"Minä olen nuoruus, minä olen ilo."
Peter Panin tarina on lapsuuteni ehdottomia suosikkeja. Isosiskoni luki sitä minulle ennen kuin osasin vielä lukea itse ja muistan edelleen ne hetket ennen nukkumaan menoa, kun sisko luki tarinaa (jälleen kerran) ja nukahtamaisillaan hänen katseensa hyppi riviltä toiselle ja huomautin, että "ei se tarina noin mene, lue oikein!". Osaan edelleen juonen etu- ja takaperin ulkoa ja myös Disneyn versio on hyvin tuttu. Suosikki filmatisointini on kuitenkin Robin Willimsin tähdittämä Hook - Kapteeni Koukku (1991), jossa Peter Pan on kasvanut aikuiseksi.
En ole kuitenkaan koskaan itse lukenut tätä J.M. Barrien luomaa klassikkosatua ja siitä onkin pitkään ollut tarjolla vain erilaisia mukaelmia ja lyhennelmiä, ennen kuin Art House julkaisi 2007 ensimmäisen kerran tarinan alkuperäisestä versiostaan. Niinpä minun oli pakko etsiä käsiini juuri tuo painos ja lukea se viimein omin silmin. Peterin fantasian värittämää maailmaa on kuvittanut moni taiteilija ja tämän version kuvituksesta vastaa Petri Hiltunen. Kuvitustyylistä tulee hieman mieleen Wendy ja Richard Pinin Elfquest-sarjakuva.
Teoksen alussa kerrotaan Peter Panin monenkirjavasta käännöshistoriasta ja siitä, kuinka tarina syntyi. Se muistuttaa J.R.R. Tolkienin Hobitin ja C.S. Lewisin Narnian syntyhistorioita. Kun Barrien avioliitto päättyi eroon, hän otti kuolleen ystävänsä viisi lasta kasvateikseen. Hän kertoi lapsille satua Peteristä, joka ilmestyi näytelmänä 1904 ja kirjana 1911. Näytelmällisyyttä on jäänyt tarinaan niin yleisemmin tunnelmanluonnin tasolla kuin niissä muutamissa kohdissa kun lukijaa puhutellaan yleisönä. Olen kuullut myös, että Peterin hahmo olisi syntynyt Barrien pikkuveljen kuoltua. Tällaisen kokemuksen jälkeen onkin loogista, että hän loi hahmon, joka ei koskaan vanhene.
Mehän olemmekin pelkkiä sivustakatsojia. Kukaan ei kaipaa meitä. Jäädään siis tänne yleisöksi ja puhutaan ilkeitä siinä toivossa, että ainakin joku pahoittaa mielensä. (s. 218)
Tarina lienee kaikille tuttu jossain muodossaan. Sen keskiössä ovat Darlingin perheen lapset, Wendy, John ja Michael. Vaikka perheen isä on pankkialalla, ovat he hyvin köyhiä. Ihminen välissä -blogissa on syystäkin verrattu lasten seikkailuja P.L. Traversin Maija Poppaseen. Lastenhoitajaksi niiskuttavan Maijan sijaan tulee Nana-koira ja sen kanssa koulumatkatkin sujuvat hyvin, kunnes Peter lennähtää Kaukamaasta Raikulin kanssa, joka oli "pikkuriikkisen rehevä keijuksi". (s. 39)
Poikakeijut ovat punertavia ja tyttökeijut valkoisia, ja sitten on vielä pikkuruisia sinisiä keijuja, jotka eivät tiedä vielä, kumpia ovat. (s. 232)
Sari Karhulahden käännöksen Kaukamaa ja Raikuli tuntuivat todella oudoilta vakiintuneiden Mikä-Mikä-Maan ja Helinän sijaan. Teoksen hahmojen nimet ovat vuosien saatossa saaneetkin monia erilaisia versiota. Ensimmäisessä suomennoksessa Peter on Pekka Poikanen, Helinä Helikello, Kapteeni Koukku puolestaan tunnettiin nimellä Janne Koukkunen ja lapset ovat olleet milloin Vendi, Jukka ja Mikael, milloin Leena, Jukka ja Mikko.
Peter on siis poika, joka ei koskaan kasva aikuiseksi. Hän asuu Kaukamaassa, josta jokainen lapsi näkee unta. Eräänä iltana Darlingin lasten mentyä nukkumaan hän sattuu astumaan heidän ikkunastaan sisälle, tupsauttaa lasten päälle keijupölyä ja opettaa heidät lentämään mukanaan unien satusaarelle. Saarella asuu myös joukko "punanahkoja" sekä merirosvoja kapteeninaan kauhistuttava Koukku. Koukku on saanut lisänimensä toisen kätensä tilalla olevasta koukusta. Kaukamaasta tulee ainakin nimenä mieleen Astrid Lindgrenin Mio, poikani Mion Kaukaisuuden maa ja Koukusta ritari Kaamo.
Peterillä on seuranaan kadonneiden poikien joukko, Töräys, Nokka, Hujoppi, Kutri ja Kaksoset. Wendystä tulee poikien äiti, joka korjaa heidän vaatteensa, tekee ruokaa ja kertoo iltasatuja. Tyttöjä ei saarella ole "intiaaniprinsessa" Tiikerinliljan ja Wendyn lisäksi. Tämä johtuu siitä, että pojat putoavat helpommin vaunuistaan ja lastenhoitaja ei nosta heitä ajoissa takaisin, jolloin he joutuvat hukkaan ja tytöt puolestaan ovat varovaisempia, eivätkä putoa vaunuista.
Olen kuullut tulkintoja, joiden mukaan Peter olisi kuoleman enkeli, joka noutaa sairaat ja kuolevat lapset taivaaseen eli Mikä-Mikä-Maahan. Teoriaa on perusteltu sillä, etteivät lapset vanhene Peterin luona. Kirjassa kuitenkin todetaan selvästi, että poikien lukumäärä vaihtelee, koska heitä kuolee taisteluissa "punanahkoja" ja merirosvoja vastaan ja Peter myös karkottaa liian vanhaksi kasvaneet pojat.
Wendyllä on ollut unensa Kaukamaassa emon hylkäämä sudenpentu lemmikkinään ja kun Wendy saapuu saarelle, etsii se tytön heti ja pysyy hänen perässään kuin varjo. Tätä yksityiskohtaa en toisista versioista muista. Onkin harmi, jos tällainen hieno tarinan murunen on jätetty muista kokonaan pois. Sudenpentu kylläkin unohdetaan tarinassa aika nopeasti, sillä lopussa, kun merirosvot saavat lapset kiinni, olisin itse kirjoittanut suden puolustamaan Wendyä.
Eniten teoksessa häiritsi aikalaisasenne niin kutsuttua pikkaraisheimoa kohtaan. Tekstissä vilahtelee ilmaisuja kuten "jalo villi" ja heidän vastakkainasettelunsa "sivistyneiden ihmisten" kanssa. Myös yksi kohta Raikulin kanssa aiheutti kulmien kohottelua, sillä sen sanotaan olevan tarkka maineestaan ja pitävän kotinsa verhot aina kiinni, kun se pukeutui tai riisuutui. Myös maininta katukeijuista hämmensi. Lapsilukija tai kuuntelija tuskin niinkään näihin kiinnittää huomiota.
Myös naisen asema on ajankuvan mukainen. Wendy voi olla vain äiti, eikä hän osallistu mukaan taisteluun, vaikka Tiikerinlilja onkin heimonsa paras soturi. Barrie kirjoittaa loppupuolella, että hänen oli tarkoitus puhua Darlingin perheen äidistä kauniisti, mutta hänestä tämä on "väheksyttävä olento" ja "liian lauhkea".
Muutoin matkani Mikä-Mikä-Maahan oli nostalginen. Tätä versiota suosittelen kuitenkin enemmän aikuislukijalle. Modernimmat tulkinnat ehkä vievät Peterin tarinan kaummaksi yli satavuotisesta alkuperästään, mutta ovat nykylapselle varmaankin mieleisempiä. Haluaisinpa nähdä vielä joskus version, jossa Wendyllä ja tytöillä ylipäätään on tärkeämpiä rooleja ja susikin nousisi tärkeämmäksi hahmoksi. Nyt sillä ei ollut edes nimeä.
Arvosana:
Takakannesta:
Alkuperäinen Peter Pan! Uusi lyhentämätön suomennos J.M. Barrien vuonna 1911 ilmestyneestä satuklassikosta.
Peter Pan – poika, joka ei tahdo kasvaa aikuiseksi – vie Darlingin lapset ilmojen halki ihmeelliselle saarelle, missä mikä tahansa on mahdollista. Vastassa on petoja, punanahkoja ja pelottavan Kapteeni Koukun verenhimoinen merirosvolauma, ja huima seikkailu alkaa...
Ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomennettu klassikko poikkeaa elokuvien ja aiempien kirjojen typistetystä Peter Pan -tarinasta. Muun muassa Kapteeni Koukku ja merirosvot nousevat tässä kirjassa värikkäästi esille. Monitasoinen, mielikuvituksellinen tarina sekä lapsille että aikuisille.
Suomentanut: Sari Karhulahti, 245 sivua, Art House 2007, 5. laitos (1. laitos 1922 nimellä Pekka Poikanen, Tyyni Haapanen-Tallgrenin suomentama mukaelma WSOY, toisesta laitoksesta 1954 eteenpäin Peter Pan)
Kuvittanut: Petri Hiltunen
Alkuperäinen nimi: Peter Pan (1911)
Myös täällä on lennetty on Kaukamaahan Peterin kanssa: Kirjavinkit, Oksan hyllyltä, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Lukupino
Ja näissä blogeissa on luettu jokin muu versio: Kirjojen keskellä, Ihminen välissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti