"En tiedä Maasta", hän sanoo, "mutta täällä tähtien keskellä kannattaa oppia, että
ulkomuodolla on harvoin mitään merkitystä. On olemassa älyllistä elämää joka näyttää
hirvittävältä mutta on ystävällisempää kuin mikään, mitä olette aiemmin kohdanneet,
ja on olemassa myös käsittämättömän kauniita olentoja, jotka toimivat kuin hirviöt."
Hänestä tuntuu, ettei hän halua mitään muuta kuin takaisin kotiin, takaisin Sunnerstan omakotitaloon, takaisin äidin ja isän turvalliseen syliin. Mutta sitä elämää ei enää ole. Isä on poissa, poliisin hoteissa, ja avaruusolennot ovat kaapanneet äidin. Hän naurahtaa itsekseen. Lause "avaruusolennot ovat kaapanneet äidin" tuntuu niin käsittämättömältä, että sitä on vaikea ottaa todesta. (s. 7)
Onpas hienoa huomata, että moni niistä asioista, jotka Oskar Källnerin kirjoittaman ja Karl Johanssonin sarjan ensimmäisessä osassa Tähtiin temmatut hakivat vielä paikkaansa ovat jo toisessa kirjassa Rautaruusu kohdillaan. On kokosivun (ja jopa aukeaman) kokoisia kuvia sarjakuvaruutujen lisäksi, kuvitukset tulevat vasta tapahtumien kuvailun jälkeen ja toivat lisää informaatiota, eikä Alicen ja Eliaksen suu ammollaan eri miljöissä tuijottelevia päitäkään ollut häiritsevässä määrin.
Hänen silmäkulmassaan vilahtaa jokin - jokin liikkuu pimeässä. Alice on siitä varma. Ja niitä on enemmänkin. Hän kuulee miten pikkuiset jalat rapisevat lattiaa vasten. Miksei kukaan muu reagoi niihin? (s. 81)
Tarinakin oli vallan toiminnallinen ja koukuttava, suorana jatkumona edelliseen. Sisarukset jatkavat seikkailuaan Hiljaisuuden miehistön kanssa. He etsivät äitiä, jonka arvelevat olevan vankina yhden aluksen kyydissä. He ovat seuranneet sitä Rautaruusuksi kutsutulle avaruusasemalle, joka kuhisee eri puolilta galaksia kotoisin olevia eliömuotoja. Tällaista scifiä olen kaivannut, rohkeutta toteuttaa muitakin kuin ihmisenkaltaisia lajeja.
"Brock-setä", hän sanoo. "Minkä takia Maassa kukaan ei tiedä teistä mitään?"--"Osittain siksi, että teidän planeettanne on niin kaukaisessa galaksin osassa, vanhan imperiumin rajojen takana. Ja osittain siksi, että teillä ole hyperaaltoteknologiaa, joten vaikka lukemattomat sivilisaatiot lähettävät kaikenlaista informaatioita teidän suuntaanne koko ajan, te ette pysty vastaanottamaan signaaleja. -- outoa tässä on pikemminkin se, että mekään emme tienneet teistä. Teidän maailmaanne ei ole imperiumin kartoissa." (s. 64)
Sarjan nimikin saa nyt selityksensä ja vaikka se onkin hieman kliseinen "valittu"-tarinan uudelleenkerronta, on se kuitenkin hyvin mielenkiintoinen. Myös Imperiumin historiasta saatiin paljon lisää tietoa. Taidanpa lukea heti perään kolmannenkin osan, kun se on jo valmiiksi lukupinossa.
"Teidän nykyteknologia on siis kehnompaa kuin se oli kaksisataa vuotta sitten?"--"Sellaista se on teknologian kanssa", hän sanoo. "Joskus kehitys menee taaksepäin, joskus taaksepäin. Toisinaan sivilisaatiot romahtavat, ja eloonjääneiden pitää selvitä raunioissa miten parhaiten taitavat." (s. 53)
"Se on yksi imperiumin vanhoista tähtiporteista", Brock sanoo. "Se ei toimi enää. -- Aikoinaan tähtiportit yhdistivät koko valtavan imperiumin. -- Hyperavaruuden kautta sama matka veisi satoja vuosia. Mutta nyt imperiumi on poissa ja sen mukana on kadonnut kaikki sen mahti ja loisto." (s. 69)
Huh! Nyt on tarjolla erittäin aikuiskelpoista lastenscifiä, puhutaan mm. geenimanipulaatiosta ja transsendentoitumisesta, jännitteen määrä kasvaa. Imperiumin perilliset -sarjan kolmannessa osassa Hautaplaneetta hypätään todella syvään päätyyn genreä, kun nuoret päähenkilöt ja Hiljaisuuden miehistö pakkolaskeutuvat imperiumin muinaiselle hautaplaneetalle, jonka pinta on täynnä alusten haaksirikkoutuneita romuja ja seikkailevat sen monissa kerroksissa.
"Umberza vaeltaa", Syndra mutisee.
"Mitä sinä tarkoitat?" Brock kysyy.
"Legendan mukaan Umberza liikkuu itsestään tyhjyyden halki, Yhtenä hetkenä se on täällä, seuraavana poissa."
"Kuin aave!" Eliakselta pääsee.
"Mitä?" Alice sanoo. "Onks tämä joku aaveplaneetta?" (s. 27)
Imperiumin historiasta opitaan taas paljon lisää, mutta infodumppaamiselta on vältytty, kun tieto on ripoteltu kiinnostavalla tavalla pitkin kirjaa. Alice ja Elias oppivat myös lisää äidistään ja hänen puolestaan sukua - mutta mikä mahtaakaan todella olla hänen suhteensa Syndraan. Iso suosittelu tälle sarjalle! Ja vaikka ensimmäinen osa ei olisi vielä täysin vakuuttanut, kannattaa todellakin jatkaa lukemista, sillä toinen ja kolmas osa ovat erittäin palkitsevia. Hautaplaneetta on tähän mennessä vuoden paras lukukokemus.
Siellä täällä seinien ja katujen pinnalla kiipeilee köynnöskasveja. Ne muistuttavat hieman verisuonia ja ovat ensimmäinen elävä asia jonka he ovat nähneet tänne tulonsa jälkeen.--On kulmia ja kärkiä joita ei pitäisi olla. Katse imeytyy kiinni, ei pääse irti. Seuraavassa hetkessä tuntui kuin kävelisi seinällä niin kuin kärpänen, ja se mikä äsken oli seinää, onkin nyt maata.--Niin kuin koko kaupunki olisi kiertynyt itsensä ympäri ja he nousisivat aina vain ylös samoja portaita, yhä uudelleen ja uudelleen. (s. 127-128 ja 138)
 |
| Olipa hauska bongata tämä Akiran ikoninen kuva toteutettuna kirjan maailmaan sopien. Viittaus saattaa tosin mennä todella monilta lapsilukijoilta ohitse. |
Arvosanat:
Rautaruusu 4,5/5 ♥ | Hautaplaneetta 5/5 ♥
Alice ja Elias ovat kaukana kotoa, avaruusalus Hiljaisuuden kyydissä, ja he kiitävät halki galaksin pelastaakseen vihollisalukselle kaapatun äitinsä. Matkan määränpää on asema nimeltä Rautaruusu. Siellä vastassa on joukko vaarallisia kraosotureita, mutta mikään ei saa sisaruksia luopumaan tärkeästä tehtävästä. Käynnistyy tarkoin laskelmoitu operaatio, joka ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaisesti.
--
Päätähuimaava tieteisseikkailu jatkuu.
Jännittävä nuortensarja lumoaa kerronnallaan ja kuvituksellaan.
Alicen ja Eliaksen uusi koti, avaruusalus nimeltä Hiljaisuus, on imaistu vanhan imperiumin hautaplaneetalle. Siellä vaeltaa vain kuolleita, sillä kutsumattomat vieraat eivät ole koskaan palanneet. Niin Hiljaisuuden miehistö ainakin uskoo, kunnes saa hätäviestin sisarusten äidiltä. Tämän löytääkseen heidän on laskeuduttava planeetan uumeniin ikivanhoihin hautakammioihin, joissa odottaa vaarallisia vihollisia ja kammottavia löydöksiä.
Alkuperäinen nimi: Imperiets arvingar 2: Järnrosen (2020), Imperiets arvingar 3: Gravplaneten (2020)
Kuvittanut: Karl Johnsson
Sarjassa ilmestyneet:
- Tähtiin temmatut
- Rautaruusu
- Hautaplaneetta
- Muistisäiliö (ilmestyy syyskuussa 2022)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti