Kesälukumaratonin kokemuksia

   

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Pieni kuljeskelukirja ★★★★

  

Pienen kirjan kansien väliin mahtuu paljon pieniä rohkaisun sanoja, joiden avulla tulee katsottua maailmaa vähän erilaisesta vinkkelistä. Etenkin kaltaiselleni metsästä voimaantuvalle haahuilijalle tämä kirja kolahti.

  

"Anna jalkojesi kulkea sinne minne ne haluavat. Mitä enemmän vapautta annat jaloillesi, sitä rohkeammiksi ne tulevat."

   

  

Lucy Fleming: Ella etsii valoa ★★★½

  

Tosi söpö kuvitus ja tarina pienestä Ellasta, jolla on yöperhosen siivet, eikä siksi voi lentää kuin öisin. Hän levittää valoa kaikkialle, missä sitä tarvitaan, mutta ei voi koskaan katsoa auringonnousua. Hänen ystävänsä kettu Ruska ja pöllö Luna muiden metsäneläniten avulla toteuttavat tuon aluksi mahdottomalta tuntuvan toiveen.

   

  

Kari Tapola & karoliina Pertamo: Lyhtyjen maa ★★½

  

Mielikuvitusta herättelevä tarina kiiltomatojen karnevaaleista ja syksyisen yön lyhdyistä.

  

  

Raili Mikkanen & Sirkku Linnea: Vihreäsilmäinen lohikäärme ★★★

  

Söpö lohikäärmekirja, joka puhuttelee suoraan lukijaansa tai lasta, jolle se luetaan ääneen. Kirjan kysymykset herättelevät lapsen mielikuvitusta ja luomaan omia tarinoita.

  

  

Hertta Vierula & Nora Surojegin: Valaankantaja ★★★★

  

Vierula osaa luoda näitä ilahduttavalla tavalla vinksahtaneita maailmoja. Mikko löytää metsästä valaan, jonka tahtoo autaa takaisin mereen. Avukseen hän kutsuu metsän hyönteiset, niin kuin isoäiti oli opettanut. Isoäiti makaa kotona sängyssä, ja lukijalle annetaan vihjeitä, että hän saattaa kuolla hyvinkin pian. Tarinan loppu on kehtovan avoin tulkinnoille. Surojeginin kuvitus on huima

   

  

Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Sinä yönä tuli talvi ★★★

  

Kun odotettu pikkuveli ei tulekaan kotiin. Hän syntyi ja kuoli samaan aikaan ja ulkona tuli talvi yhdessä yössä. Kirjan avulla voi käsitellä pikkusisaruksen ja lapsen kuolemaa yleisemminkin, sekä sen aiheuttamaa surua, monissa lastenkirjoissa kun käsitellään vain isovanhemman kuolemaa.

  

  

Sanna Pelliccioni, Maami Snellman & Kiti Szalai: Muistan sinua rakkaudella ★★★½

  

Dia de muertos alkaa esiintyä yhä useammin lastenkirjoissa suomessakin. Esimerkiksi teoksessa Luutarhan tarinoita oli myös tämä kuolleiden päivän juhla mukana. Toivottavasti Hymy-sarjakuvastaan tunnetun Raina Telgemeierin Ghosts suomennettaisiin, koska juhla on siinäkin keskeisessä roolissa.

  

Alman mummo kuolee ja äiti on surullinen. Luokkakaveri Diego esittelee Alman perheelle heidän tapansa muistaa kuolleita läheisiään. Lopusta on infosivu dia de muertosista sekä reseptejä.

   

  

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot ★★★★

  

Ihastuttava sarjakuva ajoista, kun naistaiteilijoita väheksyttiin. Kun lapselle antaa kynän ja paperia antaa samalla koko maailman.

  

Pidin tästä enemmän kuin Ellen Thesleffistä kertovasta sarjakuvasta Ellen T., mutta suosittelen lukemaan molemmat.

  

  

Deborah Marcero: Purkissa ★★★★½

  

Ihana tarina ystävyydestä, yhteisestä harrasuksesta ja muistoista. Kuinka vikaan niin pieni märä sanoja sisältää niin ison sisällön. Huikea kuvitus!

  

  

Shaun Tan: Eteläisten esikaupunkien asioita ★★★½

  

15 lyhyttä, unenomaista (ja välillä jopa painajaismaista) tarinaa. Ei todellakaan arvaa ennalta, mitä seuraavaksi tapahtuu. Etenkin Vaarin tarina ja Tikku-ukot jäivät mieleen.

