Lastenkirjalauantai: Tuutikki Tolonen: Mörköreitti

"Ihmeellistä, miten pelkkä ovenkolahdus saattoi kuulostaa seikkailulta."

   

 

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 22. Kuvitettu kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 24. Kirja, jossa ihaillaan kalliomuodostelmia, luolia, metsiä, kasveja, tähtiä, vesiputouksia, delfiinejä tai valaita

  

Tuutikki Tolosen Mörköreitti jatkaa suoraan siitä, mihin Mörkövahti jäi: Maikki pujahtaa kotiinpalaavien mörköjen perään maan alle vievään tunneliin. Ennen kuin Hilla ja Kaapo ehtivät reagoida mitenkään, ovi kallionkyljessä menee lukkoon ja uusi seikkailu alkaa. Maikki on ihastuttava hahmo: nokkela, sanavalmis ja silti sopivan naaivi, jotta pystyy esimerkiksi ymmärtämään kylpytakin puhetta (vaikka se tässä osassa pysytteleekin pitkän aikaa hiljaa). 

  

Näkymätön ääni, eli lasten isä on nyt kotona. Näkyvän äänen kanssa eläminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä isä haluaa osallistua kaikkeen ja kertoo mielipiteensä siitä, mihin kaappiin mukit ja leivontatarvikkeet hänen mukaansa olisi parasta laittaa. Keskiössä on kuitenkin Maikin matka Grah-mörön kotiin. Hän tapaa heti tarinan alussa pitkätukkaisen Portinvartijan, jonka avulla etsii oikeaa reittiä.

Se näytti ystävälliseltä jättilästoukalta, joka oli pukeutunut omiin hiuksiinsa kuin pitkään viittaan. (s. 8)

   

Mörköjen lisäksi samassa maailmassa asuu muitakin mielikuvituksellisia olentoja, mm. valoa loistavia liskoja ja perhosia, joilla on ihmisten kasvot. Maikki tapaa maanalaisten nykyisen johtajan, noitien vanhimman; kukin laji nimittäin pääsee vuorollaan johtamaan, ja valtakausi kestää niin kauan kuin lajin vanhin elää. Valta onkin kuulunut noidille jo kauan, sillä he ovat hyvin pitkäikäisiä. Vielä ei selviä, miksi noidat lähettivät möröt maan päälle, vaikka pelkäävät niin suuresti, että heidän maailmansa paljastuu ihmisille. Ehkäpä sarja jakuu vielä ja seuraava osa kertoo lisää.

Sali -- oli aivan täynnä väkeä. Ja minkälaista väkeä! Osa oli pieniä, osa hyvin suuria. Joillakin oli siivet, muutamat olivat hyvin karvaisia ja joillakin ei näyttänyt olevan karvoja lainkaan. Muutamalla oli pitkä nokka ja joillakin viuhkamainen häntä. (s. 229)

      

Vaikka tässä onkin kiinnostavampi miljöö pimeine tunneleineneen, luolineen ja maanalaisine asukkaineen, tarina ei ole ihan yhtä vahva kuin ensimmäisessä osassa. Teoksesta löytyy kuitenkin monta ihastuttavan satumaista kohtaa, kuten muurahaisten postitoimisto ja pidin tästä lopulta enemmän kuin Mörkövahdista. Toimintaa on enemmän kuin edellisessä osassa, lukijakunnan ikä huomioon ottaen. Tämä teos olisi varmasti hieno kokemus myös valkokankaalla, sillä ainakin ensimmäisen osan filmatisointioikeudet myytiin viime vuonna Hollywoodiin.

"Te ette valinneet helppoa reittiä", vanhus sanoi. 

"Ei, vaan reitti valitsi meidät", Portinvartija vastasi juhlallisesti. (s. 185)

  

Pasi Pitkäsen kuvitus on jälleen hienoa katseltavaa. Odotan jo kovasti hänen huhtikuussa ilmestyvää teostaan, Kadonneiden eläinten saari.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Minkälainen on mörköjen koti, outo maanalainen maailma jossa voi pudota kerroksesta toiseen ja joutua arvaamattomiin seikkailuihin?

  

Suuren mörköseikkailun toinen osa vie maan alle, sinne missä möröt asuvat. Maikki on menossa vastavierailulle rakkaan, pölisevän, perunakellarinhajuisen Grah-mörön kotiin. Mutta onko sinne pitkä matka? Siitä Maikilla ei ole aavistustakaan. Eikä kylpytakki suostu puhumaan. Maikki vaeltaa maanalaisissa tunneleissa matkaoppaanaan merkillinen Portinvartija. Samaan aikaan maan pinnalla Hilla ja Kaapo tekevät kaikkensa saadakseen yhteyden Maikkiin - ja onnistuvat siinä, lopulta!

  

Tuutikki Tolosen kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen kuvittama Mörköreitti on jatkoa suositulle Mörkövahti-kirjalle, joka sai vuoden 2016 Arvid Lydecken -palkinnon. teossarjan käännösoikeudet on myyty jo 12 maahan ja 13 kielelle.

  

284 sivua, Tammi 2016

       

Mörköjen maailmaan on kurkistettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Kirjojen keskellä, Sininen keskitie

Sarjassa ilmestynyt:

• Mörkövahti (2015)
• Mörköreitti (2016)