lauantai 15. maaliskuuta 2014

Veronica Roth: Outolintu

"Jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus päättää itsestään tässä maailmassa."
  
 
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
Inspiroivaa musiikkia: Imagine Dragons: Monster, Radioactive
   
Veronica Rothin Outolintu aloittaa jälleen yhden nuorten dystopiatrilogian, jonka suomennosta on ehditty odottaakin. Alkuteos Divergent ilmestyi jo 2011. Huhtikuussa 2014 ensi-iltansa saava elokuva on ilmeisesti nostanut kirjan myös suomalaisten tietoisuuteen. Suomennoksen nimi herätti aluksi hämmennystä, samoin sanan divergentti käyttäminen tekstissä, mutta onneksi ne eivät kuitenkaan häirinneet niin pahasti kuin voisi kuvitella. Jos divergentin olisi korvannut suomalaisemmalla versiolla, esimerkiksi sanalla poikkeava, kerronta olisi ollut silti aivan yhtä koukuttavaa.
  
Rothin teos on jatkumossa muiden viimeaikaisten dystopioiden kanssa: maailma on muuttunut joitakin sukupolvia sitten, ilmeisesti suuren sodan myötä, mutta tapahtuneesta ei kerrota tarkkaan. Yhteiskunta on jakaantunut viiteen osastoon, jotka edustavat erilaisia luonteenpiirteitä. Nämä kovin mustavalkoisesti ajattelevat jaostot ovat epäitsekkäät Vaatimattomat, rauhalliset Sopuisat, totuutta arvostavat Rehdit, huimapäiset Uskaliaat ja kaiken tietävät Terävät. Ihmiset asuttavat osittain tuhoutunutta Chicagon kaupunkia suoksi muuttuneen Michiganjärven rannalla. Kaupunkia kiertää turva-aita, eikä kukaan, kenties aitaa vartioivia Uskaliaita ja ehkä osastojen johtajia lukuun ottamatta tiedä, mitä sen toisella puolen todella on - saati, mitä muualla Amerikassa tai maailmalla on tapahtunut.
   
Osastojen käyttäytymismallit pätevät myös vapaa-ajalla, eikä kukaan toimi omien päähänpistojen mukaan. En usko että kaikki terävät haluavat opiskella koko ajan tai että jokainen rehti nauttii vilkkaasta keskustelusta, mutta he eivät voi horjuttaa osaston normeja yhtään sen enempää kuin minäkään. (s. 11)
 
Tapahtumien keskeisenä henkilönä seurataan 16-vuotiasta Beatricea eli Trisiä, jonka täytyy valita paikkansa yhteisössä. Yhteiskunta sanelee käyttäytymismallit ja niitä tulee noudattaa. Trisin vanhemmat ovat Vaatimattomia, mutta viimeistään taipumustestin jälkeen hän ei ole enää varma, haluaako jäädä harmaaksi hiirulaiseksi, joka ajattelee aina muita ennen itseään. Taipumustesti on vain suuntaa antava ja lopullinen ratkaisu on tehtävä itse: jäädäkö vanhempien osastolle, seurata testin tuloksia vai valita jokin aivan muu tie.
 
Trisillä on vain yksi pieni ongelma: hän on divergentti eli yksilö, jolle ei ole vain yhtä luontevaa osastoa. Jos valitsemaansa osastoon ei sopeudu, joutuu osattomaksi yhteisön ulkopuolelle. Itse valintaseremonia on varsin arkaainen: nuoren on "uhrattava" verta valitsemansa osaston symbolin päälle, sillä osasto on tärkeämpi kuin perhe. Tarinan kannalta on ennakoitavissa, että Tris vaihtaa osastoaan ja konkreettisesti hyppää tuntemattomaan. 
   
Valinta on minun, ihan sama mitä testi sanoo. (s. 21)
        
Rothin teoksessa esiintyy varsin suppea määrä hahmoja, jotka ovat paikoin varsin ohuita ja kliseisiä, mutta joukkoon mahtuu myös muutama mielenkiintoisempi persoona. Yksi näistä on Neljä, Trisin uuden osaston kouluttaja, jonka menneisyys on salaisuus. Tris itse on varsin miellyttävä protagonisti; hän ei ole teennäinen vaan enimmäkseen uskottava, etenkin kun hän pohtii omaa persoonallisuuttaan ja etsii paikkaa, jonne kuulua. Hänen kasvuaan on mielenkiintoista seurata kirjan kannesta kanteen. Mukana on toki myös pakollinen, herkästi kuvattu ihastuminen. Onneksi genrelle tyypillistä kolmiodraamaa ei vielä ainakaan sarjan ensimmäisessä osassa esiinny.
  
Kirjan alku on varsin toisteinen: lukijalle kerrotaan alleviivaten, millaisia Vaatimattomat ihmiset ovat, jotta lukijalle syntyy yhtä rajoittunut ja ahdistunut olo kuin Trisille. Osa suomennoksen sanavalinnoista tuntuu erikoisilta, ja muutamat kirjoitusvirheet saavat myös epäilemään kiireellä tehtyä käännöstyötä. Jos näiden pienten ongelmien ja ennalta arvattavuuden läpi katsoo, vie tarina lukijaansa sujuvasti eteenpäin. Täysin uniikki ei tämäkään dystopia ole, vaan sillä on esimerkiksi yhtymäkohtia niin Suzanne Collinsin Nälkäpeliin kuin myös Aldous Huxleyn dystopiaklassikkoon Uljas uusi maailma. Kaikesta huolimatta Outolintu on varsin koukuttava dystopia, jota on helppo suositella vaikkapa Ally Condien ja Lauren Oliverin trilogioiden ystäville.
    
Näpertelin tällaisen aikani kuluksi.
  
Jälkipohdintana: Mietin, kuinka paljon lukukokemukseen vaikutti se, että olin nähnyt leffan trailerin ennen kuin luin kirjan: olisinko kuvitellut hahmot ja miljöön erinäköiseksi - todennäköisesti kyllä, mutta traileri myös houkutti lukemaan kirjan entistä innostuneempana.
 
Arvosana:
    
Takakannesta:
Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.
 
Minä en ole enää varma että selviän hengissä.

    
Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, Vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan.
 
Suomentanut: Outi Järvinen, 361 sivua, Otava 2014
    
Alkuperäinen nimi: Divergent (2011)
   
Kirjasta lisää mm. täällä: Risingshadow, Fifi, Anna minun lukea enemmän, Tarinoiden syvyydet, Kirjapinot, Notko, se lukeva peikko, Le Masque Rouge
 
Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli - trilogia, Lauren Oliver: Delirium - trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu - trilogia, Moira Young: Julma maa

16 kommenttia:

  1. Minä luin Divergentin kauan ennen trailerin ilmestymistä ja minusta oli mahtavaa kuvittaa tarina mieleeni sellaisena, millaisena sen itse halusin nähdä ilman valmiita mielikuvia. Nyt trailerin nähtyäni minua jotenkin melkeinpä surettaa, kuinka voimakkaasti se vaikuttaa mielikuviini paikoista ja hahmoista. Olen tyytyväinen Shailene Woodleyn valintaan Trisin rooliin, mutta Fourin näyttelijä ei yhtään mieltä lämmitä. Tyyppi on mielestäni yksinkertaisesti liian vanha. Nautin kovasti niistä elävistä mielikuvista, jotka kirjan kieli herätti, ja olen yllättävän innoissani tulevasta elokuvasta. Viime aikaiset book-to-movie-filmatisoinnit eivät ole olleet mielestäni kovinkaan laadukkaita (Luukaupunki, Percy Jackson & Sea of Monsters), mutta Divergent vaikuttaisi kyllä olevan varsin laadukas tekele ja saattaisi kavuta jopa Vihan liekkien rinnalle. Nyt jännityksellä vain elokuvaa odottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen huono lukemaan englanniksi ja siksi usein käy niin, että luen kirjoja englanniksi lukevia, suomalasia bloggareita myöhemmin ja usein ehdin muodostaa jo tietynlaisen kuvan teoksesta, josta blogeissa puhutaan paljon. Tässä myös traileri antoi lisää valmiiksi pureskeltuja kuvia. Onneksi Tris tosiaan on varsin hyvin valittu ja ymmärrän mitä tarkoitat, kun sanot että Neljä herättää ristiriitaisia tunteita. Eikö tosiaan ketään vähän nuorempaa/nuoremman näköistä miesnäyttelijää löytynyt?

      Odotan silti jännityksellä, millainen elokuva lopulta on. Olisi tarkoitus mennä se katsomaan yhden opiskelijakaverin kanssa, jolle maanantaina lainaan ko. kirjan. Kaikki nuo filmatisoinnit eivät ole niin onnistuneita (Luukaupunki odottaa pinossa, tässä tai ensi kuussa luettavaksi, leffaa en katso ennen kuin olen sen lukenut), mutta esim. nyt jo varsin vanha, mutta edelleen toimiva leffatrilogia LOTR on kyllä kirjaansa parempi, ainakin jouhevuudessaan. Tolkien kun maalailee enemmän Keskimaan historiaa kuin kertoo tarinaa.

      Poista
  2. Minä olen lukenut tämän ja sarjan kakkososan englanniksi. Divergentistä pidin kovasti ja se oli tosi koukuttava, toinen osa jotenkin lässähti. Leffaa odotan kovasti, tällaiset ovat aina viihdyttäviä. Mielenkiintoista vain seurata koska tämä paranormaalista romanssista dystopiaksi muuttunut buumi lakkaa ja tilalle tulee jotakin ihan muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut paljon pettyneitä kommentteja toisen osan suhteen, niin suomalaisilta kuin ulkomaalaisiltakin lukijoilta. En usko, että tulen lukemaan jatko-osia, sillä en välttämättä halua rikkoa ensimmäisen osan luomaa illuusiota. Toisaalta saattaisi jäädä kaivelemaan jos en lukisi. Esimerkiksi Nälkäpelin suhteen olisi ollut parempi jättää lukeminen ensimmäiseen osaan. Dystopian suurena ystävä en haluaisi tämän "uutuudenviehätyksen" vielä lakkaavan, mutta toisaalta viimeaikaiset dystopiat toistavat niin kovasti toisiaan, että en välttämättä jää kaipamaan tätä "in" vaihetta. Kyllä dystopiaa varmasti tullaan julkaisemaan jatkossakin, mutta ehkä vähän harvemmin & laadukkaampaa. Eikä jokaista teosta mainostettaisi uutena Nälkäpelinä (vaikka ainoa yhdistävä tekijä olisi vain genre).

      Poista
  3. Minusta Divergent on vain pohja seuraaville osille ja pidin paljon myös seuraavista. Toisessa osassa putoaa pari juonipommia ja etenkin trilogian viimeinen osa tekee selvästi eroa muihin nuortendystopioihin joita olen tullut lukeneeksi. Trilogian loppu on tosin erittäin mielipiteitä jakava, mutta suosittelen silti vilpittömästi lukemaan loppuun.

    Minusta on muuten todella hämmentävää lukea suomenkielisiä lainauksia Divergentistä (tai siis Outolinnusta ;)). Kun luin itse alkukielellä niin suomennos tuntuu aivan toiselta teokselta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voisin liittää vastaukseksi jostain meemi-sivustolta bongaamani ajatuksen, jossa pointtina on, että jokainen ihminen lukee eri kirjan. Tulkinta yms. on jokaisella erilainen / teos. Enemmistö on kuitenkin tainnut saada negatiivisen kuvan jatko-osista, joten ilahduin lukiessani, että sinulle jatko-osilla oli hyvääkin annettavaa. Pyrin yleensä lukemaan sarjan seuraavatkin osat, jos ensimmäinen on tehnyt vaikutuksen, vaikka harvoin itseäni pakotan lukemaan kirjoja, jotka eivät niin paljoa ole ennakkoasetelmiltaan säväyttäneet, Toisaalta olen jo tottunut siihen, että moni nuortendystopia alkaa vahvasti ja sitten lässähtää. Pessimisti ei pety, mutta pyrin asennoitumaan teoksiin neutraalisti. Olemalla valmiiksi negatiivinen, voin saada koko lukukokemuksen muuttumaan epämiellyttäväksi.

      Poista
  4. Onko Divergent oikeasti suomennettu divergentti? :O

    Mielestäni kirjan parasta antia oli Tristin kehitys. Sitä seurasi ilolla. Tris ei ole mikään pyhimys, ja se oli piristävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirjannimenä Outolintu, tekstissä divergentti. Tätä ihmettelin jo ennen kirjan ilmestymistä. Miksei suomenkielinen nimitys kelvannut? No, divergenteistä puhutaan jossain korkeamma matematiikassa tms. mutta tavankansalaiselle tuo on anglismi.

      Tris oli todella kiinnostava hahmo, jota seurasi mielellään. Hän käytti aivojaan eikä jäänyt aivopestyksi, yhtä ominaisuutta korostavaksi ihmiseksi. Vaikka harmaasta vaatekerrastaan hän ei pitänyt, on hän hahmona harmaa, ei tosiaankaan pyhimys, muttei kuitenkaan pahakaan. Sopivan mausteinen kokonaisuus, josta voi syntyä vaikka mitä mielenkiintoista.

      Poista
  5. Kiitos Niina! Outolintu kiinnostaa varovasti, taidan ottaa tämän kesälukemiseksi. Tosin tekstisi perusteella voisin valita alkukielisen version.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja anteeksi, kun huomasin sen vasta nyt. Luin muutamien kotimaisten bloggaajien kommentteja englanninkielisestä versiosta eikä niissä oltu mainittu kielen suhteen mitään ongelmia. Jos et siis kirjaa ole vielä lukenut ja englanniksi lukeminen ei ole ongelmallista (niin kuin minulle) niin suosittelen menemään alkukieliseen.

      Poista
  6. En pitänyt tästä läheskään niin paljon kuin sinä, mutta Outolintu oli kyllä selkeästi sieltä dystopioiden paremmasta päästä. Tarina oli välillä jopa oikein toimiva eivätkä hahmot aiheuttaneet otsasuonen tykytyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli kyllä jotain hienoa. Harmillista, että olen kuullut jatko-osien olevan vähän eksyksissä sen suhteen, mihin ne tahtovat tarinaa viedä. En osaa sanoa lukisinko kesällä ilmestyvää Kapinallista vai en.

      Poista
  7. Olipas hankala löytää vastaus täältä netistäkin! Nimittäin luin tämän Outolinnun ja katsoin elokuvan... kirja oli niin hyvä että haluan lukea seuraavatkin osat, en kuitenkaan ole varma onko niitä vielä ilmestynyt taikka suomennettu? :O Ja milloin suomennetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Suosittelen seuraamaan kirjojen ilmestymisaikatauluja Risingshadow-sivustolta. Siellä yleensä lukee muutaman kuukauden etukäteen, mitä kirjoja on tulossa, jos ei halua jokaisen kustantajan sivuilla käydä spefikirjallisuuden tietoja etsimässä.

      Outolinnun toinen osa on nimeltään Kapinallinen ja se ilmestyy 9. kesäkuuta, tänä vuonna. Eikä siihen siis enää ole kauan. :)

      http://www.risingshadow.fi/library/book/7125-kapinallinen

      Poista
  8. Ystäväni yrittivät suostutella minut lukemaan Outolinnun englanniksi, kun se silloin aikanaan ilmestyi. Itselläni on pieni kammo eri kielellä lukemiseen, sillä en ikinä tidä pystynkö tai jaksanko sen sitten lukea. Joten odotin kärsivällisesti suomennosta ja kyllä kannatti odottaa. Pidin kirjasta ja minusta elokuva oli rakennettu hyvin sen pohjalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kammonnut englanniksi lukemista, mutta nyt on työn alla Kass Morganin The 100 alkuperäiskielellä. Tästä on tehty tv-sarjakin, joka on keväällä pyörinyt Jenkeissä. On todella hyvä. Kieli on helppolukuista. Tyyli on (yllättäen) dystopiaa. Pitäisi lukea tuo Outolinnun jatko-osakin, vaikka toisaalta epäilen, ettei siitä kuulemani palaute lupaakaan mitään hyvää.

      Poista