 |
| © Niina Tolonen |
Jännityskirjallisuus on pelkistetyimmillään dekkareita eli rikoskirjallisuutta, joka ei ole minulle kaikkein tutuin genre, mutta kun käsitettä laajentaa, niin luettujen ja lukemattomien teosten lista kasvaa huomattavasti. Liityin vähän aikaa sitten Facebookin Dekkariryhmään, sillä luin harvinaisesti dekkarin vieläpä sanan suppeassa merkityksessä (Elly Griffiths: Risteyskohdat). Kiinnostavista aineksistaan huolimatta en ollut täysin ihastunut kirjan päähenkilöön, ja olin menossa pyytämään ryhmästä lukuvinkkejä. Kaiveltuani ensin vanhoja eli muistelin mitä genren teoksia olen lukenut ja mitä minulla on omassa hyllyssä ja lukulistalla odottamassa yllätyin, kuinka paljon nimikkeitä haaviini kertyi jo hyvin lyhyen pohdinnan aikana ja ajattelin blogata muutamia ajatuksiani aiheesta.
Tiukimmalla haravoinnilla dekkarilistalleni voisi laskea vain kymmenisen teosta. Tykkään
erityisesti 50-luvulle sijoittuvasta Alan Bradleyn Flavia de Luce
-sarjasta, Nora Robertsin salanimellä J.D. Robb julkaisemista
futuristisista Eve Dallas -kirjoista (sääli, ettei niiden
suomentamista jatketa, kysyin suoraan kustantajalta) ja Dan Brownin Da
Vinci -koodin jalanjäljissä kulkevista mysteereistä. Toisin sanoen
kirjassa tulee olla dekkari-, mysteeri- tai jännityselementtien
lisäksi vähintäänkin kiinnostava ajankuva ja miljöö (historiallinen tai futuristinen), sillä nykyhetkeen sijoittuvat teokset eivät useinkaan saa kiinnostustani
heräämään. Genren klassikot, joita pari olen lukenut, eivät ole vakuuttaneet, joskin haluaisin
tutustua paremmin Agatha Christien tuotantoon, joka on anoppini sydäntä lähellä.
Olen seurannut tv:stä (tai tätä nykyä Netflixistä) muutamia rikossarjoja, olivatpa hahmot sitten poliiseja, agentteja tai vaikkapa kuolinsyytutkijoita. Suosikkeihini kuuluvat mm. Almost Human, Bones, Criminal Minds, C.S.I., Forever, Fringe, Grimm, Monk, Naisten etsivätoimisto, Prison Break, Rizzoli & Isles, Stalker, X-files... Monella rikossarjalla on juuret kirjallisissa esikuvissa, Bones perustuu Kathy Reichsin teoksiin, Rizzoli & Isles Tess Grritsenin dekkareihin ja Naisten etsivätoimisto Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe tutkii -kirjasarjaan. Suosikkidekkareillani ja -tv-sarjoilla on havaittavisa ainakin yksi yhteinen piirre: haluan päähenkilön tai päähenkilöiden olevan jollain tapaa hyvin kiinnostavia. Hydä dekkariahmo on kokemustemi mukaan jollain tapaa erikoinen; poikkeuksellisen älykäs, sanavalmis tai hänen menneisyytensä on jättänyt henkisen tai fyysisen jäljen hahmon olemukseen.
Parhaat genren teokset ovat monessa tapauksessa myös muutenkin lukukokemusten kermaa, joiden tunnelmiin palaa mielessään (ja nykyään blogiarkiston avulla) usein. Niiden kirjoitustyyli koukuttaa, loppuratkaisuja ei arvaa ennalta ja parhaassa tapauksessa syntyy tunne, että teos on luettava joskus uudelleen ellei jopa heti edellisen lukukierroksen perään. Huomasin tämän postauksen kollaaseja tehdessäni, että ensimmäisenä mieleen tulleiden teosten kansikuvilla on suuri merkitys sekä teokseen tarttumisen, että siitä nauttimisen suhteen. En yleensä ajattele kansikuvaa lukemisen aikana, mutta esteettiseksi kokemani kansi lisää kyllä lukukokemuksen hyvänolontunnetta.
Onko listalle päässyt tuttuja teoksia? Kuinka sinä löydät luettavaa dekkarien ja jännäreiden laajasta valikoimasta? Mitä pidät hyvän dekkarin aineksina? Ja niin kuin aina, minulle saa ehdottaa lukuvinkkejä.
Näistä pidin (osa luettu ennen blogia):
- K.K. Alongi: Kevätuhrit
- Alan Bradley: Flavia de Luce -sarja
- Robin Cook: Hyökkäys, Kaapaus
- Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta -trilogia
- Michel Faber: Lihaa ja verta
- Tess Gerritsen: Painoton tila
- Hugh Howey: Siilo
- J.D. Robb: Eve Dallas -sarja
- Jaakko Markus Seppälä: Lemen
Ihan ok lukukokemuksia:
- Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
- Dan Brown: Enkelit ja demonit, Da Vinci -koodi
- Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua
- Steven Hall: Haiteksti
- Risto Isomäen tuotanto
- Tom Knox: Pahan koodi
- Kate Mosse: Labyrintti
- Douglas Preston: Isku
- Douglas Preston & Lincoln Child: Ihmeiden kabinetti
- Jeff VanderMeer: Eteläraja -trilogia
Nämä eivät syystä tai toisesta kolahtaneet:
- Steve Alten: Mayojen testamentti
- Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira
- Elly Griffitsh: Risteyskohdat
- Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
- Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus
- Antti Tuomainen: Parantaja
Lukulistalla (tähdellä * merkityt omassa hyllyssä):
- Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt*
- Mikkel Birkegaard: Libri di Lucan arvoitus*
- Jessie Burton: Nukkekaappi
- Ian Caldwell & Dustin Thomason: Neljän siirto*
- Lincoln Child: Uusi Atlantis*
- Blake Crouch: Wayward Pines – Ei pakotietä*
- Robin Cook: Sfinksi*
- Clive Cussler: Atlantis*
- Philip K. Dick: Palkkionmetsästäjä
- Tom Egeland: Ympyrän pää
- Tuomo Jäntti: Verso*
- Raymond Khoyry. Merkki*
- Dean Koontz: Odd Thomas – Hiljaisten kaupunki*
- Jenna Kostet: Marrasyöt*
- China Miéville: Toiset
- Matthew Mather: Kybermyrsky*
- Enrique Moriel: Ajattoman kaupungin varjot*
- Mircahel Mortimer: Neitsytkivi
- Kate Mosse: Krypta*
- Katherine Neville: Kahdeksan
- Douglas Preston: Rienaus*
- Kathy Reichs: Temperance Brennan -sarja (osa omana)
- Yrsa Sigurðardóttir: Kolmas merkki*
- Salla Simukka: Punainen kuin veri*
- Frank Shätzing: Pedot*
- John Twelve Hawks: Matkaaja*
Mää tykkään ihan älyttömästi kans Eva Dallas -dekkareista, ja tosiaan harmittaa tuo että niitä ei suomenneta enempää. :( Voisin suositella myös Karin Slaughterin Will Trent -kirjoja, ja muutenkin Slaughterin tuotantoa. Minä tykkään etenkin niistä kirjoista, missä kahden kirjasarjan päähenkilöt tapaavat toisensa (Will Trent ja Sara Linton). Niitä on niin hauska lukea, kun on saanut tutustua molempiin päähenkilöihin ensin omillaan. Kiinnostavia hahmoja kummatkin. :)
VastaaPoistaOlin niin innoissani, kun Gummerus julkaisi Eve Dallasit 7 ja 8 (joskin ihan kamalalla kansityylillä) ja saatetekstinä oli katalogissa, että "jatkuu yleisön pyynnöstä". Eivät kuulemma olleet myyneet riittävästi, että kannattaisi jatkaa suomentamista (*köh* *köh* paremmalla kannella olisi ehkä myyneetkin enemmän, nuo sarjan alkupään originaalikannet on vaan niin kauniita, sääli etteivät jatkaneet samalla linjalla).
PoistaPitääpäs tutustua tuohon Slaughteriin, ei ole ollenkaan haisua millaisia hänen kirjansa ovat, vaikka kirjailijan nimi onkin etäisesti tuttu.
Korjaus edelliseen *Eve Dallas :D
PoistaMulle tuli ihan yllätyksenä, että niitä oli suomennettu lisää, en sitten tiedä kuinka paljon niitä mainostettiin silloin. Yhtäkkiä kirjastossa vaan tuli vastaan, olihan se tietenkin hyvä yllätys. Olen samaa mieltä kansikuvista, vanhoissa oli paremmat.
En minäkään muista yhtään mainosta nähneeni, eli tuskin oli mitenkään esillä (aika harvaa teostahan pystytään mainostamaan), mutta katalogista bongasin. Aiemmat osat tuli kovakantisina ja 7 ja 8 pokkareina (samaan aikaan myös aiemmista tuli kahden teoksen yhteisnide-pokkarit). Pokkarius ja ruma, kioskin roskaromaanikansityyli varmasti aiheuttivat ihmisille helpon ohittamisen. Musta pohja on tosi tyylikäs ja vaikka ei käyttäisi alkuperäistä kuvaa, niin aika helposti saisi saman fiiliksen aikaan (ehkä jopa halvemmalla kuin nuo stockphoto-kannet).
PoistaTykkään etenkin trillereistä. Lukemattomistasi tuttuja ovat Birkegaard, Crouch, Moriel ja Simukka. Morielin kirja käsitteli enemmänkin kaupungin kuvausta kuin jännittävää arvoitusta. Wayward Pines kirjasarjan ensimmäinen osa oli ehdottomasti paras, sillä silloin kaikki oli vielä uutta ja jännittävää.
VastaaPoistaAgatha Christien Eikä yksikään pelastunut on muuten yksi lempikirjoistani! Se vain on niin kutkuttavan jännittävä.
Harmi, ettei Moriel ole niin toiminnallinen kuin kuvittelin, mutta onneksi se ei ole kovin korkealla TBR-listalla. Wayward Pines - Ei pakotietä tuli aloitettua, mutta katsoin tv-sarjaa samaan aikaan niin ei ole tullut jatkettua kirjaa ennen kuin muistikuvat sarjasta ensin vähän haalistuu. Christieltä haluaisin lukea ainakin jonkin näistä kolmesta: Idän pikajunan arvoitus, Kuolema Niilillä ja/tai Kurpitsajuhla.
PoistaEn ole uskaltanut edes vilkaista Wayward Pines sarjaa, koska omat mielikuvat ovat niin vahvat.
PoistaIdän pikajunan arvoitus oli tosi hyvä myös! Kaikki mainitsemasi kolme kirjaa. Tykkään paljon Agatha Christien kirjoista.
Mun mielestä ruotsalaiset naiset kirjoittavat parhaat dekkarit; Camilla Läckberg, Ann Rosman ja Viveca Sten ovat varmaan ne isoimmat suosikit ^^
VastaaPoistaOnkos nämä nyt sitä nordic noiria? :) Pohjoismaiset dekkarit käsittääkseni menestyvät aika hyvin maailmalla, koska poikkeavat etenkin jenkkityylistä. Minulla on jostain syystä sellainen käsitys, että olisivat jotenkin melankolisia ja hitaiita. Olen varmaan ihan väärässä. :D
PoistaMä yleisesti ottaen inhoan sellaisia "ankeita" juttuja, mutta näitä en ole kokenut mitenkään liian melankolisiksi. Varsinkin Läckberg on ujuttanut sinne murhien lomaan todella hauskoja hetkiä ja monesti pitää ihan kiemurrella naurusta :D
PoistaMinä taas jokin aika sitten erosin Facebookin Dekkariryhmästä, vaikka luen paljon dekkareita. Elly Griffithsin Risteyskohdista jopa kirjoitin, vaikka aika moni dekkari jää postausta vaille. Minäkin pidän Bradleyn Flavia de Luce -sarjasta, vaikka se aika kaavamaiselta on alkanutkin vaikuttaa. Sen sijaa J.D. Robb ei yhden teoksen perusteella ollut minua varten. Genren klassikoista suosittelen Agatha Christien ohella ja erityisesti Dorothy L. Sayersia. Tuoreimmista rikoskirjallisuuskokemuksistani suosittelen Malin Persson Gioliton teosta Suurin kaikista, vanhemmista Sara Paretskya, jonka suomentaminen on valitettavasti näemmä lopetettu.
VastaaPoistaVaikka en täysin Griffithsiin ihastunutkaan, ajattelin antaa hänen syksyllä ilmestyvälle Januksen kivi-romaanilleen mahdollisuuden, sillä Risteyskohdat oli todella nopealukuinen ja päähenkilön painovalituksesta huolimatta sellainen "ihan mukava" kolmen tähden kirja. Se, että olen opiskellut arkeologiaa teki kirjasta paljon kiinnostavamman.
PoistaKaavamaisuus sopii monille lukijoille. Luin itse ala-asteella kaikki Merja Jalon Nummelan ponitallilaiset ja niissä on hyvin toisteinen sisältö, etenkin myöhemmissä kirjoissa, jotka tuntuivat aivan erilaisista kuin sarjan alkupuolen teokset (aloin jopa epäillä haamukirjoittajaa).
Flaviassa on jotain ihastuttavaa ja odotan kovasti tässä kuussa ilmestyvää Kuolleet linnut eivät laula. Kaavamaisuus sopii minulle nykyäänkin, sillä sellaiset teokset sopivat tiettyihin päiviin ja lukutunnelmiin, sillä joskus vaan kaipaa jotain tietynlaista, mutta silti uutta.
Luin ekan Robbini ollessani vielä lukiossa, joskus 2004 tai 2005. Siskoni oli lainannut sarjan ekan osan uutuushyllystä ja tarjosi sitä minulle lomalukemiseksi ennen kuin oli itsekään ehtinyt lukemaan kirjaa, kun mukaan varaamani lukeminen loppui. Siitä asti olen Eve Dallas-teoksia lukenut aina kun uusi käänös on ilmestynyt.
Dorothy L. Sayers, Malin Persson Giolito ja Sara Paretsky on ihan uusia nimiä minulle. Täytyypä käydä tutkimassa, jos jokin heidän teoksistaan herättäisi kiinnostusta.
Omia suosikkejani on ollut viime vuosina Mons Kallentoftin Malin Fors-sarja. Pidän päähenkilöstä ja juonen kulku on sujuvaa. Viime vuonna tykkäsin kovin Lone Thielsin esikoisesta nimeltä Kohtalokas merimatka. Yllätyksekseni kirjaa ei ole juuri noteerattu, mutta onneksi toinen osa ainakin ilmestyy.
VastaaPoistaThielsia on näköjään julkaissut uusi kustantamo Aula & co. joten voi olla, että on senkin vuoksi mennyt ohi ihmisiltä.
PoistaMinä en saanut otetta Kallentoftista eikä Thielskään täysin vakuuttanut. Tuli mieleen, että kannattaa kokeilla myös tuoreempia brittejä kuten vaikka Peter Robinson (on kyllä kanadalainen niin kuin Bradleykin mutta kirjat sijoittuvat Britteihin) tai Val McDermid sekä tanskalaisparia Agenete Friis & Lene Kaaberboel sekä itävaltalaista Ursula Poznaskia. Enkä voi olla suosittelematta tietokirjaa Alussa oli murha (ks. https://tuulevi.wordpress.com/2016/08)./25/paula_arvas_voitto_ruohonen_alussa_oli_murha/
PoistaOnkohan tuo sama Lene Kaaberbøl, joka on kirjoittanut lastenkirjoja? Joitakin hänen kirjojaan olen nuorempana lukenut. Poznaskin teosten kannet huomasin jossain vaiheessa, kun monessa blogissa luettiin niitä.
PoistaChristien Eikä yksikään pelastunut on tietysti juoneltaan ihailtavan kimurantti mutta miten sitten vaikuttaa että siinä on isompi hahmojoukko ilman yksittäisiä voimakkaita henkilöitä...kannattaa joku hyvä Poirot-kirja kokeilla, vaikka ne Kuolema Niilillä tai Idän pikajuna.
VastaaPoistaJa klassisemmalta osastolta Dorothy Sayers on tosiaan hyvä...omasta ajastaan kirjoittaa, mutta kun se oma aika on 20-30-luvun Englanti niin onhan se jo erilainen :)
Tuli mieleen kanssa Boris Akunin, jonka Erast Fandorin -kirjat sijoittuvat 1800-luvun Venäjälle (tai siis ainakin lukemissani osissa reissataan enemmän muuallakin maailmalla) ja tyyli vaihtuu kirjasta kirjaan, onko kyseessä poliittinen trilleri vai suljetun tilan whodunnit...
Kaavamaisuus on kivaa johonkin pisteeseen asti, jotain sarjoja olen lukenut just siinä hengessä että "nyt tarvitsen just sitä mitä tämä kirjailija tarjoaa" mutta parissa sarjassa on kyllä myös lyönyt stopin että nyt mä olen lukenut tarpeeksi tätä, vaikka sarja jatkuisikin.
Christien Eikä yksikään pelastunut tuli luettua lukupiirissä, muuten ei varmaan olisi tullut tartuttua. Pitäisi ehkä kokeilla jonkun myöhemmän kirjailijan suljettua huonetta vertailun vuoksi. Sayers kuulostaa kyllä lukulistamateriaalilta, sillä 20-30-luku kuuluu niihin ajanjaksoihin, jotka kiinnostavat. No, kaikki 1800-1959 haarukalla, karkeasti rajattuna, sekä toki jotkin ajanjaksot tietyissä paikoissa ennen sitäkin.
PoistaKaavamaisuus voi olla liian laskelmoivaakin, mutta tietty tapa kuljettaa tarinaa, mutta kaikkien muuttujien ollessa erilaisia on lukukokemus edelleen mielekäs. Jos kaavamaisuus menee niin pitkälle, ettei muuta eroa ole kuin päähenkilön nimi ja tapahtumapaikka (kuten suuressa osaa Nora Robertsin teoksista) niin se on vähän liian laiskaa kirjoittamista, mutta selittää, miten kirjailija on voinut suoltaa ulos niin monta kirjaa joka vuosi.
Boris Akunin - kyllä!
PoistaKiinnostava kirjoitus dekkareista. Luin joskus ennen enempi dekkareita, nykyään en niin paljon mutta paljon kai kuitenkin. Tess Gerritsenin dekkareita luin ahkerasti taannoin, mutta tv-sarjaa en ole koskaan katsonut. Nuorempana luin myös Robin Cookia. Muita samoja meillä on ainakin Dan Brownin kirjat, Haiteksti (oli outo), Agatha Christie (olen tosin lukenut vain pari) ja Parantaja. Kolmastoista kertomus on minulla hyllyssä, mutten ole vielä "ehtinyt" lukea :D
VastaaPoistaMinä pidän dekkareista, jotka sijoittuvat jonnekin muualle kuin näihin "yleisesti tuttuihin" kulttuureihin. Ehkä mieleenpainuvin dekkarilukukokemukseni on Zoë Ferrarisin Saudi-Arabiaan sijoittuva trilogia. Minäkin koen laillasi nykyajan joskus epäkiinnostavana tekijänä kirjallisuudessa (etenkin dekkareissa siis).
Tess Gerritsenin dekkareista, joihin tuo Rizzoli ja Isles pohjaa olen lukenut ainakin yhden osan. En kyllä muista paljon mitään siitä. Unohdin listalta samantyyppisiä teoksia Nicci French salanimen takaa kirjoittavan kaksikon tuotannon. Niitä luin nuorempana useammankin kirjan verran. Muistan vain yhden yksityiskohdan olisiko ollut Pimeyden sylistä, jossa Griffithsin Risteyskohtien tapaan tapetaan kissa. Se antaa aina miinuksia teokselle.
PoistaHaiteksti oli lukupiirikirjana, mutta teoksen haastavuus karsi porukkaa. Cookeja luin lukioaikana. Löysin pari vuotta sitten tekijän Sfinksin kirpparilta, pitäisi viimein lukea sekin. Hänenkin tuotannostaan tykkään enemmän niistä erikoisemmista teoksista, sairaalajännärit eivät niinkään uppoa.
Pitäisi lukea noita Mma Ramotswen tutkimuksia. Eka osa olisi hyllyssäkin. Tykkäsin paljon tv-sarjasta. Mukavan rentoa ja opin paljon Botswanasta. Osa dekkareista kun on aika ahdistaviakin, tämä oli iloinen ja värikäs. Jollain tapaa ehkä Christieen verrattavissa, koska ei ole inhorealistinen.
Dekkarit ei ole lempigenre, mutta onhan noita jonkin verran tullut luettua. Minulle hyvän dekkarin ainekset ovat tässä: taitavasti kirjoitettu, kiinnostavat henkilöhahmot ja tietysti koukuttava juoni. Pidän erityisesti psykologisista trillereistä.
VastaaPoistaBirittinaisten kirjoittamat dekkarit ovat olleet hyviä, esim. Kate Atkinsonin ja Robert Galbraithin (joka on siis oikeasti J. K. Rowling) kirjoista olen pitänyt.
Mma Ramotswea ja Flavia de Lucea olen myös lukenut. Vähän vastaavaa leppoisampaa dekkarigenreä edustaa Tarquin Hallin Intiaan sijoittuvat Vish Puri -dekkarit.
Psykologisen jännärikirjallisuuden suosikkejani viime vuosilta ovat esimerkiksi S. J. Watson ja S. K. Tremayne. Molemmat on muuten miehiä, jotka piileskelevät nimikirjainten takana ja kirjoittavat naisen näkökulmasta. Ainakin Tremayne on avoimesti sanonut, että käyttää nimikirjaimia, jotta lukija voisi mieltää hänet naiseksi. Naisten kirjoittamat psykologiset trillerit kun ovat niin suosittuja :)
Olen samaa mieltä mainitsemistasi dekkarin aineksista. Trillereissä mielnkiinto pysyy yleensä hyvin yllä. Tuo on mielenkiintoista, että jännäreitä kirjoittavat naiset piiloutuvat nimimerkin taakse kuulostaakseen miehiltä, esim. Nora Robertsin J.D. Robb ja J.K. Rowlingin Robert Galbraight. Jännä, että miehet tekee samaa vastakkaisesta syystä.
PoistaMeidän dekkarimaku selkeästi vähän eroaa toisistaan, sillä lukemistani omat suosikit löytyivät ihan ok- ja ei iskenyt -kategorioista. Aika vähän kyllä tulee luettua puhtaasti jännitystä nykyään. Nuorempana luin dekkareita paljonkin, mutta enimmäkseen suomalaisia.
VastaaPoistaHauskasti ollaan tämän otannan ääripäissä. :D Suomalaiset ja nykyhetkeen sijoittuvat kovat dekkarit ei ole minun juttuni, mutta niin kuin jutussa kirjoitinkin, jos miljöö ja ajankuva on kiinnostava, tekevät ne dekkarikin aineksista kiehtovampia. Nykyaikaan sijoittuvia riskossarjoja kylläkin tykkään katsoa, ehkä medium vaikuttaa, sillä huono tv-sarjan jakso tuhlaa vähemmän aikaa kuin huonon kirjan lukeminen. Onneksi osaan nykyään lopettaa epäkiinnostavan kirjan. Harvoin kyllä kohdalle osuu, kun tutkin etukäteen kirjan tietoja niin tarkkaan, ettei huteja yleensä tartu käteen.
PoistaMinä rakastan dekkareita, mutta jään niihin niin helposti koukkuun, etten kovin herkästi uskalla kokeilla uutta sarjaa! Monissa dekkarisarjoissa on vielä niin tuhottoman monta osaa ja erityisesti nykypäivänä dekkareista kirjoitetaan sellaisia tiiliskiviä, ettei sitä kohta ole aikaa lukeakaan mitään muuta kuin jännäreitä! :-D Siksi aina uutta dekkaria lukiessa jännittää, että miten paljon tykkään. On tietysti hienoa, jos löydän uuden suosikin, mutta samalla vähän raskasta, että sitten ne on kuitenkin luettava kaikki muutkin osat! :-D Omia rakkaita dekkaristejani ovat mm. Agatha Christie, Maria Lang, Jo Nesbø, Gillian Flynn, Liza Marklund ja Eppu Nuotio. Perusdekkareiden lisäksi tykkään kovasti myös kauhusta. <3
VastaaPoistaSe on toki aina riski tarttua moniosaisen sarjan ekaan osaan, koska tuo tunne, että on luettava ne loputkin osat jos tykkää, on tuttu. ♥ Minä luin esimerkiksi viime vuonna putkeen monta osaa Flavia de Lucen tutkimuksia. Onneksi ne on nopealukuisia eikä kamalan paksuja, niin jäi aikaa lukea muutakin.
PoistaMinäkin olen huomannyt tykästyväni dekkareihin, jotka voivat leveillä myös mielenkiintoisella miljööllä tai jotenkin erikoisella päähenkilöllä. Flavia on tietysti ihana ja Eva Dallasista pidin myös (tosin lukemisesta on jo tosi paljon aikaa). Christiestä olen tykännyt ehkä enemmän kuin sinä listasi mukaan ja Baskervillen koira oli hamassa nuoruudessa suuri suosikkini. Pitäisi varmaan lukea uudelleen.
VastaaPoistaDan Brownilta vanhat ovat minusta parempia kuin uudet.
Minulla dekkarien lukeminen on vuosien myötä vähentynyt. Varsinkin monet suosikit eivät houkuttele väkivaltaisuutensa vuoksi.
Hauskasti olen huomannyt myös tykästyväni sellaisiin "hömppäpömppädekkareihin" tyyliin köyhä aatelisneito ryhtyy ratkomaan rikoksia ja ihastuu paikalliseen komisarioon joskus viime vuosisadalla. Täysin ajatuksetonta, mutta viihdyttävää hötöä, jotka sopivat välipaloiksi.
Niin ja klassikot ovat tietysti klassikoita - Dorothy L. Sayers, Ngaio Marsh, P.D.James, Ruth Rendell...
Minulla olisi uusin Flavia tuossa lukupinon päälimmäisenä. :) Kovat odotukset sukusalaisuuksien avautumisen suhteen, niin kuin tuota kuudetta osaa on mainostettu. Christietä täytyy kyllä lukea lisää. Goodreadsin lukulistalla ovat Idän pikajunan arvoitus, Kuolema Niilillä ja Kurpitsajuhla. Pitää ehkä tutustua johonkin noista lähiaikoina, kun kesäkuun 12.-18. on taas Dekkariviikko.
PoistaKiinnostavaa pohdintaa!
VastaaPoistaMinä luen nykyään dekkareita aika vähän, mutta etenkin kesäaikaan niihin tulee palattua. Teininä kahlasin kesäpäivinä läpi Christien ja Conan Doylen kirjoja opuksittain. Christieen tutustumista suosittelen siis oikein lämpimästi (vaikka kirjoja ei kovin montaa putkeen kyllä jaksa enää). Harmi, että Conan Doyle ei ole sinua ilmeisesti lämmittänyt.
Minä en ole vieläkään saanut luettua noita Flavia-teoksia. Olen aloittanut ensimmäisen osan äänikirjana ja kirjana, mutta en sitten tiedä mikä mätti kun en päässyt alkua pidemmälle. Ehkä tänä kesänä? Asetelman perusteella minun tulisi rrrakastaa kirjoja, mutta tiedä sitten.
Lukusuosituksena annan sinulle Eeva Tenhusen Mustat kalat, joka on hieman vanhempi kotimainen dekkari. Se tapahtuu Hämeenlinnassa ja tunnelma oli lumoava, sopii kesään erinomaisesti!
Tuo Conan Doyle oli ehkä huono ekaksi kokemukseksi, koska Sherlock ei ole siinä lähes ollenkaan mukana vaan Watson tekee enimmän työn ja Sherlock tulee keräämään kirsikan. Muutoinkin Sherlockin hahmo tuntui epäkiinnostavalta know-it-allilta. Nummien kuvaus oli kirjan parasta antia.
PoistaKannattaa antaa Flavialle vielä uusi yritys, ovat tosi koukuttavia. Luin viime vuonna vähälle aikaa useamman osan sarjaa.
Nyt oli pitkä lista kirjoja, joista en ole kuullutkaan ja jotka eivät ehkä tulekaan tutuksi, sillä dekkarit eivät ole intohimoni. Luen toki dekkarin silloin toisen tällöin, mutta useimmiten vain pitääkseni ruotsia tai englantia yllä. Kahta dekkaria en halua lukea putkeen, sillä jotenkin jännitys tai murhan ratkaisu ei riitä sisällöksi.
VastaaPoistaViimeksi olen lukenut Robert Galbraithin kolme kirjaa, ja ihan parasta on Sherlock-tv-sarja, jossa on Benedict Cumberbatch! Siinä se Baskervillen koira on oikeasti pelottava, huh.
Suurin osa näistä onkin aika vähän ollut blogeissa tai muutenkaan esillä, niin ei ole kovinkaan outoa, että ne eivät tuttuja ole. :)
PoistaPuhuttiin tänään kirjablogimiitissä, kuinka dekkaritkin ovat raaistuneet lähivuosina. Minä tykkään hyvin kirjoitetuista tarinoista, joissa on murhan/rikoksen selvittämisen lisäksi muutakin sisältöä ja etäännytettynä omasta ajastamme. Se on jo riittävän synkkä ja pelottava ilman dekkareitakin. Tämän takia tykkään lukea dystopiota, kun niissä on maailma vielä hurjemmin vinksallaan kuin omamme.
Sinä voisit tykätä noista Alan Bradleyn Flavia de Luce-kirjoista. Kaunista kieltä, 50-luvun brittiläinen maaseutu miljöö, sukusalaisuuksia... Tosi leppoisia kirjoja. Murhia toki yksi tai muutama/kirja, mutta ei mitään mäsäilyä tai splatteria. Päähenkilö on 12-vuotias tyttö, jota kiinnostaa kemia, etenkin myrkyt.
Sen verran olen tuota uutta Sherlock sarjaa nähnyt (Yle Areenasta?), että tuon Baskervillen koira-jakson olen katsonut. Paljoa en kyllä muista enää.
Oi, kaikki rikolliskirjallisuus sekä jännärit ovat todella lähellä sydäntäni, niitä tulee oikein ahmittua. Varsinkin erilaiset etsivätoimistojen sekä murhamysteerien ympärillä pyörivät aiheet ovat omia suosikkejani. Olisikohan pitänyt harkita uraa etsivänä.
VastaaPoista