Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 12 | Karin Erlandsson & Peter Bergting: Yöjuna

     

Lukuhaasteissa: helmet 2020: 42. Kirjassa on isovanhempia 

  

Hyvää joulukuun kahdettatoista! Kirjabloggaajien legendaarinen joulukalenteri pyörähti käyntiin tänäkin vuonna. Eilinen luukku avautui Kirjan jos toisenkin -blogissa ja huomisen luukun pääsee katsomaan Kirsin Book Clubissa. Kaikki osallistujat on listattu ensimmäisessä luukussa Luetaanko tämä? -blogissa. Kalenterilogo on minun käsialaani, kuvassa Ainolanpuistoa lumisessa asussaan joulukuussa 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

  

  

Jouluna on tarkoitus viettää aikaa yhdessä, isä sanoi. (s. 7)

  

Karin Erlandsonin Yöjuna on joulukalenterikirja, eli siinä on 24 lukua. Luin viime vuoden joulukalenteriluukkuuni niinikään 24 lukuun jaetun Maja Lunden Lumisiskon, jossa oli Lisa Aisaton lumoava kuvitus. Yöjunan idea on kiinnostava: kun joku läheinen katoaa esimerkiksi muistisairauden tai hukatun ilon takia, häntä pääsee tapaamaan Yöjunan asemille. Kuulostaa vallan maagiselta!

  

11-vuotiaan Danjan perhe eli äiti, isä, ja isosisko Nanda ovat aina viettäneet joulukuussa muutaman viikon mummon luona jo ennen aattoa. Kun vanhalla rautatieasemalla asunut mummo katoaa, päätyy Danja sattumalta sytyttämään erityisen kynttilän, jolla kutsutaan Yöjuna. Aseman ohi ei ole kulkenut junaa enää vuosiin, mutta nyt Danja kuulee junan äänen lähestyvän.

  

Valot lähestyivät, ja hän erotti veturin tumman varjon ja piipusta tupruavan savun. Hän tunsi ilmavirran kun veturi jyrisi laiturille perässään vaunu ja vielä toinenkin vaunu, ja sitten kuului viimeinen kirskunta. 

Tuli niin hiljaista, että tuntui käsittämättömältä, että hänen vierelleen oli juuri pysähtynyt kokonainen juna. (s. 39)

  

Yöjuna kulkee 22 aseman rataosuudella. Jokainen asema on erilainen ja niistä tulee vahvasti mieleen Hayao Miyazakin maailmojen magia (etenkin Henkien kätkemän juna). Eniten odotinkin lukiessani, että pääsen "vierailemaan" uusilla asemilla ja kuulemaan, mitkä muistoesineet houkuttelevat läheisen juuri tälle asemalle. 

  

Harmillisesti kirjan mysteeripuoli oli hieman pettymys. Danja ei millään osaa yhdistää arvoituksen palasia yhteen. Toki olen itse aikuinen, mutta luulen monen nuoremmankin lukijan turhautuvan siihen, ettei Danja vain hoksaa aivan ilmiselviä asioita. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin jännittävä joulun odotukseen sopiva, päivittäin luettava kalenteritarinakirja.

  

Parhaiten Danja muisti isoisänsä Nilsin siitä, miten tämä istui kirjoituspöytänsä ylle kummartuneena kummalliset silmälasit nenällään. (s. 69)

Peter Bergtingin kuvitus tässä uutuudessa ole aivan samalla tasolla Lumisiskon kanssa. Kuvia on 24, mutta osassa luvuista kuvia on kaksikin ja joissakin ei yhtään, keskimäärin kuitenkin yksi jokaista lukua kohden. Muutama kuvista on taianomaisen lumoavia kuten voi odottaakin (omat suosikkini ovat junan ja konduktöörin kuvat), mutta monet tuntuvat kiirehdityiltä, ja se jokin jää puuttumaan. 

  

    

- Olen tämän junan konduktööri. Pidän huolen, että kaikki pääsevät sinne minne pitää. -- Tämä on Yöjuna, ja minä olen Ulf. (s. 41-42)

       

Esimerkiksi kuvassa, jossa on erilaisia kelloja on niin paljon valkoista tilaa, jonka olisi voinut täyttää vaikka piirtämällä lisää kelloja. Toinen ei niin onnistunut kuva esittää herkkukasoja, mutta se on niin tumma ja värisävyt niin murrettuja, että kaikki näyttää homehtuneelta ja luotaantyöntävältä sen sijaan, että kuvassa voisi olla jotain sen kaltaista väri-ilottelua, mitä löytyy Räyhä-Ralf -elokuvan Nelli Karamellin  autopelin sokeriöveri-valtakunnasta.   

    

   

En muuten ole koskaan lukenut yhtä huonoa esittelytekstiä mistään kirjasta kuin tuonne alle löytyvään osioon kopioin kustantamon sivuilta. Siinä on lukuisia isoja asiavirheitä ja tuntuu, ettei sen laatija ole lukenut kirjaa lainkaan. Danjan perhe asuu isoäidin luona vain joulukuun ajan, Konrad etsii isäänsä, ei pikkuveljeä, Marina on hänen äitinsä, kadonneet eivät jätä esineitä jälkeensä, vaan Jäljittäjät houkuttelevat niillä läheisiään, avainta ei saada mummolta eikä soittorasian avulla taivuteta aikaa, vaikka tärkeä esine onkin. Tätä voisi melkein käyttää alakoululaisten luetun- tai kuunellunymmärtämisen kokeena eli pitäisi löytää kirjan ja esittelyn erot.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Danja asuu isän, äidin, siskon ja mumminsa kanssa kauniissa kodissa, joka on entinen asemarakennus. Sen ohi kulkee junarata, joka ei enää ole käytössä.

  
Mummi on Danjalle rakas, mutta jo kovin vanha, hän tarvitsee Danjan apua ja tuntuu välillä vaipuvan omiin maailmoihinsa.

  
Eräänä iltana mummi tuntuu erityisen hajamieliseltä, ja myöhemmin hän on kadonnut huoneestaan. Saman yönä Danja kuulee jotain ja hiipii ulos katsomaan ja totta se on: asemaa lähestyy pikajuna.

  
Danja onnistuu pysäyttämään yöjunan, ja siitä alkaa seikkailu. Joka yö juna tulee, ja Danja nousee sen kyytiin. Danja tapaa junassa Konradin, joka etsii pikkuveljeään ja pelkää salaperäistä Marinaa. Pian selviää, että kaikki yöjunan matkustajat ovat kadottaneet jonkun heille rakkaan. He matkustavat asemalta toiselle etsimässä kaivattujaan ja näiden jälkeensä jättämiään esineitä. Lopulta Danja ja Konrad onnistuvat mummin antaman avaimen ja salaperäisen soittorasian avulla taivuttamaan aikaa.

  
Löytyvätkö kadonneet rakkaat? Ja kuka on oikeasti kadonnut ja keneltä?

  
Taianomainen, huikean jännittävä tarina jakautuu 24 lukuun, ja se sopii erinomaisesti luettavaksi adventin aikaa, luomaan joulun satumaista tunnelmaa.

    

Suomentanut: Anu Koivunen, 221 sivua, S&S 2020

  

Kuvittanut: Peter Bergting

Alkuperäinen nimi: Nattexpressen (2020)

   

Kirja on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Luetaanko tämä?, Elämä on ihanaa, Kirjasähkökäyrä, Lue meille äitikulta

  

Samankaltaista luettavaa: Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko