"Kun ensi kertaa näin vilauksen Sysikuilusta, seisoin ruuhkaisen tien reunassa ja katselin Tulan laakson aaltoilevia peltoja ja hylättyjä maatiloja. -- Syysaurinko hehkui lämpöä, mutta minä vapisin takkini alla silmäillessäni taivaanrannassa siintävää likatahraa muistuttavaa utupilveä."
Arvostelukappale. Olen kirjoittanut tästä kirjasta myös Tähtivaeltajaan 1/2020.
Vaikka Leigh Bardugon Varjo ja riipus on todella kliseinen ja ennalta-arvattava YA-fantasia, se on silti yksi viime vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Joskus vain haluaa lukea kirjan, joka on kuin tarttuisi moneen kertaan luettuun lemppariin, mutta samalla ensimmäistä kertaa - kai sitä tunnetta voisi kuvata myös nostalgiaksi.
Poika ja tyttö olivat saapuneet muutaman viikon sisällä toisistaan. He olivat rajasotien orpolapsia, kaukaisten kaupunkien raunioista poimittuja likakasvoisia pakolaisia, joiden oli tarkoitus oppia herttuan kartanossa lukemaan ja kirjoittamaan ja valitsemaan itselleen ammatti. (s. 7)
Päähenkilö, teini-ikäinen orpotyttö Alina, on rakastunut parhaaseen ystäväänsä Maliin, joka niin ikään on orpo. Kaksikko on päätynyt armeijan riveihin, Mal jäljittäjäksi ja Alina kartanpiirtäjäksi. Mal ei huomaa Alinaa vierellään, ainakaan merkityksessä potentiaalinen kumppani ja Alina pelkääkin, että ovat kasvamassa erilleen. Soppaan mahtuu kuitenkin ei vain yksi vaan kaksi romanssia ja lukija joutuu pähkäilemään, kumpaan tiimiin kuuluu.
Bardugon fantasiamaailman Ravka on kuin pseudo-Venäjä, jonka naapurimaat Shu Han ja Fjerda ovat aasialais- ja skandihenkiset. Venäjään viittaavat mm. samovaarit, kvasi-juoma, sipulikattoiset kirkot, balalaikka, kuninkaan (tai siis tsaarin) symbolina oleva kaksoiskotka ja banja eli venäläinen kansansauna. Kuulin jostakin, että Venäjällä kirja olisi kuohuttanut, koska se antaa virheellisien kuvan heidän kulttuuristaan. Kyseessä on kuitenkin fiktiivinen teos ja silloin voi hieman ottaa vapauksia, jos luo kokonaan toisen maailman, jolla on muutamia yhtymäkohtia omamme kanssa, vaikka kultturinen omiminen onkin ollut viime vuosina puheenaiheena.
"Muut maat eivät kohtele grishojaan yhtä hyvin kuin Ravka. -- Fjerdalaiset polttavat meitä noitina ja Kerchissä meitä myytiin orjiksi. Shu Hanissa voimamme yritetään nylkeä meistä." (s. 80)
Grishat ovat ihmisiä, joilla on maagisia taitoja ja he käyttävät taitojaan kuninkaan palvelemiseen niin taiteilijoina, aseseppinä kuin sotilainakin. Silti maassa on myös tavallisista ihmisistä koostuva armeija, jota voisi ennemminkin kutsua suoraan tykinruoaksi. Grishat voivat esimerkiksi kutsua tulta ja tuulta, pysäyttää sydämen ja parantaa. Lisäksi on Varjo, voimakas grisha, jonka kaltaisia on vain yksi kerrallaan. Alina saa tietää yllättäen, että hänellä on salattu kyky, joka herättää Varjon huomion.
Olin aina olettanut, että Ravkan nälkäiset maatyöläiset ja huonosti varustellut sotajoukot olivat Sysikuilun syytä. En ollut siitä enää niin varma, kun ohitimme timanttilehdin koristellun jadepuun. (s. 101)
Kun ajatteli, että Ravka oli käynyt sotaa jo yli vuosisadan, koko ajatus juhlista tuntui vähän tuhlailevalta. (s. 188)
Maata halkoo Sysikuiluksi kutsuttu pimeä alue, missä asuu pelottavia olentoja. Suomennoksesta sain mielikuvan, että kyseessä olisi kanjoninkaltainen geologinen muodostelma, mutta saatuani selville, että englanniksi se on nimeltään Shadow Fold, alkaa ilmiö kuulostaa enemmänkin kiinteästä varjosta muotoutuneelta taskulta, joka myötäilee maastonmuotoja, ei niinkään maankuorta lävistävältä "haavalta".
Lukiessani mietin, kuinka kuilun poikki kulkevat saivat laskettua hiekalla purjehtivat alukset kanjonin pohjalle - tällaista ongelmaahan ei tietenkään synny, jos Sysikuilu on tasaisella maalla. En ole vielä päätynyt, kummanlaisena mieluummin paikan näkisin, ehkäpä kanjonimaisuus toisi sille enemmän pelottavuutta. Tästähän on tulossa Netflix-sarja, jota odotan mielenkiinnolla, sillä grishojen asut, miljööt ja erityisesti Sysikuilu kiehtovat (muistuttaahan se jossakin määrin Made in Abyss -animen omituista kerroksellista kuilua).
Olin nähnyt Sysikuilun monissa kartoissa – mustan viillon, joka erotti Ravkan ainoasta rantaviivastaan jättäen sen maan ympäröimäksi. -- Joissakin kartoissa Sysikuilua kuvattiin pitkäksi, kapeaksi järveksi ja siitä käytettiin nimeä "Epämeri" - nimitys, jonka oli tarkoitus rauhoittaa sotilaita ja kauppiaita ja rohkaista matkaajaa ylitykseen. (s. 14)
Tässä oli selkeitä taitekohtia, joissa juoni otti ison harppauksen eteenpäin ja niiden väleissä oli hieman hitaampaa kerrontaa. Tylsää ei kuitenkaan tullut missään vaiheessa, vaikka arvasinkin pari isoa juonenkäännettä jo varhain. Tällaisessa kirjassa se ei kuitenkaan haittaa, vaan haluaa lukea eteenpäin nähdäkseen, onko päätellyt johtolankojen perusteella oikein.
Kirjaan on jäänyt harmittavasti muutamia kirjoitus- ja lyöntivirheitä. Huolimatta näistä vähäisistä hiomattomuuksista kirja oli ahmaistava mahdollisimman nopeasti, vaikka halusin samaan aikaan pitkittää lukukokemusta mahdollisimman pitkään. Olisi myös kiinnostavaa vertailla alkuperäistä erikoissanastoa käännökseen. Onneksi trilogialla on oma Wiki-sivustonsa, josta nämä löytää helposti.
Mahtavaa, että saatiin viimein suomeksikin tämä maailmalla paljon esillä ollut YA-fantasia. Toivottavasti jatko-osat suomennetaan mahdollisimman pian! Tämä muistuttaa vähän Victoria Aveyardin Punaista kuningatarta, joten jatkan varmaan sen sarjan parissa odotellessani.
"Potku nivusiin on muinainen, salainen isku." (s. 265)
Arvosana:
Alina Starkov on teini-ikäinen orpotyttö ja rivisotilas, joka tietää ettei välttämättä selviä hengissä ensimmäisestä vaelluksestaan Sysikuilun halki. Sysikuilu on yliluonnollisen pimeä ja synkkä alue, joka kuhisee ihmislihaa syöviä hirviöitä. Se katkaisee ravkalaisten pääsyn merelle, ja retkikunnat ylittävät alueen säännöllisesti kuljettaakseen meritse tulevia tarvikkeita. Kun Alinan rykmentti joutuu raivoisan hyökkäyksen kohteeksi, hänen uinuneet voimansa heräävät eloon.
Tieto Alinan poikkeuksellisesta kyvystä leviää ja hänet pestataan grishojen eliittisotajoukkoihin. Joukkojen pahamaineinen mutta lumoava johtaja Varjo uskoo, että Alinan voima riittää tuhoamaan Sysikuilun ja yhdistämään sodan rikki repimän valtakunnan, mutta vain Alina pystyy hallitsemaan kesyttämätöntä kykyään. Kun menneisyyden salaisuudet alkavat paljastua, Alina ymmärtää, että ne voivat tuhota paitsi hänen kotimaansa myös kaiken mitä hän rakastaa.
Alkuperäinen nimi: Shadow and Bone (2012)
Sarjassa ilmestynet:
- Varjo ja riipus
- Siege and Storm
- Ruin and Rising
Kirja on luettu myös täällä: Kirjoihin kadonnut, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjaston kummitus, Kolmas kirja taskussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti