"Kaikesta huolimatta olin sopeutunut maailmaan hyvin,
ja minusta oli sääli, että se loppuisi."
ja minusta oli sääli, että se loppuisi."
Arvostelukappale
Tässä on yksi parhaista vuoden aikana lukemistani kirjoista. Maarit Verrosen varsin lyhyt, vain 177 sivuinen Hiljaiset joet oli pakko ahmia nopeasti. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin teoksen Karsintavaihe ja minusta tuntuu, että Verrosesta on tulossa kovaa vauhtia yksi suosikkikirjailijoistani.
Koska olen dystopiakirjojen katastrofielokuvien iso fani, oli tämä maailmanlopun kuvaus täysosuma. Teoksen tunnelmassa on paljon samaa kuin Cormac McCarthyn Tiessä ja elokuvassa 2012. Teoksesta tuli myös mieleen Lars Wilderängin Tähtikirkas, Beth Revisin Across the Universe -sarja, Kass Morganin The 100 -kirjasarja ja sen pohjalta tehty tv-sarja sekä leffa The Day After Tomorrow.
Kirja kertoo todella lakonisesti ja melankolisesti tarinan visissäkymmenissä olevasta Lia-nimisestä naisesta, jolla on Suomen passi, mutta asuu maailman pahimman maan naapurissa. Hän rakastaa jokea ja meloo sitä pitkin tavaraa keräten ja saarissa teltassa yöpyen. Toisinaan hän vierailee kylässä, jossa asuu naapurimaasta paenneita ihmisiä, kuten kaksi vuotta aikaisemmin joukkoon liittyneet viisi lasta, kolmesta eri perheestä, jotka Lia pelasti hajonneelta lautalta. Lapset saavat uudet nimet, River, Heather, Stella, Frost ja Neve.
Koska olen dystopiakirjojen katastrofielokuvien iso fani, oli tämä maailmanlopun kuvaus täysosuma. Teoksen tunnelmassa on paljon samaa kuin Cormac McCarthyn Tiessä ja elokuvassa 2012. Teoksesta tuli myös mieleen Lars Wilderängin Tähtikirkas, Beth Revisin Across the Universe -sarja, Kass Morganin The 100 -kirjasarja ja sen pohjalta tehty tv-sarja sekä leffa The Day After Tomorrow.
Tehtiin se mitä ehdittiin. Olennaista oli, että mahdollisimman monilla säilyi mahdollisimman pitkään toivo selviytymisestä. (s. 118)
Kirja kertoo todella lakonisesti ja melankolisesti tarinan visissäkymmenissä olevasta Lia-nimisestä naisesta, jolla on Suomen passi, mutta asuu maailman pahimman maan naapurissa. Hän rakastaa jokea ja meloo sitä pitkin tavaraa keräten ja saarissa teltassa yöpyen. Toisinaan hän vierailee kylässä, jossa asuu naapurimaasta paenneita ihmisiä, kuten kaksi vuotta aikaisemmin joukkoon liittyneet viisi lasta, kolmesta eri perheestä, jotka Lia pelasti hajonneelta lautalta. Lapset saavat uudet nimet, River, Heather, Stella, Frost ja Neve.
Etelätaivaan outo kajo ei ollut aurinko. (s. 67)
Verronen menee heti asiaan. Maailmanloppu on kirjan ensimmäisen luvun kolmas sana. Lukija tietää siis jo tässä vaiheessa, millaiseen kirjaan on tarttunut. Aluksi syyt maailman tuhoutumiseen ovat epämääräisempiä ja ne tarkentuvat kirjan edetessä. Huolimatta alati pahenevista tuhoarvioista, teoksen selviytyjillä, Lialla ja lapsiviisikolla on alati eteenpäin vievää voimaa.
He tarttuvat kaikkiin pieniinkin toivon pilkahduksiin ja mahdollisuuksiin. Nomadin elämä on tuttua Lialle, joka kantaa kaikkiea maallista omaisuuttaan aina mukanaan ja lapsetkin ovat joutuneet tottumaan vähään, niinpä siinä missä tuhlailevaan yltäkyltäisyyteen tuudittautuneet ihmiset ovat pulassa, he pärjäävät vähemmällä, kunhan saavat vain olla yhdessä.
Nyt syynä maailmanloppuun ei ole sota tai ilmastonmuutos, zombievirus tai muukalaisten hyökkäys Maahan, vaan kosminen ryppy, jolta ei olisi mitenkään pystynyt suojautumaan. Mannerlaattojen rajoilla rakoilee, nukkuneetkin tulivuoret heräävät ja maa järisee lopulta yötä päivää. Onkin varsin raikasta lukea ihan uudentyyppisestä katastrofista.
Verronen kuljettaa tarinaa upeasti. Missään vaiheessa en arvannut mihin suuntaan tarinaa tuee kääntymään. Ja loppu oli yhtä yllätävä, mutta en olisi voinut toivoa parempaa huipennusta. Tätä voisi sanoa liki täydelliseksi lukukokemukseksi. Vaikka jotkin jonenkäänteet ovatkin hieman vaikeita uskoa, se ei haittaa tämäntyyppisessä tarinassa. Hiljaiset joet on vetävästi kirjoitettu selviytymistarina, todistus ihmisten sitkeydestä ja kyvystä aloittaa kaikki alusta. Lämmin suosittelu, lukekaa tämä!
He tarttuvat kaikkiin pieniinkin toivon pilkahduksiin ja mahdollisuuksiin. Nomadin elämä on tuttua Lialle, joka kantaa kaikkiea maallista omaisuuttaan aina mukanaan ja lapsetkin ovat joutuneet tottumaan vähään, niinpä siinä missä tuhlailevaan yltäkyltäisyyteen tuudittautuneet ihmiset ovat pulassa, he pärjäävät vähemmällä, kunhan saavat vain olla yhdessä.
Nyt syynä maailmanloppuun ei ole sota tai ilmastonmuutos, zombievirus tai muukalaisten hyökkäys Maahan, vaan kosminen ryppy, jolta ei olisi mitenkään pystynyt suojautumaan. Mannerlaattojen rajoilla rakoilee, nukkuneetkin tulivuoret heräävät ja maa järisee lopulta yötä päivää. Onkin varsin raikasta lukea ihan uudentyyppisestä katastrofista.
Kenelläkään ei enää voinut olla epäilystä siitä, että tässä oli tosi kyseessä. Vähintään viisi miljardia kuollutta oli varovainen arvio. (s. 65)
Verronen kuljettaa tarinaa upeasti. Missään vaiheessa en arvannut mihin suuntaan tarinaa tuee kääntymään. Ja loppu oli yhtä yllätävä, mutta en olisi voinut toivoa parempaa huipennusta. Tätä voisi sanoa liki täydelliseksi lukukokemukseksi. Vaikka jotkin jonenkäänteet ovatkin hieman vaikeita uskoa, se ei haittaa tämäntyyppisessä tarinassa. Hiljaiset joet on vetävästi kirjoitettu selviytymistarina, todistus ihmisten sitkeydestä ja kyvystä aloittaa kaikki alusta. Lämmin suosittelu, lukekaa tämä!
Arvosana:
Takakannesta:
Jokivarressa työkseen retkeilevä Lia seuraa kaikkien muiden ihmisten tavoin huolestuneena, miten ympäristö tuhoutuu pala palalta äkillisen kosmisen mullistuksen seurauksena. Hän poimii mukaansa viisi tielleen osunutta lasta, jotka kaipaavat aikuisen tukea mullistuvassa maailmassa.
Hiljaiset joet kertoo henkilöidensä tarinan lakonisesti, uskottavasti ja myötäelävästi. Rankasta aiheestaan huolimatta Maarit Verrosen romaanin sivut henkivät merkillistä toiveikkuutta ja uskoa ihmisen selviytymiseen.
Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Helsingin Sanomat (Toni Jerrman), Kauppalehti, Kirjavinkit, Eniten minua kiinnostaa tie, Kulttuuri kukoistaa, Sinisen linnan kirjasto, Hemulin kirjahylly
Tavallaan kliseinen maailmanlopputarina.Verrosen niukka tyyli ja arkisuus tekevät kirjasta hienon. Luin myös kritiikkiä nykyistä kilpa- ja valtamenoa kohtaan. Olemme kuitenkin kuin itsensä tärkeäksi tunteva roska maailmankaikkeudessa.
VastaaPoistaTarina on tosiaan nähty aikaisemminkin (mikä ei vähennä sen viihdearvoa), mutta Verrosen hahmot ja niin kuin sanot kirjoitustyyli ovat se, mikä tekee kirjasta niin hienon. Teoksessa on minustakin todella vahvasti sellainen pohjavire, että osoitetaan kuinka ihmiset ovat keskittyneet liikaa omaisuuden ja rahan haalintaan, minkä seurauksena ovat unohtaneet luonnon ja ihmisarvon. Kirjailijan luoma uusi maailma on puolestaan varsin kiinnostava. Täydellinen uusi alku puhtaalta pöydältä. Nautin suuresti näistä ajatuksia herättävistä (mutta samaan aikaan viihdyttävistä) scifiteoksista.
PoistaMiksi en ole kuullut tästä kirjasta aiemmin? Täytyy heti laittaa lukulistalle! Olen lukenut monia kirjoja, jotka kertovat maailmanlopun jälkeisestä maailmasta. En tiedä, mikä dystopiassa kiehtoo niin paljon. Ehkä ihmisten selviytyminen ääriolosuhteissa.
VastaaPoistaMinullakin oli mennä tämä kirja ohitse. Onneksi sitten jossain tarttui silmään, en muista oliko jossain blogissa tai Twitterissä. Minä olen analysoinyt omaa dystopiakiinnostustani ja siinä tuo selviytyminen tulee kyllä kärkisyyksi. Sama miksi tykkään myös toisen maailmansodan aikaan ja vähän sen jälkeen sijoittuvista teoksista.
PoistaTämä kuulostaa potentiaaliselta kirjamessuostokselta! Olen lukenut Verrosta aika vähän, mutta hän on Johanna Sinisalon ohella sellaisia kirjailijoita, joiden tuotantoon haluan ehdottomasti perehtyä tarkemmin.
VastaaPoistaVerroseen liittyy sanonta, etteivät hänen teoksensa koskaan petä. Se pitää kyllä paikkansa. Hainkin jo kirjastosta hänen muutaman vuoden takaisen teoksensa Kirkkaan selkeää. Sinisalostakin pidän, joskin hänen Finlandia-teoksensa Ennen päivänlaskua ei voi ei maistunut ollenkaan.
PoistaMinäkään en täysin ihastunut Ennen päivänlaskua ei voi -teokseen, mutta Enkelten verta on ollut viime aikojen parhaita lukukokemuksiani. Verroselta olen itse asiassa lukenut vain Saari kaupungissa -teoksen kokonaan ja lisäksi joitakin novelleja, mutta tähän Hiljaiset joet -kirjaan aion ehdottomasti tarttua.
PoistaNyt tuli se fiilis, että ebsin sytyin ja sitten liekki sammui. Aivan liian hurja kirja minulle! Mitenkähän sitä oppisi lukemaan dystopiaa?
VastaaPoistaTämä saattaisi silti olla kokeilemisen arvoinen. Vaikka koko ajan tapahtuu jotain, on päähenkilöllä, +50v Lialla ja lapsi viisikolla sellainen rauhallinen asenne ja selviytyvät vailla mitään isompaa show-meininkiä. Ja heillä on myös jatkuvasti taito nähdä valoa synkässäkin tilanteessa. Vaikka maailma rutisee, keskushenkilöt turvautuvat toisiinsa ja heille tärkeintä on olla yhdessä.
PoistaLuin juuri kirjan ja olen viimeistelemässä siitä blogipostausta blogiini https://kirjakirjokansi.blogspot.com/ Voit käydä kurkkaamassa, jos haluat.
VastaaPoistaOlen samoilla linjoilla kanssasi: Huikean hieno kirja, joka olisi mielestäni ansainnut Botnia-palkinnon. Sinulla on hieno blogi, ja asiasanoittaminen palvelee lukijaa mukavasti.
Kirjoitin juuri oman postaukseni tästä blogiini https://kirjakirjokansi.blogspot.com/ . Voit käydä kurkkaamassa, jos haluat.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi: Hieno kirja, ja olisin toivonut sen saavan Botnia-palkinnon. Hieno on myös blogisi.
Eilen kommentin lisääminen ei onnistunut. Kokeillaanpa uudelleen! Hieno kirja. Pidin kovasti juuri toteavan kerrontatavan ja suvuvan tarinankerronnan vuoksi.
VastaaPoistaVoit kurkata oman postaukseni blogistani:
https://kirjakirjokansi.blogspot.com/2019/10/botnia-palkintoehdokas-2019-maarit.html