"Jos nukkuisin, näkisin unta
että etelässä on huhtikuu, leppä kukkii ja puro solisee,
mutta koska en nuku, se on vain todellisuutta."
Yle on jakanut vuodesta 1994 alkaen tunnustuksen kotimaiselle runoteokselle. Palkinto on tärkeä, sillä runot rajattiin pois Finlandia-palkinnon piiristä. Tanssiva karhu -palkinto täyttää tänä vuonna 25 vuotta ja Kirjabloggaajat ovat mukana kirjoittamassa palkittujen teosten lukukokemuksistaan. Postaussarja alkaa viime vuoden voittajasta, Lassi Hyvärisen teoksesta Tuuli ja kissa, jonka valitsin luettavakseni, sillä sen kuvaus puhutteli minua. Tulen kirjoittamaan myöhemmin vielä toisestakin palkitusta teoksesta.
Tuuli ja kissa kokoelman runot ovat hyvin monitulkintaisia ja olen varma, että jokainen lukija kokee rivit eri tavoin. Luulen, että tulkinnoissa paljastuu enemmän lukijasta kuin kirjoittajasta. Minulle runot puhuivat antiikin kulttuurikehdon tuhoutumisesta, nykyajan ihmisen juurettomuuden tuskasta ja sodan pelosta. Jossain määrin runojen maalaama riemastuttavan surrealistinen ja aavistuksen ahdistavan kaoottinen maailma toi mieleen Leena Krohnin Hotel Sapiensin sekä Max Porterin Surulla on sulkapeitteen.
Musta lintu kumartuu ja nielee oksan jolla istuu.
Tähtitaivas sakenee oksan jättämän aukon ympärillä.
Se oli japanilainen oksa, harvinainen paju (s. 32)
Kissa polttaa hellassa vanhaa kirjaa.Yritätkö väärentää kissojen historiaa, minä kysyn. (s. 36)
En yleensä ole modernin runouden tai ainakaan kaikkein tuoreimman lyriikan suurin ystävä (suosikkini löytyvät 1890-1930-lukujen välistä), mutta tämä oli todella miellyttävä lukukokemus, etenkin osioiltaan, joissa luonto oli läsnä tavalla tai toisella. Jokainen säe yllättää ja vie aiemmin muodostettua kuvaa kuin kaleidoskooppia kääntäen aivan uuteen suuntaan, allegorioita voisi löytää puolikkaasta sanastakin. Runot on jaettu neljään osaan ja ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jossa esiintyvät toistuvasti samat hahmot. On kertojaääni, jonka pää on kattilassa, kissa, tuuli, sipulinvarsihameinen, ruukkua kantava nainen ja mehiläistarhuri.
Välillä lukiessa tuntui, että lukisin maagista lastenkirjaa (nonsensea Lewis Carrollin Liisan seikkailujen ihmemaassa tyyliin tai absurdismia Eduard Uspenskin Fedja-sedän, kissan ja koiran tapaan), jossa on puhuvia eläimiä ja kaikki on mahdollista, mutta kuva rikkoutuu aikuisten raadollisen, savulta haisevan maailman puskiessa säkeiden väleistä. "Kuuntele, yhteiskunta supisee kaikasuudessa! -- Pidan tarinasta koska on lyhyt / kuin sana perustuslaki" (s. 13 ja 16)
Sininen lokkiparvi nousee kuun takaa.
Meri ei lakkaa höyryämästä.
Lakkaisitko itse, jos sinuun laskisi laavavirta? (s. 33)
Maailman murtuillessa unenomaiseen dalimaiseen surrealismiin ja tankkien jyristellessä ohitse aistin runoissa myös dystooppisia pohjavireitä "Minä en pidä kranaattien tärähdyksistä / ja ärsyynnyn monesta seikasta lehdessä jota luen. -- Kissa osoittaa pellolla ydinlaskeuman paikkaa. / Siitä samallan on palanut valkoiseksi. / Muuraan sen päälle tiiviin kivikuvun. / Sen saumat hehkuvat punaisina pimeässä." (s. 50 ja 51) Kaiken kaikkiaan siis oikein positiivinen kokemus, vaikka aina ei osaakaan kuvailla mitä kumma tulikaan juuri lukeneeksi.
Kaiverran hautakiveen Arvaa kuka.
Illaksi ehdin päättymättömään teollisuuskaupunkiin.
Minen menenkin, näen jonoja.
kaikki jonot vievät Roomaan. (s. 84)
Arvosana:
Kirjan esittely kustantajan sivuilla:
Tuuli, kissa, mehiläistarhuri ja nainen sipulinvarsihameessa elävät outojen asioiden ja tapahtumien unimaailmassa. On kuin kaikenlainen taianomaisuus olisi vetäytynyt retriittiin tämän epätavallisen nelikon elämään.
Absurdi anarkismi kääntyy päälaelleen. Mielikuvituksellisista asetelmista ja hullunkurisista sattumuksista kumpuaa ystävyyttä, surua ja unelmia. Unenomaisuus jäsentyy ja purkautuu vähitellen todellisuudeksi, jota elämme.
Hyvärisen runoissa leimahteleva huumori lomittuu kaihoon, pelkoon ja hiljaisuuteen. Uteliaisuuden merkitys, huolenpito ympäristöstä ja elämämme edellytykset kasvavat teemoiksi, joita tuulen ja kissan seurue tutkii, tökkii ja maistelee.
Tuuli ja kissa on kiitetyn ja palkitun Lassi Hyvärisen kolmas runoteos.
Runokokoelma omalakiseen maailmaan ovat astuneet myös: Kiiltomato, Tekstiluola, Kirja vieköön!, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Reader, why did I marry him?
Mediassa: Yle: Kissa on arvaamaton anarkisti Lassi Hyvärisen runoteoksessa, Yle: Tanssiva karhu -palkinnon voittanut Lassi Hyvärinen osuu runoteoksessaan kissuuden ytimeen, Etelä-Suomen Sanomat: Kirja-arvio: Palkitun Lassi Hyvärisen runokokoelmassa tavallinen tarina muuntuu unenomaisiksi variaatioiksi
Hienosti aloitit Niina bloggaajien osuuden Tanssivan karhun 25-vuotisjuhlinnassa. Juttusi ja näytteet innostivat minut varaamaan kirjan kirjastosta. PS. Kuvasi on aivan mahtava.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Airi! :) Ja kiitos, että ehdotit tätä Tanssivaa Karhua kirjabloggaajille, en olisi tullut muutoin Hyväriseen tai etenkään tähän kyseiseen teokseen tutustuneeksi. Toivottavasti pidät siitä.
Poista