Vuosikooste 2017

Muutama kuva Instagram -tililtäni vuoden varrelta.

  

Taas on yksi vuosi takana. Vuosi 2017 oli pääosin tosi kiva. Asetin tavoitteeksi ottaa parempia kirjakuvia ja omasta mielestäni onnistuin siinä ihan hyvin. Aloitin syyskuussa työharjoittelun, joka vähensi lukuaikaani hieman, joskin ainoa kuukausi, joka oli selvästi vähälukuisempi oli tuo syyskuu. Tämän vuoden tavoitteenani on lukea enemmän hyviä kirjoja, eli yritän välttää niitä "ihan kiva"-kategorian teoksia siinä missä yhden tai kahden tähden teoksiakin. 

  

Ennen koko vuoden koostetta, käydään vielä läpi joulukuussa luetut yhdeksän kirjaa (2542 sivua). Luin lukupiiriin Sydämen mekaniikan (joka oli kauniista kannestaan huolimatta pettymys), itsenäisyyspäivän kunniaksi upposin Koiramäen Suomen historiaan (josta aikuinenkin oppii uutta),  vaikutuin Iltasaduista kapinallisille tytöille (ja annnoin teoksen joululahjaksi mieheni siskon tytölle, jotta hän tietäisi pystyvänsä mihin tahansa), Kiven sisässä tartutti Minecfart-kuumeen, kimpppalukuteoksena tutustuin Kultaisen kompassin maailmaan (joka ei ihastuttanut kokonaan, mutta jonne saatan astua uudelleenkin), luin uudelleen Nälkäpeli-trilogian (ja huomasin, että joskus toisella teos voi olla parempi kokemus kuin ensimmäisellä) ja nautiskelin hylätyistä paikoista kertovasta antologiasta, josta pääsen kirjoittamaan erääseen paperilehteen. Siitä lisää sitten myöhemmin. 

  

• Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka
• Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
• Elena Favilli ja Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille
• Philip Pullman: Kultainen kompassi
• Sini Helminen: Kiven sisässä
• Suzanne Collins: Nälkäpeli, Vihan liekit ja Matkijanärhi
• Toim. J.S. Meresmaa ja Christine Thorel: Murtumia maisemassa - Urbaanin löytöretkeilyn antologia

  

Kuukauden luettujen määrä ja parhaat kirjat:

  

Tammikuu (11 kirjaa, 2629 sivua) 

- M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Helmikuu (12 kirjaa, 3134 sivua) 

- Margaret Atwood: Orjattaresi

Maaliskuu (8 kirjaa, 1962 sivua) 

- Stephanie Garber: Caraval

Huhtikuu (16 kirjaa, 3853 sivua) 

- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Toukokuu (9 kirjaa, 2055 sivua) 

- Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Kesäkuu (18 kirjaa, 3925 sivua) 

- Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula

Heinäkuu (8 kirjaa, 2234 sivua) 

- Jennifer Worth: Hakekaa kätilö 3 - Jäähyväiset nunnille

Elokuu (7 kirjaa, 2055 sivua) 

- Angie Thomas: Viha jonka kylvät

Syyskuu (3 kirjaa, 475 sivua) 

- Tuulia Matilainen: Kunnes kuulen niiden tulevan

Lokakuu (18 kirjaa, 2091 sivua) 

- Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Marraskuu (7 kirjaa, 1958 sivua) 

- Cormac McCarthy: Tie

Joulukuu (9 kirjaa, 2542 sivua) 

- Elena Favilli ja Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille

  

Muita suosikkeja vuoden ajalta:

• Sarah Andersen: Adulthood Is a Myth
• Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset
• Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You
• Affinity Konar: Elävien kirja
• Jukka Laajarinne: Multakutri ja suon salaisuus
• Beth Lewis: Suden tie
• Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia
• Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät

  

Annoin harvinaisesti jopa kahdelle kirjalle täydet viisi kissaa (tähteä), Minä, Simon, Homo Sapiens ja Kaikki kaikessa. Olen bloggaushistoriani aikana antanut saman pistemäärän vain 10 kirjalle aiemmin. Kaikki vuoden aikana luetut teokset löytyvät täältä. Kuukausikoosteisiin pääsee klikkaamalla yltä kuukausien kohdalta. 

  

Vuoden kauneimmat kansikuvat

  

Tilastoja:

Luin vuoden aikana 29 332 sivua eli 127 kirjaa kokonaan. Pari keskeneräistä (luettu n. 50 sivua kumpaakin) siirtyi vuoden 2018 puolelle. Kirjoista 41 oli julkaistu vuonna 2017,  13 vuonna 2016, 24 vuosien 2010-15, 18 vuosien 2000-09 ja 27 vuosien 1900-99 välillä. Vanhimmat teokset olivat 1800-luvulta, Jules Vernen Matka maan keskipisteeseen (1864) ja Minna Canthin Työmiehen vaimo (1885). Arvostelin Risingshadow-sivustolle 8 teosta, Nörttityttöjen blogiin kirjoitin 2 kirjapostausta ja kirjoitin kritiikin yhdestä teoksesta vielä tarkemmin määrittelemättömään paperilehteen.

  

Luettujen joukossa oli mm. 41 YA- ja nuortenkirjaa, 22 lastenromaania, 5 novellikokoelmaa, 10 sarjakuvaa ja 10 mangaa (joista suurimmasta osasta en blogannut, mutta yritän parantaa tapani tämän vuoden aikana, koska #sarjakuvahaaste), 11 kuvakirjaa, 1 näytelmä ja 1 elämäkerta. Teemoiltaan lukemani jakaantuivat seuraavasti: klassikkoja luin 17, dystooppiseen tai postapokalyptiseen maailmaan sijoittuvia tarinoita 22, maagista realismia (sis. suomikumman ja urbaanin fantasian) 17, varsinaista fantasiaa 15, historiaa 9, scifiä 8, dekkareita 7 ja steampunkkia, vaihtoehtohistoriaa, rinnakkaistodellisuuksia tai aikamatkustamista sisältäviä teoksia 11.

  

Kirjoista 40 oli suomalaisia (28 naista, 11 miestä ja yksi antologia, jossa molempia) ja 85 käännöksiä, 3 kirjaa luin englanniksi. Kaikkien luettujen sukupuolijakauma oli suunnilleen 2/3 naisia ja loput miehiä tai muita (esim. moni mangataiteilija käyttää nimimerkkiä ja pysyttelee anonyyminä). Lukemistani kirjoista 64 olen lainannut kirjastosta, 36 saanut arvostelukappaleina ja 22 löytyi omasta hyllystä. Kustantajat jakaantuivat seuraavasti: WSOY 28, Otava 15, Tammi 10, Karisto 10, Gummerus 9, Sangatsu Manga / Punainen jättiläinen 10 ja muiden kustantamoiden julkaisemia (alle 5 kirjaa/kustantamo) 38. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon suomessa onkaan pienempiä kustantamoita muutaman ison talon lisäksi. 

  

Osallistuin vuoden aikana 8 lukumaratonille, luin 12 lukupiirikirjaa ja 4 kimppalukuteosta. Vedin 7 haastetta, mm. vuoden mittaisen Uudelleen luettua -haasteen sekä Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 4:n kierroksen. Osallistuin niiden lisäksi 10 muuhun haasteeseen, mukaan lukien Helmet-lukuhaasteeseen, Ylen kanssa yhteistyössä toteutettuun 101-kirjaa projektiin, luin lastenkirjallisuuden klassikoita ja omia suosikkelija kahdessakin haasteessa ja otin osaa #hyllynlämmittäjä-haasteeseen, jossa tutustuttiin omaan kirjahyllyyn unohtuneisiin teoksiin. Kaikenkaikkiaan varsin haasterikas vuosi.

Tervetuloa kirjavuosi 2018!

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2017

    

Kirjabloggaajat äänestävät vuoden 2017 parhaista kirjoista neljässä eri kategoriassa. Kategoriat ovat:

• Blogistanian Finlandia
• Blogistanian Globalia
• Blogistanian Kuopus
• Blogistanian Tieto

  

Bloggaajat julkaisevat antamansa äänet blogeissaan sunnuntaina 4.2.2018 klo 10.00 (tarkemmat äänestysohjeet löydät kategoriakuvausten jälkeen). Tulokset julkaistaan emäntäblogeissa maanantaina 5.2.2018 klo 10.00.

  

  

Blogistanian Finlandia 2017

  

Blogistanian Finlandia 2017 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2017 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

  

Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Minna Rytisalon Lempi (Gummerus, 2016), Laura Lindstedtin Oneiron (Teos, 2015) Anni Kytömäen Kultarinta (Gummerus, 2014), Pauliina Rauhalan Taivaslaulu (Gummerus, 2013), Aki Ollikaisen Nälkävuosi (Siltala, 2012) ja Katja Ketun Kätilö (WSOY, 2011).
 
Finlandiaa emännöi Hurja Hassu Lukija -blogi.

  

  

Blogistanian Globalia 2017

  

Blogistanian Globalia 2017 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2017 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

  

Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään seitsemättä kertaa. Aiemmin on palkittu Sadie Jonesin Kotiinpaluu (2016 Otava, suom. Marianna Kurtto), John Williamsin Stoner (2015 Bazar, suom. Ilkka Rekiaro) Kate Atkinsonin Elämä elämältä (Schildts & Söderströms 2014, suom. Kaisa Kattelus), Haruki Murakamin 1Q84 (Tammi 2013, suom. Aleksi Milonoff), Gaute Heivollin Etten palaisi tuhkaksi (WSOY 2012, suom. Päivi Kivelä) ja Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi 2011, suom. Helene Bützow).
 
Globaliaa emännöi Oksan hyllyltä -blogi. 

  

  

Blogistanian Kuopus 2017

  

Blogistanian Kuopus 2017 -palkinto nostaa esille bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2017 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Lasten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Tieto -kategoriassa.

  

Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään kuudetta kertaa. Aiemmin on palkittu Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava, 2016), Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä (WSOY, 2015), Jenna Kosteen (Kostet) Lautturi (Robustos, 2014), Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta (WSOY, 2013) ja Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY, 2012).
 
Blogistanian Kuopusta emännöi Yöpöydän kirjat -blogi.

  

  

Blogistanian Tieto 2017

  

Blogistanian Tieto 2017 -palkinto nostaa esille kirjabloggaajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee kotimaisia vuonna 2017 julkaistuja tietokirjoja sekä vuonna 2017 suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa tietokirjallisuuden lisäksi myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa.

  

Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään viidettä kertaa. Aiemmin on palkittu Mari Mannisen Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena, 2016), Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, 2015, suom. Petri Stenman) Minna Maijalan Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava, 2014) sekä Tuula Karjalaisen Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi, 2013).
 
Blogistanian Tietoa emännöi Hannan kirjokansi -blogi.

  

Äänestysohjeet

  

Äänestyksen edellytys on, että bloggaaja on lukenut äänestämänsä teokset ja kirjoittanut niistä blogiinsa. Bloggaaja voi äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää kolmea eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme (3) pistettä, toiseksi paras kirja kaksi (2) pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden (1) pisteen. Ääntenlaskennan vuoksi on tärkeää, että pisteet merkitään teoskohtaisesti. Pelkkä listaus yhdestä kolmeen ei riitä, koska listan paremmuusjärjestyksen voi tulkita olevan nouseva tai laskeva.

  

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

  

Osallistuja julkaisee blogissaan sunnuntaina 4.2.2018 klo 10.00 blogijutun, jossa on listattu äänestetyt kirjat ja niiden saamat pistemäärät. Jokainen pisteitä saava kirja on linkattava siitä kirjoitettuun blogijuttuun. Samaan bloggaukseen voi koostaa kaikissa kategorioissa annetut pisteet tai jokaisen kategorian pisteistä voi julkaista oman juttunsa. Tärkeintä on, että kaikki annetut pisteet julkaistaan 4.2.2018 klo 10.00.

  

Käy linkittämässä äänestyspostauksesi emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikenttään. Ääntenkeräyspostaukset julkaistaan kussakin emäntäblogissa viikkoa ennen itse äänestystä (29.1.2018). Halutessaan bloggaaja voi ajastaa juttunsa julkaisun. Ajastaminen riippuu blogialustan asetuksista. Myöhästyneitä pisteitä ei huomioida eikä pisteitä saa julkaista etukäteen. Etukäteen ajastetusta äänestyspostauksesta voi ilmoittaa emäntäblogin ääntenkeräyspostauksen kommenttikentässä etukäteen sitten, kun äänestyspostaus on ajastettu julkaistavaksi.

  

Äänestyksen voittaja

  

Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

  

Järjestelyt

  

Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

  

Palkinnon järjestely- ja tiedotustoiminnasta tai ensi vuoden äänestysemännyydestä kiinnostuneet kirjabloggaajat voivat ilmaista osallistumishalukkuutensa lähettämällä viestin Facebookin Kotimaiset kirjablogit -ryhmän postilaatikkoon.

Philip Pullman: Kultainen kompassi (Universumien tomu #1)

"Esine muistutti hyvin paljon kelloa tai kompassia, sillä siinä oli kehän eri kohtia osoittavat viisarit, mutta tuntien tai kompassin viivojen sijaan taulun kehällä oli useita pieniä kuvia."

   

   

Haasteissa: #hyllynlämmittäjä
Joulukuun Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän kimppalukukirja

    

Philip Pullmanin Universumien tomu-trilogia kuuluu niihin kirjoihin, jotka eivät syystä tai toisesta herättäneet kiinnostusta nuoremmassa minussa. Muistan katselleeni sarjan teoksia useasti kirjastossa yläasteen ja lukion aikana, mutta koskaan ne eivät tarttuneet matkaan (joskin olen noina vuosina hassusti lukenut sarjan jälkeiseen aikaan sijoittuvan Lyran Oxfordin, siitä paljoa ymmärtämättä). Kotiutin trilogian muutama vuosi sitten edulliseen hintaan kirpparilta leffakannellisena painoksena, koska ajattelin lukea ne jossain vaiheessa. Luin Kultaisen kompassin viimein joulukuussa, kiitos vetämieni kimppalukujen (jotka jatkuvat keväällä, kannattaa käydä katsomassa, mitä teoksia tuolloin on luettavana, silläm ukaan saa aina liittyä, jos lukupiirimäinen toiminta kiinnostaa).  

    

Päähenkilö on 11-vuotias Lyra, joka on asunut koko ikänsä collegessa. Hajamieliset tutkijat ja opettajat pitävät Lyralle oppitunteja silloin kun muistavat ja milloin tyttö ilmaantuu paikalle. Enimmäkseen hän juoksentelee koulun palvelijoiden lasten ja katupoikien kanssa, vaikka onkin yläluokkaisen suvun lapsi. Hänestä oli suurimman osan teoksesta hieman vaikeaa pitää, vaikkakaan en osaa sanoa miksi. Yleensä pikkuvanhat lapsihahmot ovat minusta onnistuneita, kuten Flavia de Luce.

Kiinnostavampi hahmo onkin Lyran daimoni Pantalaimon. Jokaisella ihmisellä on daimoni, eläimenhahmoinen olento, joka on sidoksissa ihmiseensä - kuin kehon ulkopuolella elävä, sielun kiinteä ilmentymä. Lasten daimonit voivat muuttaa ulkomuotoaan, mutta murrosiässä ne valitsevat yhden, ihmisestään jollain tapaa kertovan hahmon. Daimonit eivät voi mennä kovin kauaksi ihmisestään ja ne jakavat heidän tunteensä ja kipunsa. Daimonit puhuvat vain omalle ihmiselleen ja suurin etikettivirhe on koskettaa jonkun toisen daimonia (mutta ne koskevat usein toisiaan). Kaikenkaikkiaan oikein kiehtovia otuksia ja onkin harmi, ettei täällä tosimaailmassa voi saada daimonia.

"Oletteko te naispuolinen tiedemies?" sanoi Lyra. Hän suhtautui naistutkijoihin jordanilaisittain asiaankuuluvan ylenkatseisesti: sellaisia toki oli, mutta heihin - ihmisparkoihin - ei voinut suhtautua sen vakavammin kuin temppuja tekeviin puettuihin eläimiin. (s. 75)

   

Lyra joutuu päätä huimaaviin seikkailuihin. Koko teoksen ajan hän pakenee, matkustaa yksin ja sekalaisissa ryhmissä paikasta toiseen, etsii, löytää ja kadottaa erinäisiä asioita ja samalla paljastaa salaisuuksia mm. omia vanhempiaan koskien. Lopulta hän päätyy Pohjoisnavalle ja kohtaa julmia ihmisiä, jotka tekevät inhottavia asioita. Kuten fantasioille on kovin tavanomaista, myös Lyran elämästä on olemassa ennustus. Mukana on myös Lapissa asuva noita nimeltään Serafina Pekkala.
 
En ollut aivan täysin lumoutunut teoksen luettuani, joskin ihan joutuisasti luettavaa tekstiä se onkin. Kerronta oli paikoin liian hidasta ja kiihdytti sitten odottamatta vauhtiaan silloin, kun olisi tehnyt mieli kuulla asioista lisää. Loppu jättää ihmettelemään, mitä tulikaan luettua, sillä paljoa ei selitellä ja tarina käynnistyy kunnolla vasta viime metreillä. Onkin siis luettava jossain vaiheessa ainakin seuraava osa, jotta saisi paremman käsityksen teoksen maailmasta, joka muistuttaa hieman omamme, sekä rinnakkaisista todellisuuksista, joiden olemassaoloa vasta väläytellään. 

   

Arvosana:

  

  

Takakannesta:

Noidat ovat jo tuhansia vuosia tienneet toisista maailmoista, rinnakkaismaailmoista, jotka ovat olemassa limittäin meidän maailmamme kanssa. Noitien asuinseuduilla maailmojen välinen verho on ohut, ja he ovat kuulleet puhuttavan lapsesta, jolla on suuri kohtalo. Tuo lapsi on Lyra, vilkas, itsepäinen ja utelias tyttö, joka on elänyt koko lapsuutensa tiedemiesten Keskellä Jordan Collegessa. Lyra ja hänen daimoninsa Pantalaimon joutuvat henkeäsalpaavaan seikkailuun kauas Pohjoiseen, panssarikarhujen, jäätiköiden ja noitien maahan. Apunaan Lyralla on aletiometri, symboleihin perustuva kultainen kompassi, mutta sitä on opttava tulkitsemaan, eikä se ole helppoa.

Suomentanut: Helene Bützow, 451 sivua, Tammi 2007 (8. painos, 1. painos 1996)

    

Alkuperäinen nimi: The Golden Compass (1995)

  

Kirja on luettu myös täällä: Hurja hassu lukija, Oksan hyllyltä, Hallan henki, Kirjakertomuksia, Lukematon maailma, Kirjan nurkkaan

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Kultainen kompassi (1996) / The Golden Compass (1995)
• Salaperäinen veitsi (1997) / The Subtle Knife (1997)
• Maaginen kaukoputki (2001) / The Amber Spyglass (2001)

Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia

"Suoraan sanoen esi-isillämme ei tunnu olevan aihetta kerskailuun. He jättivät

meille sodat ja pilatun planeetan, he eivät selvästikään välittäneet vähääkään

siitä, mitä tapahtuu heidän jälkeensä tuleville ihmisille. "

  

   

Haasteissa: Uudelleen luettua

  

Linkit aiempiin postauksiin: Nälkäpeli, Vihan liekit, Matkijanärhi

   

Olen jo pitkään halunnut lukea Suzanne Collinsin nuorten dystopioiden genressä jo klassikon asemaan nousseen Nälkäpeli-trilogian uudelleen. Löysin kirjat omaan hyllyyn kirpparilta edullisina pokkariversioina, ja vaikka aluksi olin ajatellut lukevani nyt vain ensimmäisen osan, huomasin ahmivani joulunalusviikolla koko sarjan. 

  

Nähtyäni teosten pohjalta tehdyt elokuvasovitukset lukemisten välissä, olin kiinnostunut erityisesti kolmannen osan, Matkijanärhen uudelleen lukemisesta. En pitänyt siitä ensimmäisellä lukukerralla, mutta elokuvaversio avasi aivan uudenlaisia näkökulmia, mitä en ollut huomannut aiemmin. En siis ollut kauhean yllättynyt, kun nostin Goodreadsissa teokselle aiemmin antamani arvosanan kahdesta ja puolesta neljään. 

  

Pormestari kertoo Panemista, maasta joka nousi Pohjois-Amerikaksi kutsutun paikan tuhkasta. Hän puhuu katastrofeista, kuivuudesta, myrskyistä, tulipaloista ja tulvivista meristä, jotka hautasivat alleen ison osan maata, hän puhuu kauheasta sodasta joka tuhosi melkein kaiken. Niiden jälkeen syntyi Panem, jossa on upea pääkaupunki Capitol ja kolmetoista vyöhykettä. -- Sitten koitti synkkä aika, jolloin vyöhykkeet nousivat Capitolia vastaan. Kaksitoista vyöhykettä kukistettiin ja kolmastoista pyyhkäistiin maan tasalle. Valtiopetoksen jälkeen saimme uudet lait ja Nälkäpelin vuosittaiseksi muistutukseksi siitä, että synkät aja eivät saa toistua.  

Nälkäpelin säännöt ovat yksinkertaiset. Kaikkien kahdentoista vyöhykkeen täytyy luovuttaa peliin yksi tyttö ja yksi poika. -- Kaksikymmentäneljä tribuuttia suljetaan valtavalle areenalle -- Kilpailijat taistelevat keskenään kuolemaan asti -- Viimeinen tribuutti on voittaja. Capitol vie lapset vyöhykkeiltämme ja pakottaa heidät tappamaan toisiaan yleisön silmien edessä - se on Capitolin tapa muistuttaa meille, että olemme heidän armoillaan. (s. 24, Nälkäpeli)

  

Tällä lukukerralla maailma oli jo tuttu, mutta hahmot ja paikat saivat maustetta elokuvista (jotka katsoin jouluaattona uudelleen, kun olin lukenut koko trilogian). Keskityin aiempaa enemmän miljöön kuvaukseen ja Katnissin kokemuksiin, jotka muokkaavat häntä koko trilogian ajan. Kuten hän itse toteaa: "Tunnen olevani taikinaa, jota vaivataan ja muotoillaan kerran toisensa jälkeen." (s. 180, Vihan liekit). 

  

Katniss herättää vahingossa kapinan liekin ja joutuu sen takia toistuvasti eri valtapelaajien nappulaksi. Presidentti Snow on yksi näistä pelaajista, mutta saa toiminnallaan lopulta liekehtivän tytön vain ruokkimaan kapinallisten tulta. Lopulta Katniss nousee koko vastarantaliikkeen kasvoiksi, vaikka on areenan tapahtumien haavoittama niin fyysisesti kuin henkisestikin. 

  

On uskomatonta kuinka normaalilta minut on saatu näyttämään ulkoapäin, vaikka olen sisäisesti täysin tuhoutunut. (s. 339, Matkijanärhi)

  

Kirjoista toinen osa herätti vähiten uusia ajatuksia, vaikka se on sarjan sivumääräisesti pisin. Sen pohjalta tehty elokuva on mielestäni uskollisin alkuperäisteokselle. Päätösosa puolestaan on lyhyin, mutta sisällöltään täyteläisin osa. Se etenee aiempia osia hitaammin, ei vain toimintakohtauksesta toiseen (vaikka toki niitäkin löytyy), paljastaen maailmasta sen syvyyden - löysin esimerkiksi viittauksen dystopian klassikkoon Fahrenheit 451. Kokonaisuudessaan erittäin hyvä uudelleenlukukokemus.

   

Katniss tajuaa maailmansa hienorakenteisen verkoston, jossa näkymättömät langat kytkevät kaiken toisiinsa, päätyen lopulta jonkun vaikutusvaltaisen ihmisen käsiin. Ei olekaan ihme, että hän haluaa katkaista itseensä liitoksissa olevat marionettinarut. Jännittävästi en edellisellä kerralla pitänyt teosten poliittisesta sisällöstä ja tällä kertaa se oli suorastaan niiden parasta antia. Aika selkeästi muuttaa ihmistä joiltakin osin. 

   

Minä pilasin hänen sadistisen Nälkäpelinsä, sain Capitolin vaikuttamaan naurettavalta ja horjutin presidentin valta-asemaa. -- Järjestelmän täytyy olla hyvin hauras, jos kourallinen marjoja voi kaataa sen. (s. 25 ja 29, Vihan liekit)

 

Edellisellä lukukerralla olin enemmän team Galen kannattaja, mutta nyt näin hänen kapinan muuttaman hahmonsa pelottavana ja ihmisyytensä kadottaneena. Hänestä tuli aivan yhtä julma kuin Capitolin pelinrakentajista. Niinpä team Peeta tuntuikin yllättävän hyvältä vaihdoehdolta. Ovathan Katniss ja hän kokeneet niin paljon yhdessä ja pystyvät tukemaan toisiaan niin hyvinä kuin heikkoinakin aikoina. 

  

En tarvitse selviytyäkseni Galen tulta, jota ruokitaan raivolla ja vihalla. Minulla on riittävästi tulta omasta takaa. Minä tarvitsen keväisen voikukan. Kirkasta keltaista, joka merkitsee uudelleensyntymää eikä tuhoa. Lupauksen siitä, että elämä voi jatkua, olivatpa menetyksemme kuinka kipeitä tahansa. (s. 358, Matkijanärhi)

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

"Heräsin tänään yhtenä ihmisenä ja nyt minun pitäisi olla kokonaan toinen."

    

  

Arvostelukappale (Luin tämän itseasiassa jo tammikuussa, mutta postaus unohtui luonnoksiin. Mutta tässäpä tämä on viimein rästistä pois.)

  

Victoria Aveyardin uuden, maailmalla kehutun sarjan aloittava Punainen kuningatar muistuttaa monilta piirteiltään takakannessakin mainittua Nälkäpeliä, mutta on kuitenkin maailmaltaan aivan erilainen. Ihmiset ovat jakaantunut kahtia, niihin, joiden veri on punaista ja niihin, joiden veri on hopeista. Tästä syystä johtuen eri puolia kutsutaan Punaisiksi ja Hopeisiksi. Hopeiset ovat rikkaita ja kuuluvat eri sukujen huoneisiin ja heillä on monenlaisia voimia, esimerkiksi telekinesiaa, ajatusten lukemista, metallin mainipuolimista ja tuulen hallintaa. 

    

Vuosikymmeniä kestänyt sotiminen on tuhonnut koko alueen, jonka yllä räjähdysten savu riippuu jatkuvana sumuna. Siellä ei mikään kasva. Se on kuollutta ja harmaata seutua ja kuvastaa koko sodan tulevaisuutta. (s. 23)

  

Dystopiaa ja fantasiaa raikkaasti yhdistävän teoksen päähenkilö on 17-vuotias Mare. Hän kuuluu köyhiin ja alistettuihin Punaisiin, joiden asevelvollisuusikä on 18, ja se koskee niin poikia kuin tyttöjäkin, joilla ei ole töitä tai harjoittelupaikkaa. Maren isoveljet ovat lähteneet jo aiemmin sotaan, jättäen kukin Marelle ja nuoremmalle siskolle Gisalle muistoksi korvakorun. Mare on taskuvaras, eikä hänellä ole mahdollisuutta saada töitä. Niinpä hän valmistautuu lähtemään sotaan, kunnes elämä saakin yllättäen uuden suunnan. 

  

Tummat pilvet eivät liikahdakaan etelän kielletyn maan yltä. Rauniokaupunki. Säteily ja tuli tuhosivat kaupungin kerran eivätkä vieläkään väistyneet. Nyt paikka on pelkkä musta haamu, vanhan maailman jäänne. (s. 350)

    

Mare saa töitä Hopeisten kuninkaan hovista. On meneillään Kuningatarkoe, jossa valitaan kruununprinssille  puoliso. Eri huoneiden kyvykkäimmät tyttäret kilpailevat tuosta paikasta prinssin vieressä. Rakkaudesta ei puhuta, vaikkakin prinssin isä valitsi aikoinaan vaimonsa epäperinteikkäästi sydäntään kuunnellen. Tämä kuitenkin kuoli pian jättäen pienen poikansa äidittömäksi ja kuningas otti uuden puolison, jonka kanssa sai toisen pojan. Maren sydämestä käydään myös kilpailua, yksi kotikylän poika ja prinssiveljekset tavoittelevat häntä, jokainen omista syistään. Mutta ketä kohtaan Mare sydän kokee vetoa?

  

Olet kokonaan jotain muuta. Et Punainen. Et Hopeinen. Jotain muuta. Jotain enemmän. (s. 168)

    

Siinä, missä Nälkäpelissä areenoilla taistelevat eri alueiden lapset, Punaisessa kuningattaressa areenoilla kamppailevat Hopeiset, joilla on toinen toistaan tappavampia kykyjä, joskin ottelut päättyvät ennen kuin kumpikaan osallistujista kuolee. Näytösten on tarkoitus esitellä yläluokan voimia ja hallita Punaisia. Ennen näitä gladiaattoreiden kamppailuja muistuttavia Punaisille pakollista katsottavaa olevia ohjelmanumeroita kansaa kontrolloitiin julkisten teloitusten avulla. Punaiset ovat kuitenkin nousemassa kapinaan ja Marella on osansa Purppurakaartilaisten vastarantaliikkeessä. 

       

Te luulette olevanne maailman herroja, mutta valtakautenne kuninkaina ja jumalina on päättymässä. Me tuomme sodan kynnyksellenne, kunnes tunnustatte meidät tasa-arvoisiksi ihmisiksi. (s. 46)

  

Takakannessa teosta verrataan Nälkäpelin lisäksi Game of Thronesiin, joskin minusta X-Men olisi ollut parempi verrokki. Maailmassa on varsin vähän fantasiaa, sillä minulle sodan runtelema maailma, joka on unohtanut historiansa on enemmän dystopiaa ja Hopeisten erikoiset voimatkin voi laittaa säteilyn aiheuttaman mutaation piikkiin - ainakin ennen kuin kunnon selitys tarjotaan. Sarjaan on nimittäin ilmestynyt jo kaksi jatko-osaa (jotka, kiitos kustantantajan, odottavat jo lukupinossa), ja seuraava ilmestyy keväällä 2018. 

    

Arvosana:

  
Takakannesta:

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

  

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu nopeasti, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

  

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista. Maren veri on silti punaista...

  

Suomentanut: Jussi Korhonen, 451 sivua, Aula & co 2016

    

Alkuperäinen nimi: Red Queen (2015)

  

Kirja on luettu myös täällä: Risingshadow, Kirjapöllön huhuiluja, Oksan hyllyltä, Sivujen välissä, Ullan luetut kirjat, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Punainen kuningatar, 2016 (Red Queen, 2015)
• Lasinen miekka, 2017 (Glass Sword, 2016)
• Kuninkaan kahleet, 2017 (King's Cage, 2017)
• Kruunun kirous, ilmestyy maaliskuussa 2018 (War Storm, ilmestyy toukokuussa 2018)

  

Samankaltaisia kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Kiera Cass: Valinta-sarja, Veronica Roth: Viillot, Pierce Brown: Red Rising, Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki