Meg Rosoff: Poikkeustila

Kunnes kuolema heidät erottaa

        

   

Meg Rosoffin vuonna 2004 ilmestynyt esikoisteos Poikkeustila (How I Live Now) on voittanut samana vuonna mm. Guardian palkinnon ja on tästä jopa elokuvaakin tekeillä, enkä yhtään ihmettele miksi. Kirja on kuin Anne Frankin päiväkirjan päivitetty versio, johon on sekoitettu satujen aineksia Lumikista tai Tuhkimosta ja Viisikko-seikkailuista. Tulevaisuuden klassikkoteokseksi kutsuttu kirja kertoo millainen maailmansota voisi olla 2000-luvulla.

     

Minun nimeni on Elizabeth mutta kukaan ei ole koskaan kutsunut minua sillä nimellä. Isä katsoi minua kerran syntymäni jälkeen ja ilmeisesti kasvoni toivat hänen mieleensä jonkun hienostuneen ja surumielisen henkilön kuten entisaikojen kuningattaren tai kuolleen ihmisen, mutta minusta tulikin ihan tavallinen, ei millään tavalla huomiota herättävä. Jopa tähänastinen elämäni on ollut tuiki tavallista. Olen ollut alusta asti pikemminkin Daisy kuin Elizabeth. (s. 9)

        

Näillä sanoin kirja alkaa. Daisyn äiti kuoli synnytyksessä ja tästä syystä isän ja tyttären suhde onkin hyvin monimutkainen. Isän mentyä uudelleen naimisiin ei uusi puoliso ole kovinkaan kaukana satujen ilkeistä äitipuolista. Ainoa keino, jolla Daisy saa kontaktin isäänsä on syömättömyys ja kirjan alussa 15-vuotias neito kehuskeleekin kuinka ihanaa on olla syömättä, eivätkä psykiatrit saa hänestä mitään irti. Daisy lähetetään "pitovaikeuksien vuoksi" Englantiin, serkkujensa vaivoiksi. Perillä häntä odottaa neljä serkkua, äitinsä siskon Penn-tädin lapsia. Piper (9-vuotias enkeli), Edmond ja Isaac (14-vuotiaat kaksospojat) sekä Osmond (16-vuotias suuren maailman Asioista Kiinnostunut poika). Daisylla on tapana kirjoittaa Tärkeät Asiat isolla alkukirjaimella. Tämä tekeekin tekstistä päiväkirjamaisen, onhan kyseessä Daisyn muistelmat entisestä elämästä.

     

Daisyn saapuessa Englannin maaseudulle on kesä, kasvun aika. Tarina onkin aluksi hyvin kevyt ja eteerinen. Sodan Uhka ei tunnu painavan nuorten mieltä kun tehdään kalastusretkiä joelle tai yövytään ihan huvin vuoksi lammasmajassa. Pian alkaa kuitenkin sattua ja tapahtua kaikenlaista. Kaikki alkaa Penn-tädin lähdettyä työmatkalle Osloon. Hän luennoi rauhasta ja keinoista välttää taistelua. Kun sähköt ja puhelinverkko sitten katkeavat ja uutisia suurista pommituksista niin Britteinsaarilla kuin Amerikassakin alkaa tihkua jopa takapajuiseen pikkukylään on selvää, ettei luento ollut kovin tehokas - täti jää saarron ulkopuolelle, lapset oman onnensa nojaan eläinten kanssa. Tämä antaakin Daisylle ja Edmondille mahdollisuuden laajentaa käsitystä serkku rakkaudesta johonkin paljon intensiivisempään. Kun vieraita alkaa saapua kyselemässä kummalilsuuksia, alkavat lastenkin mielet synkistyä. Tila otetaan armeijan käyttöön, lapset pakkosiirretään sijaisvanhempien luokse.

    

Eräällä toisella kerralla majuri McEvoy alkoi kertoa meille alueen maanviljelyongelmista joita hän yritti pitää kurissa, ja ne liittyivät suurimmaksi osaksi lehmiin joita ei pystynyt lypsämään sähkökäyttöisillä lypsykoneilla sen jälkeen kun varageneraattorit lakkasivat toimimasta ja ne oli pakko lypsää käsin tai muuten niille saattoi tulla utaretulehdus ja ne kuolivat. Siinä onkin sellainen sodan sivuvaikutus jota et taatusti ole koskaan tullut ajatelleeksi. (s. 93)

  

Daisy joutuu ensimmäistä kertaa elämässään huolehtimaan jostakusta muustakin kuin itsestään. Piper on sisukas ikäisekseen, mutta ilman Jet-nimistä paimenkoiraa selviytyminen voisi olla paljon hankalampaa. Daisyn pakokeino todellisuudesta on kuvitella Edmond vierelleen - hän sentään on tottunut menetykseen tuntemattomaksi jäneen äitinsä muodossa. Piper on kuitenkin menettänyt lähes kaikki hänelle rakkaat ihmiset, ja jopa lemmikki vuohensa Dingin. Tässä vaiheessa onkin syytä muistuttaa, ettei tarina kerro mitään hänen isästään, vaikka Daisy pohtiikin kerran olisiko tämä ollut metsänhaltija, lapset kun ovat kovin nerokkaita selvytymään luonnossa sekä käsittelemään eläimiä. Piperin viattomuudesta koituu paljon hyötyä oman maan armeijan kanssa, viimeistäänkin siinä vaiheessa kun tyttöjen tavoite päästä takaisin kotimaatialle serkkupoikien luo. Alkaa pitkä ja uuvuttava matka halki autioiden kylien apunaan vain kompassi ja karttakirjasta repäisty sivu. Tytöt keräävät luonnon antimia, onhan jo syksy. Sotaa on tähän mennessä kestänyt muutaman kuukauden. Daisykin oppii arvostamaan ruokaa, enää syömättömyys ei aiheuta vallan tunnetta.
          

Kuvittele itsesi hetkeksi meidän asemaamme kun me kävelemme tähän autioon paikkaan hohtavan harmaana syyspäivänä ja pihan pitäisi olla täynnä eläimiä ja ihmisiä ja elämää mutta sieltä ei löydy mitään, missään ei näy jälkeäkään ihmisistä vaan koko paikassa vallitsee ainoastaan mitä aavemaisin äänten puute eikä mikään liiku lukuun ottamatta ilmassa kaartelevia mustia lintuja ja maassa seisoo aivan hievahtamatta joukoittain variksia jotka katselevat meitä. (s. 150)

      

Eeppisen matkan huipentumana tytöt löytävät sen maatilan, jolle pojat vietiin, heitä odottaa tosin epämiellyttävä yllätys. Vedettyään vesiperän kaksikko palaa kotiin ja jää asumaan lammassuojaan. Kunnes eräänä päivänä puhelimet toimivat taas ja Daisyn isä järjestää tytön takaisin Amerikkaan tämän - jo parantuneen - anoreksian takia. Kuusi vuotta kuluu ennen kuin Daisy voi sodan päätyttyä palata serkkujensa luokse ja saa päätöksen keskeneräisille asioille. 

  

Puhutteleva kirja, johon myös aikuisen kannattaa tarttua. Sota kuvataan peittelemättä, joskaan ei mässäilemällä. Tietoa sodasta lukijalla on yhtä paljon kuin kirjan minä-kertojallakin. Hyvin sujuvaa luettavaa, vaikkei välimerkkejä juuri ole viljelty. Teksti siis soljuu varsin ajatusvirtamaisesti.

   

 Arvosana:

  
Takakannesta: 
15-vuotias Elizabeth eli Daisy ei viihdy isänsä uuden perheen luona Yhdysvalloissa vaan reagoi lopettamalla syömisen. Useiden terapioiden jälkeen parhaimmaksi todetaan lähettää Daisy serkkujen perheen luo Englantiin. Lentokentällä vastassa on 14-vuotias Edmont, joka kiinnostaa Daisyä ensi hetkestä alkaen. Nuorten välille syntyy luja rakkaussuhde, jota yritetään ensin salata.
 
Elämä Englannin maaseudulla ison perheen ja kotieläinten ympäröimänä olisi idylli, ellei sodan uhka olisi ilmassa. Sota syttyy juuri kun perheen äiti on matkoilla, ja nuoret joutuvat selvitymään tilanteesta keskenään. Serkukset joutuvat erilleen toisistaan. Daisy pakenee perheen 9-vuotiaan tytön Piperin kanssa, ja tytöt joutuvat näkemään julman sodan silmästä silmään. Menee vuosia, ennen kuin Daisy ja Edmont kohtaavat seuraavan kerran. - Yhdysvalloissa syntynyt, Iso-Britanniassa asuva kirjailija Meg Rosoff (s. 1956).
    
Suomentanut: Terhi Leskinen, 204 sivua, Voltti 2005

  
Alkuperäinen nimi: How I Live Now (2004)

  
Kirjasta muualla: Risingshadow, Wikipedia, Turun Sanomat, Pirkkalan kirjasto, Kirkkonummen kirjasto, Joensuun seutukirjaston lukuvinkit, Kalaksikukko, Kirjahyllyn kautta

Samantyylisiä kirjoja: Anne Frankin päiväkirja, Isabel Abedi: Lucian, Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina, Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa