Johanna Sinisalo: Auringon ydin

 "Chili anna minulle tulinen oppisi"
    

Arvostelukappale.
  

Varoitus! 

Tämän kirjan lukeminen saattaa aiheuttaa kuumotusta ja vakavaa chiliriippuvuutta, 
lukeminen omalla vastuulla!

    

Auringon ydin on teos, jossa Johanna Sinisalo ylittää itsensä. Olen lukenut häneltä aikaisemmin vain Finlandia-voittaja teoksen Ennen päivänlaskua ei voi, joka ei vielä vienyt mukanaan, vaikka jo siinäkin esiintynyt eri tekstilajeja sekoittava kirjoitustekniikka herätteli kiinnostusta. Tässä monet bloggaajat hikoilemaan saanessa, chilin makuisessa dystopiassa Sinisalo hyödyntää kahden kertojan äänen vuorottelua mm. sanakirja määritysten, kirjallisuuslainausten kuin kirjeiden välillä. Hän on hyödyntänyt myös H.G. Wellsin teoksessa Aikakone esiintyneitä kahtia jakaantunutta yhteisöä kuvaavia termejä eloi ja morlokki. Soppaan on heitetty mausteeksi myös kourallinen kulttiuskontoa.
   
Sinisalo aloittaa teoksensa varsin rajusti, hän ei päästä lukijaansa helpolla vaan tarjoaa heti iskun vyön alle. Kun lukija saa taas hengen kulkemaan, hän on jo teoksen koukussa. Aivan niin kuin kapsu on koukussa chillin kapsaisiiniin. Eletään vaihtoehtohistoriaa, vuosi on 2016, valuuttana vanha tuttu markka. Jotain tapahtui 1800-luvulla, joka johti Suomen kohti eusistokratian eli hyvinvointivaltion muodostumista. Kaikki nautintoaineet (kofeiini, alkoholi, tupakka, kannabis jne.) on kielletty, sillä eihän Suomi nyt sentään ole hedonistinen rappiodemokratia. Vain viimemmäksi kielletyllä chilillä on enää markkina-arvoa ja käyttäjiä. Chilin kerrotaan olevan sukua muille huumaaville koisokasveille, belladonnalle ja daturalle, eli hulluruoholle, sekä tupakalle.

Kuva: Niina T.

 
Sinisalo provosoi lukijaa esittämällä rodunjalostuksella tuotetun, Barbie-nukkemaisen eloi-naisen, joka koulutuksella saadaan palvelemaan isäntäänsä, maskuliinista masko-miestä kuin koira. Eloi-opiston luennot ovat kuin parodia talouskoulun yleishyödyllisistä kodinhoidon teemoista. Yhteiskunnan ulkopuolelle jäävät epänaiselliset, pakkosteriloidut morlokit ja naiselliset tai muuten epämääräiset miinus-miehet hoitavat vähemmän haluttuja ammatteja. (Tämä ulkopuolisten joukko muistuttaa vähän esimerkiksi Veronica Rothin teoksessa Outolintu esitettyjä osattomia.) Myös vanhusten asema on teoksessa hyvin heikko. Heitä ei juurikaan hoideta, sillä ovat ohittaneet lisääntymisiän.
    
Eusistokraattisen Suomen laki vaatii lapsen sukupuolen määritämistä. Kertojana toimiva Vanna (Vera) ja hänen siskonsa Manna (Mira) ovat menettäneet vanhempansa auto-onnettomuudessa. Espanjassa ei tytöillä ole sukulaisia, joten heidät lähetetään Suomeen, iäkkään isoäidin luo. Tytöt käyvät läpi sukupuolitestin, jossa katsotaan mihin heidän kiinnostuksensa on suuntautunut. Vanna on morlokki ja hän selviää testistä läpi vain siskoaan matkimalla. Koska tytöt katsotaan korkeamman naissukupuolen esudtajiksi, heidän nimensä muutetaan - kaikki eloi-naiset ovat "annoja". Naisen emansipaatio eli vapautuminen miehen vallan alta on pahinta, mitä voisi tapahtua. Nainen on käytännössä miehen omaisuutta ja uudempi malli voi syrjäyttää vanhan ilman sen suurempaa showta.
  
Eloin eli feminaisen voisi määritellä vaikkapa sanoilla lapsenomainen, blondi, plastinen ja tyhmä. Tällaisia naisia myös löytyy todellisesta maailmasta, katsokaa vaikka tänne. Eloisten ulkomuoto saa ajattelemaan maskojen sielunmaisemaa, sillä parhaat eloi-naiset näyttävät aivan lapsilta - naimisiin voi mennä jo 14-vuotiaana; "mitä nuorempi, sen parempi". Ihmisjalostuksessa on käytetty lisäksi kemiallisia yhdisteitä mm. pedomorfismin saavuttamiseksi. Aikuisen piirteiden lapsenomaisuutta arvostetaan. Morlokki-naiset ovat paljon viisaampia ja heitä kiinnostavat muutkin asiat kuin meikkaaminen, miehen palveleminen, ruoanlaitto, kodin- ja lastenhoito. Esimerkiksi Vanna osaa lukea ja kirjoittaa sujuvasti. Hänellä on lahjoja tieteelliseen ajatteluun ja meikkaaminen on vain pakollinen naamio, jonka avulla hän voi kulkea ulkomaailmassa. Kaiken lisäksi Vanna on synesteetikko, jolle maailma avautuu aivan toisenlaisena kuin muille.
  

