Yöpöydän kirjat: Elly Griffiths: Maan alla (Ruth Galloway -mysteeri #9)

"Ajatuksessa näistä maanalaisista kulkureiteistä on jotain hermostuttavaa.

Ikään kuin kaupungilla olisi kaksonen pimeydessä, toinen elämä pinnan alla."

Arvostelukappale

Elly Griffithsin Ruth Galloway mysteereitä on ilmestynyt suomeksi kohta jo huimat 12 osaa, mutta sitä ennen katsaus menneeseen. Luin tämän sarjan yhdeksännen osan Maan alla jo vuosi sitten, mutta, kiitos teknisten ongelmien, monen 2021 luetun kirjan postaus jäi roikkumaan, sillä - niin kuin olen kertonut pariin otteeseen aiemminkin - tietokoneeni hajosi yllättäen viime kesänä. Nyt olen saanut ison osan rästipostauksista pois roikkumasta.

"Onko teillä taskulamppua?" Clough kysyy yhdeltä korjausporukan miehistö. Ennen kuin tämä ehtii sanoa mitään, Tanya on jo ojentanut Magliten käsilaukustaan.

"Uskomatonta. Mitä muuta sinulla mahtaakaan olla mukana?"

"Minusta on hyvä olla varautunut eri tilanteisiin", Tanya sanoo. (s. 36)

Vuosi edellisen kirjan tapahtumien jälkeen Ruth kutsutaan kaivelemaan rakennustyömaan paljastamia luita Norwichin liitukivitunnelissa (jollaiseen pääsee kurkistamaan esimerkiksi tällä videolla), komisario Nelson tutkii tiiminsä kanssa kadonneiden naisten ja murhattujen kodittomien tapauksia. Puhutaan maanalaisissa tunneleissa asuvasta yhteisöstä (vrt. Pariisin katakombit) ja ihmissyönnistä. On jännitettä, vaarallisia tilanteita, eikä onnellisia loppujakaan puutu.

"Maailma on ylikansoitettu. Maan pinnalla ei ole tilaa, joten käy järkeen mennä maan alle." (s. 325)

On mainiota, kuinka Ruth kertoo Nelsonille, että DNA- ja isotooppitutkimusten tulokset saa muutamassa viikossa, eikä yhdessä päivässä, "koska tämä ei ole CSI Miami". Samoin nautin, kun Quentin kauhistuu arkeologi-Tedin hakun heiluttelua. "Eikö arkeologian pitäisi olla herkkää työskentelyä? Hipsutellaan korvaamattoman arvokkaita esineitä pensseleillä ja niin poispäin?" Neljän vuoden arkeologiaopintojeni aikana opin, ettei kaivauskuopassa (ainakaan niillä kaivauksilla, joihin osallistuin) käytetty mitään siroja pölytupsuttimia.

Mies on -- nuorehko ja tumma, ja hänellä on sarvisankaiset silmälasit. Hän näyttää Harry Potterin ja David Tennant -kauden Doctor Whon risteytykseltä. (s. 26)

Ruth joutuu kuulemaan surullisia uutisia. Hänen jo kuusivuotias tyttärensä Kate puolestaan pääsee näyttelemään Ihmemaan Liisaa jännittävään teatteriesitykseen. Ruth ei pidä lasten harrastuksista, eikä ole ilmoittanut Katea esimerkiksi balettiin. Hänen lapsuudessaan kun vaihtoehtoja oli vain partio tai ei mitään. "Ruth oli ollut vapaa lojumaan sängyssä ja lukemaan tuntitolkulla. Se oli täydellinen harrastus, eikä tarvinnut hankkia trikoita."

Ruth -- katsoo skandinaavisia rikossarjoja, joissa kaikki on harmaata, jopa kukat (joita ei tosin juuri näy paitsi hautajaisseppeleissä). (s. 102)

Ruth pelkää jo etukäteen, mahtavatko Katen tulevaisuuden teiniystävät jaksaa tulla heille kylään, koska talo sijaitsee kaukana kaikesta, marskimaan reunalla. On kyllä huolestuttavaa olla huolissaan noin pitkän ajan päähän kuviteltuja tilanteita, joita ei välttämättä koskaan tapahdu.

Mikä tahansa koti muuttuu paremmaksi, jos sinne hankitaan kissa. (s. 232)

Ruthin ulkonäöstä ja syömisestä puhutaan taas, mutta ehkä vähemmän kuin aiemmin, mikä on ihan positiivista. Cloughin syömisestä ja kalorien sisäistämisestä kuitenkin naljaillaan koko ajan ja Nelsonkin miettii, kannattaako syödä kokonaista kasaa muffineja. Alla kaikki kulmakarvoja kohottaneet kohdat jaettuna muutamaan kategoriaan:

Ruthin ulkonäköön, kuntoon ja syömiseen liittyvä kommentointi:

"Oletko kunnossa?" Ted kysyy. "Vaikutat hengästyneeltä."
"Joo, olen ihan ookoo", Ruth sanoo ja pinnistelee hengittääkseen normaalisti. (s. 14)

Ruthin mielessä väikkyvät jo tee ja leivos -- Ruth ilahtuu, että Ted ja Quentin tilaavat molemmat leivoksen, koska se merkitsee hänellekin lupaa leivokseen. (s. 27 ja 31)

"Eikö poliiseilla ole teetaukoja?" Ruth puolustelee. Hän on ottanut cappucinon, mutta silmäileee Nelsonin isoa kakunpalaa kateellisena. -- Nelson leikkaa kakunpalansa kahtia ja tarjoaa toisen puoliskon Ruthille. (s. 55 ja 57)

Millaisen vaikutuksen häneen tekikään tämä älykäs nainen, joka tuntui niin itsevarmalta ja näytti vähän välittävän, mitä muut ajattelivat. Nyt kun Nelson tuntee Ruthin paremmin, hän tietää, ettei tämä ole ihan totta, mutta Ruth on silti älykkäin hänen tuntemansa henkilö. (s. 61)

Hän yrittää laihduttaa, joten hänellä on eväänä kotona tehtyä salaattia. (s. 69-69)
Kamera kuulemma lisää painoon viisi kiloa, mutta Ruthista tuntuu, että oikea lukema lähentelee kahtakymmentäviittä. -- Kellerman on pitkä, laiha ja isonenäinen, mikä saa hänet muistuttamaan petolintua. (s. 72)

Ruth katsoo kelloaan. Kello on melkein kaksi. Hän on kyllä syönyt - salaattia taas - mutta siitä on ainakin kaksi tuntia. (s. 93)

Martin käy piiraansa kimppuun sellaisella innolla, jota vain hyvin laihojen ihmisten sallitaan näyttää. Ruth yrittää syödä leipänsä hitaasti ja jättää sen mukana tulleet sipsit sivuun. (s. 99, Onkohan tässä käännöskukkanen ja pitäisi olla ranskalaiset?)

Hän -- on saavuttanut Katen suosion tarjoamalla tälle karkkeja isosta paperipussista. Ruthillekin olisi maistunut (he ehtivät vain pikaisesti syödä voileivät autossa), mutta hän ei halunnut vaikuttaa ahneelta. (s. 208)

Muiden ulkonäköön liittyvä kommentointi:

Nelsonille tulee mieleen tyttärien ystävät, nuo käsittämättömän laihat nuoret naiset -- Minne kaikki ne ylipainoiset finninaamanteinit oikein katosivat? Kun hän oli nuori, naapurikoulun tytöt eivät kyllä takuulla olleet lähellekään näin itsevarmoja ja viehättäviä. (s. 21)

Hän on ihan miellyttävän näköinen, mutta jotenkin väritön. Nelson ei ylläty kuullessaan, että hän on IT-konsultti. (s. 156)

Cassie on niin loistelias, että pistää silmään maalaismaisemassa Norfolkissa kuin gaselli kotieläinpuistossa. Mutta Nelsonin vaimo on myös erittäin kaunis, ja luottaahan hän tähän, eikö vain? (s. 256)

Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvä kommentointi:

"Ehkä saamme tänne vihdoinkin oikein poliisimiehen", Nelson oli sanonut -- "Oikean poliisin", Judy oli korjannut. (s. 28)

Nelson ajattelee usein, että Jo ei ole lainkaan niin viehättävä kuin kuvittelee olevansa. -- hän vaihtoi Tanyaan ("minulla on paljon homoseksuaaleja ystäviä") ja pärjäsi hiukan paremmin, koska Tanya on kunnianhimoinen eikä yleensä osaa lukea rivien välistä. (s. 29)

Ruth -- huomaa, että Quentinilla on vihkisormus, ja miettii, mahtaako tämä olla homo vai hetero. Quentin on jotenkin androgyynin oloinen.

"Vaimoni on täällä töissä."
Siinä on ainakin vastaus Ruthin pohdintoihin tämän seksuaalisesta suuntautumisesta. (s. 33 ja 192)

Judy ei edes tiedä. onko hän homo vai hetero. (s. 125)

Hän on komea poika -- Nelsonista tukka on kylläkin aavistuksen liian pitkä.

"Hei, Caleb", Clough sanoo. "Siisti junarata. Rakensitko sen itse?"
"En, vaan Evie", Caleb sanoo. "Hän tykkää junista."
"Mistä sinä tykkäät?" Clough kysyy. "Jalkapallostako?"
"En. Tykkään näyttelemisestä ja tanssista", Caleb sanoo. (s. 158-159)

Miltä Benedict Foster-Jones sinusta vaikutti?" Nelson kysyy.
"Vähän sellaiselta nykymieheltä", Clough sanoo. "Pitää sandaaleja, pyöräilee, syö luomuruokaa." (s. 160)

"Yritätkö sanoa, että minun pitää pysyä kotona lasten kanssa, koska olen nainen?" (s. 163)

Kun hän tuli kotiin, hän odotti näkevänsä Michellen keittiössä laittamassa ruokaa. Ruth sanoisi, että oletus on sovinistinen, mutta Nelson vakuuttaa itselleen, että ajattelee niin vain siksi, koska niin hänen elämässään on aina ollut. (s. 215)

Hän oli jopa ajatellut, että kun hän ja Petra menevät naimisiin ensi vuonna, he voisivat pitää kirkkohäät, ja naispuolinen pappi voisi vihkiä heidät. Mutta Petra ei ollut innostunut, eikä Tanya ole valmis antamaan kirkolle anteeksi vuosisatojen naisvihaa ja homofobiaa vain siksi, että tutustui naiseen, joka pitää kaulapantaa. (s. 299)
Nelson tajuaa, että nykyään hän on töissä yhtä naisvaltaisessa ilmapiirissä kuin kotonakin. Miehet ovat vähemmistössä silloinkin kun Clough on paikalla. Niin sulava ja metroseksuaalinen kuin Tim olikin, hän olisi tasapainottanut tilanteen. Nyt Nelson on kuitenkin mitä ilmeisemmin vähemmistössä. Ei se varsinaisesti haittaa. Hän pitää naisista. Mutta vähän sopeutumista tämä kuitenkin vaatii. (s. 327)

Ruth-Nelson-Michelle -kuviossa tapahtuu parikin kiinnostavaa käännettä, vaikka en kyllä ihan ymmärrä, mitä Ruth näkee misogynistisessä Nelsonissa, jota päihittävää miestä ei ole löytynyt, ja jonka mielestä pahinta ei ole stressaava työ tai rakkauselämän sotkut vaan - hui kauhistus - naispomo. Hän ei pitänyt edellisestäkään pomosta ja "mikä tahansa muutos on parempaan päin -- Kuinka väärässä hän olikaan!" Nelson myös "pitää kunnia-asianaan ehättää rikkomaan mahdollisimman monta liikennesääntöä". Oikein mallikansalainen meidän Nelsonimme.

"Olet ilmeisesti varsin läheisissä väleissä komisario Nelsonin kanssa."

"Olemme tehneet paljon töitä yhdessä", Ruth sanoo.

"Hän on kunnon mies", Jo sanoo. "Mutta hän ei vaikuta oikein tyytyväiseltä elämäänsä."

"Miksi hän ei olisi tyytyväinen?" Ruth sanoo tietoisena siitä, ettei kuulosta kovin neutraalilta. "Viehättävä vaimo, mukava perhe ja niin poispäin."

"Kaikki ei aina ole niin täydellistä kuin miltä näyttää", Jo sanoo. (s. 301-302)

Liisan lisäksi Hobittiin viitataan useita kertoja. Erästä hahmoa jopa kutsutaan Bilboksi, "mutta se tuskin on hänen oikea nimensä". Bilbo Reppuli on myös yhden teoksen lapsen kanin nimi. "Kolossa maan sisällä asui hobitti." Nelsonin kollega Clough on "mennyt -- syömään toisen aamiaisen" ja eräällä asunnottomalla miehellä kuvataan olevan "Gandalf-tyylinen tukka ja parta". Kirjailijalla (tai hänen kirjoittamallaan hahmolla) on käynyt pieni vahinko, kun puhutaan Sormusten herrasta. Kun oikaistaan keskustelukumppania, että kyseessä ei ole vain leffa vaan kirja - "tai oikeastaan kolme" - on trilogian ensimmäiseksi osaksi nimetty Hobitti, joka on ihan oma kirjansa.

"Me miehet aiheutamme maailmassa paljon ongelmia." (s. 54)

Käännöksessä oli muutamia erikoisia kohtia, kuten superrikkaiden ydinsotabunkkereiden kutsuminen pakohuoneiksi eikä esimerkiksi turvahuoneiksi (venäläiset oligarkit mainittiin myös, paljon on kyllä muuttunut kirjan lukemisen jälkeen) ja höpöheinä (en yhtään osaa arvata, mitä kannabiksen synonyymiä alkuteoksessa on käytetty). Tästä löytyy myös klassisia dekkarikliseitä, kuten puhelimesta loppuu akku tai se on äänettömällä väärään aikaan.

Ruth huomaa kiusaantuneena kyynelten kihoavan silmiin. Tämä on feministin painajainen, hän sanoo itselleen. Naisen valkoinen asu symboloi neitsyyttä, ja mies antaa hänet toisen miehen omaisuudeksi. (s. 341)

Tämä oli kokonaisuutena parempi kuin edellinen osa, Siniviittainen nainen. Sivut kääntyivät vaivattomasti ja olin henkisesti tiukasti mukana tarinan käänteissä, vaikka kuten edellä listasin, ei tämä aivan ongelmatonkaan ollut. Jatkan silti Ruthin matkassa, seuraavat kaksi osaa ovat jo lukupinossa tämän vuoden dekkariviikkoa varten. Seuraava lainaus on kaltaiseni velaihmisen todella vaikeaa ymmärtää.

Vastasyntyneen vauvan näkeminen oli niin ällistyttävän, pökerryttävän ilahduttavaa, että se näyttää pyyhkineen mennessään kaiken sitä edeltävän. Niinhän sen on pakko mennäkin, koska kuka muuten ikinä hankkisi lisää lapsia? (s. 136)

Arvosana:

Takakannesta:

Synkkä salaisuus syvällä maan uumenissa.

Lukijoiden rakastama Ruth Galloway joutuu syvälle kammottavien rituaalisurmien sotkuun. Viehättävä brittisarja yhdistelee rikoksia, ihmissuhteita ja arkeologiaa.

Norwichin alla risteilevistä vanhoista kaivoskäytävistä löydetään ihmisluita. Luut on haudattu vastikään – ja sitä ennen ne on keitetty. Samaan aikaan poliisi tutkii asunnottoman naisen katoamista. Naisen sanotaan painuneen maan alle – mutta onko se vain sanonta? Nykyään kaivoskäytävissä majailee asunnottomia, mutta niiden historiaan liittyy sekä rituaalisurmia että kannibalismia. Ruthin ja komisario Nelsonin on selvitettävä syvälle haudatut salaisuudet ennen kuin maa vaatii uuden uhrin.

Suomentanut: Anna Kangasmaa, 352 sivua, Tammi 2021

Alkuperäinen nimi: The Chalk Pit (2017)

Sarjassa ilmestyneet: