Dekkariviikko | Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (Flavia de Luce #6)

"Yhdessä hetkessä olin sama Flavia de Luce joka olin aina ollut, ja seuraavassa hetkessä
- klik - olin sama Flavia de Luce kuin aina, mutta silti erilainen.

En olisi osannut selittää eroa, vain se oli varmaa että jokin muutos oli tapahtunut."

  

  

Arvostelukappale
  

Lukuhaasteissa: Dekkariviikko 12.-18.6., Helmet 2017 24. Kirjassa selvitetään rikos

   

Dekkariviikko käynnistyy tänään maananaina 12.6. tempauksella, jossa klo 22 asti ilmestyy tunnin välein dekkariaiheisia postauksia mukaan ilmoittautuneissa blogeissa.

  

Mukana ovat seuraavat blogit:

• Tuntematon lukija - klo 10
• Hurja Hassu Lukija - klo 11
• Kirjan pauloissa - klo 12
• Kirjojen elämänmullistava taika - klo 13
• Tuijata - Kulttuuripohdintoja - klo 14
• Orfeuksen kääntöpiiri - klo 15
• Oksan hyllyltä - klo 16
• Yksi pieni lukupäiväkirja - klo 17
• Kirja vieköön! - klo 18
• Tuulevin lukublogi - klo 19
• Kirsin kirjanurkka - klo 20
• Kirja hyllyssä - klo 21
• Sivutiellä - klo 22

     

Minä aloitan dekkariviikkoni Alan Bradleyn uusimmalla Flavia de Luce suomennoksella, Kuolleet linnut eivät laula ja saattaa olla, että tällä viikolla Flavia esiintyy muissakin blogeissa. Sanon jo heti alussa, että tästä taisi tulla suosikkini koko sarjasta. 

  

Monet pitkään varjellut salaisuudet paljastuvat viimein ja niiden mukana kelautuu auki de Lucejen sukuhistoria pidemmältäkin ajalta. Kaikki alkaa huhtikuisena aamuna, jolloin Bishop's Laceyyn saapuu juna, jonka mukana on kauan kadoksissa ollut äiti. Höyryjunamaisesti tahtia kiihdyttävä kirja koukuttaa lukijansa mukaan Flavian elämän murroskohdassa.

  

Tämä oli yksi niistä ajatuksista, jotka olivat viime aikoina alkaneet vaivata minua: ne olivat uudenkarheita eikä niihin voinut kunnolla luottaa. Vähän kuin olisi välillä ajatellut jonkun toisen aivoilla. Se liittyi jotenkin siihen, että täyttäisin kohta kaksitoista vuotta enkä ollut aivan varma hyväksyinkö sitä täysin (s. 41-42)

    

Joillekin lukijoille Flavian kasvaminen ja sen myötä tuleva muutos on varmaankin vaikeaa, mutta minä en voisi odottaa innokkaampana Flavian tulevia seikkailuja. Seuraava suomennos, Nokisen tomumajan arvoitus ilmestyy lokakuussa ja sen verran uskallan paljastaa, että miljöö tulee sen myötä muuttumaan radikaalisti. Toivottavasti - luultavasti - tämä ei kuitenkaan tarkoita lopullisia hyvästejä maalaiskylälle ja Buckshaw'n kartanolle. 

  

Flavian tammikuussa 18 vuotta täyttänyt isosisko, Ophelia (Feely) on menossa pian naimisiin Dieterin kanssa ja Daphne (Daffy) täyttää 14 vuotta samana päivänä kuin Flavia kaksitoista (paljastus: minulla ja 18-vuotta vanhemmalla siskollani on myöskin sama syntymäpäivä). Näin ollen de Lucejen perhe on muidenkin suurten muutosten kourissa.  

  

Yhtäkkiä tajusin, että minun oli päästävä pois tästä synkkyyden valtaamasta talosta, päästävä jonnekin missä saatoin ajatella tuoreita ajatuksia - omia ajatuksiani, eikä muiden puhkikuluneita mietteitä. (s. 200)

  

Bradleyllä on sana hallussaan. Nautin suuresti hänen kuvailuistaan ja Flavian partaveitsen terävistä huomiosta. Flavian tutkimuksista on ilo lukea, vaikka tiedänkin, etteivät kaikki pidä tytön tavasta pimittää todistusaineistoa poliisilta. Tai kuten hän itse asian muotoisee: "Jollain kummallisella tavalla sain tyydytystä ja nautintoa siitä, että hallussani oli tietoa jota muilla ei ollut." (s. 182)

  

Toisin kuin aiemmat osat, Kuolleet linnut eivät laula ei toimi itsenäisesti vaan se on parasta lukea Loppusoinnut kaiku kalmistossa jälkeen, sillä tuo edellinen osa jäi merkittävään cliffhangeriin, josta tämä teos jatkuu käytännössä suoraan. Suosittelen Flaviaa aina kaikille lukijoille, niin Agatha Christien faneille kuin dekkareista vähemmän kiinnostuneillekin. Näissä on paljon tasoja monenlaiseen lukumakuun.

  

Niin kuin aina ruumiiden kanssa, minut valtasi hetkeksi irrationaalinen pelko siitä, että vainaja pomppaa yhtäkkiä pystyyn, huutaa "Pöö!" ja tarttuu käteeni kuolettavan kylmällä otteella. (s. 169)  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Aurinkoisena huhtikuun aamuna vuonna 1951 yksitoistavuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce on perheensä kanssa rautatieasemalla odottamassa vuosia sitten kadonneen äitinsä Harrietin paluuta. 

  

Mutta juuri kun juna on saapumassa piskuiseen Bishop’s Laceyn kylään, Flavian luo tulee pitkä muukalainen, joka kuiskaa kryptisen viestin hänen korvaansa. Vain hetkeä myöhemmin mies heittää henkensä, kun joku asemalle kerääntyneestä väkijoukosta työntää hänet junan alle. 

Kotona Buckshaw’ssa, de Lucen suvun kovaa vauhtia rapistuvassa kartanossa, Flavia saa taas laittaa kaikki etsivänkykynsä testiin. Ullakolta löytyvä vanha filminauha lennättää hänet kohti uusia johtolankoja, joita seuraamalla Flavia saa lopulta selville de Lucen klaanin tarkimmin varjellut salaisuudet. Kuka olisi arvannut, että niihin kytkeytyy itse Winston Churchill!

  

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 333 sivua, Bazar 2017

    

Alkuperäinen nimi: The Dead in Their Vaulted Arches (2014)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä: Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Sinihanhi

     

Sarjassa ilmestyneet:

• Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
• Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
• Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
• Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
• Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013) 
• Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
• Nokisen tomumajan arvoitus (ilmestyy syksyllä 2017) / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
• Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
• The Grave's a Fine and Private Place (ilmestyy syyskuussa 2017)