"Autiomaan ja meren leikkauslinjalla - maisemassa, jossa koko maailma makasi
pitkällään kaukaista horisonttia mukaillen ja kaikki korkeus kuului yksistään auringolle - Prinssin kolme korkealle kurottavaa puuta olivat tavaton näky. Ilmiselvä kangastus."
Arvostelukappale
Postiluukusta kolahti vähän aikaa sitten Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita -sarjan uusin osa, Merenkulkija, joka aiempien teosten tapaan noudattaa tuttuja linjoja. Puut kertovat tarinoita menneistä ajoista, keskiön ollessa aina ihmisissä, jotka tavalla tai toisella liittyvät jonkin eeppisen puun syntymään.
Tällä kertaa sadun henkilönä seurataan pienen merenrantakylän päällikön poikaa. Ajan myötä kylää ryhdyttiin kutsumaan kaupungiksi ja sen johtajaa kuninkaaksi. Merituuli, suola ja silmiinkantamattoman kauaksi jatkuva hiekkaerämaa ovat kuluttaneet kuninkaan elinvuodet normaalia nopeammin ja hänen on tullut pian aika jättää paikkansa toiselle pojistaan. Vanhempi poika on kuitenkin kadonneen äitinsä tavoin kiinnostuneempi merestä kuin kyläläisten hyvinvoinnista.
© Ville Tietäväinen |
Kauan kauan sitten, kauan ennen kuin ihmiset asettuivat tälle paikalle, tämä sama rannikko oli kasvanut sakeanaan suuria puita. Pyhinä pidetyt, kullanhehkuiset ja läpikuultavat kappaleet, joita kyläläiset olivat kautta sukupolvien löytäneet hiekkakiven seasta, olivat noiden muinaisten puiden pihkaa. Meripihka oli täällä ennen kasvaneiden puiden verta. Aika oli muutanut veren kiveksi, niin kuin kaiken täällä. (s. 9)
Aavikon ja meren väliin jäävällä kaistaleella asuvat ihmiset saavat elantonsa keräämällä suolaa. Puita ei autiomaassa ole ollut enää useisiin sukupolviin ja Prinssi tietää niistä vain vanhojen tarinoiden, aaltojen kaukaa kuljettamien ajopuiden ja äidiltään saaman kirjan kauta. Kirjassa on kuva puusta veistetystä, vedessä kelluvasta kulkuneuvosta, laivasta. Kuvan myötä poika saa pakkomielteen omasta laivasta ja toiveen toteuttaminen johtaa suureen seikkailuun, jonka seuraukset eivät ole pelkästään iloisia.
Kaikki kolme Puiden tarinoita -sarjan teosta ovat todella kauniita. Jokaisella osalla on ollut oma väriteemansa, punainen, vihreä ja nyt sininen. Väri toistuu niin nauhassa kuin anfangeissa. Kansikuvat saavat ajatelemaan puita sellaisina kuin ne ovat - elävinä olentoina. Suosikkini tähän mennessä on ollut sarjan toinen osa Ritari, mutta lukukokemuksena Merenkulkija ei jää kauaksi siitä. Molemmissa on tenhoavaa sadun alkuvoimaisuutta.
Koko sarjalle tyypillistä on päähenkilöiden vahva usko omaan tekemiseensä ja samaa henkeä on selvästi myös Tietäväisellä, jonka lumoavat kuvitukset ovat kuin ikkunoita toiseen aikaan ja paikkaan. Jäin kuitenkin kaipaamaan vielä enemmän noita taianomaisia kuvia, sillä verrattuna aiempiin osiin, niiden suhteellinen määrä tekstiin nähden tuntui nyt pienemmältä. Küttnerin teksti kunnioittaa vanhojen satuklassikoiden kaanonia ja sisältää aina jonkin opetuksen tai elämänviisauden, jonka soisi tarttuvan näiden satujen lukijoille.
Kaisaniemestä löytyi tällainen komea puukasvo. © Niina Tolonen |
Sarjassa aiemmin ilmestyneet:
Puiden tarinoita -sarja |
Takakannesta:
Meren pimeimmistä syvänteistä nousi pintaan merihirviöitä, ja ne kumarsivat päänsä ylväiden puisten linnojen lipuessa ohitse. Ja tuulen pullistamien purjeiden ympärillä vitivalkoiset linnut, lokit, piirsivät taivaalle merkkejä alusten suurenmoisuuden kunniaksi.Joka päivä Prinssi kulkee meren rantaan ja haaveilee purjehtivansa pois. Mutta aavikon saartamassa kaupungissa ei ole yhtään laivaa eikä yhtään puuta, josta sellaisen voisi rakentaa. Prinssi päättää vaihtaa kruununsa kolmeen siemeneen, joiden sanotaan olevan peräisin itsestään Maailmanpuusta.
Merenkulkija on Puiden tarinoita -kirjasarjan itsenäinen kolmas osa.
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Aavikon yli on taivallettu täälläkin: Keskisuomalainen, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka, Kirjakko ruispellossa, Kirjojen keskellä, Kirjanvuoksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti