Dekkariviikko | Elly Griffiths: Aavekentät (Ruth Galloway #7)

"Sen olen työssäni oppinut. 

Mikään ei pysy maan povessa loputtomiin."

   

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien dekkariviikko

   

Tuttuun tapaan Elly Griffithsin dekkari arkeologi Ruth Gallowayn ja komisario Harry Nelsonin tutkimuksista rullaa nopealukuisesti. Aavekentistä ei tullut lemppariosaani sarjasta, jopa kansikuva on vain nätti, muttei mieleenjäävä, toisin kuin pari edellistä upeaa kantta. Plussana on tosin mainittava, että tällä kertaa Ruthin ylipainoa ei juurikaan mainittu, vain yhdesti suoraan ja pari kertaa verhotusti asia nousi esille. Se onkin ollut sarjassa suurin hierrinkivi minulle ja ihanaa, että asia on nyt selvinnyt kirjailijallekin. Jotkin ulkonäköön liittyvät huomiot voin toki itsekin allekirjoitaa, kuten:

  

Ruth pitää uimisesta, mutta kahlaaminen lämpimässä, vyötärönkorkuisessa vedessä ei oikein vastaa hänen käsitystään hauskuudesta. Kunnolla uidessa on sentään veden kätköissä. Nyt hänestä tuntuu, että lihaa on esillä liikaa. Tosin hän ei ole lastenaltaan isokokoisin äiti. (s. 206)

  

Ruth tuskailee rakkauttaan naimisissaan olevaan Nelsoniin. Hän asuu marskimaan laidalla viisivuotiaan, jo koulun aloittavan tyttärensä Katen ja kissansa Flintin kanssa. Kate on seuraamusta Ruthin ja Nelsonin yhden yön jutusta. Nelson kuitenkin asuu edelleen vaimonsa Michellen kanssa, tosin hänen vanhemmat tyttärensä ovat jo muuttaneet kotoa. Katen isä ei ole yleisessä tiedossa, mutta esimerkiksi Michelle kuuluu sisäpiiriin, mikä onkin saanut parin välit hieman tulehtuneiksi.

  

He kaikki rakastavat toisiaan 2000-luvun sotkuiseen tapaan. (s. 24)

  

Ruthin mielestä kukaan mies ei halua olla hänen kanssaan, mutta tuntuu, että melkein jokaisessa kirjassa hänellä on kierroksessa eri mies. Ruth lämmittelee vanhaa liekkiä tv:stä tutun Frankin kanssa, joka tavattiin jo edellisessä kirjassa, mutta teosten välissä on ehtinyt kulua kaksi vuotta. Hän on myös alkanut omaksi kummastuksekseen haaveilla häistä Nelsonin kanssa, vaikka ei ole koskaan kokenut haluavansa jakaa elintilaansa miehen kanssa saati unelmoinut valkoisesta mekosta ja papin aamenesta. Samaan aikaan Nelsonkin on mustasukkainen Ruthista niin tv-kameroille kuin Frankillekin. Saas nähdä, mihin tämä kaksikko vielä sarjan aikana päätyy. 

  

Ja mitä romantiikkaan tulee... Nelson puistaa päätään. Tästä aiheesta hän ei halua keskustella edes itsensä kanssa. (s. 220)

  

Tällä kertaa tutkitaan toisen maailmansodan aikaisesta lentokoneesta löytynyttä ruumista, kyseinen mies tosin oli ilmoitettu kuolleeksi ennen kuin kone, josta hän löytyy putosi. Alkaa pitkällinen salaisuuksien vyyhdin avaaminen ja murhaajia tuntuu olevan joka nurkalla. Mutta brittiläiseen tapaan kupponen teetä auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Erikoisesti vanhaa tapausta kutsutaan kirjassa "pimeäksi keissiksi", vaikka itse mieltäisin paremmaksi ilmaisuksi kylmän keissin (egl. cold case). 

   

Blackstockin suvun kaikilla kaappiluurangoilla näyttää tänään olevan ulkoilupäivä. (s. 146-147)

  

Pari sivuhenkiläkin kokee kirjan aikana kiehtovia hetkiä niin romantiikan kuin hengenvaarallisten tilanteiden muodossa. Myös Ruth joutuu taas pyssyn tähtäimeen. Kirjassa myös sivutaan ilmastonmuutosta, sillä kirjan alkupuolella, Ruthin ollessa kaivauksilla (joiden aikana löydetään prossikautinen hauta) todetaan, että kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja loppuvuodesta vesi tulvii korkeammalle markismaalla kuin koskaan: "Jessus, mitä säälle on tapahtunut? Ensin myrskyjä ja sitten tulvia. Mitä seuraavaksi? Maanjäristyksiä?". 

  

"Aika monilta ongelmilta olisi vältytty, jos olisitte puhuneet toisillenne rehellisesti." (s. 339)

  

Pari kertaa jäin pohtimaan käännöstä, esimerkiksi, kun Ruth tuntee luumuilevansa, paksussa talvitakissa hän puolestaan näyttää sulkupallolta, joka on siis jonkinlainen zeppeliinimäinen asia (mutta kuinka moni tietää tämän googlaamatta tai mitä ovat prerafaeliitihiukset ja "makuuhuoneen hurmioitunut mainadi"?) ja kun Frank tulee käymään Ruthin luona ja hän rapsuttelee Flint-kissaan, Ruth kauhistuuu: "Se karvastaa sinut". Itse olisin sanonut karvoittaa. Nämä ovat toki kulttuuridetaljeja, makuasioita ja osittain myös murre-erojakin, mutta tekstin sujuvuudesta toki on kiinnostavaa keskustella. Silti oikein oivallinen kevyempi dekkari, joka sopii hyvin kesälukemistoon kuin myös lokakuullekin, sillä kirjassa vietetään halloweenia.

  

   

Arvosana:

        

Takakannesta:

Aikamme hurmaavin dekkarisarja saa jatkoa

Suosikkiarkeologi Ruth Galloway tutkii sodanaikaista lentokoneen hylkyä, josta löytyy epäilyttävä ruumis. Viehättävä brittisarja yhdistelee arkeologisia salaisuuksia ja monimutkaisia ihmissuhteita.

Kun uuden asuinalueen rakennustöissä löydetään toisen maailmansodan aikainen lentokone ja lentokoneesta ruumis, arkeologi Ruth Galloway kutsutaan paikalle. Ruth toteaa, ettei kyseessä ole lentäjä – mutta miten ruumis päätyi lentokoneeseen? Kun tapaukseen liittyvän Blackstockin suvun tiluksilta vielä löytyy ihmisluita, Ruthilla ja komisario Harry Nelsonilla on kiire selvittää syypää ennen kuin Norfolkia lähestyvä myrsky saavuttaa heidät ja hautaa salaisuudet iäksi.

    

Suomentanut: Anna Kangasmaa, 350 sivua, Tammi 2019

  

Alkuperäinen nimi: The Ghost Fields (2015)

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Risteyskohdat
• Januksen kivi
• Jyrkänteen reunalla
• Käärmeen kirous
• Korppikuningas
• Kadonneet ja kuolleet
• Aavekentät
• Siniviittainen nainen (tulossa syyskuussa 2020)

   

Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös:  Luetut.net, Oksan hyllyltä, Kirja hyllyssä, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus, Kirjarouvan elämää