Philip K. Dick: Oraakkelin kirja

"Paras että luet kirjan itse. Jos kuulet etukäteen, voi huvisi mennä pilalle."

   

  

Jo kuukauden ajan on blogini tilastoissa trendannut yksi haku ylitse muiden, Oraakkelin kirja. Blogiin on siis tultu tuolla haulla kymmeniä kertoja päivässä, mutta teoksesta en ole täällä koskaan kirjoitettanut. Ennen kuin nyt - olihan se pakko lukea kirja, jota noin paljon haetaan. Philip K. Dickin klassikko vaihtoehtohistoria on ollut kauan lukulistallani (aivan kuten Blade Runner - Palkkionmetsästäjäkin), etenkin koska sen pohjalta tehty tv-sarja The Man in the High Castle herätti kiinnostukseni. Kyseessä on siis fiktio siitä, millainen maailma voisi olla jos Japani ja Saksa olisivat voittaneet toisen maailmansodan. Romaani on voittanut Hugo-palkinnon 1963 ja suomennos Tähtivaeltaja-palkinnon 1993. 

  

"Siinä on tietysti paljon pelkkää mielikuvitusta, koska sen siis täytyy viihdyttää tai muuten ihmiset eivät lukisi." (s. 82)

  

Olin hyvin yllättynyt, kuinka erilainen tarina kirjassa ja sen filmatisoinnissa on. Eletään 1960-lukua ja Yhdysvaltojen länsirannikko kuuluu Japaniin ja itärannikko natsien Reichiin. Henkilöhahmot ovat molemmissa samat, mutta heidän roolinsa ovat hieman erilaiset. Kirjan näkökulmahenkilöt ovat keskenään tasa-arvoisia, mutta sarjaversioitaan ohuempia. Moniääninen kerronta tekee teoksesta hyvin sirpaloituneen, etenkin sen vuoksi, ettei ainakaan suomennoksessa ilmaista esimerkiksi tyhjällä rivillä kertojan vaihtumista, vaan hahmosta toiseen siirrytään aivan huomaamatta. Hahmot menivät tämän vuoksi helposti sekaisin. Runsas hahmojen määrä ja pyörittäminen on ilmeisesti tyypillistä Dickille, mitä en tiennyt ennen kuin sain tämän häneltä ensimmäisenä lukemani kirjan loppuun.

  

"Kirjaa ei pidä luokitella siksi että se on bestseller. Monet bestsellerit ovat hirveää roskaa." (s. 133-134)

  

Hahmogalleriasta löytyy eronnut pariskunta Juliana ja Frank Frink, joka tv-sarjassa on ainakin alussa edelleen naimisissa. Frank on juutalainen, joka on sukunimensä lisäksi muuttanut kasvonsa piirteet vähemmän juutalaisiksi. He asuvat Yhdysvaltojen japanilaisella puolella, San Fransicossa, joskin kirjassa Juliana on sittemmin muuttanut neutraalille vyöhykkeelle, Coloradon Canon Cityyn. Kirjan Juliana on persoonaltaan hyvin vaikeasti pidettävä, toisin kuin tv-sarjassa. Muita hahmoja ovat  mm. amerikkalainen antiikkikauppias, Robert Childan ja hänen korkea-arvoinen vakioasiakkaansa Nobusuke Tagomi, sillä jostain syystä japanilaiset arvostavat paljon americanan keräilyä. 

  

Hahmoilla ei juurikaan ole tarinan kaarta tai historiaa, vaan heidän arkeaan seurataan lyhyen aikaa. Olisin toivonut hahmoille hieman tyydyttävämmin kirjoitetun tarinan, ympäriinsä haahuilemisen sijaan tarkoituksenmukaisempaa ja juonta eteenpäin vievää kerrontaa. Dick on saattanut tavoitella tällaisella kerrontatyylillä elämän uskottavuutta ja tuokiokuvamaisuutta, mutta minua jäi häiritsemään, että hahmojen kohtalot jäivät kellumaan epävarmuuteen. Mitä seuraavaksi tapahtui? 

  

Hän vilkaisi virellään istuvaa tyttö. Luoja, ne lukevat yhden kirjan, hän ajatteli, ja pajattavat siitä loputtomiin. (s. 77)

   

Teoksessa on keskeisessä roolissa kaksi kirjaa, Heinäsirkat peittävät maan sekä itämaisen viisauden ja neuvojen kokoelma I ching eli muutosten kirja. Ensin mainittu on Oraakkelin kirjan tavoin vaihtoehtohistoriallinen romaani, joskin sen maailma on käsitykseni mukaan omamme kaltainen, eli Japani ja Saksa hävisivät toisessa maailmansodassa. Kielletyn heinäsirkka-kirjan sijaan tv-sarjassa on outoja sodanaikaisia filmejä, jotka näyttävät muita maailmoja. Muutosten kirja on puolestaan verrattavissa riimuilla tai Tarot-korteilla ennustamiseen: neuvoa kaipaava ihminen muotoilee kysymyksen oraakkelille, minkä jälkeen hän heittää kärsämönvarsia tai kolikoita ja tulkitsee vastauksen sitä, kuinka esineet asettautuvat. Muutamalla hahmolla on hyvin orjallinen tapa kysyä aivan kaikissa päätöksissä apua oraakkelilta, niin että koko homma alkaa muistuttaa Aku Ankassa ollutta höpsismin aatetta.

  

"Itse asiassa luen sitä juuri siksi, että se on kielletty." (s.107)

  

Reichin puoli Yhdysvaltoja on hyvin kirjassa pienemmässä roolissa kuin sarjassa ja emomaan tapahtumista kuullaan vain parin radiolähetyksen verran. Hitler on elossa molemmissa versiossa, mutta kirjassa hänestä ei tiedetä kuin että on ilmeisesti jossain hoitokodissa vanhuudenheikkona. Dickin alkuperäistarinassa saksalaiset ovat aloittaneet aurinkokunnan vallotuksen ja onkin harmi, ettei tätä puolta ollut tv-sarjassa (ainakaan en muista, että siitä olisi mainittu). "Oli kertakaikkiaan jotenkin humoristista kuvitella jäykkänikaiset, yrmeät saksalaiset marssimassa Marsin punaisella hiekalla, jota yksikään ihmisjalka ei ollut koskaan ennnen tallannut." (s. 14) Avaruusnatseista on tosin saatu suomalainen leffa, Iron Sky. raketeilla matkattiin myös maan päällä, samaan tapaan kuin edellisessä bloggauksessa käsitellyssä Aldous Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa. 

  

Vaikka elämä planeetaltamme tuhottaisiin, jossakin muualla varmasti on elämää, josta vielä emme tiedä. Mahdotonta, että meidän maailmamme olisi ainoa. Pakko on olla olemassa rivikaupalla toisia maailmoja, joita emme näe, jollakin alueella tai jossakin ulottuvuudessa, jonne aistimme eivät kerta kaikkiaan yllä. (s. 290)

  

Suomennoksessa oli todella paljon kirjoitusvirheitä: pieniä huolimattomuusvirheitä tuplapainalluksiaen ja rinnakkaiseen kirjaimeen lipsahtamisen muodossa. Ei siis mitään vakavaa, mutta tiheydessään huomiota herättävää. Muutamat sanavalinnat kalskahtiat korvaani hieman vanhahtavina, mm. "kirkkaalla päivännäöllä", "aamu kahdeksasta ruveten" ja "tien oheen". Suomalaisen painoksen kansikuva ei ole kaikkein ihastuttavin, mutta täällä todetaan, että kansi on oivaltava, koska ei käytä Yhdysvaltojen karttaa. Muutoin lukukokemus oli ihan miellytävä tai ainakin tekstiä luki nopeasti - ymmärtämisen kanssa ei voi sanoa samaa. Tällä kertaa tv-sarjan versio voittaa.

  

Sitaattikunniamaininnan saa: "Peikkojen ja luolien maa, kostea, ikipimeä. Jinin maailma. Ruumiiden, mädän ja lahon maailma. Sonnan. Kaiken kuolleen, joka painuu ja hajoaa mullaksi kerrostuen. Muutumaton demonien maailma, olemassa-ollut-aika." (s. 273)

   

Arvosana:

      

Takakannesta:

Miltä maailmamme näyttäisi jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet toisen maailmansodan?

  

Oraakkelin kirja on huikea näkymä 1960-luvun käänteisestä maailmanjärjestyksestä: Yhdysvallat on jaettu sodan voittajavaltioiden kesken, natsit ovat presidenttinsä Martin Bormannin johdolla kuivattaneet Välimeren viljelymaaksi ja tappaneet Afrikan alkuperäisväestön, rikkaat japanilaiset keräilijät ovat valmiita maksamaan omaisuuksia vanhojen amerikkalaisten purukumipakkausten keräilykuvista.

  

Philip K. Dickin (1928–1982) vaikutus nykypäivän tieteiskirjallisuuteen ja -elokuviin on ollut suuri – mm. elokuvat Blade Runner ja Total Recall perustuvat hänen alkuperäistarinoihinsa. Vuoden 1962 Hugo-palkinnon voittanut Oraakkelin kirja on monien mielestä hänen pääteoksensa.

    

Suomentanut: Matti Rosvall, 308 sivua, WSOY 1992
  

Alkuperäinen nimi: The Man in the High Castle (1962)

  

Muita lukukokemuksia: Taikakirjaimet, Matkalla tuntemattomaan, Essin kirjat ja herjat

  

Vaihtoehtohistoriallisia romaaneja: Robert Harris: Kolmannen valtakunnan salaisuus, Philip Roth: Salajuoni Amerikkaa vastaan, Len Deighton: SS Lontoo, Norman Spinrad: Rautainen unelma, David Madsen: U*S*S*A, Stephen King: 22.11.63

Lukupiirissä | Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

"Haluaisin mieluummin olla oma itseni - oma itseni ja inhottava.

En kukaan muu, olipa hän kuinka hauska tahansa."

   

   

Maaliskuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 47. Kirja, jossa vietetetään lomaa ulkomailla

    

Ihme, kumma!
Kuink’ ihania olennoita täällä nyt näenkään!
Kuink’ ihminen on kaunis!
Ah, uljas uusi maailma, joss’ ompi tuollaista kansaa!

~ Shakespeare: Myrsky

Aldous Huxleyn klassikko Uljas uusi maailma esittää kuvan maailmasta, joka on kyllä uusi, mutta ei ehkä ihan niin uljas, kuin Shakespearen runossa, josta teos lainaa nimensä. Huxleyn teos esittelee lukijalleen millainen on 2500-luvun Lontoo (a.F. 632), jossa tuhannet identtiset kaksosryhmät on kasvatettu ja aivopesty erilaisiin yhteiskuntaluokkiin, inhoamaan ja rakastamaan niitä asioita, joiden nähdään parhaiten edistävän kyseisen ryhmän työskentelyä ja kasvattavan kulutustottumuksia. Maailma, jossa itsenäistä ajattelua ei arvosteta ja jossa autotehtailija Ford on syrjäyttänyt jumalan ("Kaikista risteistä leikattiin yläosa, ja niin syntyi T.", s. 63) ja jonka ensimmäisen T-mallin valmistusvuosi (1908) on aloittanut uuden ajanlaskun.
   

Johtaa meidät luonnon pelkän orjallisen jäljittelemisen alueelta paljon mielenkiintoisempaan ihmimillisen kekseliäisyyden maailmaan. (s. 27)

 
Huxley on ollut osaltaan luomassa nykyisen science fictionin ja dystopioiden pohjaa yhdessä George Orwellin (Vuonna 1984, 1949) ja Ray Bradburyn (Fahrenheit 451, 1953) kanssa. Kaikki kolme teosta maalailevat kauhistuttavan tulevaisuuskuvan, joissa ihmisten vapautta rajoitetaan ja kulutustottumuksia ohjataan sen mukaan, miten kukin yhteiskunta haluaa. ”Onnen ja hyveen salaisuus on juuri siinä, että jokainen pitää siitä minkä on saanut tehtäväkseen.” (s. 30)

   

Huxleyn näkemys on näiden kolmen joukossa tieteellisin, sillä romaanin alku kuvaa hyvin tarkkaan, kuinka satapäiset keskenään identtiset kaksosten ryhmät valmistetaan ihmistehtaissa ja kuinka he luovat yhteiskunnan perustaa, johon kaikki hyvin toimivassa valtiossa nojaa. Huxleyn keskeisille henkilöille maailma on kuitenkin utopia, joka toimii täydellisesti, se on dystopiaa vain lukijan (sekä Johnin) näkökulmasta. Keskeisinä hahmoina seurataan Lenina Crowea ja Bernard Marxia, persoonatonta beeta-naista ja muista poikkeavaksi itsensä kokevaa alfa-miestä. "Jos olisin vapaa - enkä oloutuksen orjuuttama." (s. 100)

   

Teoksen maailmassa on mahdollista matkustaa raketilla Atlantin ylitse, käydä värähdystyhjiöhienrontakoneessa, pelata sähkömagneettista golfia ja napata pari grammaa somaa ja lähteä luvalliselle tripille. Vaatteita ei paikata vaan uusien vaatteiden ostaminen upotetaan jo lasten päähän hypnopedialla eli uniopetuksella. Yksi opetuksista, "Kaikki kuuluvat kaikille", on minusta varsin mielenkiintoinen, sillä ajan viettäminen vain yhden partnerin kanssa on epäilyttävää, hyviin käytöstapoihin kuuluu pitää useampaa kumppania, joita vaihdella eri päivinä. Jopa lasten kuuluu harrastaa "eroottista leikkiä".

  

Hissimies oli pieni apinamainen olento, yllään epsilon-miinus-semi-moronin musta pusero. (s. 69)

   

Huxleytä vaikuttaa kiinnostaneen enemmän tulevaisuuden ihmisten lammasmaisuus, tieteellinen pohjustus ja räikeät vastakohdat (moderni ja vanha, luonnollinen ja ihmisen valmistama, Lenina ja John), kuin niinkään juonellinen rakentaminen. Jopa vahvimmin persoonalliset hahmot, John, Mustafa Mond ja Helmholtz Watson tuntuvat ohuilta. Toki tähän kokemukseen vaikuttaa myös kirjan julkaisuajankohta ja se, kuinka romaanikerronta on muuttunut vuosien varrella. En pitäisi teoksen vahvuutena vahvaa tarinankerrontaa vaan pelottavaksi tarkoitetun tulevaisuuden visiota, jolle on pyritty luomaan tieteellisesti uskottava rakenne. Huxley ravistelee ihmisiä tajuamaan oman yhteiskuntansa rakenteita ja pyrkimään aktiivisesti teoksen kaltaisen maailman toteutumista vastaan.
   

Sanat voivat muistuttaa röntgensäteitä, jos niitä käyttää sopivasti: ne tunkeutuvat kaiken lävitse. Sinä luet ja sanat lävistävät sinut. (s. 80)

      

Voi Ford ja hänen hoppaheikkinsä. Petyin hieman teokseen. Sen eri osat olivat liian irrallisia, alkuun tykitetään tieteellistä kuvailua, josta ymmärtää vain pienen osan ja jäin kaipaamaan vahvempia hahmoja sekä koukuttavampaa juonta. Uskottavinta teoksessa on kulutusvelvollisuus, sillä pyöriihän maailma nytkin pitkälti helposti hajoavien, halpojen tuotteiden ympärillä (ks. dokumentti Hehkulamppuhuijaus) ja taidetta sekä kirjallisuutta pidetään turhuutena, mikä tuntuu olevan pitkälti esim. Suomen tämän hetken hallituksen kanta. Mutta hei, Uljaassa uudessa maailmassa ei ole ollenkaan työttömyyttä, tyytymättömyyttä, vanhuutta tai sairautta, mutta miten paljon tällaisen utopian saavuttaminen onkaan maksanut.

