lauantai 8. helmikuuta 2014

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

"Maailma ei ole enää meidän"
 

   
Hauskaa lukea joskus venäjästäkin käännettyä kirjallisuutta, johon ei paljoa klassikoitten lisäksi tule törmättyä. Vuonna 1979 syntynyt Dmitri Gluhovski aloitti Metro 2033:n ollessaan vasta 18-vuotias. Hän julkaisi teoksensa ensin nettisivuillaan vuonna 2002. Venäjänkielinen ensipainos ilmestyi 2005, Amerikassa ja Suomessa teos julkaistiin 2010.
 
Metro 2033 jatkaa klaustrofobisten dystopioiden sarjaa blogissani.Tämäkin teos tuo mieleeni pc-pelin Fallout 3 ja tästä on jopa olemassa pc-peli itsestäänkin. Tai oikeastaan kaksi. Metro 2033-peli ilmestyi 2010 ja Metro: Last Light 2013. (Mies ilmoitti, että meillä on molemmat! Ensimäinen pc-pelinä ja uudempi PS3:lle.) Teoksesta on suunnitteilla elokuvakin.
 
Elämässä yleensä ja metrossa erittyisesti kaikki oli epävarmaa ja suhteellista. (s. 559)
 
Nautin tekstistä jo ensisivuilla. Lupaus pitkästä kirjasta, tuhoutuneesta sivilisaatiosta ja morsoista (ystäväni käyttämä sana hirviöistä) saivat myös kiinnostuksen lisääntymään. Lähipiirissäni teosta on luettu ja kehuttu paljon. Etenkin kirjastonhoitajat jäivät mieleeni (vrt. Monsterit yliopiston kirjastonhoitaja). Morsoja oli kuitenkin loppupeleissä hieman liian vähän ja ne eivät pelottaneet riittävästi. Paljon pelottavampia olivat esimerkiksi fasistit. Pahuus ihmisessä onkin minusta aina tuntemattoman pelkoa pahempi. Tämän vihollisen kaikki tuntevat.
 
- Minun nimeni on Artjom, enkä tiedä kuka olin edellisessä elämässäni. Ehkä minullakin on aikaisemmin ollut hienommalta kalskahtava nimi, sanoi Artjom. (s. 140)
   
Teoksessa seurataan protagonisti Artjomia. Hän on vähän yli kahdenkymmenen ja syntynyt ennen sotaa, joka pakotti ihmiset maan alle, Moskovan metrotunneleihin. Asemat muodostavat yksittäisiä kaupunkeja tai laajempia liittoutumia, joista osa keskittyy maatalouteen, toiset kaupankäyntiin - toiset taas ovat sissisodassa keskenään. Kaikki tunnelit eivöt ole turvallisia, vaan vaara voi vaania kaikkialla. Alle kolmessakymmenessä vuodessa maailma metrotunneleiden ulkopuolella on muuttunut asuinkelvottomaksi, mutanttien leikkikentäksi. Ulos ei ole asiaa, ellei satu olemaan sankari, stalker, eräänlainen arkeologia muistuttavan ammattiryhmän jäsen, joka erikoisvarusteissaan noutaa hyödykkeitä maan pinnalta. (Stalker muuten viittaa Strugatskin veljesten klassikkoteokseen Huviretki tienpientarelle (1971), josta Andrei Tarkovski teki elokuvaversiosta Stalker vuonna 1979.) En tiedä, kuinka uskottavaa on säteilyn aiheuttamien mutanttien syntyminen tuossa ajassa - eihän Tšernobylin onnettomuuskaan aiheuttanut vastaavia olentoja, lähinnä "vain" syöpää ja hedelmättömyyttä.
  
Ketä hänen pitäisi uskoa? Ja mihin? /--/ Kaikki uskonnot toimivat vain kävelykeppeinä, joihin ihminen saattoi tukeutua ja jotka auttoivat pysymään pystyssä, ja joiden avulla saattoi nousta jaloilleen, jos kuitenkin oli horjahtanut ja kaatunut. (s. 559-560)
  
Uskottavuuden taso vaihtelee pitkin kerrontaa uskottavasta uskomattomaan. Etenkin ennalta arvattavuus Artjomin suhteen oli välillä ärsyttävää: hänelle ei koskaan käynyt liian huonosti, vaan hän pelastuu tilanteesta kuin tilanteesta, niin kuin todellisen sankaripäähenkilön kuuluukin. Gluhovski esittää teoksessaan paljon mielenkiintoisia näkemylsiä uskonnoista ja pelottavista ideologioista. Erään agitaattorin mukaan ihmiskunnan taantumuksen syynä oli liiallinen usko teknologiaan, joka minusta kuvaa kyllä hyvin tilannetta. Teoksessa puhutaan myös ihmisen yleismaailmallisesta yksinäisyyden tunteesta ja uskonkriisisistä - mitä jos maailma on tyhjä ja pimeä kuin metrotunneli, eikä sen ulkopuolella ole mitään suurempaa voimaa tai valmista polkua, jota pitkin kulkea.
  
Hän seisoi keskellä tuota sivistyksen valtavaa hautausmaata, ja tunsi itsensä arkeologiksi, joka on löytänyt muinaisen kaupungin jäänteet. (s. 404)
   
Kaiken lisäksi metron asukkailla on hyvin vääristynyt kuva historiasta. Teoksen vahvinta ainesta ovat pohdinnat siitä, kuinka sukupuuton partaalla olevat ihmiskunnan rippeet rakentavat uutta maailmaa ja yrittävät selvityä uusilla ehdoilla. Kukaan ei tiedä kuinka paljon ihmisiä metrossa elää, arviot liikkuvat muutamasta tuhannesta kymmeniin tuhansiin. Metron pääkaupunki on Polis, ainoa täysin valaistu asemakompleksi, jossa vielä arvostetaan kirjoja. Teoksessa kuvataan värikkäästi eri yhteisöjen kastijärjestelmiä ja esitellään uhkaava fasistiryhmittymä, sekä kerrotaan Leninin sopimuksesta demonien kanssa. Tekstissä vilahtaa myös H.G. Wellsin teoksesta Aikakone tuttu käsite, morlokit, joihin metron asukkaita verrataan.
 
Hänen edessään oli tuolloin auennut tuntematon maailma, josta hän ei tiennyt yhtikäs mitään, ja siksi hän oli voinut tehdä reittivalintansa matkan pituuden mukaan eikä sen perusteella, millaiseksi se muutti kulkijansa, (s. 558)
 
Onneksi metron kartta on kuvattu kirjan etukannen lieppeeseen, sillä tarinan seuraaminen muutoin on varsin vaivalloista. Viimeisten kolmen sivun juonikäänne on todella loistava, sillä en odottanut sitä ollenkaan. Hienosti päätetty teos! Gluhovski kuvaa hienosti ihmisyyden monimuotoisuutta, niitä rumiakin puolia ja esittelee samalla venäläisen näkökulman lähimenneisyyden taoahtumiin. Suosittelen teosta dystopian ja kauhun ystäville, joita ahtaat metrotunnelit, pimeä ja epävarmuus eivät ahdista. Liikaa.
 
Tämä on lajien kamppailu, Hunter, lajien kamppailu. Eivätkä nuo musta ole mitään epäsikiöitä tai eläviä kuolleita. Se on evoluution seuraava aste - Homo novus, joka on meitä paremmin sopeutunut nykyiseen ympäristöön. (s. 51)
  
Sarjassa on ilmestynyt myös Metro 2034 (jota tuskin luen, sillä olen kuullut sen olevan edeltäjäänsä paljon heikompi) ja puhetta seuraavasta teoksesta, Metro 2035, on ollut vuonna 2013. Idea teokseen Metro 2035 syntyi, kun Gluhovski käsikirjoitti toista Metro 2033 perustuvaa pc-peliä, Metro: Last Light. Tarinan juoni oli liian laaja ja se paisui kokonaan uudeksi kertomukseksi. Ks. lisää esim. täältä.
 
Arvosana:
   
Takakannesta:
Vuosi 2033. Ydinsodan jälkeisessä maailmassa ihmiskunnan rippeet elävät Moskovan synkeissä metrotunneleissa. He taistelevat olemassaolostaan pimeydessä kehittyviä uhkia vastaan, ja kilpailevat metroasemat käyvät kamppailua linjojen hallinnasta.
  
Maanpäällinen sivilisaatio on menneisyyttä, muistoissa elävä myyttien ja legendojen rakennusaine. Radioaktiivinen säteily on kiihdyttänyt evoluutiota ja synnyttänyt uusia organismeja. Uuden maailman ravintoketjussa ihminen ei ole enää luomakunnan kruunu, vaan selviytymisvaistoonsa tukeutuva tunnelirotta.
  
Hajaannuksessa elävää pakolaisten maanalaista valtakuntaa uhkaa tuho. Nuori Artjom ymmärtää kauhukseen, että ihmiskunnan kohtalo on tullut hänen kannettavakseen.
  
Asiasanat: dystopia, klaustrofobia, ekokatastrofi, mutantit
  
Samantyylisiä kirjoja: Hugh Howey; Siilo, Max Brooks: Sukupolvi Z, Siri Kolu: Pelko ihmisessä
 
Suomentanut: Anna Suhonen, 591 sivua, Like 2010
    
Alkuperäinen nimi: Metro 2033 (2005)
   

8 kommenttia:

  1. Kiinnostavaa! Minä lainasin tämän männäviikolla kirjastosta kun opus tuntui pomppivan silmille ties mistä. Odotan mielenkiinnolla, tekstisi ainakin innosti tämän lukemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikeastaan ollut tähän törmännyt blogimaailmassa ja kiinnostuin vasta, kun kirjallisuudenopiskelijoiden tuttavapiirini suositteli. Lämmittävää kuulla, että bloggaukseni innosti. ♥

      Poista
    2. Itse muistan vain nähneeni tästä silloin julkaisun tienoilla mainoksia, mutta nyt tämä hyppi silmille kirjaston hyllyssä ja oppilaan kourassa, joten pakkohan tätä on kokeilla. :)

      Poista
  2. Vaikuttaa periaatteessa ihan kiinnostavalta kirjalta. Täytyypä ottaa harkintaan, jos joskus tulevaisuudessa lukisi. Minulta Siilokin vielä lukematta, vaikka se jo hyllyssä odottelee. Vaikka olen hiljaksiin kiinnostunut dystopiasta, on genre minulle vielä melko vieras kirjallisuudessa ja hieman vieroksun sitä siitä huolimatta, että tähän mennessä "dystooppiset" lukukokemuksesni ovat olleet lähes pelkästään positiivisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain blogissa todettiin, että Gluhovskin edittelemä maailma ei ole kokonaan uniikki - voisin tästä vetää johtopäätöksen, että Metroa voisi siis suositella ihmisille, joilla ei ole vielä laajaa dystopiatietämystä. Dystopioitakin on niin monenlaisia ja kaikki eivät minullekaan myy itseään. Voisin kuitenkin varovaisesti epäillä, että saattaisit pitää tästä kirjasta, etenkin sen makaaberesita osa-alueista.

      Poista
  3. Nyt vasta huomasin juttusi tästä - olipa perinpohjainen ja fiksu kirjoitus... tuo pointtisi ennalta-arvattavuudesta on hyvä. Vaikka tämä ehkä on sellaista perusallegorista kamaa, ja tosiaan jollain tavalla ennalta-arvattavaa, on minusta(kin) ehdottomasti lukemisen arvoinen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos! En kyllä kirjoittaessani ajatellut olevani perinpohjainen tai fiksu.

      Tokihan tässä genressä on aina jotain konventioita, mutta esim. Artjomin selvitymisestä ei tullut sellaista hengitystä pidättelevää oloa, vaan lukijana tiesin, että hän selviytyy aina kaikesta. Ja muutamaan kertaan totesin miehelleni, että tässä varmasti tulee käymään näin ja myöhemmin kun kyseinen tapahtui, sanoin miehelleni että arvasinhan.

      Yllättävä kirjallisuus on hyvää, mutta se ei saa mennä yli hilseen. En myöskään pidä joistakin esim. jenkki leffoista/sarjoista, joissa tietää jo alussa, mitä seuraavan tunnin-puolentoista päästä tulee tapahtumaan (koska ihmisille täytyy antaa jo alussa kuva, mitä he katsovat, että voivat kokea pätevänsä - tietää ennen päähenkilöitä mitä ympärillä tapahtuu).

      Mutta onneksi Gluhovskilla on myös paljon omaa ja yllättävää teoksessa, että sen jaksaa lukea jopa ahmien. Harmittaa vain, että paljon mainostetut morsot olivat liian kesyjä minulle.

      Poista
  4. Minusta stalkerit viittaavat paljon enemmän S.T.A.L.K.E.R pelisarjaan kuin leffaan tai roadside picniciin, kyseisessä sarjassa kun on muntantteja ja tsernobyl (siitä on myös kirjasarja), Tsernobylistä tuli myös oikeita mutantteja, ihmisistä lähinnä psyykkeen tasolla, eläimistä siksi että niitä ei metästetä (mitään fleshejä en tarkoita) esim paikalliset sammet kasvavat yli 3m pitkiksi, vyöhykkeen ulkopuolella ne päätyvät paistinpannulle ennen kuin kasvavat puolimetrisiksi, stalkereissa on se jännä että ne ovat jo jollain tasolla ukrainan kansanperintöä, kokeileppa tälläisiä kirjoja (divarista) murhaavat varjot/matka kauhuun, action/voittaja sarja ja eloonjääneet

    VastaaPoista