Aina kun päätän lähteä ulos kävelylle, eloisen elämän realiteetit rymähtävät niskaani. Olen opistolta tultuani pessyt meikit pois ja harjannut lakan hiuksistani. Jos aioin mennä ulos, minun on rakennettava koko naamiaisvarustus uudestaan. (s. 83)

  
Tampereelle ja sen lähiympäristöön sijoittuva teos jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäinen käsittelee takaumia Vannan kirjeiden muodossa. Hän suuntaa kirjeensä Mannalle, josta lukija ei tiedä, onko sisko hengissä vai kuollut. Tämä onkin yksin teoksen päätemoista: selvittää, mitä Mannalle tapahtui.. Sinisalon dystopia on hyvin low tech. Suomi on "hieman" aikaansa jäljessä, ja teknologisia innovaatioita ei edes ymmärretä, vaan pidetään vain omituisena höpinänä. Koko maassa ei ole käytännössä kuin yksi tietokone, sekin huoneen kokoinen ja lyijyseinillä eristetty "syöpää aiheuttavan säteilyn" vuoksi. Myöskään siis internettiä tai kännyköitä ei tunneta kuin ulkomaista kertovissa huhuissa. Mikroaaltouunitkin ovat vaarallisia helvetinkoneita, jotka levittävät ydinsäteilyä.
    
Voisin väittää, että tämä on parasta suomalaista dystopiaa, jota olen lukenut. Sinisalolla on todellinen taito kirjoittaa äärimmäisen mielenkiintoisia lauseita, jotka saavat hihkumaan innosta. Hänen luomansa maailma on uskottava - ja ehkä siksikin niin pelottava ja epätavoiteltava. Millaisen vastaanoton kirjan saakaan saksassa? Tässähän on jotain samaa kuin Hitlerin rodun puhtaus-ajattelussa... Sinisalon on kerrottu inspiroituneen Laasasen naispuheista, johon Laasanen itse ottaa kantaa täällä. Teoksen loppu on jotain täysin ennalta-arvaamatonta. Suosittelen teosta ennakkoluulottomalle lukijalle, joka nauttii dystopioista, vaihtoehtohistoriasta, naisen aseman pohtimisesta ja chilistä. Tämän teoksen lukee hetkessä, sillä lukemista ei malta keskeyttää. Taidankin mennä tästä seuraavaksi varaamaan kirjastoon Leena Krohnin teoksen Datura.

     

Arvosana:

  
Takakannesta:

On vuosi 2013 Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa. Historiallisista virheistä on otettu oppia. Yhteiskuntarauha ja kansanterveys ovat arvoista tärkeimmät. Terveysviraston valvova silmä ulottuu kaikkialle. Käytännössä kaikki mielihyvää tai riippuvuutta tuottava on kiellettyä: huumausaineet, alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Sallittuja poikkeuksiakin on.
 
Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa on erään tärkeän mielihyvähyödykkeen jakelu haluttu tehdä vaivattomaksi. Siksi valtiollinen tiede on jalostanut ihmisestä uuden alalajin: alttiin, nöyrän ja itseään tyrkyttävän. Ennen heitä kutsuttiin naisiksi.
 
Vanna on jotakin aivan muuta kuin miltä näyttää. Jare on koukussa riskinoton adrenaliiniin. He yhdistävät voimansa saadakseen pääsylipun jonnekin pois. He sotkeutuvat äärimmäisen vaarallisena tunnetun nautintoaineen välitykseen. He diilaavat chiliä.
 
Kun Vanna koettaa epätoivoisesti selvittää, mitä hänen kadonneelle sisarelleen tapahtui, Jare törmää outoon uskontokulttiin, jonka käsissä on Auringon Ydin. Onko tällä epäinhimillisen tulisella chililajikkeella vaikutuksia, jotka on syystäkin kielletty?

  
337 sivua, Teos 2013

    

Kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Helsingin Sanomat, Savon Sanomat, Aamulehti, Metro, Fifi, Tähtivaeltaja, Lukukeskus, Kirjavinkit, Aavetaajuus, Kirsin kirjanurkka, Morren maailma, Kirjasfääri, Booking it some more, Anna minun lukea enemmän, Villasukka kirjahyllyssä, Lukutoukan kulttuuriblogi, Aamuvirkku yksisarvinen

Samantyylisiä kirjoja: Leena Krohn: Datura, Margaret Atwood: Orjattaresi, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma, George Orwell: Vuonna 1984, Dmitri Gluhovski: Metro 2033, Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä, Miina Supinen: Säde