"- Kuvittele olevasi paikassa, joka tavallaan muistuttaa tätä, mutta jokainen pikku asia on sen verran erilainen, että tunnet olevasi idiootti. Kaikki on tuttua, mutta et tiedä miten käyttää oven kädensijoja tai vessaa. Et tiedä, piteletkö kädessäsi haarukkaa vai jonkinlaista ruuvimeisseliä. "
Arvostelukappale
Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste
Sylvain Neuvelin Themis-kansiot trilogain päätösosa Ei enempää kuin ihminen on kauniskantinen pettymys. Odotin kirjalta paljon enemmän ja siksi siitä postaaminen on venähtänyt pitkäksi. Onneksi olen nyt tammikuussa saanut siivottua työpöydän nurkalta pois näitä roikkuvia arvosteluja.
- Sinä puhut tänne jäämisestä kuin se olisi vain yksi vaihtoehto muiden joukossa, niin kuin Ranskaan muttaaminen tai jotain. Ei se ole. Hän ei koskaan mene tanssiaisiin avaruusolentotyttökavereiden kanssa. (s. 97)
Pidin sarjan ensimmäisestä osasta Uinuvat jättiläiset todella paljon, eikä Heräilevät jumalatkaan ollut huono. Tässä kolmannessa osassa ollaan suurelta osin toisella planeetalla, siellä, mistä jättirobotit ovat kotoisin. Themis-robotin sisällä toisen osan lopussa olleet tohtori Rose Frankin, robotin ohjaaja Vincent Couture ja hänen tyttärensä Eva Reyes sekä kenraali Eugene Govender päätyivät vahingossa ekteiksi kutsutun kansan luo, kun he kutsuivat kaikki Maassa olleet robotit takaisin.
- Jos sanomasi on totta, sitten maailma on tullut hulluksi meidän poissa ollessamme. (s. 66)
Nelikko joutuu asumaan toisessa maailmassa yhdeksän vuotta, ennen kuin palaavat takaisin Maahan. Ektien Neuvosto ei halunnut kotiuttaa heitä, joten he pakenivat. Heidän poissa ollessaan asiat ovat kurjistuneet Maassa. Ne, joilla on eniten avaruusolentojen geenejä on kerätty leireille tarkoituksena tappaa heidät. Ihmiset kun ovat päätelleet, että jos jollakin on avaruusolentojen geenejä, hän on vaarallinen, sillä muukalaiset saattavat palata heidän takiaan viimeistelemään aloittamansa joukkomurhat. Vaikka puhdasverisiä on vain kourallinen ja eniten geenejä omaavat ohjaavat robottia. Nurinkurista, vai mitä! Erään hahmon syyttäessä ektejä murhaajiksi, miljoonien ihmisten tappajiksi, vastaa tohtori Franklin siihen: "- Niin mekin teemme."
- Nyt aikaansaannostamme käytetään viemään ihmisiltä perusoikedet, lietsomaan sotaa ja satuttamaan väkeä. En ole varma haluanko olla sellaisessa enää mukana. (s. 256)
"Väärien" geenien kantajien lisäksi leireille on kerätty tiettyjen uskontokuntien ja etnisten ryhmien edustajia. Touhu on mennyt siis varsinaiseksi holokaustin toistoksi. Yksi hahmo pohtiikin, että ihmisillä taitaa olla lyhyt muisti, kun toisen maailmasodan kauhut ovat heiltä unohtuneet. "Ei puolta maailmaa voi muuttaa pakolaisleiriksi" Ainoaa Maahan jäänyttä robottia, nimeltään Lapetus, on käytetty pakottamaan muita maita liittymään Yhdysvaltoihin. Ulkomaan kauppa on käytännössä kokonaan lakannut ja maiden täytyy tulla toimeen omavaraisesti. Kun Themis palatessaan laskeutuu Venäjälle, on selvää, että sitä halutaan käyttää vastustamaan Yhdysvaltojen asemaa maailman valtijaana.
- Kuvittele, että Cokis aikoo vallata kaiken, se ostaa jokaisen merkin jonka pystyy ja Pepsi on ainoa, johon sillä ei ole varaa. No niin, ehkä sinä pidät Dr Pepperistä ja haluaisi jatkaa sen juomista mutta et voi. Dr Pepperiä ei ole enää. On vain Cokis ja Pepsi. Jotkut hyväksyvät asian, mutta joillakin menee pidempi aika tottumiseen. Georgia esimerkiksi ei pystynyt luopumaan Fantasta. (s. 39)
Pidin todella paljon Evasta. Hän puolustaa Esat Ektissä niitä kansalaisia, joiden esi-vanhemmat ovat syntyneet muilla planeetoilla. Heillä kun ei ole samoja oikeuksia kuin muilla. Kirja alleviivaa hyvin vahvasti, kuinka eriarvoisuus ja rasismi ovat tyhmiä ja syntyvät vääristä olettamuksista. Vähempikin osoittaminen olisi riittänyt. Onneksi kirjassa on tasapainottamassa paljon populaarikulttuuriviittauksia. Löytyvät niin Fascape, Star Trek, Chewbacca, Nälkäpeli kuin The Walking Deadkin, jokainen hyvin humoristisessa yhteydessä. Kaiken lisäksi kirjassa ollaan hetken aikaa Suomessa! Nightwishkin mainitaan.
