"Miksi poliisit haluavat panna vankilaan ihmisen,
joka yrittää vain muuttaa maailmaa?"
Lukuhaasteissa: Naistenviikko - Nimipäiväänsä 21.7. viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne ja Joanna, Helmet 2021: 26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa
Jacqueline Woodsonin Ruskea tyttö unelmoi on omaelämäkerta, joka on kirjoitettu säeromaanin muotoon. Harvoin pääsee sanomaan nuo kaksi sanaa peräkkäin ja niiden paritanssi muodostaakin todella kiehtovan kokonaisuuden. Säeromaanit ovat omiaan vaikeiden teemojen käsittelyssä. Rivien keveys tasapainottaa ja saa isotkin kokonaisuudet mahtumaan helposti sisäistettävään muotoon.
Yhdysvalloissa -maassa joka on jakautunutMustaan ja Valkoiseen.--isoisoisovanhempaniviljelivät hedelmällistä maatavankeudessa--Synnyn kun Etelä räjähtääliian pitkään, liian monetorjuutettuina ja sen jälkeen vapautettuinamutta eivät vapaina - nämä ihmisetjotka näyttävät samalta kuin minä (s. 9)
Vaikka teos keskittyy sattuneesta syystä pitkälti kirjoittajaan itseensä, hänen perheeseensä ja lähipiiriin, se kertoo samalla paljon muutaman vuosikymmenen takaisesta yhteiskunnasta, jossa rotuerottelu on tuoretta historiaa ja tummaihoiset joutuivat edelleen taistelemaan oikeuksistaan. Martin Luther King Jr., Rosa Parks, Malcom X, Black Pantehrs, Angela Davis... Oli helpompaa mennä istumaan bussin takaosaan kuin joutua kaikkien arvostelemaksi, vaikka istua olisi saanut muuallekin.
Kaikkialta paitsi vessojen ovistamaalattiin peittoon kyltit, joissa luki VAINVALKOISILLE,mutta maalia ei tuhlattuja teksteistä saa yhä selvää (s. 85)
Kirja herättää ajattelemaan, kuinka paljon tehtävää tasa-arvon saralla vieläkin on. Mainiota luettavaa siis esimerkiksi yläkoululaisille (ja ihan kaikille muillekin). Vaikka vuonna 2020 ihonvärin ei pitäisi enää olla ihmisiä eriarvoistava tekijä, niin ikävä kyllä ajat eivät ole paljoa muuttuneet ja välillä tuntuu, että ihmisoikeuksissa on menty peräti taaksepäin. Esimerkiksi poliisiväkivalta ja Black Lives Matter -liikkeen tärkeys paljastaa tämän.
Kaikilla on sama unelma, isoäiti sanoo.Tasa-arvo maassa, jonka kuuluisi ollamaa vapaiden. (s. 82)
Woodson syntyi 1963 Ohiossa, mutta kasvoi pitkälti isovanhempiensa kanssa Etelä-Carolinassa äidin lähdettyä etsimään perheelleen parempaa elämää New Yorkista. Isoäidin johdattamana hänestäkin tuli jehovan todistaja. Uskonnollisuutta kirjasta löytyy siis jonkin verran, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin Elly Griffithsin Siniviittaisessa naisessa. Jacqueline halusi pienestä pitäen kirjailijaksi, vaikka hänellä onkin lukihäiriö: "lukiessani kirjaimet ovat yhtä sotkua paperilla".
Kun minä ensimmäisen kerran kirjoitan koko nimeniJacqueline Amanda Woodsonilman kenenkään apuatyhjälle muistikirjan lehdelle, hoksaan ettäjos vain haluanvoin kirjoittaa mitä ikinä tahdon. (s. 140)
Kirjassa käydään läpi Jacquelinen lapsuutta kouluikäiseen asti. Olisi kiinnostavaa lukea myös hänen teinivuosistaan ja muusta tuotannostaan. On hassua, kuinka kirjasta puhutaan ainakin kustantamon sivuilla jo klassikkona, vaikka se ilmestyi niinkin vähän aikaa sitten kuin 2014. En itse kyllä kutsuisi noin tuoretta kirjaa klassikoksi, mutta klassikkoainesta tässä voisi olla. Samastuin vahvasti Jacquelinen intoon luoda tarinoita, vaikka niiden kirjoittaminen talteen ei häneltä aluksi sujunukaan.
Uusista laesta huolimattaisäiti vie meidät yhälinja-auton perälle--Panen merkillene jotka istuvat etuosaan kuin yllyttääkseenmuita häätämään heidät paikaltaan. Ja minä tiedänkumpaan joukkoon haluan kuulua. Enarkajalkoihin. Vaanrohkeisiin. (s. 209)
Arvosana:
Takakannesta:
Ajankohtainen nuorten klassikko vihdoin suomeksi
Jacqueline Woodson kasvoi sekä etelävaltioihin kuuluvassa Etelä-Carolinassa että New Yorkissa ja tunsi olevansa aina vain puolittain kotona. Tässä säeromaanissa hän herättää eloon lapsuutensa ja nuoruutensa ja kertoo, millaista oli kasvaa Yhdysvalloissa ruskeana tyttönä 1960- ja 70-luvuilla, kun rotuerottelulakien kumoamisesta ei vielä ollut kauan ja kansalaisoikeustaistelu alkoi vähitellen tulla osaksi hänen todellisuuttaan.
Koskettavan muistelmateoksen jokainen runo on täynnä tunnetta, jokainen säe kurkistus omaa ääntänsä etsivän nuoren sieluun. Teos todistaa erityisesti siitä voimasta ja ilosta, jonka Woodson jo nuorena löysi kirjoittamisesta, huolimatta siitä, että hänellä oli lukihäiriö. Rakkaus tarinoihin sytytti rakkauden kirjoittamiseen.
Suomentanut: Katja Laaksonen, 284 sivua, S&S 2021
Alkuperäinen nimi: Brown Girl Dreaming (2014)
Samankaltaista luettavaa: Elizabeth Acevedo: Runoilija X, Nicola Yoon: Aurinko on tähti, Angie Thomas: Viha jonka kylvät
Tän määki oon lukenu ja pidin kovasti.
VastaaPoistaToivottavasti Woodsonilta käännettäisiin muutakin. Tämän lukukokenuksen perusteella hän osaa kertoa todella paljon tiiviissäkin muodossa.
PoistaSäeromaanien noudu kiinnosta minua kovasti, ja olenkin paljon pohtinut sitä, mikseivät säekirjojen muodon imussa selkokirjat pääse tietoisuusnousuun. Se siitä, valitsemasi kirja tuo hienosti esille tasa-arvoasiaa.
VastaaPoistaKiitos osallistumisesta haasteviikkoon!