Wardin kirja (Pimeyden rakastaja) meni tauolle vähäksi aikaa, ei vaan halunnut edetä. Vielä en kuitenkaan luovuta, mutta välissä aloitin tämän lukemisen. Selkeä nuorten kirja. Välillä tuntuu, että Cassie on vasta 13 eikä 17, jotenkin niin naiivi... Vai johtuuko tämä vain Yhteiskunnasta? Kun voit ajatella vain tietyn kaavan mukaan, et voi valita vapaasti vaan toteutat suunnitelmaa, joka on laadittu ennen sinua, jäät henkisesti nuoreksi. Kaikki muuttuu kun Cassia saa parinsa - hyvän ystävänsä Xanderin. Mutta miksi Kyn kasvojen näkeminen ruudulla muuttaa kaiken?
Miltä kuulostaisi seuraavankaltainen, rajoittunut maailma, jossa on vain 100 laulua, 100 runoa ja 100 maalausta. Nämä on valittu Yhteiskunnan näkemyksien mukaisesti edustamaan menneen maailman kulttuuria. Kulttuurielämykset eivät saa aiheuttaa suurta tunnelatausta, vaan kaiken täytyy olla ennalta suunniteltua, optimoitua, tilastojen mukaista, ennalta arvattavaa, lammasmaista. Uutta ei ole sallittua luoda. Käsinkirjoittamisen taito on menetetty. Paperlle kirjoitettuja ajatuksia olisi liian vaarallista päästää valvomatta yhteisöön, sähköisiä viestikanavia on helpompaa valvoa.
Luvallisten teosten listojen ulkopuolelle jäävät vanhat kirjat ja taide-esineet tuhotaan, mutta niitä mydään myös pimeillä markkinoilla. Kaikki eivät suostu pelaamaan samoilla säännöillä. Jokaisessa dystopiassa (etenkin niissä, jotka aluksi tuntuvat utopioilta) on aina
Koneet tekevät asioita ihmisen puolesta. Tunteita hallitaan. Negatiivisuutta eli surua, pelkoa ja ahdistusta hallitaan sinisin, vihrein ja punaisin pillerein. Ennalta määrätyt parit muokkaavat käsitystä orgaanisesta rakkaudesta koneen laskelmoidessa parhaan geneettisen yhteensopivuuden - rodunjalostusta parhaimmillaan. Yksilön oletetaan käyttäytyvän tietyllä tavalla, olevan keskinkertainen, mutta pyrkivän virheettömään opiskelu- ja työsuoritukseen.
Kaavamaisuus ja toisto ovat arkipäivää. Työt määräytyvät vanhempien ammatin mukaan, loppusijoittumista ei voi muuttaa, ainoastaan sen merkittävyyttä arvoportaikossa. Kullekin ihmisryhmälle on tarkkaan laskelmoitu optimaalinen työ. Jokaisen ammattiryhmän edustajat pukeutuvat yhteeviin vaatteisiin. Kukaan ei kokkaa, vaan ruoka tulee valmiina kotiin. Jokaiselle on tarkkaan henkilökohtaisesti mitattu annos vitamiineja jne.
Kaikki mitä Yhteiskunnassa elävän tarvitsee tietää maailmasta saadaan 100 historialuennon aikana. Ja kaikkihan tietävät kuinka helppoa historiaa on manipuloida. Myös vapaa-ajan harrastuksia on tarjolla vain rajallinen määrä, eikä toiseten kodissa vieraileminen ole sopivaa. (EDIT: Tämä kuulostaa hyvin paljon samalta kuin Lois Lowryn klassikkodystopiassa The Giver) Iltaisin on voimassa ulkonaliikkumiskielto.
Yhteiskunta on varmistanut jopa kuolinpäivän. Maaginen raja elämän ja kuoleman välillä ylittyy, kun yksilö täyttää 80 vuotta. Eriarvoisuus on pyritty häivyttämään. Silti "parhaat" saavat DNA-näytteensä talteen odottamaan aikaa, jolloin pystytään luomaan luvuttajasta geneettinen kopio. Vanhuksen jäähyvisseremoniassa esivanhemmilta sukupolvelta toiselle siirtyvät omistusesineet ovat harvoja myönnytyksiä erilaisuudesta.
Vialliset yksilöt poistetaan ja nämä poikkeaviksi kutsutut harvat eivät saa paria. vaan heidät sijoitetaan alhaisimpiin töihin, kuten ravintojätteen käsittelijöiksi. He ovat vain numeroita jonossa, evät oikeita ihmisiä - kuin kuhnureita mehiläispesässä, korvattavissa toisilla kasvottomilla työmuurahaisilla.