Ihmiset täällä ovat niin tyhmiä, etteivät tajua vihaavansa kaltaisiaan. Kenties se minua ärsyttää. Typeryys. Inhoan sitä enemmän kuin pahuutta. (s. 188)
Vaikka kirjassa siis oli loistavia elementtejä, itse kerronta oli hieman köyhää. Tapahtumia oli loppujen lopuksi vähän ja kaiken yllä roikkui melankolinen tunnelma. Puolet kirjasta ikävöitiin takaisin Maahan ja toinen puoli kaivattiin takaisin vanhoihin hyviin aikoihin. Se ei silti ole ollenkaan huono lukukokemus, olisin vain halunnut tietää enemmän ekteistä (en vain heidän politiikastaan). Yksi hahmoista ihmettelee samaa, kuinka Vincent tutkijana ei ole ollenkaan innostunut ollessaan ensimmäisiä ihmisiä vieraassa maailmassa, hän vain haluaa palata takaisin, jotta Evan ei tarvitse viettää koko elämäänsä Maan ulkopuolella.
- Nyt olen taas friikki. Yokits sentään, minut laitettiin lasipurkkiin, ihan kuin olisin epämuodostunut vauva friikkisirkuksessa. (s. 158)
Kun tein kirjasta pari päivää sitten muistiinpanoja, vertailin sitä mielessäni kirjabloggaajien klassikkohaasteen 10. kierrokselle lukemaani Octavia E. Butlerin Aamunkoittoon (josta tulee postaus 31.1.), havaitsin kirjoissa muutamia yhtäläisyyksia ja isoja eroja. Esimerkiksi ektit kieltäytyvät parantamasta erään ihmisen syöpää, koska eivät halua sekaantua muiden kansojen asioihin ja tulevaisuuteen. Butlerin kirjan oankalit puolestaan tulevat pelastamaan ihmiskunnan rippeet ja poistavat päähenkilöltä syövän sekä vaihtokauppaperiaatteella muokkaavat ihmisten perimää.
Luulen, että yritin juuri silittää rottaa. -- Punainen ja pörröinen karvapallo. Niin kuin iso hamsteri, mutta punainen. -- Sillä pikkuotuksella ei ollut häntää ja sen pikkuruisia silmiä oli vaikea nähdä. Se oli vain polun yli vilahtava punainen pallo. -- turvallisuusvalvoja -- huusi joko minulle tai sille eläimelle -- huitoi pikku ystävääni pois. En usko olleeni vaarassa, mutta vartija katsoi minua samoin kuin äiti silloin kun söin madon muiden yllytyksestä tai kun pureksin auton latialta löytämääni purkkaa. (s. 98)
Themis-kansiot on kokonaiusuudessaan hyvin kiinnostava, etenkin koska sen luvut ovat kansioita, joissa vuorottelevat mm. päiväkirjamerkinnät, translitteroidut haastattelut ja uutiset. Ja onpa se varsin ajankohtainen, sillä kirjassa nousee kolmannen maailmansodan uhka. Harmillisesti sarjalle kävi samoin kuin Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogialle. Kummatkin alkavat hyvin lupaavasti, mutta molemmissa kirja kirjalta katosi jotain, mikä teki ensimmäisestä osasta erityisen. Hieman vastaava, mutta tasaisen hyvänä pysyvä sarja puolestaan on Lars Wilderängin Tähtitrilogia, jota voin kyllä suositella lämpimästi.
- Ei ole mitään ongelmaa, Bodie. Kyse on vain siitä, että neljänkymmenenviiden sekunnin kuluttua sinua pyydetään aloittamaan kolmas maailmansota. (s. 171)
Arvosana:
Takakannesta:
Tuho uhkaa Maata trilogian huikeassa päätösosassa
Kymmenen vuotta Heräilevien jumalien tapahtumien jälkeen Rose Franklin palaa Maahan. Hänen järkytyksekseen koko planeetta on jälleen tuhon partaalla, ja konejättiläisten perinnöstä alkunsa saanut maailmanpalo uhkaa kaikkea elämää. Rose aikoo pelastaa Maan, mutta tuleeko hänestä vain nappula tuomiopäivän pelissä?
Suomentanut: Niina Kainulainen, 405 sivua, Like 2019
Alkuperäinen nimi: Only Human - Book Three of the Themis Files (2018)
Sarjassa ilmestyneet:
- Uinuvat jättiläiset
- Heräilevät jumalat
- Ei enempää kuin ihminen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti