Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 12

  

Tervetuloa kirjabloggaajien joulukalenterin luukkuun 12! Eilen luukku avattiin Tuulevin lukubogissa ja huomenna kannattaa mennä Kirsin Book Clubin sivuille avaamaan luukku 13. Lista kaikista kalenteriin osallistuvista blogeista löytyy ensimmäisestä luukusta. 

  

Ihanaa joulua kaikille!

  

  

Liina Putkosen kirjoittama ja Nora Surojeginin kuvittama Monen mutkan tonttumatka on ensimmäinen osa Revontuulen ratsastajat -sarjasta ja se on kirjoitettu joulukalenterinkirjan muotoon - lukujen sijaan teos onkin jaettu 24 luukuksi. 

   

Päähenkilönä seurataan 11-vuotiasta Pyryä. Hänen vanhempansa riitelevät ja koulussa Manni-niminen poika on ottanut Pyryn silmätikukseen. Erään pelottavan illan aikana Pyry tutustuu Tuisku-nimiseen tyttöön, joka kertoo olevansa tonttulas, siis tonttuoppilas, ja että Pyryä tarvitaan tärkeään tehtävään. Kaksikon on autettava Mannia. Pyry oppii paljon uutta itsestään ja äitinsä menneisyydestä - tämä kun ei ole koskaan kertonut mitään esimerkiksi perheestään, koska hän on omien sanojensa mukaan orpo. 

   

Kun Pyry pysyi tarinassaan, vanhemmat muistuttivat, että 11-vuotiaalla on jo vastuu puheistaan. Noin iso lapsi ei voinut päästää suustaan ihan mitä tahansa mieleen tuli.

--

– Olet lukenut lapselle aivan liikaa kaiken maailman keksittyjä tarinoita. Senkin ajan olisi voinut käyttää johonkin järkevään, vaikka matematiikkaan! (s. 78-79)

  

Kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta, oli kirjan lukeminen minulle todella takkuisaa. Tuli aivan sellainen tunne, että nyt ajetaan Stigalla mäkeä alas jarrut pohjassa. Kirjaan tarttuminen tuntui suorittamiselta ja oli hyvin lähellä aiheuttaa lukujumin. Putkonen leikittelee kielellä, mutta ei osunut minun tikkatauluni napakymppiin. Sanavalinnat olivat usein haastavia aikuisenkaan ymmärtää, puhumattakaan teoksen varsinaisesta kohderyhmästä. 

  

Olen aina sitä mieltä, että kielellistä rikkautta ja monimuotoisuutta on hyvä viljellä lanussa, mutta tässä tuli tunne, että oltiin valittu kyllä erikoisuuden tavoittelu lukutaidon kehittämiseen sijaan. esim. ihmisen tössykkä, kiusimus, ok on lyhenne sanoista ollos kollos, ronttoset, huithamppi, vänkyttää, rönttäiset huppariteinit, tilpehöörin tönttiäiset, vöyrinä, ilon kikatuskakatusaalto, hepslaagi, hörsiä, ilontallaaja...

  

Jouluisuutta korostettiin liaallisuuksiin asti mm. nimissä. Tontotus on eläinhahmoinen tonttu, tontessori tonttuprofessori, Tasavallan pääkaupunki on Jojoululu ja muita mainittuja paikkoja olivat Vitivalla ja Ritiralla (kartta olisi ollut kiva). Myös tunnetaitojen opettaminen oli aivan liian alleviivaavaa, monet asiat olisi voinut käsitellä paljon hienovaraisemminkin. Tonttuakatemia, valoloitsu kirkastus maksimus, muistitaiat ja tonttujen suojasielu sekä villimieli toivat mieleen Tylypahkan ja suojeliukset. (Kirjailija itseasiassa kiittelee lopussa J.K. Rowlingia, mikä on vähintäänkin kyseenalaista näinä aikoina.)

  

– Se ping on se lisä, jota teillä ihmisillä ei ole. Joku kutsuu sitä taikuudeksi, joku ihmeeksi. Joku ei edes usko koko hommaan, koska sitä ei voi ihmismaailman puolella todistaa. (s. 62)

  

Kirja kaiken lisäksi alkoi ensi sivullaan paradoksaalisesti: väitetään samaan aikaan, että on marraskuun viimeinen ja joulukuun ensimmäinen sunnuntai. Manni kutsuu Pyryä pupupalloksi, mutta ensimmäisellä kerralla termi onkin kanipallo. Hieman tarkkuutta ja uudelleenlukua olisi siis tarvittu. Odotin Tammelta paljon korkeampaa tasoa kustannustoimittamisessa, etenkin kun lasten- ja nuortenkirjallisuutta julkaistaan jo valmiiksi aivan liian vähän. 

  

Toivon, että olen yksin näiden tunteiden kanssa ja muille (etenkin lapsilukijoille) tämä maistuu paremmin. Ihannemaailmassa haluaisin, että kaikki julkaistu kirjallisuus olisi timanttista jokaisesta lukijasta, mutta realistisesti joskus osuu kohdalle teos, joka ei vaan kolahda. Nora Surojeginin kuvitus oli kirjaan sopivaa kuin talven ihmemaa, ja etenkin pidin tekstin sekaan asetelluista pienistä kuvista. Jostakin syystä lapsihahmojen kasvot olivat kuitenkin todella pelkistettyjä verrattuna muiden hahmojen yksityiskohtaisempiin kasvoihin.

   

  

Arvosana:

         

Takakannesta:

Pelottavia kiusaajia pakenevan 11-vuotiaan Pyryn arki muuttuu hetkessä, kun hän saa rantakahvilassa eteensä erilaisen kermavaahtokaakaon. Pyry napsii juoman päälle ripotellut värilliset vaahtokarkit oikeassa järjestyksessä ja poksahtaa salaperäisen tonttulas Tuiskun luo. Yhdessä he hyppäävät revontuulen selkään ja ratsastavat suoraan Tonttujen tasavaltaan.
  
Pyry ja Tuisku päätyvät elämänsä hurjimpiin seikkailuihin, jotka vievät heidät pimeän Kalmakurun perukoille Hukkaholviin sekä petollisen kauniille Sirpalesuolle. Tonttujen tasavallassa on kamalia kolkkia, mutta myös niin ihania ihmeitä, ettei Pyry koskaan haluaisi palata takaisin huolien täyttämään ihmisarkeensa. Satavuotinen tietäjä Kuura Kukkanen paljastaa hänelle lopulta kaikkein suurimman salaisuuden, jonka myötä Pyryn koko perheen elämä mullistuu…
  
Koukuttava seikkailu tarjoaa lukemisen iloa sekä uskoa hyvän voittoon pahasta niin ihmisessä itsessään kuin monimutkaisessa maailmassammekin. Vauhdikkaan tarinan kautta käsitellään myös syvempiä teemoja: rohkeuden ja arkuuden tasapainoa, ystävyyttä ja sen vaatimaa työtä sekä keinoja kohdata vaikeita asioita kuten surua.

  

368 sivua, Tammi 2023

  

Kuvittanuut: Nora Surojegin 

  

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly

  

Samankaltaista luettavaa: Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot-sarja, Matt Haig: Poika nimeltä Joulu