Auktoriteetteja vastaan kapinoiminen ei tule kuuloonkaan, ihmiset eivät edes tajua olevansa vain nukkeja marionetin lankojen ohjauksessa, sillä heille annetaan sopivasti valinnanvaraa rajatuista vaihtoehdoista, ilman että he tiedostavat tarvetta pyytää enempää. Luontoa alistetaan jopa nykyistä enemmän muokkaamalla sitä omien tarkoitustensa mukaiseksi, keinotekoiseksi. Poppeleita ja vaahteroita kaadetaan parempien puiden tieltä tai tasa-arvoisuuden luomiseksi. Uusruusut ovat syrjäyttäneet entisruusut, ne ovat kestävämpiä.
Yhteiskunta on asettanut viranomaiset tarkkailemaan, leikkimään jumalaa, mutta mitä he salailevat? Mikä on näennäisesti täydellisen Yhteiskunnan vika? Suostuisitko kulkemaan sovinnolla tällaisessa maailmassa?
Minä en. Kirjoittaminen ja lukeminen antavat minulle kyvyn hypätä ajasta ja paikasta toiseen, hämärtää toden ja mielikuvituksen rajoja. Saan tehdä ja olla mitä haluan, mutta kuinka kauan? Mistä tietäisin vaatia parempaa, jos en tietäisi vaihtoehtojani? Tähän suuntaan 2000-luvun maailmamme on menossa, mutta kuinka pysäyttää hyvin rasvattua konetta? Odotan kyllä mielenkiinnolla kuinka sarja jatkuu loppuasetelmista. Aika jännästi koukutti salaa, vaikka välillä nuortenkirjamaisuus ärsyttikin.
Suomennoksen laatu ei välillä päätä huimaa (kuten usein tämän henkilön ollessa kyseessä), mutta ihan sujuvaa kieltä on käytetty. jotkut sanat vain töksähtävät niin, että tahtoisin käyttää jotain paremmin soveltuvaa synonyymiä.
EDIT: Kaisa Kattelus sai arvostetun kääntäjä palkinnon. Minun on pakko myöntää, että aika moni Katteluksen kääntämistä kirjoista kuuluu ehdottomiin suosikkeihini, mutta toisinaan hänen sanavalintansa vain tuntuvat höpsöille (toisinaan hyvälläkin tavalla).
Osittain uudelleenkitjoitettu 4.7.2015
Arvosana:
Takakannesta:
Tarkoitettu sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, uuteen uljaaseen Yhteiskuntaan. Päähenkilö on miltei 17-vuotias Cassia-tyttö. Maailma jossa hän elää on täydellisen säännelty ja elämä siellä ennalta suunniteltu. Kaikki pukeutuvat samalla tavalla ja syövät samaa ruokaa, jonka Yhteiskunta lähettää heille valmiina. Kansalaiset tekevät mitä käsketään ja menevät minne määrätään. Jopa vapaa-aika on tarkasti ohjattua. Kun Cassia täyttää 17, hänelle esitellään hänen tuleva kumppaninsa. Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, Yhteiskunnan valitsemia optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu kumppani on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmin tutkii tarkemmin Xanderin tietoja saamaltaan levykkeeltä, ruudulle ilmestyvät toisen pojan kasvot. Poika on Ky, ”poikkeama”, yksilö joka saa kyllä elää Yhteiskunnassa, mutta ei koskaan mennä naimisiin tai saada lapsia. Kyn kasvot nähtyään Cassian mieli täyttyy kysymyksillä. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan alkaa murtua. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä edes väliä? Sillä ehkä lopulta tärkeintä onkin, kenen kanssa Cassia itse haluaa olla...
Samantyylisiä kirjoja: Monica Hughes: Uniensippaaja, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Bernard Becket: Genesis, Stephenie Meyer: Houkutus ja Epäillys, Maggie Stiefwater: Väristys
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 326 sivua, Tammi 2010
Alkuperäinen nimi: Matched, trilogian ensimmäinen.
Kirjasta muualla: Risingshadow, Lukunurkka, Oota, mä luen tän eka loppuun, Lastenkirjahylly, Sivupiiri, Vinttikamarissa, Alas Taikavirtaa,
Suomentanut: Kaisa Kattelus, 326 sivua, Tammi 2010
Alkuperäinen nimi: Matched, trilogian ensimmäinen.
Hyvä arvostelu! Itsekin luin tämän juuri ja kirjoitin blogissani :)
VastaaPoistaKiitos Ahmu, täytyypä käydä lukemassa!
VastaaPoistaAika huono kirja loppujen lopuksi. Hahmoissa ei ollut minkäänlaista "syvällisyyttä", en pitänyt kenestäkään erityisesti, koska kaikki olivat niin latteita persoonia ja jotkut kirjan kohtaukset aiheutti huononlaatuisi väristyksiä, koska ne olivat niin... plääääh D: en osaa edes selittää
VastaaPoistaHei Anonyymi ja kiitos kommentistasi!
PoistaTämä dystopia trilogia ei le ollut yhtä hyvä, kuin esimerkiksi Suzanne Collinsin Nälkäpeli (etenkin ensimmäinen osa) tai Lauren Oliverin Delirium-sarja. Oletko lukenut kumapaakaan sarjaa? Ainakin jälkimmäistä voin suositella lämpimästi. Oliver osaa kirjoittaa todella koukuttavasti ja hänen hahmoistaan löytyy enemmän syvyyttä.
Ymmärrän hyvin näkökulmasi. Luin tämän kirjan ennen kumpaakaan edellämainituista sarjoista, joten sillä hetkellä kun itse tuota luin, en osannut hahmottaa millainen tämä on suhteessa muuhun nuorten dystopiaan. Ainoa iso miinus kaikista kolmesta sarjasta on se, että jokaisessa päähenkilö tytöllä on kolmiodraama kahden pojan välillä. Se ei ole enää kovinkaan uniikki tilanne.
Minä pidin Tarkoitettu-kirjasta todella paljon, mutta enemmän kiehtovan miljöön takia, kuin hahmojen. Menee mielestäni samaan kategoriaan kuin Twilight: Tosi mukavaa rakkaushömppää, jota lukiessa aivot saa suht helposti heitettyä narikkaan. :D Kun tämän kirjan ensimmäisen kerran luin, kolmiodraamat olivat vielä aika in.
VastaaPoistaCassian naiviuteen en kyllä kiinnittänyt lukiessani huomiota, tosin, kaikkein eniten lukiessani janosin tietoa Kystä. Mutta nyt kun sanoit, niin pakko myöntää, Cassia todellakin tuntui naivilta hahmolta, ainakin muutamassa kohtaa.
Varmaan miljöön muuttumisen takia en ole saanut aikaan lukea toista osaa, vaikka itse nyt sen omistankin. Asiaan on saattanut myös vaikuttaa se, että ensimmäisen kirjan lukemisesta on jo pari vuotta. Damn. Ajattelin lukea kyseisen osan uudelleen ja jatkaa siitä heti toiseen osaan. Nyt varmaan kiinnitän huomioita mainitsemiiisi seikkoihin.
Suosittelen kyllä lukemaan jatko-osan, vaikka se ei aivan samalle tasolle tämän ensimmäisen osan kanssa pääsekään. Näistä nuorten dystopiatrilogioista (Nälkäpeli, Delirium ja uutena Julma maa-teoksen aloittama sarja) tämä on kyllä taaksepäin katsottaessa heikoin.
PoistaNyt olen lukemassa sarjan päätösosaa Perillä, joka on kyllä tähän asti (vähän yli puolen välin, eli 250 sivua luettu) ollut sellaista toimintaa, että menee sarjan parhaaksi osaksi ellei mitään kamalan raivostuttavaa juonenkäännettä nyt tule loppupuolella. Tylsää ei ole kerennyt tulla ja hahmotkin ovat saaneet syvyyttä sekä kypsynet alkuajoista. Kysta ja Xanderistakin saadaan kuulla lisää, kun pääsevät enemmän ääneen.
Inhoan vain näissä kaikissa (paisi Julmassa maassa) ollutta kolmiodraamaa. Kauheaa jahkailua kuka nyt tykkää kenestä ja ei osata valita. Etenkin kun kuvio on aina yksi tyttö ja kaksi poikaa. Toisenlainen kuvio voisi tuoda jotain uutta genreen (joskin kolmiodraamat ei nyt ylipäätään minua kiinnosta).
Olisi myös mielenkiintoista, jos ihan tosi se protagonistityttö valitsisi sen "epätodennäköisemmän" pojan. Yleensä näissä draamoissa on lukijalle heti selvää, että esim. Katniss valitsee Peetan. Epäilen, että Cassia päätynee valitsemaan Kyn eikä Xanderin. No, en osaa vielä mitään varmaa sanoa, kun en ole lukenut eteenpäin.
PoistaMukavaa vaihtelua olisi sekin, jos kolmiodraama näytettäisiin vaikkapa poikein näkökulmastakin. Yleensäkin kolmiodraama vaikuttaa aina aika väkinäiseltä pakkoromanssilta ja draamalta.