vastaan. Muutenkin päivä on uskomattoman pitkä kirjassa, jokainen kirja kertoo n. päivän ajan tarinaa (eli hirveää kyytiä mennään, opitaan magian eri elementtejä ja vaihdetaan mannerta)... Äärimmäisen vaikea oli uskoa kirjan aikajanaa. Eka kirja oli kyllä ihan ok, mutta taso on hiipunut kuin kytevä nuotio.
VastaaPoista