"Vitut muista. Tässä minä olen. Tällainen minä olen."
Lukuhaasteissa: Naistenviikon lukuhaaste | 19.7. nimipäivät: Sari, Saara, Sara, Sarita, Salla ja Salli, YA-lukuhaaste: Julkaistu vuonna 2018, Kirjankansibingo kesälle 2018: Kukkia
Tämä postaus ilmestyy osana Tammen järjestämää blogirinkiä.
Mikä on blogirinki? Kustantaja on ottanut yhteyttä muutamiin kirjabloggaajiin, jotka saavat kirjan ennakkoon PDF-tiedostona. Kirjan luettuaan bloggaajat kirjoittavat siitä omalla tyylillään postauksen lähellä sen ilmestymisaikaa. Näin lisätään kiinnostusta kirjaa kohtaan. Viime vuonna blogiringissä julkaistiin postauksia Elina Rouhiaisen Muistojenlukijasta ja aiemmin tänä vuonna Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan romaanista Beta. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua 16.7. ilmestyneen Salla Simukan kääntö-novellikokoelman Sammuta valot! / Sytytä valot! blogirinkiin, olin heti mukana. Ringissä on lisäksi mukana ainakin Luetaanko tämä? -blogin Kia.
Oli kiinnostavaa lukea ensimmäistä kertaa kirja PDF-tiedostona puhelimen ruudulta. Novellikokoelmana se onnistui hyvin, mutta täysimittainen romaani olisi saattanut olla haastavampi. Simukalta olen aikaisemmin lukenut dystopiaromaani parin Jäljellä ja Toisaalla, sekä ihastuttavan, klassikkosatujen jälanjäljissä kulkevan Sisarlan. Kokoelman Sammuta valot! (77 sivua) -puolella on julkaistu kauheita tarinoita ja Sytytä valot! (66 sivua) -puolella kauniita, kummallakin puolella on kymmenen novellia.
Luin Sytytä valot!-puolen ensin ja pidin sen novelleista enemmän. Etenkin Ariel, Sama kude meissä ja Koru olivat mieleisiäni. Sammuta valot!-puolen tarinat olivat todellakin kauheita, ainakin sen suhteen, mitä hahmot joutuivat kokemaan. Mukaan mahtuu niin kauhua, inhoa kuin sääliäkin herättäviä lyhyitä kohtaloita. Teoksen aloittava Sammuta valot! -novelli ja Huvipuisto olivat sen puolen ainoat tekstit, josta pidin. Novellikokoelmille tyypilliseen tapaan kaikki tekstit eivät sovi kaikille lukijoille, mutta harvoin yhdeltä kirjailijalta saa luettavakseen näin erilaisia tekstejä.
Luin Sytytä valot!-puolen ensin ja pidin sen novelleista enemmän. Etenkin Ariel, Sama kude meissä ja Koru olivat mieleisiäni. Sammuta valot!-puolen tarinat olivat todellakin kauheita, ainakin sen suhteen, mitä hahmot joutuivat kokemaan. Mukaan mahtuu niin kauhua, inhoa kuin sääliäkin herättäviä lyhyitä kohtaloita. Teoksen aloittava Sammuta valot! -novelli ja Huvipuisto olivat sen puolen ainoat tekstit, josta pidin. Novellikokoelmille tyypilliseen tapaan kaikki tekstit eivät sovi kaikille lukijoille, mutta harvoin yhdeltä kirjailijalta saa luettavakseen näin erilaisia tekstejä.
Muutama teksteistä muodostaa novelliparin, mutta suurin osa käsittelee samaa teemaa kahdella hyvinkin paljon toisistaan eroavalla tavalla. Tekstien genret liukuvat satujen uudelleen kerronnasta realistiseen nuoren elämän kuvaukseen ja aina spefin leikkikentille. Monessa novellissa päähenkilö on sateenkaareva, mikä oli minusta erittäin hienoa, etenkin kun se ei noussut novelleissa keskeiseksi, vaan niissä oli aina jokin muu koukku. Näin sateenkaarevuus tuntui luontevalta, ei itse tarkoitukselta. Hauskasti yhdessä tarinassa mainittiin Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasen käsi, jonka luin vähän aikaa sitten.
En käy läpi jokaista novellia, vaan keskityn niihin, jotka puhuttelivat eniten. Aloitan kokoelman viimeisestä novellista Koru. Korun maailma on dystooppinen ja se muistuttaa hieman Cecelia Ahernin Viallista ja toi mieleen Veronica Rothin Outolintu-sarjasta tutut Osattomat sekä tv-sarja Black Mirrorin teknologiset kauhukuvat. Päähenkilö on 17-vuotias poika, joka herättyään huomaa saaneena Korun, kaulassa roikkuvan merkin, joka tekee hänestä muiden kuin kaltaistensa silmissä Näkymättömän. Poika ei tiedä syytä, miksi hänestä tehtiin Näkymätön, mutta joutuu huomaamaan, kuinka täydellisesti yhteiskunta sulkee hänet ulkopuolelle ja pohtimaan omaa asennettaan tätä hyljeksittyjen ihmisten joukkoa kohtaan. Tämän novellin maailmassa olisin voinut olla pitempäänkin selvittämässä syitä, jotka johtivat maailman tähän pisteeseen, että osa kansalaisista täytyy eritellä alimpaan kastiin.
Nyt vasta käsitin sen, että Näkymättömät olivat todella olemattomia. Me emme saaneet koulutusta. Meillä ei ollut rahaa. Emme päässet kirjastoihin emmekä sairaaloihin. Emme voineet mennä naimisiin tai hankkia lapsia. Emme matkustaa. Emme kirjoittaa kirjoja tai mielipidekirjoituksia tai pitää blogia. Koru esti kaiken. Se oli merkki, joka sulki kaikki ovet ja mahdollisuudet. (s. 71-72)
Samoin Sammuta valot! on dystopiaa. Sen maailmassa on ollut jokin tapahtuma, kenties kolmas maailmansota, jonka seurauksesta maan päällä on liian vaarallista elää myrkyllisen ilman takia. Niinpä ihmiset ovat sulkeutuneet kerrostaloihin ja näkevät muita ihmisiä vain kellarin kautta yhdistävien tunneleiden avulla. Kellariin ja sitä kautta kahteen lähimpään kerrostaloon pääsee vasta 15 vuotiaana ja pidemmälle 18-vuotiaana. Tarina tuo mieleen Dmitri Gluhovskin Metro 2033, Hugh Howeyn Siilon ja M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö -romaanit. Simukka on onnistunut tuomaan lyhyeen tarinaansa mielenkiintoisen loppukäänteen, joka ei pureskele valmiiksi, mitä viimeisen rivin jälkeen tapahtuu.
Kun laskeuma tuli kaksikymmentä vuotta sitten, kukaan ei osannut ennakoida sitä tai varautua siihen. Kaikki olivat tottuneet kulkemaan paikasta toiseen maan pinnalla. Pitkään kuviteltiin, että kunhan varoaikaa olisi kulunut tarpeeksi kauan, ulos voisi taas mennä aivan normaalisti. Kun viikot muuttuivat kuukausiksi ja ilma muuttui yhä myrkyllisemmäksi, myös tavalliset ihmiset alkoivat ymmärtää sen, minkä tutkijat olivat tienneet jo pidempään: ulos ei voisi mennä enää koskaan. (s. 8)
Sytytä valot!-puolen Ariel kertoo pojasta, joka haluaa esiintyä koulun kykypäivänä pukeutuneena Dieneyn pieni merenneito-dragiin. Sama kude meissä puolestaan esittelee hahmon, joka kuluneen viikon ajan on viettänyt aikaa ihastuksensa kanssa - unissaan. Molemmat heistä esitetään tavalla, mikä kertoo etteivät he halua tulla määritellyksi binäärisen sukupuolijaon kautta, vaan valita oman tapansa olla ihmisiä. Mutta mitä tapahtuukaan, kun käy ilmi, että he todella keskustelivat jaetussa unessa?
Kaikki alkoi, kun näin ensimmäisen kerran RuPaul's Drag Racea. Tai ei, totta kai kaikki alkoi jo paljon aiemmin. Kaikki alkoi aidin satiiniyöpaidasta, jonka puin päälleni nelivuotiaana. Tai isosiskon korkokengistä, joita kokeilin salaa seitsemänvuotiaana. Tai omilla viikkorahoillani ostamastani rihkamatiarasta, jota en ikinä koskaan missään käyttänyt julkisesti ja jonka piilotin kauimmaiseksi vaatelaatikkoon.
Mistä kukaan muka tietää, mistä kaikki alkoi. Ei ole yhtä merkittävää hetkeä. Minä olen ollut aina sellainen, että minua kiehtoo tylli ja pitsi ja hörhelöt ja kimallus ja glitter ja kaikki se, joka on sallittua vain tytöille ja naisille.
Ja drag queeneille. Sen opin katsomalla RuPaul's Drag Racea. (s. 22)
Huvipuisto on yksi ennakkoon eniten odottamia tarinoita, sillä mitä kaikkea huvipusto miljöönä tarjoaakaan tarinalle. Enkä joutunut pettymään. Päin vastoin, pääsin jopa yllättymään juonenkäänteistä. Lähimmäksi vertauskohdaksi tulee mieleen R.L. Stinen Goosebumps ja The Nightmare Room -kirjojen tarinat, joissa arkipäiväinen muuttuu yliluonnolliseksi.
Suurimmat pettymykset koin luettuani Välähdyksiä, Osuman ja Kengät. Kumpikaan versio Välähdyksistä ei säväyttänyt, vaan koin molemmat hyvin melankolisina, ja että päähenkilöä kohdellaan väärin kummassakin tarinassa. Toisessa kerrotaan onnettomasta parisuhteesta, joka on päättymässä ja toisessa väärin perustein syytetystä nuoresta. Sammuta valot!-puolella olikin paljon vastaavia kohtaloita, joissa päähenkilö joutuu kokemaan alistamista tai väkivaltaa. Symppasin suuresti hahmoja, jotka olivat näissä tarinoissa uhreina. Tekstit ovatkin hyviä keskustelun herättäjiä.
Tämä novellikokoelma olisi oivallinen teos yläasteen ja lukion äidinkielenkursseilla. Kokoelma sisältää 20 tekstiä ja ne voisi käydä läpi ryhmän kanssa niin, että jokainen lukee yhden ja vuoropuhelevat tekstit lukevat voisivat yhdessä käydä läpi yhtäläisyyksiä ja eroja lukemistaan teksteistä. Ja on tämä ihan mainio kokoelma nuorille, nuorille aikuisille ja ihan aikuisillekin. Ainakin itse löysin helmiä näistä teksteistä.
Arvosana:
Takakannesta:
Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.
Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen?
Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.
Hienoa, että nuorille kirjoitetaan myös kertomuksia/novelleja. Kuulostaa monipuoliselta ja menevältä, joten toivon äikänopettajien tarttuvan näihin Lukutäkyihin ja kalastelavan luokassa lukijoita! Manio naistenviikkolukupari, Niina!
VastaaPoistaUskon, että jatkossa varmaan kirjoitetaan entistä enemmän lyhyttä kirjallisuutta nuorille, mutten mitenkään toivo, että sen myötä pidemmät romaanit katoavat. Hyvä juttu kuitenkin sellaisille nuorille, joille lukeminen on työläämpää, että on vaihtoehtoina muutaman sivun mittaisia tarinoita, jotka tarjoavat samaistumispintaa ja pureskeltavaa.
PoistaBloggauksesi herätti kiinnostukseni tätä kirjaa kohtaan. Fanitan Simuken tekstiä, mutta jotenkin nuorille suunnattu novellikokoelma ei ole innostanut - mikä on tarkemmin ajateltuna typerää, sillä olenhan hankkinut äidinkielen opettajan pätevyyden. Pitääpä laittaa lukulistalle!
VastaaPoistaHuomasin kommenttisi vasta nyt, koska se oli lajiteltu jostain syystä roskaposteihin. Simukalla riittää mielikuvitusta ja tässä kokoelmassa on monenlaisia tekstilajeja ja genrejä.
Poista