torstai 4. lokakuuta 2018

3 x ajattomia satuja ja tarinoita osa 2 (Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset & Mary Norton: Kätkijät)

"Jotakin kummallista tässä oli. Siis epäjärjestystä."
    
  
Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan, Ajattomia satuja ja tarinoita 3, Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste
  
Hiljattain edesmenneen Eduard Uspenskin lastenkirjallisuuden klassikkoteos Fedja-setä, kissa ja koira on kaikille vähintään nimenä tuttu. Itsekin muistan ala-asteelta saakka teosta mainitun milloin missäkin yhteydessä ja siitä on muodostunut mielikuva yhtenä lastenkirjallisuuden riemuvoitoista. Mutta minulle se ei ainakaan nyt aikuisiällä ensikertaa luettuna maistunut ollenkaan. Se oli lukukokemuksena kuin kengän kärkeen ruttaantuva sukka.
  
Fedja-setä on vakavamielinen kuusivuotias (vaikka luulin hänen olevan vanha mies), joka pitää eläimistä. Hänen äitinsä mielestä lapsi ei tarvitse ystäviä, kävyt ja tikut riittävät mainiosti. Niinpä Fedja-setä karkaa kotoa kissan kanssa. Hän päätyy autioituneeseen kylään, josta kaikki asukkaat ovat muuttaneet joen toiselle puolelle rakennettuihin kerrostaloihin. Kylässä kaksikko kohtaa koiran ja valitsee useista tyhjistä taloista yhden, joka täyttää kaikkien toiveet.
  
- Ottakaa kiinni! parkaisi isä. - Kuume lentää karkuun! (s. 108)
  
Teos on hyvin omituinen. En saanut oikein missään vaiheessa otetta siitä. Kun kolmikko tarvitsee rahaa, he menevät etsimään aarretta, joka löytyy jo ensimmäiselä lapion raapaisulla. Kun he etsivät keinoa lämmittää talonsa kaatamatta puita, tilataan talouteen miniaurinko. Jokainen teoksen hahmoista on jollain tapaa outo. Lehmä syö verhot, traktori käy bensan sijaan ruoalla ja posteljooni Petshkin menee jatkuvasti sekaisin. 
  
Monet kirjan lapsena lukeneet ovat lukeneet sen omille lapsilleen ja usein se toimii sukupolvesta toiseen. En tiedä, mitä olisin kirjasta pitänyt lapsena, mutta nyt tämä ei tarjonnut minulle kovinkaan hyvää lukukokemusta. Monet Roald Dahlin kirjat, joita myöskään en lapsena lukenut, ovat kuitenkin toimineet aikuis-minulle, eli syy ei ole ainakaan ainoastaan ns. tarkoitetulle kohderyhmälle suunnatussa sisällössä. Kaikki kirjat eivät vain sovi kaikille ja joissakin ikävaiheissa jokin kirja maistuu paremmin kuin toisessa. Plussaa kuitenkin se, että nyt tiedän mistä kirja kertoo, eikä tarvitse valitella, etten ole sitä lukenut.

Arvosana:
             
Takakannesta:
Isällä ja äidillä oli poika. Vaikka hän oli vasta kuusivuotias, häntä sanottiin Fedja-sedäksi, sillä hän oli aina ollut hyvin totinen lapsi. Kaikki olisi ollut hyvin, mutta äiti ei pitänyt pojan eläimistä. Ja niin Fedja-setä muutti pois kotoa Matroskin-kissan ja Musti-koiran kanssa. He asettuivat Prostokvashino-nimiseen maalaiskylään asumaan ja hankkivat Mirri-lehmän sekä iloisen traktorin, joka toimi ruoalla.
  
Lastenkirjallisuuden suosikkihahmo Fedja-setä tunnetaan ympäri maailman. Kirjailija Eduard Uspenskin teos on lämpimän humoristinen.
  
Suomentanut: Matti Anhava, 112 sivua, Otava 2017 (17. painos, 1. painos 1975)
  
Kuvittanut: Gennadi Kalinovski
   
Alkuperäinen nimi: Djadja-Fjodor, Pjor i Kot (1974)
  
  
"Hänellä oli aavistus, että kaikki ei Tohinalinnassa ollut niinkuin olisi pitänyt."
    
      
Lukuhaasteissa:  Ajattomia satuja ja tarinoita 3, Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste, Marjatta Kureniemi 100
    
Tänä vuonna vietetään Marjatta Kurenniemen satavuotisjuhlaa. Olen lukenut aikaisemmin Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla (josta kirjoittaessani nimesin Kurenniemen Suomen Astrid Lindgreniksi) ja Höpsökärpäsen, josta en kirjoittanut postausta, koska se ei ollut kauhean hyvä. Puuhiset on ollut pitkään lukulistalla ja se olikin odottamisen arvoinen teos. Se on Michael Morpurgon Sotahevosen kanssa paras Ajattomia satuja ja tarinoita kolmannen kierroksen lukukokemus.
   
Satumainen tarina kertoo Marista, Arista ja puuhisten-kansasta. Mari ja Ari olivat kohdanneet ollessaan aivan pieniä. Heidän varjonsa vaihtuivat ja vuosien ajan he ovat eläneet väärän varjon kanssa. Lapset ovat jo kouluikäisiä, kun he tapaavat uudelleen. Eräänä yönä, kun Mari nukkuu, hnen varjonsa karkaa saatuaan tarpeekseen tyttöjen leikeistä. Se haluaa seikkailla, kiipeillä puissa ja tehdä poikien juttuja.  
   
Äiti järkyttyy aamulla jhuomatessaan, että Marilla ei ole varjoa ja ostaa kangaskaupasta ohutta kangasta, josta leikkaa Marille korvaavan varjon, joka ommellaan kiinni hänen sukkiinsa. Kurenniemi on ovelasti ujuttanut Peter Panin tarinan mukaan, sillä Mari ottaa teoksen kirjahyllystään ja lukee karkailevasta varjosta. Seuraavana yönä Mari saa kirjeen varjolta, jossa se pyytää apua. 
  
Mari päätyy kiipeämään vaahteran oksan varjoa pitkin puuhun, jossa asuu vaahterapuuhisten kansa. Matka puuhisten maailmaan onnistuu nenänpäähän kiinnitetyn vaahteransiemenn avulla. Mari tapaa puuhiset Plintin, Pullukan ja Suhusiinan, joilla kaikilla on omanlaiset persoonansa. 
   
- Oletko kuullut puhuttavan maahisista ja vetehisistä? 
- Olen kyllä, Mari vastasi. - Ne ovat eräänlaisia menninkäisiä tai haltioita, kuinka sen nyt sanoisin. 
- Aivan oikein, sanoi puuhinen. - Me kuulumme samaan heimoon. Mutta koska asumme puussa, sanotaan meitä puuhisiksi. (s. 18)
 
Vaahterapuuhisten päämiehenä on Yyliö, joka suhisee kauniisti (luulitko, että puut suhisivat ilman apua?). Hän on kuitenkin hyvin kiireinen miekkonen, jonka täytyy ajatella valtiollisia asioita ja on nimennyt itsensä kaikkiin johtaviin virkoihin. Mari  huomaa heti saavuttuaan, että jokin on hullusti: puuhiset muuttavat päivittäin ja Mari vertaa tapahtumaa Hölmöläisten peiton jatkamiseen. Hän alkaa tutkia asioita ja lopulta ratkaisee valtiolliset ongelmat. Myös Ari päätyy puuhisten valtakuntaan auttamaan, kun sota vaahterapuuhisten ja mähtypuuhisten välillä uhkaa.
   
Tämä oli loistava satuseikkailu, joka ei tuntunut kärsineen yhtään ajan hampaissa. Suosittelenkin lämpimästi lukemaan tätä lastenkirjallisuuden ehdotonta klassikkoa yhä edelleen! Minulla on ollut mielessä lukea häneltä seuraavaksi Onnelin ja Annelin talo, jos Ajattomia satuja ja tarinoita -lukuhaaste saa vetäjän seuraavalle kierrokselle. 
    
  
Arvosana:
             
Takakannesta:
Kun Mari ja Ari olivat vauvoja heidän varjonsa vaihtuivat. Marin varjo oli villi ja seikkailunhaluinen ja lopulta se karkasi ja joutui kiipeliin. Marin oli lähdettävä sitä pelastamaan puuhisten satuvaltakuntaan.
  
Olet varmasti kuullut maahisista ja vetehisistä, mutta tiesitkö, että puissa asuu puuhisia? On vaahterapuuhisia ja mäntypuuhisia ja monia muitakin. Marjatta Kurenniemen valloittavan saturomaanin on kuvittanut Maija Karma, ja se ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1956.
  
144 sivua, Tammi 2002 (2. painos, 1. painos 1956)
  
Kuvittanut: Maija Karma
    
Samankaltaista luettavaa: Timothée de Fombelle: Tobi Lolness, Roald Dahl: Tynkätyiset
  
Muualla sanottua:  Storytime is over
  
"Hallin kullanhohtoinen kivilattia näytti ulottuvan äärettömyyteen; 
matot olivat kuin hehkuvassa meressä uiskentelevia saaria, 
ulko-ovi kuin satumaahan johtava unelmaportti."
  
  
   
Mary Nortonin lastenkirjallisuuden klassikko Kätkijät nousi uudelleen esiin, kun Studio Ghibli teki sen pohjalta animaatioelokuvan 2010. Niinpä tarinan pääpiirteet olivat minulle tuttuja. Olikin ihanaa, kun vähän elokuvan näkemisen jälkeen, löysin eräällä Helsingin reissulla kirpparilta kolme neljästä suomennetusta osasta alkuperäiskuvituksella. 
    
- Onko niitä? kysyi Kati. 
- Mitä niitä? 
- Sellaisia olentoja, jotka asuvat täällä talossa ja kätkevät tavaroita? 
- Mitä sinä itse arvelet? kysyi rouva Mei ja virkkauksensa syrjään.
--
- En tiedä -- Eihän niitä voi olla. Mutta sittenkin, sittenkin minusta joskus tuntuu, että niitä täytyy olla. 
 
- Kuinka niin? kysyi rouva Mei. 
- Sen vuoksi että tavaroita katoaa yhtä mittaa. Hakaneuloja esimerkiksi. -- Missä ne ovat? -- mihin ne aina joutuvat? (s. 6-7)
  
Tarina kertoo pikkuruisista ihmismäisistä hahmoista, joita kutsutaan kätkijöiksi (engl. borrowers). Pidän alkuperäiskielisestä termistä enemmän, sillä lainaaminen kuvaa paremmin hahmojen toimia kuin kätkeminen. Tarinan kätkijöistä kertoo rouva Mei Katille, kun he ompelevat peiton paloja yhteen. Rouva Mein veli oli lapsena nähnyt kätkijöitä vanhassa talossa. Lattialautojen alla asuvaan kätkijä-perheeseen kuuluivat isä Podi, äiti Hemmeli ja tytär Arietta. Aiemmin kätkijöitä oli asunut talossa enemmänkin, mutta pikku hiljaa muut perheet olivat muuttaneet pois ja Kellolaisten perhe on viimeinen jäljellä.
  
Arietta elää suojattua elämää. Hän ei koskaan poistu ison kaappikellon alta alkavan tunnelin päässä sijaitsevasta kotikolosta. Koska parilla on vain yksi lapsi, Podin on lopulta opetettava kätkemisen (eli ihmisiltä lainaamisen) taito, vaikka yksikään tyttö ei ole koskaan aikaisemmin kätkenyt mitään. Arietta tapaa reissullaan ihmispojan, rouva Mein veljen. Poika antaa kätkijöille nukketalon huonekaluja, mutta lopulta perhe joutuu ongelmiin. Jatko-osien nimet ovatkin Kätkijät taivasalla, Kätkijät virran vieminä ja Kätkijät yläilmoissa. Perhe joutuu siis seuraavissa tarinoissa aikamoiseen seikkailuun. 
  
Pidin suuresti animaatioversion tarinasta, ja se on joissakin kohdissa ehdottomasti kirjallista esikuvaansa onnistuneempi. Suosittelen kyllä tutustumaan molempiin versioihin. Tässä ensimmäisessä kirjassa ei kauheasti vielä ehtinyt tutustua hahmoihin, eli tulen todennäköisesti lukemaan jatko-osatkin jossain vaiheessa. Naureskelin, kun kirjan loppupuolella kuvioihin tulee rotanpyydystäjä, jolla on sama nimi kuin puolisollani. En ole aiemmin törmännyt samaan nimiyhdistelmään muualla, joten se oli todella yllättävää. 
  
Arvosana:
             
Takakannesta:
Mary Norton, meidän aikamme lastenkirjallisuuden klassikko, kertoo maineikkaassa 4-osaisessa Kätkijät-sarjassaan lumoavan sadun peukaloisperheestä, joka kokee ihmisten jättiläismaailmassa huimia seikkailuja. Ensimmäisessä kirjassa kätkijäperheen isä, äiti ja Arietta-tyttö asuvat keittiön alla pienessä nukkemaisessa kodissaan. Mutta pikku perheelle alkaa järkytysten aika, kun heidän kotinsa keksitään. Kirjan uudessa laitoksessa on Diana Stanleyn alkuperäiskuvitus.
  
Suomentanut: Ulla Lehtonen, 148 sivua, WSOY 1979 (2. painos)
  
Kuvittanut: Diana Stanley
   
Alkuperäinen nimi: The Borrowers (1952)
  

6 kommenttia:

  1. Olipa hassua lukea Fedja-sedästä aivan vastakkainen arvio kuin mihin oli tottunut! Itsekin kuulun teoksen (ja muidenkin Uspenskin kirjojen) faneihin. Pitäisi kyllä lukea ainakin ensimmöinen osa uudestaan. Marjatta Kurenniemeltä olen lukenut vain Onnelot ja Annelit, joita rakastan todella paljon. Puuhiset löytyisi siskolta, voisin sen häneltä joskus lainata. Sain myös ystävältäni ylioppilaslahjaksi Kurenniemen Oli kerran Onnimannin valiteltuani joskus, etten ole hänen tuotannostaan muuta lukenut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä luin netissä olevia arvosteluja, niin olen todella pienessä vähemmistössä, joka ei kirjasta pitänyt. :D En kuitenkaan usko, että olen ainoa. Suosittelen todella lämpimästi lukemaan Puuhiset ja Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla, tulee aivan samanlainen tunnelma kuin lukiessa Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintytärtä, Mio, poikani Mioa ja Veljeni leijonamieltä.

      Poista
  2. Kurenniemen Puuhiset oli kyllä sympaattinen kirja! Olen sen lukenut joskus eskareille töissä, siitä piti niin yleisö kuin lukijatkin. Omia lemppareitani häneltä ehdottomasti ovat kuitenkin Putti-kirjat, sekä Putti ja pilvilaivat että Putti Puuhkajasaarella. Ne tosin kannattanee lukea vasta Onneli ja Anneli -kirjojen jälkeen, sillä niissä Puttikin saa tosiaan oman ensiesiintymisensä. :)

    Ja vähän samanlaiset fiilikset on minulla jäänyt myös Fedja-sedästä, en oikein saanut siitä itse otetta, vaikka yhteensä kai pariinkin kertaan olen sen tainnut ääneen töissä lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että Puuhiset maistui myös uusille sukupolville. :) Laitan Putin korvan taakse, sillä luulen, että luen vielä paljon Kurenniemen tuotantoa. Hauska kuulla, etten ole ainoa, jolle Fedja-setä ei ole kolahtanut.

      Poista
  3. Näistä olen lukenut ainoastaan Fedja-sedän tai paremminkin kuunnellut, sillä se oli meillä yksi lasten automatkaviihdykkeistä. Luulen, että kuuntelimme sen vain kerran, sillä neitimme eivät innostuneet. Kuunneltiin kyllä kokonaan. Minäkään en muista aivan tarkkaan sitä juonta, mutta käsittääkseni kyseessä ei ollut varsinaisesti pelkkä lastenkirja, vaan tarinoissa oli toinen Neuvostoliittoa arvosteleva sävy. Olisikohan aurinko itse isä aurinkoinen eli Stalin? Voi olla, että olen ihan väärässä, mutta siltä kantilta yritin tarinoita kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain luin, että tässä tosiaan olisi yhteiskunnallisia viittauksia. Fedja-setäkin toteaa yhdessä kohtaa, että heillä ei ole varaa ostaa autoa, ja että autoa on kaikkialla muualla auto paitsi Venäjällä tai jotain siihen suuntaan.

      Poista