  

  

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö ★★½

  

Kuten esipuheessakin sanotaan, menee tämä sarjakuva ihon alle. Sisältövaroitus: syömishäiriö, viiltely. Harmi, kun päähenkilö ei saanut apua.

  

  

Virpi Salmi: Olisin mieluummin raptähti ja muita naisajatuksia taiteen maailmasta ★★★

   

Ei tämä nyt niin hauska ollut kuin somessa näkemieni esimerkkien perusteella ajattelin. Ihan ok hassuttelua kuumana kesäpäivänä luettavaksi, mutta yksikään meemi ei jäänyt pidemmäksi aikaa mieleen. Oli kuitenkin kiva katsella maalauksia, joista aivan kaikki eivät olleet vielä tuttuja.

  

  

Susanna Silvander-Rosti & Nadja Sarell: Sulon ja Elsin uudet naapurit  ★★★★

  

Tosi kiva kirja, missä tutustutaan erilaisiin perheisiin. Sulolla ja Elsillä esimerkiksi on kaksi äitiä. Varsinaisesti kirjassa ei tapahdu mitään ja olisikin ollut kiinnostavaa tutustua naapureihin vielä lähemmin. Kirja kuitenkin näyttää sitä lukevalle, kuuntelevalle tai katselevalle lapselle, että ihmisiä on erilaisia samoin kuin perheitä ja kaikki on ihan yhtä hyviä.

  

  

Riika Ruottinen: Keskenmenosaappaat - Sarjakuvia lapsettomuudesta ★★★

  

Yllättävää, kuinka paljon samoja ajatuksia vapaaehtoisesti lapsettomalla ja tahattomasti lapsettomalla on: toisten raskausmahat, lastenvaunut ja lastenhankinta kyselyt ahdistavat. Mitä tästä opimme - ei kysellä keneltäkään, ovatko lapset suunnitelmissa, se on jokaisen yksityinen asia. Ihminen kyllä kertoo, jos on raskaana tai suunnittelemassa perheenlisäystä.

  

  

JP Ahonen: Villimpi Pohjola #1 ★★★

    

Kolmekymppisiä painiskelemassa tenttien ja gradun parissa. Osa on parisuhteessa ja osa sinkkuja, mutta molemmissa tapauksissa löytyy omat kommelluksensa.

  

Pari hauskaa ruutua: leppäallergia, auringon paahtamassa kämpässä sulavat aivot, solmuun menevät johdot... Samaistuttavia ja hyvällä huumorilla kerrottuja. Hulmaltumiseen liittyvä huumori ei kolahtanut.

  

  

Shaun Tan: The Arrival ★★★★½

  

Tämä on suosikkini Shaun Tanin teoksista tähän mennessä. Pelkästään kuvien avulla kerrottu tarina avaa vieraannuttamisen kautta sen tunteen, joka maahanmuuttajalla on. Tämä voisi olla historiallisten valokuvien pohjalta tehty, jonkin pienen köyhän eurooppalaisen maan perheenisä muuttaa Yhdysvaltoihin, mutta Tanin tapaan mukana on aimo roiskahdus fantasiaa. Todella koskettava ja kiehtova. Suosittelen!

  

  

George Takei, Justin Eisinger, Steven Scott & Harmony Becker: They Called Us Enemy ★★★★★

  

Kuukauden paras lukukokemus on tässä. George Takein elämäkerta, joka keskittyy suuresti hänen lapsuuteensa, on ravisuttelevaa luettavaa. Takei joutui perheineen internointileiriin. Tuosta historian pätkästä minulla ei ollut mitään käsitystä, ennen kuin kuin Anne-Maija Aallon YA-kirjan Korento ja siinä puhuttiin internointikylistä.

  

Googlailin asiaa ja sain tietää, että Yhdysvalloissa 40-luvulla kaikki amerikanjapanilaiset (kaikissa sukupolvissa) kerättiin ja vietiin piikkilanka-aidoin suljettuihin parakkikyliin. Yli 120 000 ihmistä! Tämän luettuani olen aiempaakin pettyneempi ja raivoissani Trumpille, joka teki maasta vihamielisemmän paikan asua, jos ei ole "valkoinen".