Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

"Hän oli kuollut lukemattomia kertoja. 

Yksikin kerta oli liikaa."

     

     

Arvostelukappale

     

Luin Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirouksen ja Magdalena Hain Kolmannen sisaren vähän ennen kuin viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittaja julistettiin. Oli ilahduttavaa nähdä nuorille suunnattua spefiä peräti kaksin kappalein ehdokasasettelussa! Tuhatkuolevan kirous sai Finlandian, mutta oma voittajaehdokkaani oli Kolmas sisar, josta tuli suosikkini Hain tuotannosta. Kirjoitin molempia teoksia käsittelevän artikkelin Risingshadowlle, mutta se ei ole vielä ilmestynyt, niinpä kirjoitin näistä vielä erilliset postaukset blogiini. Arvostelin kirjat yhdessä, koska niissä on yllättävän paljon samaa, mutta toki vielä enemmän eroavaisuuksia. 

   

Olen aikaisemmin lukenut Enorannan tuotannosta Nokkosvallankumouksen (2013) ja Surunhauraan, lasinterävän (2015). Ensin mainitusta pidin todella paljon ja olen sitä aina suosittelemassa kaikille. Jälkimmäinen oli hieman pettymys. Olinkin siis hieman varautunut tämän viimeisimmän teoksen suhteen. Onneksi kokemus oli hyvin positiivinen, eikä muistuttanut liiaksi Harry Potteria, vaikka samankaltaisia piirteitä sisälsikin. Päähenkilönä seurataan hieman kömpelöä ja kovin samaistuttavaa Pauta.

   

Kummassakin suunnassa muurin takaa kurotteli vanha, oksiaan verkkaan natisuttava metsä. Se oli kaunis, ja hurja ja pelottava, halusin vaeltaa siellä ryhmyisten juurien seassa ja kuunnella, mitä monisatavuotiailla puilla olisi kerrottavaa. (s. 59)

  

Teoksen maailma on sekoitus uutta ja vanhaa. Paun vanhemmat asuvat hyvin yksinkertaisesti Loimuloiskeen kylässä, heillä on muutama mohma ja masikka (vähän niin kuin kuin lehmiä ja vasikoita), mutta isä on jokitutkija. Sisintran kaupungissa käytetään polkupyöriä ja onpas siellä maailmanpyöräkin. Välillä jäin miettimään, sopivatko jotkin ilmaisut teoksen maailmaan, kuten sammumaton pilailukynttilä, piikkilanka ja kalasalapoliisi.  

Maailma on hyvin syvä, täynnä magiaa, taruja ja uskomuksia. Legendan mukaan Loimuloiskeessa asui muinoin nainen, joka menetti tyttärensä lapsivuoteeseen. Hän langetti alueelle loitsun, jonka takia yksikään toinen nainen ei joutuisi kärsimään samaa kohtaloa. Jokaista myrskyssä kaatunutta puuta kohti istutetaan kaksi uutta. Kuun lisäksi maata kiertää toinen, pienempi kappale nimeltään Muu, joiden jumalia rukoillaan. On myös olemassa tarinoita nokilapsista ja vietetään pimennysjuhlia - keskikesän aikaan aurinko pimentyy kahdenkymmenen päivän ajan muutamaksi minuutiksi. Kaikilla elävillä on liekki, jonkinlainen elämävoima, niin ihmisillä, eläimillä kuin kasveillakin.

    

Taikuus oli jotakin, mikä oli aina ollut minule tuttua mutta käsittämätöntä, luonnollista utta mahdotonta ymmärtää, vähän niin kuin se että taivaalla oli aurinko, joka lämmitti meitä ja öisin sulki silmänsä, se että kuu kiersi maan kerran kuukaudessa ja muu kerran vuorokaudessa, välillä ne asettuivat auringon eteenä ja hetken ajan päivä oli harmaa ja varjoton. (s. 18)

  

Magia ei kuitenkaan ole kaikille luonnollista, vaan jotakin, mitä tulee pelätä. On olemassa valokaarti tai kärtsäpartio, riippuen keneltä kysyy. On olemassa fosoraa, jolla halutaan pitää tarinoiden pikilapset loitolla. Paun isän mielestä fosora on vielä liian uusi keksintö, josta ei tiedetä tarpeeksi. Paun veli Tristin on päässyt pari vuotta aikaisemmin Magia-akatemiaan ja Pau toivoo, että hänkin pääsisi oppimaan taikuutta.

Kirjan elementit olivat osittain tuttuja niin kirjailijan aiemmasta tuotannosta kuin myös genrestä laajemminkin, taikakoulu, jonne valitaan lahjakkaita nuoria neljäntoista ikäisinä ja naispari, omien hiusten ja veren käyttäminen taikuuden polttoaineena. "Sinä taiot siellä kikkelikarvoilla, vai mitä?" (s. 34) Yleensä veritaikuutta pidetään pimeään taikuuteen kuuluvana, mutta tässä maailmassa kiellettyä on vain sellaisten omaan kehoon kuuluvien osien käyttäminen, jotka eivät uusiudu, myöskään ulosteita, virtsaa ja oksennusta ei saa käyttää.

  

Aloin miettiä, johtuivatko minun hankaluuteni siitä, etten ollut ihan normaali, että olin vinksahtanut vääränlaiseksi käydessäni rajan tuolla puolen -- kolme senttiä liian vasemmalla? (s. 179-180)

  

Ihastelin teoksesta löytyvää aistikasta seksikohtausta. Aivan kuten kommentoin Hain Kolmatta sisarta, on tässäkin omalle ikäryhmälleen paras koskaan lukemani seksuaaliseen heäämisen kuvaus. Muita isoja plussia olivat jo aiemmin mainittu naispari, jonka suhdetta kuvattiin ihastuttavalla tavalla, teoksen maailmassa kaikenlaiset parisuhteet ovat nimittäin samanarvoisia ja hyväksyttäviä. Lisäksi eräs hahmo käyttää taikomiseen kuukautisvertaan! Kirjalla on myös vahva luonnonsuojeluun kannustava sanoma: älä katko kasvien varsia huvin vuoksi vaan kerää niitä vain syötäväksi, älä likaa vettä ja istuta uusia puita kaatuneiden tilalle.

  

Aluksi teoksen maailma vaati hieman totuttelua, mutta mitä pidemmälle kirjassa etenee, sitä nopeammin tapahtumia vyörytetään lukijan mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Ja tylsää ei tosiaankaan ehdi tulla, sillä aivan huomaamatta on täysin mukana eläytymässä hahmojen tunteisiin ja kohtaloihin. Pau oppii paljon perheestään ja maailmasta, jotka luuli tuntevansa. Yksi suosikkihahmoistani, tuhatkuoleva Nubya esiintyi mielikuvituksessani The Walking Deadin Michonen näköisenä. Yksinkertaisimmillaan tarina kertoo hyvän ja pahan taistelusta, mutta se on myös paljon. paljon muutakin. Viimeisten sivujen aikana huomasin jääväni kaipaamaan jatkoa, vaikka Enorannalla ei ole ollut tapana kirjoittaa kuhunkin maailmaan kuin yhden kirjan mittainen tarina. 

    

Rakastan yötä -- Öisin olen sata kertaa lujemmin elossa kuin päivisin (s. 77)

Arvosana:

   

Takakannesta:

Tiedätkö, montako kertaa olen kuollut? Tiedätkö, montako kertaa on vielä jäljellä?

  

Maaginen seikkailu, jossa päähenkilön kohtalo on hiuskarvan varassa - kirjaimellisesti.

  

Paun äiti kauhistuu, kun Pau leikkaa takareisiin ulottuvan lettinsä. Syytä äiti ei kerro, ja Pausta tuntuu, ettei se ole ainoa asia, joka häneltä salataan. Kun Pau saa 14-vuotiaana himoitun kutsun Magia-akatemiaan, hän pääsee osalliseksi ihmeelliseen taikomisen maailmaan, ja salaisuuksien ovet alkavat aueta. Rimppakinttuinen ja kömpelö Pau ei ole koskaan ollut lahjakas missään, mutta käy ilmi, että hänellä on aivan erityisen vahva taika. Liittyykö se jotenkin salaperäiseen Nubya tuhatkuolevaan, joka on antanut Paulle lapsuudessa ainutlaatuisen lahjan - vai onko se sittenkin kirous?

  

Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous on huikeaa seikkailufantasiaa ja samalla se kertoo tarkkanäköisesti vierauden pelosta ja ennakkoluuloista, oikeasta ja väärästä ja niiden määrittämisen vaikeudesta.

  

443 sivua, WSOY 2018

    

Maagiseen maailman on  hypätty myös täällä: Tähtivaeltaja, Aamulehti, Lukufiilis, Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja, Luetaanko tämä?, Lukujonossa, Lukuisa, Kirsin kirjanurkka, Kannesta kanteen