Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - Kirjablogikirja

"Varmaa on, että kaikkien kirjojensa keskellä ja jokaisen rivin välissä 

kirjablogaajat ovat kirjojen ja kirjallisuuden asialla."

 

  

Varasin tämän kirjastosta heti kun huomasin, että tämä ilmestyi hankintalistaan. Olinkin neljäntenä varausjonossa. Vei kuitenkin oman aikansa ennen kuin oli minun vuoroni noutaa kirja. Tämä pieni kirjanen kun sisältää niin paljon asiaa, että edelliset lukijat olivat ilmeisesti uppoutuneet sen rivien väliin perusteellisesti. Kenties koko kuukaudeksi, jonka tätä lainattua ihanuutta saa pitää itsellään. Minulta kirja jatkaa matkaansa seuraavan varauksen tehneen luokse. Nokian slogania mukaellen: "Books. Connecting people." Mikä ihana ajatus!
   
Paljoa en lähde kirjan sisältöjä avaamaan, mutta joitakin päätemoja voisin esitellä. Kirjassa käydään läpi blogistanian lyhyttä historiaa ja lukupiirien siirtymistä live-tapaamisista verkkoon sekä pohditaan mitä tulevaisuudessa voisi olla luvassa.  Aineistoa on kerätty kirjablogaajilta kyselylomakkeen avulla, johon mm. itsekin vastasin sekä poimimalla lainauksia useista eri blogeista ja kirjallisuuteen liittyviltä sivustoilta.
  
Jo parin vuoden blogaamisen aikana on suuri osa kirjan esittelemistä tempauksista, säännöistä ja muista kirjablogaamiseen saumattomasti yhteenkuuluvista asioista tullut tuttuja - mutta vasta aloittavalle tai blogin perustamista harkitsevalle tämä on suorastaan kultaisen käytöksen opaskirja. Voi kun olisin voinut lukea tämän ennen kuin aloitin oman blogaajan "urani", paljon piti oppia kantapään kautta. Toisaalta kokemukset blogin pitämisessä ja sen kehittämisessä ovat opettaneet paljon.
  
Jalkanen ja Pudas käsittelevät kirjassa paljon kevään aikana käynnissä ollutta kirjallisuuskeskustelua kirjablogaajien ja kriitikoiden yhtäläisyyksistä ja eroista. Toukokuussa ilmestynyt teos onkin hyvin aikansa tasalla ja se on ispiroinut jo mm. kirjablogistanian yhteiseen lukumaratoniin. Vaikka osa faktoista varmaan muuttuu ja vanhenee nopeasti, uskon että vielä vuosienkin päästä tämä elegantisti pinkki tietolipas tulee olemaan paitsi historiikki tämän hetken ilmiöistä, myös opastava ystävä niille monille uusille kirjallisuudesta nauttiville, jotka tahtovat jakaa kokemuksiaan muille kaltaisilleen.
  
Kirjablogikirja on ensimmäinen tietokirja, jonka olen blogissani esitellyt. Olisikin kiinnostavaa jatkaa tästä eteenpäin laajemminkin tietokirjapuolelle. Mutta harvaa tietoteosta voi kuvailla sanoilla herkullinen, paljastava ja ennen kaikkea yhteinen. Tämä on kirjablogaajilta toisille kirjablogaajille ja muille asiasta kiinnostuneille.
 

Kiitos Katja ja Hanna!

168 sivua, Avain 2013

 

Kirjasta kirjoitettu mm täällä: Luutii, Anna minun lukea enemmän, Sinisen linnan kirjasto, Kirsin kirjanurkka, Morren maailma, Kirjavalas, Kirjasfääri, Käännä jo sivua, La Petite lectrice, Leena Lumi, Sallan lukupäiväkirja, Amman lukuhetki, Rakkaudesta kirjoihin, Lukuisa, Tarukirja, Pikkurilli, Järjen ääni, Kultuuri kukoistaa,

   

Katja Jalkasen blogi: Lumiomena

Hanna Pudaksen blogi: Kirjainten virrassa

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen

"Oli asioita, jotka eivät muuttuneet  koskaan"

 

 
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 

Tähystäjäneito aloitti kaksikon Kanto ja Rannela nuortentrilogian kaksi vuotta sitten. Vajaan vuoden päästä ilmestyi sarjan toinen osa, Korkea puoliso, ja nyt kesällä sarjan päättävä Kapinallinen. Ensimmäinen osa ei vielä saanut taivuteltua puolelleen, mutta sarja parani sitä mukaa, kun kirjailijat löysivät yhteisen äänen.
 
Harvoin politiikka toimii näin hyvin nuortenkirjan keskeisenä teemana. Päätösosaan on saatu keitettyä mukaan useita täysin arvaamattomia ja ihastuttavia juonenkäänteitä, jotka muuttavat koko aikaisemman tarinan. Tätä suomalaista trilogiaa oli ilo lukea pelkästään jo hyvin luodun maailman takia. Osa henkilöhahmoista on muita onnistuneempia, etenkin joihinkin sivuhahmoihin on mahdollista luoda hyvinkin vahvoja siteitä.
 
Kolmas osa vie mukanaan ja paljastaa salaisuuksia kylmäksi ja kehittymättömäksi kutsutun Khalkoksen ja tämän naapurimaan, rikkaan ja kehittyneen Sarmatian, yhteisestä historiasta. Kapinallisessa seurataan Sarmatian naisjohtajan, Ruorinainen Blagorodnan tyttären Snezanan ja tämän adoptoidun kasvattisisaren Amayan kamppailua Khalkoksen johtajuudesta. Teoksessa Korkea puoliso kerrottiin kuinka Radko, Khalkoksen johtavan perheen pojista nuorempi, vietteli Snezanan rinnalleen. Arki ei kuitenkaan ole sitä ruusunpunaista hattaraa, mitä lapsellinen Snezana oletti Radkon siirappisten puheiden perusteella.
 
Samaan aikaan, kun Snezana nauttii lähes prinsessamaisesta asemastaan, pyörii kaukaiseen merenrantakylään paenneen Amayan arki tyttärensä ja kalastajaksi ryhtyneen miehensä Miroslavin ympärillä. Vallanahne Radko tappoi aikaisemmin oman veljensä, Samuilin, jonka oli määrä johtaa Khalkosta. Samuilin silloinen puoliso Amaya uudisti monia vanhoja ja naisen asemaa syrjiviä säädöksiä. Radkon ensimmäinen päätös johtajana, Suurena Isänä, on kumota nämä säädökset. Hän päättää jopa nimetä maan uudelleen Radkokseksi.
 
Kansa rakasti lempeää, roviolla kuolleeksi luultua Amayaa ja kansannousu ilkeää Radkoa vastaan on väistämätön. Amaya on Suzanne Collinsin Nälkäpelistä tutun Katnissin tavoin kapinan näkyvin henkilö. Kansannousu vaatii aina uhrinsa, niinpä kirjan loppupuolen verenvuodatus ei itsessään ole yllätys, mutta sen lopputulos ja henkiin jääneet kylläkin.
 
Kanto ja Rannela ovat hakeneet aikaisempiin kirjoihinsa historiallisia, maantieteellisiä ja poliittisia vaikutteita Keski-Euroopasta. Kapinallisessa mennään itään: Radkoa ylistävät laulut muistuttavat absurdiudessaan Kim Jong-ilin lähes jumalaisia tekoja, ja Snezanan kirjoituttama Pieni oranssi kirja jo nimensäkin puolesta tuo mieleen Kiinan puhemies Mao Zedongin Pienen punaisen kirjan.
 
Harmillisia miinuksia kirjassa ovat kenties nopean kirjoitustahdin takia jääneet kirjoitus- ja aikavirheet sekä liian nykyaikaiset, hassut tai vanhentuneet ilmaisut. Esimerkiksi sana kirppuinen sopisi kuvailemaan huonokuntoista turkkia paremmin kuin luteinen. Välillä on myös vaikeaa päätellä, mille ikäluokalle tämä nuortenkirja on suunnattu: minkä ikäinen voi lukea juopottelusta, raiskauksista ja väkivallasta? Toisaalta laaja-alainen lukijakunta voi olla myös teossarjan vahvuus.

   

Arvosana:

  

Takakannesta:
Khalkosta hallitsee hirmuvaltiaan ottein suuri isä Radko, jonka mielestä väkivalta on kaunein vallan muoto. Hänen puolisonsa Snezana taas sovittelee ylleen filosofin viittaa. Amaya perheineen elää piilossa köyhässä kalastajakylässä, kunnes kapinalliset tuovat viestin. Amayan ja Miroslavin täytyy päättää, lähteäkö johtamaan kansannousua vai jäädä elämään turvallista arkea pienen tyttärensä kanssa…
 
Tähystäjäneito Amayan viaton vierailu Khalkoksen saarelle aloitti seikkailun, joka on edennyt hurjien käänteiden kautta kohti yllättävää loppuratkaisua. Kuparisaari-trilogian päätösosa on vetävä sekoitus romantiikkaa, juonittelua ja raivokkaaksi yltyvää valtataistelua.

    

Asiasanat: fantasia, historia, nuoret

    

Samantyylisiä kirjoja: Anu Holopaisen Syysmaa-sarja

 

219 sivua, Karisto 2013

   

Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Saran kirjat, Lukuholistin maistiaiset,

Heinäkuun luetut

Elokuu tuli ihan nurkan takaa, odottamatta. On siis aika koostaa luetut. Parista viime kuun puolella luetusta kirjasta en ehtinyt kirjoittaa vielä blogiartikkelia, postaan ne tässä kuussa heti kun ehdin. :) Kirjoja tuli siis luettua seitsemän, sivuja yhteensä 1450. 

Arvostelukappaleita olivat Kellopelikuningas ja Kapinallinen, mukavaa lukea suomalaisiakin kirjoja välillä. Itselleni uusina kirjalijoina tutustuin mm. Pasi Ilmari Jääskeläiseen (hyvä lisä myös "Koen 13 kovaa kotimaista"-lukuhasteeseen) ja Roald Dahliin. Ehdoton helmi viime kuulta on Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Myös Kellopelikuningas ja Guliverin matkat on pakko mainita. Voin suositella niitä muillekin. :)

 

Myös lukumaraton oli ja meni (miten meni). Luin vain kaksi kirjaa, Dahlia ja Swiftiä, joista kertyi sivuja vaivaiset 285, vaikka tavoite olikin enemmän siellä tuhannen paikkeilla. No, jospa tempaisen vielä (myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana) uuden yrityksen, jonka aikana kerryttäisin sivuja enemmän. :)

Vielä kamalampaa olisi, jos kaikki kirjallisuus olisi kadonnut...

   
Blogatut

• Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
• Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
• Magdalena Hai: Kellopelikuningas 

Blogaamattomat:

• Anneli Kanto & Terhi Rannela: Kapinallinen
• Murray Bail: Eukalyptus
• Roald Dahl: Sulo ja suklaatehdas
• Jonathan Swift: Gulliverin matkat

Magdalena Hai: Kellopelikuningas

  "Aivan kuin maailma, johon kuuluin, olisi jatkanut kulkuaan ilman minua."

     

  
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu alkuperäisesti Risingshadow-sivustolla.
 
Magdalena Hain viime vuonna ilmestynyt Kerjäläisprinsessa aloitti ensimmäisen suomalaisen, vaihtoehtohistoriallisen steampunk-nuortenkirjasarjan. Nopealukuinen kirja väläytteli maistiaisia erilaisesta Grönlannista, Vihreästä Saaresta, joka uniikin ilmastohistoriansa aikana on sulanut ja pystyy nyt tarjoamaan mahdollisuuden kehittyneille kaupungeille.
 
Kerjäläisprinsessa ihastutti, mutta Gigi ja Henry -sarjan toinen osa, Kellopelikuningas, lumoaa ja saa vakuuttuneeksi Hain kirjallisista taidoista. Masuuneista ja suolta nousevat huurut voi suorastaan haistaa rivien väleistä. Jos lukija jäi aikaisemmassa osasta kaipaamaan lisää Gigin perheen kotimaan Umbrovian ja ihmissusien historiaa, vastaa Kellopelikuningas tähän toiveeseen herkullisin ja koukuttavin juonenkääntein. Luultavasti kirjailija säästelee vielä osan paukuista sarjan päätösosaan, joka varmasti kääntää aivan uuden lehden Gigin elämässä.
 
Kirjojen tapahtumien välissä on kulunut noin puoli vuotta. Tuona aikana Gigin perhe on - paljastuttuaan Umbrovian kuninkaalliseksi perheeksi - muuttanut Alhaistosta Rahasto-nimiseen porvarilliseen kaupunginosaan.
 
Edellisen teoksen lopussa petturi Andros Luopio ampui Gigiä silmään. Tämä tapahtuma on kasvattanut tyttöä vanhemmaksi ja kypsemmäksi. Hän etsii omaa paikkaansa, jota ei tunnu löytyvän. Huolimatta uusista vaatteista ja kampauksista tai Umbrovian kuninkaallisen perheen tyttären tittelistä ihmiset näkevät Gigistä vain sen, minkä Andros Luopio on häneltä vienyt: vasemman silmän. Tai pikemminkin tyhjää kuoppaa suojelevan silmälapun.
 

Unessa olin jälleen salakuljettajien saarella. Andros Luopio osoitti aseensa piipun kohti minua ja minä toivoin, että tällä kertaa ehtisin väistää väistämättömän. Toivoin, että olisin tällä kertaa vähän nopeampi, että ymmärtäisin aiemmin, mitä Luopio aikoi tehdä. Mutta koskaan en ollut. Aseen piipusta sinkosi jälleen tulta jasavua ja kipu repi päätäni. Se viilsi ja vinkui, muuttui ihmissuden ulvonnaksi. Pedon huuto peitti alleen kaiken muun. (s. 7)

    

Bloggaaja itse kesällä 2008.

Kellopelikuninkaan kannessa Sára Kötelekin taiteilema seikkailijaprinsessa Gigi näyttää kovalta ja surulliselta silmälappunsa kanssa. Harvoin pääsee lukemaan kirjaa, jonka naispäähenkilön ulkonäkö muuttuu näin radikaalisti: Gigi saa suorastaan antisankarimaisia piirteitä.
 
Kovinkaan usein ei kirjasarjojen, etenkään trilogioiden, toinen osa ole parempi kuin ensimmäinen. Tällä kertaa näin on kuitenkin hyvällä syyllä todettava. Kellopelikuninkaassa on enemmän tietoa, toimintaa, romantiikkaa, tarkkuutta hahmojen ja heidän olemuksensa sekä ajatusmaailmansa kuvailussa, uusia mielenkiintoisia hahmoja, kasvutarina, aallon harjoja ja pohjia – ja piilossa vaihdettuja suudelmia.
 
Hain kieli on taidokasta ja viimeisteltyä. Oli ilo lukea kirjaa, jossa ei takerru kielellisiin virheisiin. Kirjailijalla on silmää yksityiskohdille, esimerkiksi Gigin tunteiden kuvaamiselle ulkonäöllisten ja hallinnollisten paineiden alla. Teoksen lopussa on jälleen katsaus historiallisiin faktoihin Grönlannista. Teos antaa varmasti paljon niin nuorelle kuin varttuneemmallekin lukijalle.
 
Tahdon omakseni lemmikkiautomatonin, mistä niitä saa ostaa? Mies aloitti pelaamaan uutta PC-peliä Scrolls, jossa olevat kupariset automatonit ovat juurikin sellaisia, kuin kuvittelin Hain Kellopelikuninkaassa esiintyvien minimatonien olevan. (Ensimmäisessä kirjasssa automatonit olivat hiirimäisempiä.) Hurjan suloisia, koneen ja hyönteisen (verratkaapa vaikka siiraan) sekoituksia.

Arvosana:

  
Takakannesta:
Pakolaisprinsessa  Gigin perhe on jättänyt rähjäisen Alhaiston taakseen ja solahtanut osaksi Keloburgin yläluokkaa. Gigin isästä on tullut arvostettu keksijä, joka rakentaa jättiläismäistä ilmalaivaa Keloburgin mahtimiehelle. Mutta kun salaperäinen uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta alkaa saarnata, että muukalaiset ja ilmalaivat pitäisi hävittää, on Gigin ja hänen parhaan ystävänsä katupoika Henryn sukellettava jälleen seikkailuun...
    
Asiasanat: nuoret, steampunk, vaihtoehtohistoria, ihmissusia

    

Samantyylisiä kirjoja: 

  
330 sivua, Karisto 2013

 

Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Taikakirjaimet, Todella vaiheessa,
   

Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Kerjäläisprinsessa (2012)

  

Kirjailijan kotisivut

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha (novellikokoelma)

"Ne saavat hänet näkemään unia kaukaisista maista, 

tunneleista, salakäytävistä, lumotuista paikoista ja kätketyistä aarteista."

    

 
Ensikosketukseni Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotantoon. Löysin tämän kappaleen Emmauksesta kahdella eurolla. Ostopäätöstä ei tarvinnut edes harkita, sillä mikä olisikaan parempi tapa tutustua kirjailijan tyyliin kuin lukea tämän kirjoittamia novelleja. 

Päätit sitten avata tämän kirjan. Luotimmekin siihen, että tekisit ennemmin tai myöhemmin niin. Työnnä kirja takkisi alle, etsi rauhallinen paikka, varmista ettei kukaan näe. Ja sitten lue. (s. 7)

   

Yllä oleva lainaus on kokoelman ensimmäisesta novellista, nimeltään Esipuhe. Se avaa niin kirjailijan kuin hänen käyttämänsä reaalifantasia-käsitteen taustoja. Jääskeläinen kun ei tahdo profiloitua yhteen tiettyyn genreen esim. HC scifiin vaan tahtoo selvästi kokeilla omia ja lukijan rajoja. Niinpä Esipuhekaan ei ole 100% arkipäiväinen vaan saa mitä eriskummallisempia piirteitä.

 

Monet Jääskeläisen novelleista ovat ilmestyttyään Portti-, Tähtivaeltaja- ja Kosmoskynä-lehdissä voittaneet palkintoja. Novellit on kirjoitettu vuosien 1996-2001 välillä, osa novelleista on ilmestynyt myös aikaisemmin kokoelmassa Missä junat kääntyvät (2000). Novellit on toimitettu uudelleen tätä painosta varten (mutta löysinpäs vielä pari kirjoitusvirhettä). Olisi kiinnostavaa vertailla vanhoja versioita näihin joiltakin osin uudelleenkirjoitettuihin novelleihin ja nähdä kirjailijan matka siin välissä kielellisenä kehittymisenä. Novellit Esipuhe ja Viimeinen luku on kirjoitettu tätä kokoelmaa varten. Niissä on piirteitä omaelämäkerallisesta kirjoittamisesta, joskin Viimeinen luku onkin tulevaisuuteen sijoittuva, aivonystytöitä elähdyttävä pätkä.

 

Novellikokoelmille tyypilliseen tapaan osa novelleista on toisia parempia, lukijastakin riippuen. Suosikkinovellikseni nousi kokoelman ensimmäinen varsinainen novelli Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 joka vei myös Portti-kilpailun voiton vuonna 1996. Muita suosikkejani ovat On Murmaa kaatunut! ja Alla pinnan Toiseus piilee. Näistä alla vähän enemmänkin.

 

Maininnan arvoisia novelleja ovat myös futuristinen  Olisimmepa mekin täällä sekä Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa, joka avaa päätä sekoittavat  kerroksensa pikkuhiljaa. Vähiten minua puolestaan miellyttivät novellit Missä junat kääntyivät, Laurelia etsimässä ja Taivaalta pudonnut eläintarha, jotka ovat kyllä muualla saaneet  myös kannattajiakin. Ne olivat minulle liian surullisia, ahdistavia tai täynnä eufemismeja

  

Kummitustalo on nimensä mukainen, talossa ei kummittele, vaan se on itse kummitus, joka toisinaan ilmestyy tyhjälle tontille. Tämän novellin loppu käänne oli aivan loistava. Kirjoitin pieneen ruutuvihkoon, joka minulla oli lomalla mukana tästä mm. näin: Puhdasta, vaivatonta, viimeistetyä, tyylikästä ja tarkoin muotoiltua kieltä, jota voi verrata Leena Krohniin.

 

Murmaa-novelli puolestaan esittäytyi minulle lähes Taru sormusten herrasta-fanficina (siinä oli myös paljon samaa kuin Aku Ankan taskukirjassa 129: Joron jäljillä ilmestyneessä Taikamiekassa).  Esimerkiksi novellin hahmojen, paremman sanan puutteessa, roduista hipsulit muistuttivat mielestäni hobitteja ja vaeltavat männyt enttejä.

 

Toiseus piileskelee mekaanisten puitten ja myyttien joukossa. Se on pelottava, erilainen ja löytyy jokaisen katsojan tai tässä tapauksessa lukijan silmästä. Runonkaltainen novelli vieraannuttaa lukijansa, minut kertoakseen tälle jotakin itsestäni - omista asenteistani ja uhkakuvistani. Se on koneiden ja humanismin liiton synnyttäma oxymoron. Novelli edustaa hyvin koko kokoelmaa, surullisena ulkopuolisuutena ja melankolisena esityksenä.

  

Kokoelman 12 novellia on jaettu kahteen osaan. Suluissa yksittäisten novellien arvosana.

 

I Morfeus:

1. Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1 (4½) – Portti-kilpailun voitto 1996
2. On Murmaa kaatunut! (4)
3. Missä junat kääntyivät (2) – Portti-kilpailun voitto 1997, Atorox-palkinto 1998
4. Morfeuksen kolikot (1)
5. Armandin ratsu (3)
6. Laurelia etsimässä (2) – Portti-kilpailun voitto 1995

II Katakombit:

1. Katakombeista (1)
2. Viimeinen luku (3)
3. Alla pinnan Toiseus piilee (3½) – Atorox-palkinto 2000
4. Olisimmepa mekin täällä (3)
5. Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa (3) – Portti-kilpailun voitto 1999, Atorox-palkinto 2000
6. Taivaalta pudonnut eläintarha (2)

  

Kokonaisarvosana:

   

Takakannesta: 

Oswald Morrow näkee unia, joissa hän elää yhdessä itseään vanhemman kirjastonhoitajattaren kanssa. Eräänä päivänä hän kertoo tälle kaiken ja saa vastauksen, joka muuttaa hänen elämänsä – ja sitten koko maailman. Emma Satakieli löytää poikansa Ferroequinologistisen päiväkirjan, joka puolestaan johdattaa hänet paikkaan, missä junat "karkaavat aikataulusta ja ryömivät pois kiskoilta".
  
Taivaalta pudonnut eläintarha on kokoelma Pasi Ilmari Jääskeläisen palkittuja novelleja. Tarinat sekoittavat ihmeellisiä ihmiskohtaloita, arkisia tilanteita ja sitä salaista ainetta, josta unet on kehrätty. Pudonneesta lentokoneesta ryntää Jäniksenselän metsiin kokonainen eläintarha ja junat nousevat raiteiltaan. Novellien maaginen maailma kuljettaa todellisuuteen, joka on yhtä aikaa tuttu ja outo.
  
Kokoelman novelleja on aiemmin julkaistu teoksessa Missä junat kääntyvät. Mukana on myös aiemmin julkaisemattomia novelleja, ja kaikki tekstit on toimitettu uudestaan tätä teosta varten.

   

413 sivua, Atena 2008

 

Kirjasta mm täällä: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Morren maailma, Taikakirjaimet, Aamuvirkku yksisarvinen, Savon Sanomat