torstai 4. heinäkuuta 2019

Avoin kirje suomalaisille kustantajille

   
Keskustelimme siskoni kanssa eilen WhatsAppissa Garth Nixin Abhorsen-kirjasarjasta ja kuinka pari sen uudempaa osaa on edelleen suomentamatta. Jäin pohtimaan, että kuinka usein kuuleekaan sanottavan, että tulisipa se ja se kirja suomeksikin, sillä kaikki eivät halua, osaa tai jaksa lukea niitä alkukielellään, vaikka teos olisi englanniksi. Heitin siskolle puoliksi vitsaillen, että pitäisi kirjoittaa adressi jonkin tietyn kirjan suomentamisen puolesta. Heti lähetettyäni viestin sain idean kirjoittaa tästä blogiin.
  
Olen nimittäin itsekin pohtinut vuosien aikana, että harmillisen monen kirjasarjan suomentaminen jää kesken esimerkiksi liian pienen kysynnän takia. Saatetaan suomentaa vain ensimmäinen osa tai pahimmillaan vain viimeinen osa jää käntämättä. On myös aina harmillista, kun jokin englanninkielellä lukemani huikea kokemus jää monelta välistä sen takia, että kirjaa ei ole tarjolla omalla äidinkielellämme. 
   
Pelistreamaaja-puolisolleni olen joskus haaveillen todennut, että olisipa suomalaisilla kustantamoilla esimerkiksi joukkorahoituskampanjoita, joilla heräteltäisiin kiinnostusta jo ennen kirjan ilmestymistä ja siten mitattaisiin ihmisten halukkuuta hankkia teos, taata sen kääntämiselle varat ja antaa kustantamolle vihreä valo kirjan painattamiselle tai levittämiselle sähköisessä muodossa. Joidenkin kirjojen kohdalla olisin varmasti itsekin valmis osallistumaan, vaikka pienituloisena harvoin tulee kirjoja ostettua uutena. Se, että saisi olla mukana kirjan kääntämisen mahdollistamisessa tekisi mielekkääksi myös 30+ euroa maksavan kirjan hankkimisen.
  
Listaan tähän postaukseen teoksia, jotka haluaisin nähdä käännettävän. Osan olen jo lukenut englanniksi (linkit teosnimissä), toiset kuuluvat sarjaan, jonka kääntäminen on lopetettu syystä tai toisesta (esimerkiksi Anne McCaffreyn Pernin lohikäärmeritarit -sarjan kanssa kävi aika paha oopsie, kolmantena osana suomennettiin nimittäin samaan maailmaan sijoittuvan erillisen trilogian ensimmäinen osa) ja loput ovat hypetettyjä kirjoja, jotka kuulostavat kiinnostavilta, mutta joihin en ole vielä ehtinyt tarttumaan. 
   
Onko sinulla mielessäsi jokin kirja, jonka pitäisi olla listalla tai tiedänkö jokin mainituista jo suomennetun? Jätä viestisi kommenttilaatikkoon, jospa joku suomalainen kustantaja ottaisi pyyntömme kuuleviin korviinsa.
   
  • Ann Aguirre: Enclave
  • Alexandra Bracken: The Darkest Minds
  • Libba Bray: Rebel Angels 
  • Jennifer Marie Brissett: Elysium
  • Octavia E. Butler: Parable of the Sower
  • Gail Carriger: Soulless
  • Joelle Charbonneau: The Testing
  • Cassandra Clare: Clockwork Angel
  • Marianne Curley: Hidden 
  • Lauren DeStefano: A Curious Tale of the In-Between
  • Diane Duane: A Wizard Abroad
  • Jeanne DuPrau: The City of Ember
  • Claudia Gray: A Thousand Pieces of You
  • Sylvia Louise Engdahl: The Far Side of Evil
  • Rob Ewing: The Last of Us
  • Abigail Gibbs: Autumn Rose
  • Alex Gino: George
  • Seth Grahame-Smith: Abraham Lincoln: Vampire Hunter
  • Mira Grant: Feed
  • Teri Hall: The Line
  • Jenny Han: P.S. I Still Love You - Suomennettu 12/2020: P.S. Rakastan sinua yhä
  • P.D. James: The Children of Men
  • N.K. Jemisin: The Fifth Season - Suomennettu 8/2021: Viiden vuodenaika
  • E. Lockhart: We Were Liars - Suomennettu 8/2021: Me olimme valehtelijoita
  • Pittacus Lore: I Am Number Four
  • Lois Lowry: The Giver
  • Marie Lu: Legend
  • Tahereh Mafi: Shatter Me
  • Isaac Marion: Warm Bodies
  • Melissa Marr: Fragile Eternity
  • John Marsden: Tomorrow, When the War Began
  • Cammie McGovern: Amy and Matthew: A Love Story
  • Marissa Meyer: Cinder
  • Kass Morgan: The 100
  • Patrick Ness: The Knife of Never Letting Go
  • Garth Nix: Clariel
  • Cherie Priest: Boneshaker
  • Susan Price: A Sterkarm Kiss 
  • J.D. Robb: Eve Dallas -sarja (suomennettu 8 osaa)
  • Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth
  • Neal Shusterman: Unwind
  • Colin Thompson: Space: The Final Effrontery
  • Joan Frances Turner: Dust
  • Catherynne M. Valente: The Girl Who Soared Over Fairyland and Cut the Moon in Two 
  • Chris Weitz: The New Order
  • Scott Westerfeld: Uglies
  • Moira Young: Rebel Heart

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Kesäkuun luetut

Kuvia Instagram-tililtäni: kesän ihanat valkoiset kukat, kuukauden aikana luettuja ja lukupiirin viimeinen miitti.
   
Kesäkuun aikana lukujaksamista verotti kesätyö feissarina, mutta siitä huolimatta ehdin lukemaan kymmenen kirjaa (1980 sivua). Lukupiirikirjana olleen Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon ehdin aloittamaan jo toukokuun viimeisen päivän puolella, kun matkasin junalla Vaasaan feissarikoulutukseen. Parhaimmat lukukokemukset tarjosivat ajatuksia herättävä Rotukarja, näillä näkymin viimeinen osa Flavia de Luce -sarjaa eli Kuolon kultaiset kiehkurat ja ihana, herkästä aiheesta kertova George

Kaikki kesäkuun aikana lukemani:
   
   
Heinäkuun lukupinossa on uutuuksia ja kirjabloggaajien klassikkohaasteen yhdeksännen kierroksen teos. Kuvaan ei ehtinyt pari varausta naistenviikon lukuhaasteeseen, eli ne jäävät vielä tässä vaiheessa yllätykseksi.  
  • Kate Chopin: Herääminen
  • Sylvain Neuvel: Ei enempää kuin ihminen
  • Nora Roberts: Toinen koitos
  • Anders Vacklin & Aki parhamaa: Glitch
  • Nicola Yoon: Aurinko on tähti

maanantai 1. heinäkuuta 2019

Pride-lukuhaasteen kooste

    
Pride-lukuhaaste on tältä vuodelta ohi, mutta pride-viikkoja ja kulkueita on vielä eri puolilla Suomea tulossa, esimerkiksi täällä Oulussa 5.-11.8. Tähän postaukseen kerätään kaikki blogeissa viikon aikana esitellyt teokset ja koostetaan yhteen paikkaan kaikki muutkin teeman tiimoilta julkaistut postaukset. Itse luin vain neljä lyhyttä teosta, sillä kesätyöt feissarina verottivat niin henkisiä kuin fyysisiä varastoja. Olen kyllä jo suunnitellut lukulistaa ensivuoden viikolle - ja mahdollisesti haasteen venyttämistä koko kuukauden mittaiseksi, mitä sanotte? Jätäthän kommenttilaatikkoon linkkisi tai listan luetuista teoksista, niin saamme kerättyä hyvää vinkkipankkia sateenkaarikirjallisuudesta.
   
 
Muissa blogeissa luettua:
 
Muita teemaan liittyviä postauksia:
  

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Lauri Otonkoski: Musta oli valkoinen

"Kupla on vedelle se mikä pisara ilmalle"
      
   
Lukuhaasteissa: Kirjankansibingo: Puu
  
Yle on jakanut vuodesta 1994 alkaen tunnustuksen kotimaiselle runoteokselle. Palkinto on tärkeä, sillä runot rajattiin pois Finlandia-palkinnon piiristä. Tanssiva karhu -palkinto täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja Kirjabloggaajat ovat mukana kirjoittamassa palkittujen teosten lukukokemuksistaan. Postaussarja alkoi viime vuoden voittajasta, Lassi Hyvärisen teoksesta Tuuli ja kissa, jonka esittelin blogissani toukokuun alussa. Valitsin luettavakseni myös toisen runokokoelman, Lauri Otonkosken Musta oli valkoinen, joka sai palkinnon vuonna 1996, minkä lisäksi hänen kokoelmansa Olo on saanut palkinnon vuonna 2003. Tämä on ensikosketukseni Otonkosken tuotantoon. Teoksen kirjoitusajankohdaksi on ensimmäisillä sivuilla mainittu Grassina, Toscana syksy 1994.
         
Vieläkö maailmassa muistetaan, että yhteiskunnan menestys
on mitattava sen heikoimman ja suojattomimman yksilön
menestyksenä?
(s. 52)
      
Kuva © Riku-Ville Vaske
Kokoelman lukeminen oli hieman hämmentävää, sillä vapaamuotoisempi runous on minulle haastava genre. Sivut näyttivät aluksi vain sanahelinältä kuin tekoäly olisi ladellut satunnaisia sanoja pötköön. Runot kiihtyvät nollasta sataan sekunnissa ja saattavat tehdä äkkijarrutuksen tai muuntua kuin amfibinen ajoneuvo aivan toiseen elementtiin. 
  
Niin varhain niin kiire kuin synonyymi olisi syntynyt
ennen sanaa (s. 8)
   
Vaikka sanat aluksi vaikuttivat toisistaan eksyneiltä, löysin joukosta kauniita kielikuvia ja osuvia havaintoja maailmastamme. Kokoelma on unenomainen ja sirpaleinen kuumassa auringossa värähtelevä pysähdyskuva, joka vie ajatukset historiallisesti monikerrokselliseen Italiaan. Runossa Korvan kävelystä Otonkoski kirjoittaa: "Maiseman syvin sävel jatkui / yli kaikuvan keskiajan äyräiden". Kokoelma houkuttelee matkaamaan mukanaan kulttuurisesti rehevän eteläeurooppalaisen kaupungin kaduille, missä suomalainen kertojaääni kokee hatullisen unetonta yötä, harhautusten peilisolan ja nauttii grappaa.
     
Tämän päivän sensaatio on se,
että siinä missä pohjoinen Eurooppa on holvi,
ja eteläinen kupoli,
on Suomi pikemminkin töllin oloinen.
(s. 48-49)
    
   
     
Arvosana:
   
Takakannesta:
LÄMMÖN MUOTO
  
Päivän ollessa talttaa vaille Daavid. Ilta renessanssin muotoinen.
  
Yökin oli kaunis. Sinä olit kauniimpi. Syödessä ajateltiin
kaikille maailman lapsille lämpimät kaulaliinat.
  
Juuri tällaisista hetkistä, kaikessa kansalle,
        en mene mitään kertomaan!
   
MUSTA OLI VALKOINEN on Lauri Otonkosken neljäs runokokoelma. Hänen esikoisrunokokoelmansa MUTTA KUKAAN EI TIEDÄ ilmestyi vuonna 1990.
   
58 sivua, WSOY 1995

lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kabi Nagata: My Lesbian Experience with Loneliness & Joakim Juvelén: Ugly Monsters

"By the way -- "being lazy" and "being unable to try" might look the same, but they're not."
    
   
Tämän vuoden Pride-lukuhaasteeni päättää kaksi sarjakuvateosta, joista ensimmäisenä esittelyssä Kabi Nagatan omaelämäkerrallinen My Lesbian Experience with Loneliness. Sarjakuvan päähenkilö sairastuu masennukseen ja ahmimishäiriöön, hän viiltelee itseään, pohtii haluaako miellyttää vanhempiaan vai toteuttaa unelma-ammanttinsa piirtäjänä ja olla sellainen aikuinen kuin itse haluaa olla. Hän on pettynyt koulussa opetettuun ihmisen anatomiaan ja seksuaalikasvatuksen tasoon, sillä hän ei esimerkksi tiennyt ennen kuin aikuisena mikä on immenkalvo. Hän tuntee vetoa naisiin, mutta ei ole koskaan tehnyt aloitetta, ennen kuin päättää ottaa yhteysttä seuralaispalveluun, josta teoksen kansikuvakohtausksin kertoo. Vaikka teos onkin hyvin intiimi ja ahdistava kuvaus kirjailijan elämästä, on siinä myös valoisia hetkiä sekä samaistuttavia kohtauksia. Vaaleanpunainen korosteväri luo kiinnostavia kontrasteja mustavalkoiseen sarjakuvaan.
   
   
Takakannesta:
The heart-rending autobiographical manga that’s taken the internet by storm!
   
My Lesbian Experience with Loneliness is an honest and heartfelt look at one young woman’s exploration of her sexuality, mental well-being, and growing up in our modern age. Told using expressive artwork that invokes both laughter and tears, this moving and highly entertaining single volume depicts not only the artist’s burgeoning sexuality, but many other personal aspects of her life that will resonate with readers.
    
Englanniksi kääntänyt: Jocelyne Allen, 143 sivua. Seven Seas 2017
     
Kirja luettu myös täällä: Kirjahilla, Todella vaiheessa
 
   
"Does masturbation make you gay?
I mean... You are touching yourself...
Isn't it kind of same-sex thing?
Well... if masturbation makes me even gayer, then I'm just gonna do it more!"
 
   
Toisena sarjakuvana on vuorossa Joakim Juvelénin Ugly Monsters. Teos koostuu yhdestä neljään ruudun stripeistä, sekä vaaleanpunaisella pohjalla olevista laululyriikkainspiroituneista kuvista. Vaikka tekijä on suomalainen, teoksen kieli on englantia. Siinä missä edellinen sarjakuva oli ahdistava kuvaus masennuksesta, tämä sisältää paljon huumoria. Antropomorfiset olennot ovat homoja, joista esimerkiksi yksi hahmo nimeltään Jojo kamppailee kummpaninsa Morrisin huomiosta puhelinta vastaan. Tämä nopealukuinen sarjis vertautui mielessäni hieman Alison Bechdelin Lepakkoelämään
   
    
Takakannesta:
Ugly Monsters on nettihitiksi noussut englanniksi julkaistu pikkutuhma ja humoristinen sarjakuva, jossa mörkökaverukset painiskelevat jokapäiväisten homogenren ongelmien parissa deittailun, itsetutkiskelun ja bilettämisen sekä kalsarimerkkien kyllästämässä maailmassa.
   
Siinä missä yksi ihmettelee housujensa sisältöä, toinen on perso roskaruualle ja miehille. Kolmas kiukuttelee, jotta saisi huomiota kännykkäriippuvaiselta poikaystävältään. Parikymppisiksi möröillä on liikaa ikää (hys, salaisuus), mutta se ei näy käytöksessä - asioita tehdään ja möläytellään sen enempää ajattelematta. Ronskin ulkokuoren alla sykkii kuitenkin lämmin, hyväntahtoinen mörkösydän.
    
96 sivua. Sammakko 2018