Värikkäitä säeromaaneja moninaisuudesta

"Liljaa surettaa kaikki ulkonäkövaatimukset,

siksi hän kasilla kasvatti jalkakarvojaan"

  

  

Dess Terentjevan säeromaani Ihana on vuoden 2021 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas. Voitin kirjan Instagramissa Sivupiiri vinkkaa -tilin järjestämässä arvonnassa. Ihanan idea on loistava: LGBTIQA+ ja vähemmistö representaatiota (esim. yksi sivuhenkilö on romani), päähenkilö joka miettii jatkuvasti oikeita sanoja - "Älä sano hullu, se voi olla loukkaavaa" - ja pelkää vahingossa vetävänsä ihastuksensa ulos kaapista.   

  

Lilja on yhdeksäsluokkalainen jyväskyläläinen* pan. "Lilja ei oikeastaan edes ymmärrä millaista olisi jos sukupuoli rajaisi". Hän seuraa somessa erästä ihanaa, muunsukupuolista tyyppiä. Pian käy ilmi, että Ihanaksi nimeämänsä suomenvenäläinen nuori onkin isän uuden naisystävän lapsi. Ihana on edelleen kaapissa ja hänen äitinsä kutsuu häntä väärällä nimellä, mikä särähtää Liljaa pahasti korviin. (*Kuten Merja Topin Jäätävän sarjaimuttajan postauksessakin kommentoin, asuu isosiskoni Keski-Suomessa ja tällä kertaa mainittiin hurmaava Harjun Paperi.)  

  

Liljaa on pilkattu lesboksi, mikä on aivan älytöntä, 

koska se ei ole kirosana,

se ei ole haukkumasana,

se ei ole ruma ällöttävä sana,

se on kaunis sana,

Mutta Lilja ei kuulu siihen koteloon, hän on eri perhonen (s. 44)

  

Jos käsitin oikein, Ihana on myös vapaaehtoisesti lapseton: "mä en aio koskaan hankkia lapsia". Vielä en kovin usein ole törmännyt omaan vähemmistöryhmääni kirjallisuudessa (paras esimerkki on Anu Holopaisen Sydänhengitystä). Samastuin suuresti Liljan sisäisiin keskusteluihin; "Älä sano normaali, älä koskaan sano normaali / mikään ei ole normaalia". Itsekin yritän taiteilla sosiaalisten kanssakäymisten kapealla trapetsilla ja omaksua sellaisen sanankäyttötaituruuden, jossa menneiden aikojen virheelliset ja loukkaavat termit on heitetty romukoppaan, mutta joskus sitä edelleen astuu harhaan. Onneksi aina voi pyytää anteeksi ja oppia virheistä.

  

Hahmona Lilja kuitenkin jää harmillisen läpinäkyväksi ja hajuttomaksi. Hänestä ei nimittäin paljoa muuta opita kuin hänen käyttämänsä energiamäärä oikeiden sanojen valinnassa. Jossakin arvostelussa Liljaa kuvattiin liian lapselliseksi, mutta hei, hän on vasta ysiluokkalainen. Itsehän olin vielä lukiossakin ihan kakara! Epäuskottavampaa olisi ollut, jos Lilja olisi käyttäytynyt erityisen aikuismaisesti. Tosin hänen harkitsevaisuutensa ja solidaarisuutensa saavat hänet näyttämään aikuisemmalta kuin monet täysi-ikäiset, jotka eivät kykene ajattelemaan kaikkia ihmisiä tasa-arvoisina henkilöinä.  

  

tummanpunainen miesten toppi

oikeesti Lilja?? mIeStEn??

Vaatteilla ei ole sukupuolta (s. 116)

  

Olen erittäin paljon samaa mieltä tästä: "Liljaa oksettaa sellaiset asiat / Että kauneuden takia pitäis kärsiä". Siskoni anoppi täräytti vuosia sitten tuon tyhmän sanonnan naamalleni, kun siskoni oli tekemässä hiuksiini raitoja ja teräväkärkinen, virkkuukoukkumainen työkalu, jolla vedettiin hiustupsuja myssyn läpi sattui päänahkaani. Kipu ja tuska eivät ole kauniita, eikä kenenkään pitäisi joutua sietämään sellaista etenkään minkään kulttuuristen standardien takia (kirjassa puhutaan paljon esim. venäläisten naisten opetetusta tarpeesta näyttää kauniilta).

  

Oli todella kiinnostavaa bongata viittaus kirjailijaan, joka jääköön nimeämättä. Nyt nimittäin vietetään Trans Awareness viikkoa ja samaan aikaan ko. kirjailija on taas noussut esiin mm. kirjagramissa. Syy nousuun on velhopojasta kertovan leffan lähestyvän vuosipäivän vuoksi järjestettävä jälleennäkeminen, jonne kirjailijaa itseään ei ole kutsuttu. 

  

Jos joku ei siis vielä tiennyt, kyseinen kirjailija on käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa transihmisten vastaiseen toimintaan ja hänen eriarvoistavia, henkeä ja terveyttä uhkaavia kommenttejaan on lainattu jopa hallinnollisesti eri maissa. Hänen tuotantoaan ei siksi ole hyvä nostaa esille ja jos jonkin hänen kirjansa haluaakin lukea, suositellaan teosten lainaamista kaverilta tai ostamaan kirpparilta, sillä jopa kirjastosta lainaaminen hyödyttää häntä taloudellisesti.

  

alahyllyllä on rivi kirjoja

--

iskä luki Liljalle niitä iltasaduksi

--

Lapsena se oli aivan ihana sarja

ja sitten selvisi

--

että sen tekijällä on kammottavia näkemyksiä

sellaisia joita Lilja ei voi hyväksyä

Kirjat olivat ihania ja tosi tosi tärkeitä Liljalle

ja häntä repivät erilleen kauniit muistot iskän kanssa

- samalla kun häntä repivät

kirjailijan toistuvat,

koko ajan pahenevat sanat

--

Onko nostalgia hänelle ihmisoikeuksia tärkeämpi asia? (s. 23-24)

  

Suosikkilainaukseni kirjasta on "mut ei meiltä voi ottaa pois sitä / mitä me ollaan kirjojen parissa koettu". Itse en aio enää koskaan kirjailijan tuotantoa nostaa esille, enkä tiedä voinko enää lukea sarjaakaan uudelleen (onneksi olen sen alkupuolen lukenut yli 10 kertaa ja muistan hyvin tapahtumat). Nostalgia ei saa olla esteenä toimia oikein, nousta transihmisten oikeuksia polkevia niin hyvin tunnettuja kuin kaveripiiriin tai perheeseen kuuluvia ihmisiä vastaan. Eriarvoistaminen ei ole ok, olipa syrjintään osallistuva kuka tahansa. "Liljalle tulee -- hirvittävä ylpeys suomen kielestä -- hän / vain yksi -- samanlainen kaikille". 

   

Lilja yrittää olla olettamatta,

mutta hän ei pysty päättelemään mitään vaikka yrittäisi

vaikka hän käyttäisi miten tunkkaisia menetelmiä tahansa (s. 80)

  

Tämä vertautuu helposti tmän postauksen toiseen säeromaanin J.S. Meresmaan Khimairaan, molemmissa on sateenkaarevuutta ja suomenvenäläisiä. Pidin Ihanan tyylistä enemmän, mutta Khimairan hahmoissa oli enemmän syvyyttä. Olisikin kiinnostavaa, jos nämä kaksi kirjailijaa päättäisivät yhdistää voimansa ja kirjoittaa kaksiäänisen säeromaanin, jossa kuljettavat kumpikin omaa hahmoaan. Millaisen teoksen he voisivatkaan kirjoittaa?

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Miten elää jatkuvien olettamusten ja ennakkoluulojen maailmassa – ja mitä tehdä, kun itsekin tulee olettaneeksi?

  

Hyväntuulinen ja raikas nuortenromaani Ihana voitti WSOY:n TaajuusZ-kirjoituskilpailun. Säeromaanin elävästä ilmaisusta tulee mieleen spoken word, ja tekstissä kiteytyy se, mitä kirjoituskilpailulla haettiin: uusi ääni, joka kotimaisesta kirjallisuuskentästä vielä puuttui.

  

Lilja, ysiluokkalainen panseksuaali, on krooninen ihastuja. Uusimman someihastuksensa hän on ristinyt Ihanaksi – sillä Ihana vain on niin ihana! Kun Ihana osoittautuu Liljan yksinhuoltajaisän uuden naisystävän lapseksi, ihastuminen saa uudet kierrokset. Somessa Ihana on itsevarma ja tiedostava muunsukupuolinen, mutta Ihanan konservatiivinen äiti ei tiedä lapsensa todellisesta sukupuolesta mitään. Voiko Lilja hyväksyä, että isä seurustelee transfobiselta haiskahtavan naisen kanssa? Saako toista työntää ulos väkisin kaapista?

  

128 sivua, WSOY 2021

  

Luettu myös täällä: Sivupiiri vinkkaa, Kirjojen keskellä, IBBY Finland

  

  

*****

  

"Poly on kreikkaa ja tarkoittaa monta.

Amoria tulee latinasta ja tarkoittaa rakkautta.

Polyamoria on siis yhdyssana-kimeeri."

  

   

Arvostelukappale

  

Khimaira on itsenäinen jatko-osa J.S. Meresmaan viime vuonna ilmestyneelle Dodolle, joka voitti Blogistanian Kuopuksen. Khimaira kertoo Dodo-säeromaanista tutun 19-vuotiaan Saran tarinan. Hän on suomenvenäläinen, joka ei pidä vanhempiensa taloa kotinaan. Onneksi hänellä on Iina. Ja Tuukka. Kolmikko on kuin myyttinen khimaira, horoskoopeiltaankin skorpioni, leijona ja kauris. Toisin kuin Dodossa, ei tässä ole spefin elementtejä.

  

Eihän ennalta voi tietää sellaista,

josta ei ole mitään kokemusta.

On vain otettava selvää ja keskusteltava.

Edettävä hitaasti, askel askeleelta.

Meille opetetaan vain tiettyjä rakkauden muotoja

romantiikan kaavaa,

sukupuolimuotteja.

Ahdistavat mallit,

ne ahtaat perinteet?

Ne on vain murrettava. (s. 117)

  

Sara seurustelee Iinan kanssa, Iina sekä Saran että Tuukan. Polyamoria ei ole kenellekään tuttua, joten he opettelevat yhteistä elämää ja sen tanssiaskeleita. Sara ei ole kertonut vanhemmilleen olevansa lesbo, minkä lisäksi hänellä on menneisyydessään käsittelemättömien asioiden synkkiä pilviä, jotka ovat painaa hänet kasaan. Ahdistus purkautuu hyvin räjähtävästi vanhempien heittäessä Saran kotoaan saatuaan tietää tämän suudelleen tyttöä. Kaikki ei kuitenkaan aina ole sitä, mille se aluksi näyttää. "Pelkäsin, ettei tulisikaan lapsenlapsia, / etten saisi olla osa / sukupolvien jatkumoa."

  

Jos kasvatetaan hetero-oletukseen

ei tarjota kuin yksi valaistuksen kohde.

Vaihtoehdot jää varjoihin,

ne rajataan ulos

ja itseään lähestyy kysymyksin:

Kuka mä oon?

Mikä mä oon?

Oonko normaali? (s. 33)

  

Sara on hakenut lääkikseen vaikka ei se häntä yhtään kiinnostaisi. Hän kokee äitinsä (jota kutsuu kuningattareksi) painostavan tuolle linjalle. Oikeasti hänen juttunsa on valokuvaamisen ja visuaalisen ilmaisun, kuvajournalismi. Ilmaisusta puheen ollen, tässä säeromaanissa on käytetty riimejä, mikä on monelle lukijalle ollut yllätys ja hieman myös lillukanvarsi. Sara kommentoikin kirjassa näin: "Mulle tuli yllätyksenä. / että suomalaiseen runokorvaan riimit / kaikuu usein lapsellisina, joskus jopa koomisina."

  

Mitä vittu sitten,

vaikka olen

homoseksuaali,

vaikka olen lesbo?

Mä olen normaali. (s. 68)

    

Kirjassa muuten juhlitaan Halloween-bileissä, vinkki kannattaa ottaa talteen vaikkapa ensi vuoden Halloween-lukuhaastetta varten. Tuleekohan ensi vuonna vielä kolmas säeromaani Tuukan näkökulmasta? Toivon kovasti, että Tuukan tarinassa olisi spefiä. Esimerkiksi masennus voisi olla jonkinlainen ruumiin hallinnasta kamppalileva demoni tai vaikkapa lykantropiaa. Nähtäväksi jää, kuinka kirjailija taputtelee trilogian kasaan. Loppuun vielä suosikkilainaukseni kirjasta:

  

Me asutaan Suomessa,

ei missään mutauomassa,

jossa pitäisi lisääntyä

kuin eläimet siinä pelossa,

ettei oman sukupolven jälkeen

olis ketään enää elossa. (s. 69)

  

Sara muuten kommentoi alkupuolella kirjaa olevansa "valmis kerimään serpentiinit takaisin rullalle juhlien jälkeen". Niin minäkin olen tehnyt, for real! Olen ylipäätään ostanut serpentiiniä vain kolmesti. Kerran ala-asteella, mitä luultavammin Tiimarista, vappuna 2009 eli fuksikeväänäni ja muutama vuosi sitten mustaa serpentiiniä Tigeristä (joka mainitaan myös kirjassa ja jonka paperinauhaa olen siis kierrättänyt aina seuraavalle vuodelle kirjakuviin). Minulla on vielä jäljellä jopa tuota ysäreiltä peräisin olevaa vintagea... 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Khimaira on nuorista kertova säeromaani, joka viiltää ja vangitsee rakkauden voimalla.

  

19-vuotiaalla suomenvenäläisellä Saralla on intohimona valokuvaaminen ja Anna Ahmatovan runot, allaan vintage-moottoripyörä ja takana lääkiksen pääsykokeet. Käsipuolessa Saralla keikkuu uusi tyttöystävä Iina, joka on myös Saran ex-poikaystävän tyttöystävä - yhteisestä sopimuksesta. Monimutkaistako? Ehkä vähän, mutta milloin elämä ei sitä olisi.

  

Lisämutkia matkaan tuo se, ettei Sara ole kertonut vanhoillisille vanhemmilleen lesboudestaan saati monisuhdejärjestelyistä. Hänellä on jo jalka oven välissä omaan, itsenäiseen elämään. Ja vaikka kotitalo on komea, sen sisällä kaikuu tyhjyys, joka valtaa tilaa Saran sisältä päivä päivältä enemmän. Hän tuntee seisovansa kuilun reunalla. Mitä paljastuu, kun hiljaisuus lopulta rikkoutuu?

  

J. S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, jonka edellinen säeromaani Dodo ilmestyi 2020. Dodo valittiin Topelius- ehdokkaaksi ilmestymisvuonnaan ja palkittiin Blogistanian Kuopus-kunniakirjalla. Häneltä on aiemmin julkaistu myös muun muassa Kuvastaja- ja Anni Polva -palkintoehdokkaana ollut Mifonki-fantasiasarja. Romaanien lisäksi häneltä on ilmestynyt lukuisia novelleja, joita on käännetty englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, portugaliksi, ruotsiksi ja romaniaksi.

  

179 sivua, Myllylahti 2021

  

Luettu myös täällä: Kehrääjä, Lastenkirjahylly, Kirjapöllön huhuiluja, Nörttitytöt, Kirjakko ruispellossa, Luova ruho, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjojen keskellä