Kirjan ja ruusun päivä 23.4.2015 - Vinkkilista

Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, 

jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina.

  

Kirjan ja ruusun päivää vietetään 23.4. Ostamalla kirjoja kirjakaupasta 15€ edestä 25.4. saakka on mahdollista saada kaupan päälliseksi vain tuon rajoitetun ajan tarjolla olevan Kari Hotakaisen erikoisteoksen Kantaja. 

  

"Kantaja kertoo filosofian maisterista, joka hautausmaan puistotyöntekijänä alkaa pohtia omia ja työssään kohtaamien vainajien elämänpolkuja. Teoksessa yhdistyvät ihmisen yksinäisyyden vakavuus ja vilpittömyyden tuottama koominen pakkomielteisyys."

  

Mutta mitä kirjoja ostaisi? Tässä postauksessa on minun blogini lukijoille räätälöimäni vinkkilista. 

  

Aluksi kuitenkin vähän tapahtuman historiaa. Kirjan ja ruusun päivämäärä on valittu kahden klassikkokirjailijan, Miguel de Cervantesin ja William Shakespearen kuolinpäivän 23.4.1666 mukaan. Katalonialaista alkuperää olevan juhlapäivän isästä on olemassa kahdenlaista tietoa, yhden lähteen mukaan taustalla on valencialainen kirjailija Vicente Clavel Andrés, joka esitti idean Barcelonan kirjastolle vuonna 1925, mutta toisaalla väitetään, että kiitos päivän vietetämisestä kuuluisi kirjakauppiaalle, jonka ehdotuksesta tapahtumaa olisi vietetty vasta vuodesta 1932. 

  

Olipa takana kumpi vain, olen ainakin itse hyvin kiitollinen siitä, että joku on päättänyt arvostaa kirjoja näinkin näyttävällä tavalla. Päivän alkuperäisenä ajatuksena oli. että miehet antaisivat naisille ruusuja ja naiset miehille kirjoja - mutta viime vuosina tästä on nähty monenlaisia variaatioita. Itse ainakin arvostaisin enemmän kirjaa kuin ruusua. Vuonna 1995 UNESCO julisti Kirjan ja ruusun päivän kansainväliseksi kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi.

  

Kirjan ja ruusun vuotta on vietetty Suomessa. Kirjaa on juhlittu aikaisemmin vaihtelevana päivänä, mutta 23.4. näyttäänyt vakiinnuttaneen asemaansa. Vuodesta 2012 alkaen Suomen kirjakauppaliitto on tilannut kotimaisilta kirjailijoilta vuosipäivänä kirjan ostaneille kaupanpäällisenä annettavan kirjan. Edelliset ruusukirjat ovat Tuomas Kyrön Miniä (2012), Jari Tervon Jarrusukka (2013) ja viime vuuonna Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito, joka oli ensimmäistä kertaa tarjolla kolmen päivän ajan.

    

Ja nyt sitä listaa. Aluksi alkuvuodesta 2015 ilmestynestä. Linkkien takaa löytyy tarkempia kokemuksiani luetuista, kursiivilla olevat ovat edelleen lukupinossani tai niistä on tulossa bloggaus lähiaikoina.

    

Lapset:

• Ella Brigatti: Sängynaluskansa - Karnevaalit
• Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa
• Maria Kuutti: Anna ja Elvis mummolassa
• Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu

Brigattin kuvakirjassa kerrotaan vahvoin värein sänkyjen alla asuvista, pieniestä vihreistä otuksista, vilkuista. Söpöt dinon näköiset hahmot ovat paljon miellyttävämpiä kuin pelottavat möröt. Sibeliuksen juhlavuosi näkyy myös lasten kirjoissa. Kirkkopellon herkän kaunis kuvitus antaa hyvän maaperän historiallisille faktoille kansallismuusikostamme. Opinpas itsekin jotain lisää Sibeliuksesta. 

    

Kuutin Anna ja Elvis-sarja on nappiosuma esimerkiksi Risto Räppääjien ja Ella-kirjojen lukijalle. Teoksenon kuvittanut Katri Kirkkopelto. Itkosen Sirkusjuna saapuu menee samaan lokeroon huumorin ja kohderyhmän kanssa. Molemmissa teoksissa on kommelluksia ja hersyvää kerrontaa niin lapsista kuin aikuisista, joille sattuu ja tapahtuu kaikkea mahdollista. Kuutin teos on kaksikosta realistisempi.

  

Nuoret:

• James Dasner: Maze Runner - Labyrintti
• Briitta Hepo-Oja: Siilin kuolema
• Anu Holopainen: Ihon alaiset
• Veronica Roth: Uskollinen

  

Dasnerin nuorten dystopiasta, Maze Runnerista tehty elokuva ilmestyi viime vuonna ja nyt trilogian vausteos on saatavilla suomeksikin. Rothin teos on niin ikään dystopiaa, mutta trilogian päätösosa. Uskollinen ei ole välttämättä dystopioiden kruunaamatonta eliittiä, mutta edelliset osat lukeneelle tämä on must read-osastoa. 

  

Holopaisen teos on sekin dystopiaksi laskettavissa. Scott Westerfeldin teosta Uglies-muistuttava Ihon alaiset on sekin kauneusleikkausdystopiaa, mutta sijoittuu Suomeen. Ehdottomasti ajatuksia herättävä teos niin nuorille kuin aikuisillekin. Hepo-Ojan Siilin kuolema kertoo tarinan erilaisuudesta ja muistuttaa tästä näkökulmasta vähän Blogistanian Kuopuksen voittanutta Jenna Kostetin Lautturia. 

    

Aikuiset:

• Jaakko Markus Seppälä: Lemen
• Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
• Leena Krohn: Erehdys

  

Seppälän Lemen on oivallinen kirja niille, jotka aikoinaan ovat lukeneet Philip K. Dickin Palkkionmetsästäjän. Tarina onkin osin hyvin tuttu, mutta silti omanlaisensa. Futuristinen teknotrilleri on viidyttävää luettavaa myös nuorille miehille. 

  

Ahavan ja Krohnin teokset ovat hieman erikoisempia teoksia. Taivaalta tippuvat asiat kertoo maagisen realismin ovia kolkutellen, mutta sisään astumatta sarjan erikoisia sattumuksia. Asioita, jotka voisivat tapahtua oikeastikin, mutta olisivat hyvin epätodennäköisiä. Erehdyksessä on Jälleen nähtävissä Krohnille tuttu ote, joka haastaa lukijansa ja antaa paljon ajattelemisen aiheita.

    

Muutamia 2014 ilmestyneitä: (näiden saatavuus saattaa vaihdella)

    

Ella Brigatti: Sängynaluskansa

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Puuseppä

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita - Ritari

Maria Kuutti: Anna ja Elvis kylpylässä

Andy Stanton: Olet ilkimys, herra Gummi!
David Walliams: Herra Lemu

    

James Fray & Nils Johnson-Shelton: Endgame - Loppupeli

Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

John Green: Kaikki viimeiset sanat

Magdalena Hai: Susikuningatar

Jenna Kostet: Lautturi

Theo Lawrence: Pimeä sydän

Sarah Lotz: Kolme

Helena Waris: Vuori

    

Hugh Howey: Siirros

Risto Isomäki: Kurganin varjot

Matthew Mather: Kybermyrsky

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Lastenkirjalauantai: Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

"Lopulta he tulivat pieneen laaksoon ja mitään niin kaunista he eivät 
olleet nähneet koko päivänä. Ja siellä, niityn keskellä oli talo joka oli 
melkein kuin kaakeliuuni, hyvin hieno ja siniseksi maalattu."

     

    

Teoksen alkupuheessa Tove Jansson kertoo, kuinka ajatus muumikirjan kirjoittamisesta oli syntynyt jo sotavuonna 1939, kun mikään muu työ ei tuntunut etenevän. Hän aloitti tarinan sanoilla  "olipa kerran", mutta satutekele unohtui muutamasi vuodeksi, kunnes eräs hänen ystävänsä (ehkäpä juuri Tuulikki), sanoi, että Toven täytyisi saattaa aloittamasa tarina loppuun. Tove inspiroitui Jules Vernestä ja seikkailua ei tästäkään tarinasta puutu.  

  

Muumit ja suuri tuhotulva on ensimmäinen muumikirja ja eroaa joissakin asioissa paljonkin sarjan myöhemmistä osista. Teoksessa kerrotaan, että muumit ovat hyvin pieniä (ja myös hoikempia kuin ne leppoisat olennot, joihin me olemme tottuneet). Ne asuivat aluksi ihmisten kaakeliuunien takana - niitä tosin on hyvin vaikeaa nähdä. Jos sinun talostasi edelleen löytyy kaakeliuuni ja aistit joskus niskassasi oudon tunteen, tarkoittaa se, että kotoasi löytyy muumeja! 

  

Muumipappa on kyllästynyt tavallisen tasaiseen perhe-elämään ja lähtee etsimään seikkailuja. Niinpä hän eräänä päivänä lähtee mukaan hattivattien vaellukselle eikä palaa kotiin. Mamma huolestuu ja ottaa Muumipeikon mukaansa etsiäkseen Papan. Matkalla pimeän, ja aika pelottavankin metsän, muumit tapaavat pienen olennon, jonka nimi on Nipsu. 

  

Mukaan tarttuu muitakin hahmoja, esimerkiksi merrenpeikkoja ja sinitukkainen Tulppaana, joita ei esiinny muissa muumikirjoissa. Matkan aikana seikkaillaan myös Roald Dahlin Villi Vonkan suklaatehtaan tapaisessa karkkimaailmassa ja tarkkasilmäiset lukijat huomasivat Toven kuvituksesta Fazer-suklaalevyt. Minulta ne menivät aivan ohitse. 

  

Muumit ja suuri tuhotulva kertoo paljon muumi-loren puuttuvia palasia, esimerkiksi miksi muumitalo on sen näköinen kuin on (sen muoto muistuttaa kaakeliuunia) ja kuinka Papan rakentaman talo päättyi kauniiseen laaksoon, jota myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan Muumilaaksoksi. Edellisessä lukemasani muumikirjassa, Muumipeikko ja pyrstötähti, viitattiin, että muumit ovat vasta muuttaneet laaksoon, Tämä käy ilmi mm. siitä, että Pappa on vasta rakentamassa siltaa joen ylitse,

    

Ja siinä laaksossa he sitten asuivat elämänsä loppuun asti, mitä nyt jonkun kerran kävivät vaihteen vuoksi muualla. (s. 54)

    

Muumit ja suiuri tuhotulva on tähän mennessä lukemistani muumi-kirjoista nautinnollisin. Osittain varmaan siksi, että tarina ei ollut valmiiksi tuttu animaatio-sarjasta, mutta myös siksi, että opin paljon uutta muumi-triviaa. Esimerkiksi Hemulit ovat paljon isompia kuin millaiseksi ne on myöhemmin ajateltu. Vaikka toisaalta käytettiinhän Muumipeikko ja pyrstötähdessä erään toisen hemulin mekkoa riippuliitimenä.

  

En aikaisemmin myöskään ollut tiennyt nuuskamuikkusten olevan tietynlainen olentoryhmä, vaan luulin sitä tuttua ja ihastuttavan erakkoluonteista hahmoa mymmeleihin kuuluvana miehenä, jonka erisnimenä on Nuuskamuikkunen. Sama sarjaa ovat toisaalta niin Muumipeikko, Niisku, Vilijonkka, Hemuli ja Mymmeli, jotka kaikki ovat paitsi kyseisten hahmojen etunimiä, myös laji-indikaattoreita. Vähän niin kuin lasten kuvakirjoissa oravan nimi voi olla Orava, isolla alkukirjaimella. 

    

Jos muumikirjojen lukeminen on jäänyt väliin, suosittelen aloittamaan tästä hurmaavasta ja nopealukuisesta teoksesta. Muumeja kun voi lukea ikään katsomatta, sillä ne tarjoavat viihdyttävän lukuhetken kaikille, jotka kaipaavat irtiottoa arjen harmaudesta. 

  

Arvosana:

   
Takakannesta: 

Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja, joka julkaistaan suomeksi vasta nyt. Muumipeikko ja hänen äitinsä ovat etsimässä kadonnutta Muumipappaa. He kokevat monia vaaroja ja säikähdyksiä, mutta ennen pitkää perhe on taas onnellisesti yhdessä. Lopulta Muumit löytävät myös pienen laakson, kauneimman paikan mitä he ovat koskaan nähneet...

     

Alkuperäinen nimi: Smätrollen oc den stora oversvämmingen (1945), 54 sivua, suomentanut Jaakko Anhava, WSOY 1991 

     

Tulvan kastelemia varpaita löytyi mm. täältä: Risingshadow, Hurja hassu lukija, Kirjakaapin kummitus, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Villasukka kirjahyllyssä, Jokken kirjanurkka, Lukisinkohan, Käännä jo sivua, Luettua elämää, Noannan kirjablogi

    

Sarjassa ilmestynyt: 

1. Muumit ja suuri tuhotulva (1945)
2. Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)
3. Taikurin hattu (1948)
4. Muumipapan urotyöt (1950)
5. Vaarallinen juhannus (1954)
6. Taikatalvi (1957)
7. Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962)
8. Muumipappa ja meri (1965)
9. Muumilaakson marraskuu (1970)

Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä Maa

"Jälleen kerran monet amerikkalaiset vaeltavat erämaahan, paikkoihin jonne 
katuvalot eivät paista, missä poliisi ei ole tavoitettavissa kännykkäyhteyden päässä. 
Kaupunkilaistunut, netittynyt, sivistynyt, hemmoteltu ja huolitetu 
- ja nyt hänet paiskataan takaisin alastomaan luontoon."

        

       

12.3. kuului maailmalta suru-uutisia, kun pitkään alzheimeria sairastanut brittiläinen kirjailija Terry Pratchett kuoli. Ideoin pikaisesti tapauksesta kuultuani kimppalukuhaasteen mestarin muistoksi, sillä häpeäkseni minun täytyy myöntää, että olen lukenut kyseiseltä kirjailijalta aikaisemmin vain Valtion, ja senkin jo muutamaa vuotta ennen blogin perustamista. Valitsin luettavakseni vähän erilaisemman Pratchettin, jonka tuotanto koostuu lähinnä Kiekkomaailmaan sijoittuvista teoksista. 

    

Sain Pitkän Maan siskoltani syntympäivälahjaksi vuonna 2013, joten se oli helposti saatavilla, Varasin myöhemmin vielä kirjastosta myös pari muutakin Pratchettia: Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät, Viikatemies sekä Hyviä enteitä, joka on kirjoitettu yhdessä Neil Gaimanin kanssa. En tiedä ehdinkö lukea niit' tämän kuukauden aikana, mutta onpahan ainakin hviä kirjoja tiedossa ensi kuullekin. 

  

Teoksessa esitetään päättymätön sarja maailmoja, kopioita Maapallostamme = Pitkä Maa. Multiversumiksi kutsuttu rakenne ei ole minulle kovinkaan tuttu, mutta kirjaa lukiessa sain siitä jonkinlaisen kuvan: Piirrä maailmaamme edustava pallo keskelle tyhjää paperiarkkia. Vedä pallosta kahteen vastakkaiseen suuntaan jatkuvat viivat. Jokainen millimetri pois päin pallosta on erillinen maailma, joka muistuttaa enemmän tai vähemmän tätä tuntemaamme. Toki vaihtelua löytyy niin kasvien ja eläinten (dinosauruksia!) kuin geologiankin suhteen ja erot kasvavat mitä kauemmaksi maailmasta toiseen siirrytään. Siirtymää sanotaan askeltamiseksi. Suurin ero muiden ulottuvuuksien ja omamme välillä on se, että Maa 0, niin kutsuttu Tämän päivämäärän Maa, on ainoa jossa on ihmisiä.

  

Kirjan alkusivulla on kuva laitteesta, stepperistä, joka mullistaa käsityksemme maailmankaikkeudesta. Stepperi on yksinkertainen laatikko, johon on kiinnitetty mielenkiintoisen näköisiä johtoja, käämejä ja muita komponenetteja. Sen päällä on kahteen suuntaan säädettävä katkaisija, jotka on nimetty ilmansuunnilla länsi ja itä. Virtalähteenä toimii peruna. Länsi ja itä ovat eivät perustu varsinaisiin ilmansuuntiin, vaan ne ovat auttamassa sen asian hahmottamisessa, jota selitin itsekin ylempänä pallon ja kahden janan kanssa. Suunnat on helpompaa hahmottaa tuttujen konstruktioden kautta. 

  

Laitteessa ei ole ollenkaan rataisia osia, sillä ne eivät siirry unversumista toiseen. Rautaa voi kyllä tehdä jokaisessa maassa löytyvästä malmista, kunhan rakentaa ensin sulattamoita ja jalostamoita. Kaikki metalliesineet täytyykin siis tehdä hopeasta, kuparista jne. Kaikkein erikoisinta asiassa on, että jos stepperisi menee rikki, et voi lainata sellaista, vaan sinun on joko rakennettava sellainen kokonaan alusta tai korjata olemassa oleva stepperisi, sillä tämä apuväline on henkilökohtainen. 

  

Päähenkilönä seurataan Joshua nimistä nuortamiestä, jolla on luontainen kyky askeltaa. Hänen ei siis tarvitse sakentaa stepperiä, vaikka aluksi sellaista käyttääkin. Tiibettiläinen moottoripyöränkorjaaja Lobsang on syntynyt uudelleen tietokoneen tekoälyksi ja pyytää Joshuaa tutkimaan Pitkän Maan ääriä.

  

"Lobsang, mitä uskot meidän löytävän sieltä? Kuvittelisin, että mikä tahansa on mahdollista, kunhan menee tarpeeksi pitkälle. Miten olisi lohikäärmeet?" (s. 87)

  

Kirja ei aina etene lineaarisesti ja välillä oli vaikeaa seurata kuka puhuu, miilloin ja missä. tarinan eri linjat kuitenkin somitaan yhteen loppua kohden ja selittämättä jääneet tapahtumat loksahtavat paikoilleen. Tämän päivämäärän Maa autioituu ja on muuttumassa Pitkän Maan risteysasemaksi. kun ihmiset lähtevät uudisraivaajatyyliin etsimään onneaan muista maailmoista. Taakse jäävät niin saasteet kuin myös askeltamiseen kykenemättömät perheenjäsenet. 

  

Koska luonnonvaroja, arvometalleja, jalokiviä ja öljyä on äärettömästi, menettää raha arvonsa. Nämä yhteiskunnan rakennetta muuttavat tapahtumat, loppumattomien, mielikuvitusta hivelevän vihreiden maailmojen (ja niiden väleihin jäävien, sarjasta poikkeavien jokerimaailmojen, esimerkiksi jääkausimaailmojen) lisäksi ovatkin juonen sijaan kirjan kantava voima ja syy, jonka vuoksi teos kannattaakin lukea. 

Haluaisin lähteä itsekin matkustamaan Pikän Maan askeleen puoleisiin todellisuuksiin. Etenkin kun eräs hahmoista puhuu takaisin perusteisiinsa riisutun teollisuuden muistuttavan steampunk-teemapuistoa. Lisäksi kirjassa esitellään myös hauska robokisu! 

    

Viisiosaisesta sarjasta on suomennettua jatkoakin. Seuraava osa on nimeltään Pitkä sota.

    

Arvosana:

Takakannesta:

Vuonna 2015 poliisi Monica Jansson löytää erään omalaatuisen keksijän palaneen talon luota erikoisen laitteen. Keksintö muuttaa koko maailman elämän, sillä sen avulla on mahdollista matkustaa lukemattomiin rinnakkaistodellisuuksiin, niin sanottuun Pitkään Maahan. Miten rajattomat mahdollisuudet vaikuttavat ihmisiin? Ja onko Pitkä Maa niin vaaraton kuin luullaan?

  

Pitkässä Maassa kaksi tunnustettua kirjailijaa ovat yhdistäneet voimansa. Tuloksena on jännittävä, moniulotteinen ajatusleikki ja huima seikkailu. Sarjan ensimmäisessä osassa matkustetaan kohti juuri löydetyn Pitkän Maan ääriä... 

 

Samantyylisiä kirjoja: Claudia Gray: A Thousand pieces of You, Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille, Philip Pullman: Universumien tomu-trilogia, Colin Thompson: Uusi Eeden, Mary Hoffman: Stravaganza-sarja, Jessica Shirvington: Between the Lives, Beth Revis: Shades of Earth, Amy K. Nichols: Now That You're Here, Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

  
Suomentanut: Mika Kivimäki, 354 sivua, Karisto 2013

    

Alkuperäinen nimi: The Long Earth (2010)

   

Hekin ovat askeltaneet Pitkään Maahan: Helsingin Sanomat, Risingshadow, Elämää ja aspartaamia, Kirjallinen sammakko, Niin monta lukematonta, Valopolku 

Elokuvassa: Insurgent - Kapinallinen

 

Kävin eilen katsomassa Veronica Rothin nuorille suunnatun dystopiakirjasarjan toisesta osasta Kapinallisesta tehdyn elokuvan 3D-versiona. Olihan se ihan viihdyttävä ja näyttävä, mutta en saanut yhtään lisää irti 3D tekniikasta (olisin mennyt 2D näytökseen, mutta ne alkoivat päivittäin vasta klo 20), pikemminkin lasit ja epätarkka kuva haittasivat leffaan uppoamisessa, Entä leffan virallinen nimi Suomessa: "Outolintu-sarja: Kapinallinen"... Eiköhän pelkkä Kapinallinen  olisi riittänyt kaikille (tai korkeintaan lisättynä Insurgent joko nimen ylle tai alle, samaan tyyliin kuin Twilight-leffoissa), sillä uskon, että kohderyhmä tietää mistä elokuvasta on kyse ja jotka eivät tiedä, ottavat selvää. 

   

Demin keskustelusta voi seurata kuinka fanien odotukset alitettiin. Siellä monet tuntuvat olevan samoilla linjoilla kanssani: Kirjaa ei seurattu kunnolla, tapahtumia muuteltiin ja koko tarina oli kääntynyt pelkäksi action räiskinnäksi, jossa välissä nähtiin muka hienoksi tarkoitettuja tietokoneella rakennettuja kohtauksia, jotka aluksi olivatkin kiinnostavia, kunnes niillä ryhdyttiin leikkimään liikaa. Trisin ja Tobiaksen suhde oli kirjaversion velehtelimisesta johtuvan mököttämisen sijaan yhtä intohimoista kuin ensimmäisessäkin teoksessa. Myös Tobiaksen äitiä näyttelevä Naomi Watts näyttää minusta aivan liian nuorelta. Ilmeisesti Osattoman rankka elämä pitäänuorekkaana?

  

Jos leffaa ajattelee vain, no, leffana, eikä vertaa sitä kirjaan johon se perustuu, ei se kuitenkaan ole niin huono kuin ensireaktioni perusteella voisi olettaa. Nautin nimittäin miljöön kuvauksesta, sillä Kapinallisessa tutustutaan Osattomiin ja esitellään sodan raunioittaman kaupungin sokkeloita heidän näkökulmastan. Lukutoukkana ei vain voi olla vertailematta kirjallista teosta sen myöhempiin adaptaatioihin, vaikka täysi yhteneväisyys olisikin mahdotonta. On kuitenkin olemassa hyviä ja sitten niitä vähemmän onnistuneita versioita. Ei kirjakaan välttämättä kohdallani räjäyttänyt pankkia, mutta elokuva ei ainakaan lisää sen tasokkuutta. Leffasta lienee mahdollista nauttia eniten silloin, kun kirjaa ei ole lukenut.

  

Kaksi tuntinen leffa on mitaltaan hyvä, jos sen käy katsomassa 2D:nä, silmälasien päälle laitetut 3D-lasit ovat painavat ja muutoinkin epämukavat. Kuten jo aikaisemminkin sanoin, 3D-effekti ei tuo mitään lisää elokuvaan. ihmisten aivot kun ovat jo tottuneet katsomaan elokuvia 2D:nä ja silti hahmottamaan syvyydet. Tämä "uusi ja hieno" kerrostekniikka saa maisemat näyttämään teatterin maalatuilta kulisseilta, jotka on aseteltu eri syvyyksiin. Toisin sanoen 3D-tekniikka ampuu omaan nilkkaansa, jos sen tavoitteena oli enemmän elävän tuntunen kuva. 

 
Kapinallisen kirjaversiosta olen kirjoittanut täällä.
Outolintu-elokuvasta puolestaan täällä.
  

Finnkinon sivuilta:

Outolintu-sarjan toisessa elokuvassa panokset kovenevat Trisin etsiessä liittolaisia ja vastauksia tulevaisuuden Chicagon raunioissa.

  

Tris (Shailene Woodley) ja Neljä (Theo James) ovat nyt karkureita Terävien eliitin vallanhimoisen johtajan Jeaninen (Kate Winslet) jahdatessa heitä herkeämättä. Juostessaan aikaa vastaan heidän täytyy selvittää mitä suojellakseen Trisin perhe uhrasi elämänsä ja miksi Terävien johtajat tekevät kaikkensa pysäyttääkseen heidät.

  

Menneiden valintojensa vainoama Tris on valmis tekemään kaikkensa suojellakseen rakkaimpiaan. Neljä rinnallaan Tris joutuu mahdottoman haasteen eteen kerta toisensa jälkeen heidän etsiessään totuutta menneisyydestään ja lopulta myös koko maailmansa tulevaisuudesta.

   

Outolintu valloittaa maailmaa kirjoina ja elokuvana - koukuttavan romaanitrilogian käännösoikeudet on myyty jo yli 30 maahan.

     

Keskeisimmät näyttelijät:

Beatrice "Tris" Prior - Shailene Woodley

Tobias "Four" Eaton - Theo James
Christina - Zoë Kravitz
Peter Hayes - Miles Teller
Caleb Prior - Ansel Elgort 

Evelyn Johnson-Eaton - Naomi Watts 

Jeanine Matthews - Kate Winslet 

  

Ensi-ilta: 10.4.2015
Kesto: 1h 59 min
Ikäraja: 12
Ohjaaja: Robert Schwentke

  

IMDb arvosana: 7,0

Elokuvasta kirjoitettua: Film-o-holic, Skenet, Iltalehti

Saima Harmaja: Kootut runot - Huhtikuu

"Minä olen äärettömän nuori,

enkä ole nähnyt vielä mitään"

      

     

Saima Harmaja (8.5.1913-21.4.1937) 

  

En tiennytkään, että Harmaja kuoli niin nuorena, vain 23-vuotiaana, tuberkuloosiin. Häntä on tituleerattu runotytöksi, mikä kai lienee ihan oikeutettu nimitys, sillä hänen varhaisissa runoissaan on nähtävissä nuoruuteen kuuluvaa maailmantuskaa ja oman paikkansa etsimistä. Runoilija kuului Nuoren Voiman Liittoon ja hänen sanasa koskettavat edelleen uusia sukupolvia. Minulle Harmajan esitteli eräs hyvä ystäväni, jonka täytyy olla runoilijan suurimpia faneja. 

  

Huhtikuu oli Harmajan ensimmäinen runokokoelma, joka ilmestyi 1932. Kokoelman nimikkoruno Huhtikuu, sopii tähän ajankohtaan täydellisesti, esimerkiksi Minnan mielestä Harmaja onkin nimenomaan kevään runoilija. Runo kuvaa säätilaa, jonka tätä bloggausta kirjoittaessani näen vallitsevan ulkona: ensin lumi muuttaa maisemaa valkeaksi, mutta pian aurinko tulee pilvien takaa ja sulattaa sen. Jälleen kerran uusi kevät ja vanha talvi vääntävät kättä, kumpi voittaa. Kevät tietenkin pääsee lopulta yliotteeseen, vaikka välillä erävoitto meneekin tuolle pikku hiljaa kuihtuvalle, kaiken kokeneelle ja nähneelle menneelle talvelle. 

     

Huhtikuu

On väsynyt ja harmaa maa.

Ja märkää lunta putoaa.

Ja yli meren aution

soi tuulen laulu lohduton.

On huhtikuu. On vaikein aika maan.

Nyt kevät itkee luomistuskissaan.

   

Huhtikuussa on hyvin paljon samaa tunnelmaa kuin T.S. Eliotin (1888-1965) Autiossa maassa (1922):

 

Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muiston ja pyyteen, kiihoittaa

uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi piti meidät lämpiminä, kietomalla

maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä

elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.

  

Huhtikuu-kokoelmassa on 31 runoa, joista osasta paistaa kipeästi läpi runoilijan taistelu sairauttaan vastaan. Etenkin runossa Sairaalassa: "Minun seinäni takana yskii // kuoleva ihminen. // Minä en ole kuollut vielä, // minä elän ja vapisen." Runo Sininen ilta muistutti mieleeni Jonna Ruuskan viime vuonna ilmestyneen runokokoelman Kuovin huuto, jossa oli hyvin samankaltainen runo. Tämän Koottujen runojen ensimmäisen kokoelman jälkeen on vielä joskus luettava myös loputkin, mutta ajattelin kirjoittaa tästä huhtikuusta oman postauksensa, kun se tuntui sopivan aijankohtaan niin passelisti.

  

Yksi runoista on nimetty runoilija Edith Södergranin mukaan, jonka runoja myös haluaisin lukea. Varasin itseasiassa yhden hänen kokoelmansa kirjastosta, mutta en ole vielä saanut sitä käsiini. Södergran mainittiin myös Jenna Kostetin Lautturissa. Lautturissa nostettiin esiin myös Uuno Kailas, joka oli Södergranin lisäksi Harmajalle tärkeä esikuva, kokoelmassa oleva runo Voittaja on omistettu Kailaalle. Luin vähän aikaa sitten Kailaalta runokokoelman Paljain jaloin, josta myöhemmin vielä lisää omassa postauksessaan. Harmaja sai vaikutteita myös Aleksis Kiveltä ja Dantelta.

  

Valittuihin runoihin on sisällytetty kokoelmat Huhtikuu (1932), Sateen jälkeen (1935) ja Hunnutettu (1936), sekä postuumisti, kuolemansa jälkeen julkaistu Kaukainen maa (1937). lisäksi lopusta löytyy muutamia hänen suomentamiaan runoja.

Saima Harmaja -seura perustettiin vuonna 2003, Harmajan syntymän 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kymmenen vuotta myöhemmin, runoilijaa juhlittiin näyttäväti, kun hänen syntymästään oli kulunut täydet 100 vuotta. Seuran sivuilla sanotaan näin: "Juhlavuoden johtoajatuksena oli tuoda Saima luoksemme nykyhetkeen ja esitellä hänet suomalaisille monivivahteisemmin kuin koskaan aiemmin."

• Valtion kirjallisuuspalkinto 1935
• Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1936

  

Huhtikuu: 48 sivua, 1. painos 1932, Kootut runot: 299 sivua, WSOY Kotimaiset valiot 2004

Runoista nautittu täälläkin: Naakku ja kirjat, sheferijm, 

Saima Harmaja -seura

Huhtikuu Project Runeberg-sivustolla