Kirjablogien yhteinen joulukalenteri - Luukku 10

  

Eilen kirjablogien yhteisen joulukalenterin luukun avasi Salla puhumalla pukille. Huominen luukku paljastuu Kirjasfäärissä. On kyllä niin hienoja postauksia saanut nauttia, että paineet oman luukun lähestyessä olivat kovat! Onneksi apu tuli yllättävältä taholta. Luin Leena Krohnin kirjeistä koostuvaa teosta Tainaron kirjallisuuden esseetä varten ja sieltä löysin surullisen kauniita kohtia, joita ajattelin lainata tänään. 

Lainaus kirjeestä seitsemäntoista: Suuri ikkuna

Oli ilta kerran kun olin lapsi, ulkona kadulla. Kaikki valot olivat syttyneet, katulamput, näyteikkunat, autojen lyhdyt; ja minä seisoin lelukaupan edessä. Sinä tiedät sen liikkeen, se on vieläkin jäljellä keskikaupungilla, ja sinun on täytynyt kulkea sen ohi monta kertaa tai ehkä olet poikennut sisäänkin joulunaluspäivinä.

Se ikkuna! Se oli valaistu tuhlailevan kirkkaasti ja ruutua pitkin valui kimaltelevia pisaroita; sadekuuro oli juuri kulkenut kaupungin yli ja kaikki oli puhdasta. ennennäkemätöntä. Nukkien, autojen, pallojen ja pelien eteen, heti lasin taakse, oli pantu esille runsas valikoima marmorikuulia, jotka oli asetettu kukan terälehtien muotoon. Eräät niistä olivat läpikuultavia, toiset kirjavia, toiset valkoisia kuin maito. (s. 83)

Lainaus kirjeestä yhdeksäntoista: Ohikulkija

Tänä aamuna miinut valtasi herättyäni, jo vuoteessa, kihelmöivä levottomuus, jonka syystä en heti päässyt perille. Istuin pitkään sänkyni reunalla ja kuulostelin. Vaikka aamu oli jo pitkällä, kaupunki vaikeni ikään kuin yksikään asukas ei olisi vielä noussut, ja kuitenkin oli arki ja tavallinen työviikko. (s. 90)

Launaus kirjeestä kaksikymmentäseitsemän: Talventörröttäjät

Me palelemme ja katsomme sisäänpäin, sillä halla on hengittänyt meihin ja kaupunki valmistautuu pitkään horroskauteen. Sesonki on ohi ja asukkaat vetäytyvät koteihinsa, ovia lukitaan, seurustelu vähenee. kaduilla liikkuu yhä vähemmän kulkijoita ja ajoneuvoja, ja kaikilla on tietty päämäärä.

Turisteja ei enää juuri näe. Keäpä huvittaisi kierrellä pimeässä ja kylmässä kaupungissa.

On ikävää, ikävää. Minusta Tainaronin valojen pitäisi loistaa nyt, kun aurinko näyttäytyy enää harvoin, entistä runsaampina ja värikkäämpinä, mutta sen sijaan kaupunki ympärilläni himmenee ja köyhtyy. Elämä pysähtyy riitteeseen kuin jäätynyt vesi ja harvojen ohikulkijoiden silmissä väikkyy vain ansaitun levon tarve, mutta minä olen levoton ja tahdon elää. (s. 126)