Lukupiirissä | Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti

"Hän oli suunnistanut tiettömien aavikoiden ja tiheiden sademetsien läpi, 

kuinka kummassa hän saattoi eksyä museoon keskellä New Yorkia?"

   

Toukokuun lukupiirikirja
Osallistun teoksella Dekkariviikkolle, Helmet -lukuhaaste: 29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja

En lue yleensä paljoa dekkareita, ja teoksen täytyykin olla jotenkin erityinen sarjassaan, jotta se löytää tiensä lukupinooni. Kun olin ala-asteella, muut tytöt lukivat Neiti Etsiviä, minun etsiväkirja valintani oli poikamaisempi Kolme etsivää (joita en kylläkään lukenut järjestyksessä). Suosikkeihini vähäisestä lukemieni määrästä ovat kuuluneet viime vuosien aikana J.D. Robbin (aliaksen takana Nora Robets) futuristiset Eve Dallas-kirjat ja Alan Bradleyn 1950-luvulle sijoittuva Flavia DeLuce-sarja. Olen lukenut jopa kaksi klassikkodekkariakin, Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran (molemmat lukupiiriteoksina). 

  

Douglas Prestonin ja Lincoln Childin Ihmeiden kabinetti on oikeasti Pendergast-sarjan kolmas osa. Sarjassa ovat aiemmin ilmestynyeet Relic (1995) ja Reliquary (1997), mutta sarjan suomentaminen aloitettiin erikoisesti vasta tästä kolmannesta osasta. 

Rakennustyömaalta löydetään maan alle rakennettu tila, joka on täynnä silvottuja ruumiita 1800-luvulta. New Yorkin pahamaineisin, mutta nimettömäksi jäänyt murhaaja on sata vuotta aikaisemmin paloitellut köyhien ruumiita kuin etsien jotain. Agentti Pendergast kuulee tapauksesta ja päättää ratkaista vanhat murhat, vaikka New Yorkin poliisilaitos ei pidäkään tapausta tärkeänä.
  

Ihmeiden kabinetti on ihan ok dekkariviihdettä. Kovakantisessa painoksessa teosta määritellään myös kesäkirjaksi, sillä ovathan dekkarit monelle juurikin lomaluettavaa. Pidän itse enemmän kirjoista, jotka haastavat lukijaa tai herättelevät ajattelemaan, tämä oli hieman valmiiksi pureskeltu kliseisine lausahduksineen (esim. tiedottomuuden viitta kietoi hänet syleilyynsä ja pimeys oli kietonut tienoon kaapuunsa). Tuhdinpaksuisesta teoksesta voisi mielestäni myös leikata sivuja pois reippaalla kädellä, sillä sisältöä ei tarjota aivan niin paljoa, että näin monelle näkökulmalle ja sivujuonteella olisi tarvetta. Tästä huolimatta kirjan lukee hyvin nopeasti.  

  

Erikoiset murhat, ihmeiden kabinetit ja agentti Pendergast ovat teoksen parasta antia. Pendergastissa on jotain samaa kuin Sherlock Holmesissa, joskin ensinmainittu on paljon jälkimmäistä miellyttävämpi osoittamastaan laajasta tietämyksestä ja varakkuudestaan huolimatta. Pendergast vaikuttaa kuvailujen perusteella albiinolta (hyvin vaalea iho ja hiukset, siniset silmät), ja välillä jopa hieman yliluonnolliselta olennolta (eräs lukupiiriläinen sanoi, että hänessä on Dr. Whon piirteitä). Mies nimittäin pystyy matkustamaan mielessään yksityiskohtaisia aikamatkoja. Minäkin haluan tuollaiset mielenvoimat! 

  

Sivuhahmot ovat hyvin kliseisiä (lukuunottamatta Puckia ja Wreniä, kahta persoonallista varastonhoitajaa): teoksesta löytyy niin korruptoituneita johtajia, ylipainoisia poliiseja kuin hyvin vähän aktiivisesti toimivia naisia. Jopa pääpahis oli hieman tylsä, mutta tämä oli sentään motiiveiltaan kuitenkin jossain määrin mielenkiintoinen hahmo. 

  

Keskeisiä hahmoja Pendergastin lisäksi ovat arkeologi Nora Kelly, joka auttaa Pendergastia 1800-luvun ruumiiden tutkimisen kanssa, Noran poikaystävä, ärsyttävän spontaani lehtimies William Smithback (joka laittaa uransa Noran edelle) ja oopperasta nauttiva, irlantilainen poliisikomisario Patrick O'Shaughnessy. Tein Pinterestiin kollaasin, johon etsin mahdollisimman paljon mielikuvaani vastaavat kasvot keskeisille hahmoille. 

  

Loppuratkaisu ei yllättänyt, vaikka en osannut sitä ennalta arvata. Toivottavasti sarjan myöhemmissä osissa jännite kasvaa enemmän (ne kun löytyvät jo omasta hyllystä uusinta lukuunottamatta), nyt teos oli kuin vedellä jatkettua kesäkeittoa, jonka ainoa väripilkku oli Pendergast.
 
Preston ja Child ovat liittäneet teokseensa pari aiheeseen sopivaa kirjallisuusviittausta: "Edes Sherlock Holmes ei olisi kyennyt parempaan." (s. 478), "Koko kuulustelu oli pahaenteisen kafkamainen." (s. 493) ja "Tilanteesta olisi tuskin saanut herkullisempaa, vaikka juonen olisi kopionut Agahta Christien murhamysteereistä." (s. 517)

  

"Anteeksi vain, mutta olen arkeologi enkä suinkaan etsivä." 

Pendergast kohotti kulmiaan. "Onko niissä jotain eroa?" (s. 74)

  

Arkeologian osuus teoksessa yllätti ja alaa muutaman vuoden opiskelleena se esitettiin erittäin uskottavasti. Joskin dinosaurusten luut kannattaa jättää paleontologin tutkittaviksi, ts. terminologiassa oli välillä hieman horjuntaa. Erityisen sitaattilainauksen maininnan saa tämä kekustelu: "Näkyikö Tutankhamonia?" -- "Voi paska, täytyy toivoa, ettei tämä ole mikään arkeologinen juttu." (s. 13)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

ERIKOISAGENTTI PENDERGAST RATKAISEE

  

Pilvenpiirtäjän rakennustyömaalla Manhattanilla tehdään säpsähdyttävä löytö. Työmaan alla sijaitsevassa kellarissa lepää 36 ihmisen silvotut jäännökset. Pikainen tutkimus paljastaa jokaisen uhrin selkärangassa samanlaiset leikkuujäljet.

  

Paikallisen poliisin mielestä yli sata vuotta sitten sattuneet surmatyöt kuuluisivat pikemminkin historiantutkijoille kuin lainvalvojille. FBI:n erikoisagentti Pendergast on kuitenkin eri mieltä. Hän rekrytoi puoliväkisin mukaan tutkimuksiinsa New Yorkin luonnontieteellisessä museossa työskentelevän paleontologi Nora Kellyn ja tämän yliuteliaan reportterisulhasen William Smithbackin.

  

Kun Central Parkissa tapahtuu uusi murha, jonka tekotapa muistuttaa yli sadan vuoden takaisia surmia, agentti Pendergast ei vaikuta lainkaan yllättyneeltä. Mitä Pendergast oikein salaa poliisilta ja kollegoiltaan?

  

Pyörryttävä sukellus Manhattanin muinaiseen alamaailman johdattaa Pendergastin kumppaneineen Harlemissa sijaitsevaan ränsistyneeseen herraskartanoon, joka on hylätty mutta kaikkea muuta kuin tyhjä. Astuessaan sisään tuttuun taloon agentti Pendergast tietää kohdanneensa pitkän uransa aikaisista vihollisista kauheimman.

   

Suomentanut: Pekka Marjamäki, 653 sivua, Gummerus 2010 (4. painos, 1. painos 2009)

    

Alkuperäinen nimi: Cabinet of Curiosities (2002)

  

Erikoisesta Pendergstista on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Tarinoiden syvyydet, Rakkaudesta kirjoihin, Kasoittain kirjoja, Kirjus

Sarjassa ilmestyneet suomennokset:

• #3: Ihmeiden kabinetti (2009)
• #4: Kuoleman asetelma (2010)
• #5: Tulikivi (2011)
• #6: Veljensä vartija (2012)
• #7: Kuolleiden kirja (2013)
• #8: Pimeyden pyörä (2015)
• #9: Kuoleman naamio (ilmestyy heinäkuussa 2016)