Koostettu haaste postaus

On se ihanaa huomata, että ihmiset muistavat blogini silloinkin kun siellä on hiljaista. Olen saanut kolme haastetta, osan jo helmikuun alkupuolella. Koostanpas ne nyt sitten yhteen mammuttipostaukseen!

 

Jami ja Q+Black  haastoivat minut 11 kysymyksellä.

 

"Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa."

 
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
 
Jamin antamat kysymykset:
 
1. Oletko optimisti, pessimisti vai realisti?
- Realisti
2. Ihastuttavin fiktiivinen maailma?
-Tämä on vaikea kysymys. Garth Nixin luoma maailma, jossa vanha (magia) ja uusi (teknologia) kohtaavat on kyllä aika mielenkiintoinen, Siinä saa vähän kaikkea samassa paketissa!
3. Mikä on mielestäsi paras luonteenpiirteesi?
- Rauhallisuus
4. Kerro jokin mukava lapsuusmuisto.
- Aina kun kävin mummon luona, sain valita hänen kirjahyllystään yhden kirjan omaksi.
5. Biisi johon et koskaan kyllästy?
- O Fortuna
6. Jotain mitä odotat hyvin paljon?
- Tietoa, olenko päässyt kirjallisuuden pääaineopiskelijaksi
7. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa mikä se olisi?
- Parantaisin naisen asemaa niissä maissa, joissa on paljon ongelmia
8. Maailmankolkka jossa haluaisit ehdottomasti vierailla?
- Japani
9. Työ jota et koskaan haluaisi tehdä?
- Puhelinmyynti
10. Lempikirja lapsuudessa/nuoruudessa?
-Yksi unohtumaton lukukokemus oli lukion ensimmäisellä Sylvia Louise Engdahlin Lumotar.
11. Mikä sai sinut viimeksi hyvälle tuulelle?
-  Onnistuminen tentissä (tai siltä se ainakin tuntui tentistä tullessa) - tuloksia odotellessa!
 
Q+Blackin kysymykset:
 
1. Paikka jossa haluaisit käydä elämäsi aikana ja miksi juuri siellä?
- Skotlanti, koska ihastuin siihen Diana Gabaldonin kirjoissa ja olen aina pitänyt skottimusiikista sekä ylämaanlehmistä
2. Ruoka, jota et voi sietää?
- Puurot
3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- Valmistuneena yliopistosta, ts. työttömänä
4. Suurin haaveesi?
- Olla julkaissut kirjailija
5. Oletko koskaan rikkonut lakia millään muotoa?
- Todennäköisesti
6. Harrastus, jota haluaisit harrastaa, mutta et ole jostain syystä sitä tehnyt?
- Savitöitä (lukion kurssia lukuunottamatta), vaatii rahaa, tilaa ja paistouunin
7. Jos ystäväsi suosittelisi kirjaa, jossa on räiskyvää romantiikkaa, mitä suosittelisit hänelle?
- Diana Gabaldonin Muukalainen
8. Puhelin vai tietokone?
- Tietokone
9. Unelma-ammattisi?
- Kirjastonhoitaja
10. Jos saisit muuttaa yhden asian suomessa, mikä se olisi?
- Opiskelijan aseman parantaminen
11. Kuka on suomen turhin julkkis ja miksi?
-  Aika monikin, Tuksu tai Munamies - julkisuus tulee ansaita arvostuksella
  

  
Minä haastan seuraavat blogaajat (toivottavasti tämä ei ole teille jo tullut) vastaamaan alla oleviin kysymyksiini:

• Pipari (Piparinmuruja)
• Teija (Perspektiivivirhe)
• Kokki (Rasvapaja)

    
1. Kissa vai koira?
2. Millaiseen fiktiiviseen maailmaan kirjoittaisit itsesi?
3. Unelma-ammattisi?
4. Oletko tyytyväinen omaan käsialaasi, ja jos et, miten muuttaisit sitä?
5. Omistatko sisustuskirjoja (ts. somisteita)?
6. Inspiroidutko kirjallisuudesta eli omaksutko esimerkiksi pukeutumista, sisustusta tai puhetapaa lukemastasi?
7. Mikä on lempivuodenaikasi ja vaikuttaako se lukemiseesi?
8. Kulta vai hopea?
9. Käytätkö villasukkia ja pitkiä kalsareita?
10. Jos saisit tavata kenet vain kirjailijan (elävä tai kuollut) kenet tahtoisit tavata ja mitä hänelle sanoisit?
11. Yö vai päivä?

 

 
 

Paula puolestaan haastoi minut miettimään, jos olisin...

 

Jos olisin kukka, olisin ikivihreä

Jos olisin eläin, olisin lämmöstä nauttiva, laiskotteleva kotikissa

Jos olisin soitin, olisin harpsikordi

Jos olisin hedelmä, olisin mango

Jos olisin talo, olisin kummituskartano

Jos olisin kirja, olisin päättymätön tarina

Jos olisin maisema, olisin öinen taivas

Jos olisin juoma, olisin inkivääriolut
 
Jos olisin puu, olisin tammi
 
Jos olisin joku, muu kuin kuka olen, en tiedä kuka olisin

Tänään kirjastossa 1/2013

Lainasin pitkästä aikaa lukemista (palauttamisen sijaan). Opintojen takia päätin palauttaa kaikki roikkumaan jääneet kirjat, tuli vain huono omatunto, kun en ehtinyt niitä lukemaan. Kauan lukemista odottanut Darlah pääsi nyt viimein mukaan, myös aakkoshaasteeseen sopiva Liekki tarttui kainaloon huomattuani sen. J on hankala kirjain ja kovin montaa teosta ei siihen kategoriaan ole löytynyt ehdokkaaksi.

• Johan Harstad: Darlah - 172 tuntia Kuussa  
• Sophie Jordan: Liekki

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

  "Ei pidä herättää nukkuvaa koiraa"

    

    

Siintää Sargassomeri on niitä teoksia, joihin en olisi tarttunut, ellei siitä olisi pitänyt kirjoittaa esseetä yhdelle rotua ja etnisyyttä käsittelevälle kurssille. Olikin siis täysi yllätys, että teos syventää erään Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista tutun rouvan tarinaa. KR on minulla vielä lukematta, vaikka teos löytyy omastakin hyllystä (voi kun päivässä olisi enemmän tunteja!), joten en pystynyt luomaan yhteyttä teosten välille. Päähenkilönä on siis Rochesterin ensimmäinen vaimo Antoinette, joka päätyy suljetuksi ullakolle mielenterveysongelmiensa takia. Rhys avaa omanlaisensa version Antoinetten menneisyydestä. 
   
Teosta oli hieman hankalaa saada, painoksen ikä tekee siitä melko harvinaisen. Vanha kirja on kuitenkin sympaattinen: sen paperi on pehmeää ja huokoista, siinä näkyy monien käsien kautta kulkeminen nurkkien taitoksina ja lähes näkymättäminä lyijykynällä tehdyillä alleviivauksina. Joissakin kirjastoissa tätä on vielä varastossa ja yhdyn muiden teoksesta bloganneiden kuoroon: tämä klassikko kaipaisi uutta painosta!
    
Kirjan esipuheessa Paavo Lehtonen kysyy monelle kirjaholistille tutun kysymyksen: "mitä henkilöille tapahtuu sen jälkeen kun kirjan takakansi on katkaissut kertomuksen?" Jean Rhys ei vastaa tähän kysymykseen vaan on lähtenyt omalle linjalleen, hän tahtoi tietää mitä tapahtui ennen Kotiopettajattaren romaania. Tämän fan fictioniksikin kategorisoidun tarinan inspiraationa toimineen teoksen lukijat varmaan hyvin tuntevatkin pieneen rooliin jääneen Antoinetten Thornfield Hallin ullakolle teljettynä "kammottavana hirviönä". Siintää Sargassomeri kartoittaa Antoinetten polkua ja taustoittaa mahdollisia syitä hänen surulliselle kohtalolleen.

 

Teos on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa keskittyy Antoinetten karibialaiseen lapsuuteen Jamaikalla, Länsi-Intiassa. Välähdyksi lapsuudesta ja nuoruudesta, tulipalosta, heiveröisen pikkuveljen kuolemasta, luostarikoulusta. Kertoja on Antoinetten minä-ääni. Toisessa osassa lukija pääsee osaksi Antoinetten avioliittoa, kuherruskuukaudesta alkaen, nyt myös herra Rochesterin näkökulmasta. Tämä on kirjan keskeinen osio. Kolmannessa osassa ollaan jo Englannissa, Thornfield Hallissa ja Antoinette pääsee jälleen kertojaksi muutamien viimeisten sivujen ajaksi.

 

Antoinetten isällä, plantaasin omistajalla, oli useita suhteita työntekijöihinsä, suhteita, joista syntyi monia "äpärälapsia".  Keitä Antoinetten isän aviottomat lapset ovat, onko heidät mainittu teoksessa, ja jos on, onko heidät ripoteltu kertomuksen keskeisille paikoille? Isäpuoli, herra Mason sai Antoinetten häpeämään "värillisiä" sukulaisiaan. Masonia voikin lunnehtia rasistiksi, kuten alla oleva esimerkkikin näyttää. Sivulla 30 annettaan kuitenkin yksi erittäin loistava neuvo: ”On suuri erehdys antaa ulkokuoren johtaa harhaan.” Tämä toimii molempiin suuntiin. Toisen ulkokuoren alle piiloituu hyvyyttä ja valoa, toisen pahuutta ja pimeyttä, on vain osattava nähdä se.

  

Etkö syöksynyt kimppuuni kuin villikissa, kun puhuin nekruista. Nekru ei kelpaa, ei edes neekeri. Täytyy puhua mustista. (s. 30)  

 

Aviolitto herra Rochesterin kanssa ei ole solmittu rakkaudesta, se on enemminkin bisnessuhde, jonka herra Rochesterin isä on solminut herra Masonin kanssa. Nuoret ovat vain pelinappuloita. Herra Rochester ei ole ehtinyt edes tutustua tuoreeseen vaimoonsa. Hän vietti Jamaikalla vain kuukauden ennen häitä, siitäkin kolme viikkoa kuumeen sänkyyn sitomana.

  

Ja tuo nainen on vieras. Hänen mielistelevä ilmeensä harmittaa minua. Minä en ole ostanut häntä, hän on ostanut minut, tai ainakin hän luulee ostaneensa.

--

Olen myynyt sieluni, tai sinä [isä] olet myynyt sen, ja onko se loppujen lopuksi kovinkaan huono kauppa? Tyttöä pidetään kauniina, hän on kaunis. Ja kuitenkin... (s. 72)

  

Pian, jo aivan kuherruskuukauden alussa, herra Rochester alkaa huomaamaan Antoinetten kreolipiirteitä. Kreolit eivät ole mustia tai valkoisia, vaan jotakin siitä välistä. Heidän verensä on sekoittunutta ja kuten arvata saattaa, heitä halveksivat niin mustat kuin valkoisetkin - he eivät kuuluu kumpienkaan joukkoon. Etenkin Antoinetten silmät ovat herra Rochesterin mielestä todella erikoiset. Ne ovat tummat, surulliset, liian suuret, hämmentävät, ei-eurooppalaiset silmät. Ulkopuolisuuden tunne ei ole tuntematon Antoinettelle, mutta hänellä on aurinko ruumiissaan.

   

Kuten jo kannesta voi päätellä, on Antoinetten maailma värikäs. Huomasin värikkyyden toistuvana teemana, pieninä kuvailuina siellä täällä. Taivaan ja maan, kasvillisuuden, valon ja varjon kautta. Antoinette rakastama maa on liian värikäs herra Rochesterille. Hän ei ymmärrä vahvan vihreää, sinipunaista ja keltaista kasvillisuutta, korkeita vuoria ja värikylläitä auringonlaskuja.

  

Antoinette ei ole vain yksi ihminen, hän on monta. Syntyjään hän on Antoinette Cosway, äitinsä mentyään uudelleen naimisiin hänestä tulee Antoinette Mason. Hänet tunnetaan myös nimellä Bertha Mason. Naimisiin mentyään herra Rochester antoi hänelle tuon nimen, Bertha. Se ei ole osa Antoinettea, hän ei tunne sitä omakseen, vaan pitää sitä noitakeinona, jolla häntä yritetään muutta joksikin toiseksi.

  

Teos on kirjoitettu tavalla, joka saa lukijan epäilemään kaikkia ja kaikkea. Välillä vaikeaa ymmärtää kaikkia hienovaraisia linjauksia. Rhys pääsee lukijan pään sisään, muokkaamaan hänen näkemystään ja tuntemaan Antoinetten pelon, epävarmuuden ja lopulta hulluuden. Jokainen lukija varmaan kokoaa päätelmänsä erilaisiin lopputuloksiin.

 

Minusta Antoinette oli jo lapsena erikoinen, eikä välttämättä huonolla tavalla. Hänen elämänsä ei ole ollut onnellinen, vastoinkäymiset jättivät häneen merkkinsä ja toisenlaisessa ympäristössä tai toisenlaisessa ajassa, hän olisi todennäköisesti kasvanut terveeksi aikuiseksi. Viimeiset naulat arkkuun napauttaa herra Rochester, joka systemaattisesti tuhoaa Antoinetten persoonan. Ehkä se, joka on tässä teoksessa hullu ei olekaan Antoinette vaan herra Rochester.

 

Kirja on lyhyt, mutta lähes ahdistavan täyteläinen. Tätä ei kertaistumalta lueta vaan sen on annettava hengittää.

 

Arvosana:

   
Tyylilaji: klassikot, 

  

Samantyylisiä kirjoja: -

  

Suomentanut: Eva Siikarla, 203 sivua, WSOY 1968

  

Alkuperäinen nimi: Wide Sargasso Sea (1966)

  

Kirjasta muualla: Kirjamielellä, Kirsin kirjanurkka, Sallan lukupäiväkirja, Booking it some more, Jokken kirjanurkka, Saran kirjat, Nulla dies sine legendo,

Jean Rhys Wikipediassa

Kirjahyllyn kevätsiivous

Siivottiin miehen kanssa kirjahyllyt ja laatikkollinen englanninkielisiä scifi- ja fantasiakirjoja lähti pois. Joitakin suomenkielisiäkin kasasin sivuun. Omaa puoliskoani varmaan vielä järjestelen uudelleen, logiikka ei miellytä silmää. Tässä kuitenkin poistoon lähteneet teokset, perjantaihin asti ovat myytävänä, sen jälkeen viemme SPR Konttiin. Laita viestiä myytillinen@gmail.com jos jokin kiinnostaa!

EDIT 16.3.2013: Nämä vielä jäljellä.

Englanniksi

Terry Pratchett
* Monstrous Regiment
* Thud!

Robin Hobb: The Soldier Son Trilogy 2 – Forest Mage
Jennifer Fallon: Eye of the Labyrinth
---

Mangat (englanniksi):

Seung-Hui Kye: Recast 1
Maymi Azuma: Elemental Gelade 1 ja 2
Masashi Kishimoto: Naruto 1-3

---

Suomeksi:

Ritva Toivola: Panssarimyyrä

Anu Holopainen: Varjoja

Diana Setterfield: Kolmastoista kertomus

Thomas Mann: Kuolema Venetsiassa (novelli)

"Ah, Venetsia! Ihana kaupunki!"

  

    

Praktikum II 2/5, 30Koetus 572/30 000

 

Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen saksalaisen Thomas Mannin ehkä kuuluisin novelli, Kuolema Venetsiassa on antanut nimensä myös kokoelmalle koottuja kertomuksia. Praktikumin puitteissa luettavaksi tuli vain tämä 77 sivuinen nimikkokertomus kirjailija Gustav Von Aschenbachin äkillisestä kaukokaipuusta ja matkasta Venetsiaan. Aschenbach on arvostettu kirjailija, joka sai 50-vuotislahjaksi aatelisarvon. Venetsiassa hänen huomionsa kiinnittyy 14-vuotiaaseen puolalaispoikaan, Tadzioon. Keltaisen pokkarin takakannessa kerrotaan, kuinka Mann jäsentää "taitavasti ihmisen pimeää ja torjuttua puolta", Aschenbachin tapauksessa tämä tarkoittaa homoseksuaalisuutta, joka jossain määrin yllättää jopa miehen itsensä.
 

Hämmästyneenä Aschenbach pani merkille, että poika oli täydellisen kaunis. Hänen hunajanväristen kiharoiden kehystämät kalpeat, viehkeällä tavalla sulkeutuneet kasvonsa, suora nenänsä, ihastuttava suunsa, jumalaisen vakava ilmeensä toivat mieleen Kreikan kukoistuskauden kuvapatsaat, ja muodon puhtaaseen täydellisyyteen liittyi niin ainutlaatuista persoonallista viehätysvoimaa, että häntä katsellessaan Aschenbach ei muistanut kohdanneensa mitään niin täydellistä sen paremmin luonnossa kuin kuvataiteessakaan. (s. 180)

 
Luin jostakin, että Thomas Mannin on ajateltu olleen kaappi-homo, eli hän ei (ajankuvankaan puitteissa) voinut olla avoimesti kiinnostunut miehistä ja Aschenbach olisi Mannin omakuva. (Hänen poikansa Klaus Mann muuten oli avoimesti homo.)  Aschenbach seuraa nuoren Tadzion käytännössä jokaista liikettä, sillä hänen oma nuoruutensa on kadonnut, mennyt hukkaan ankaran työskentelyn takia. Tadzio on hänen silmissään kauneuden jumalan ruumiillistuma kuin marmorista veistetty kreikkalainen patsas. Tässä teoksessa on Mannin tyylille uskollisesti ripoteltu kertomuksen joukkoon paljon mytologiaa ja muodon etsimistä.
  
Laivamatkalla Venetsiaan Aschenbach tapaa vanhan miehen, joka kosmeettisesti itseään muuttamalla yrittää sulautua nuorten keikarien joukkoon. Tämä hahmo on päähenkilöstä suorastaan kuvottava - ehkä hän näkee siinä itsensä. Novellin loppupuolella Aschenbach päätyy kuitenkin itse samanlaiseen tilanteeseen, joutuu myöntämään oman ikänsä ja harmaat hiuksensa ja ehostuttaa itseään.
 

Hän kuin kauhistuen tajusi, ettei tuo nuorukainen kovin nuori ollutkaan. -- Kauhistuen ja oudoksuen Aschenbach katseli häntä ja hänen ystäviään. Eivätkö he tienneet, eivätkö he huomanneet, että mies oli vanha, että hänen oli aivan sopimatonta pitää nuorten keikarimaista ja kirjavaa asua ja leikkiä olevansa yksi heistä? (s. 171)

Oli vastenmielistä nähdä, mihin tilaan nuorten kanssa seurusteleminen oli saattanut pyntätyn vanhuksen. (s. 173)

  
Aschenbachin matkassa on pari mutkaa. Aluksi hän ei tiennyt minne lähtisi ja viimein Venetsiassa ollessaan hän kaipaa takaisin oman kotinsa rauhaan. Hän onkin jo lähdössä takaisin, kun hänen matkatavaransa lähetetään väärään kaupunkiin. Tämä "vastoinkäyminen" onkin oivallinen tekosyy jäädä kaupunkiin, sillä Aschenbach ei voinut vielä myöntää itselleen, että todellinen syy lähdön viivyttämiselle ja lopulta jäämiselle on Tadzio. Kun tieto koleraepidemiasta saavuttaa Aschenbachin, hän päättää jäädä kaupunkiin niin pitkäksi aikaa kuin Tadzion perhekin - tämä on kuitenkin vanhaa miestä kohtaan huono päätös ja koituu hänen kohtalokseen. Kuten novellin nimikin jo kertoo, kuolema koittaa Venetsiassa, yhdelle jos toiselle.
  
Teoksessa on pedofilistisia vivahteita, vaikka Aschenbach ei kosketa Tadziota tai edes puhu tämän kanssa. Ajatuksen tasolla Aschenbach kuitenkin ylittää rajoja, joita yhteiskunnassa on luotu suojaamaan lasten fyysistä koskemattomuutta. (Onnekseen Aschenbach ei elä George Orwellin teoksessa 1984 kuvatussa maailmassa, jossa on ajatuspoliiseja.) Vertasin teosta mielessäni Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi-kirjaan, jossa on myös homoseksuaalisia sekä pedofilistisia näkökulmia.
 

Pian katselija jo tunsikin tuon niin korostetusti esillä olevan, niin vapaasti katsottavaksi tarjoutuvan pojanruumiin jokaisen linjan ja asennon. -- Hänen vartalonsa kiertyi ja taipui erinomaisen viehättävästi, sulokkaan rohkeasti, rakastettavan ujosti. (s. 199)

   
Jossakin vaiheessa lukemistani ajattelin ääneen: "Senkin irstas, tirkistelevä, vanha äijä!". Olisiko tunnereaktioni sama, jos kyseessä olisi kaksi samanikäistä, nuorta ihmistä, joista toinen on tyttö ja toinen poika? Ei. Uskoisin, että kuvaamani kaltaisessa tilanteessa teos olisi suorastaan herkän romanttinen kuvaus ihastumisesta ja ujosta, kenties yksipuolisesta rakkaudesta. Tämä novelli on ollut tabu omana aikanaan ja yhä edelleen. Ymmärrän miksi se on saanut paljon huomiota. Venetsian kauniit kaupunkikuvaukset ovat elämän makuisia ja Aschenbachin sisäinen kamppailu omia tuntemuksiaan kohtaan on käsin kosketeltavan todellista ja samaan aikaan siinä rajalla, jossa ei tiedä enää saako tästä nauttia.
  

Riemastuen saattoi vanha mies todeta, ettei mielenkiinto ja huomaavaisuus tyystin jäänytkään vaille vastakaikua. (s. 206)

 
Aluksi en ollut vakuuttunut Mannin tyylistä kirjoittaa puolensivun mittaisia, vaikeaselkoisia lauseita, mutta löysin joukosta kauniita katkelmia, suoranaisia helmiä. Suosittelen teosta klassikoista pitävälle esteetikolle, joka ei hätkähdä erilaisista seksuaalisista suuntauksista. Jäin kaipaamaan enemmän kuvailua kolerasta ja sen vaikutuksista Venetsiassa - Mann ei ilmeisesti pitänyt sitä niin tärkeänä, että olisi lyhyen tarinan puitteissa muutamaa sivulausetta enempää aiheesta kirjoittanut.

Arvosana: 

      

Suomentaneet: Oili Suominen, Eeva-Liisa Manner ja Aaro Peromies (novellin ensimmäinen suomennos 1928 Toini Kivimäki), 77 sivua (kokoelman sivut 156-233), Tammi 2009 (3. painos, kokoelman Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia ensimmäinen suomennos 1985)

  

Alkuperäinen nimi: Der Tod in Venedig (1912)

  

Kirjasta muualla: Wikipedia, Kirjanurkkaus, There's no such thing as too many books, Kirjakko ruispellossa, 

  

Luchino Viscontin ohjaama elokuvaversio (1971)

  

Samantyylisiä kirjoja: Oscar Wilde: Dorian Greyn muotokuva, Vladimir Nabokov: Lolita