    

Kaikkein kiinnostavinta on retki ns. villien asuinalueelle, ainoaan paikkaan maailmassa, jossa lapset edelleen synnytetään ja yksilöllisyys on luvallista ja normaalia. No, jos ei oteta huomioon Islantia ja muita saaria, joille läheteään poikkeavat yksilöt, jotka ovat kehittäneet persoonallisuuden ja itsenäisiä ajatuksia. Teos herätti kysymyksen ihmisen ja koneen suhteesta: miksi tehtailtiin ihmisiä, eikö roboteilla olisi saatu parempia tuloksia? Robottihan olisi erehtymätön, manipuloimaton ja helposti korjattavissa, mutta toisaalta robotit eivät kuluttaisi vaatteita, viihdettä ja somaa.
 

Alempien kastien jäsenien ei voitu sallia tuhlata yhteisön aikaa kirjojen ääressä. Aina oli olemassa vaara, että he saattaisivat lukea jotakin, mikä kumoaisi ei-toivottavalla tavalla jonkin heihin oloutetuista heijastusliikkeistä. (s. 35)

    

Lopun ratkaisu yllätti ja tuntui hämmentävältä, Olisin kaivannut esimerkiksi koko yhteiskunnan murenemista, henkistä kasvua ja ihmisten havahtumista todellisuuteen ("Hänestä tuntui kuin ikkunaluukku olisi avattu, esirippu vedetty syrjään", s. 215), mutta näin ei käynyt. Hahmot jäivät niin irrallisiksi, että piti jatkuvasti tarkastaa, kuka oli milloinkin äänessä Lenina vai Fanny, Bernard, Helmholtz vai Mustafa. Johniin oli helppo samaistua, sillä hän oli lähimpänä sitä ihmistä, millainen itsekin olen - vapaa ajattelemaan ja lukemaan kirjoja. 

  

Sitaattikunniamaininnan saa: "Tuntuu kuin tekisi mieli hyväillä häntä. Tiedäthän. Niin kuin kissaa." (s. 58)

  

Arvosana:

  
Etulieppeestä:

Aldous Huxleyn vuonna 1932 ilmestynyt Uljas uusi maailma on George Orwellin Vuonna 1984 -teoksen ohella 1900-luvun tieteiskirjallisuuden kulmakiviä. Tieteen ja kulutusyhteiskunnan kehitys on pitänyt huolen siitä, että Huxleyn dystopia on yhä kutkuttavan ajankohtainen.

   

Romaani sijoittuu tasapainon vuoteen 632 jälkeen herramme Henry Fordin, aikaan jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset syntyvät koeputkissa, ja heti syntymästä heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin automatisoitua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaisia häiriöitä voi syntyä eikä liioin kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisikin heräämään, palauttaa onnelliseksi tekevä huume, soma, oitis tasapainon. Eräässä tämän maailman kolkassa on kuitenkin villi-ihmisten reservaatti, jossa elämäntaistelu, intohimo, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta...

    

Suomentanut: I.H. Orras, 261 sivua, Tammi 2012 (12. painos, 1. suomenkielinen painos 1944)
  

Alkuperäinen nimi: Brave New World (1932)

Muita lukukokemuksia: Lukuneuvoja, Maailman ääreen, Kujerruksia, Nenä kirjassa, Mustelumo, Kirjaurakka, Mitenköhän tässä kaikessa käy

      
Samantyylisiä kirjoja: George Orwell: Vuonna 1984, Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Maaliskuun luetut

Muutama maaliskuussa Instagramiin julkaisemani kirjakuva.

  

Kuukaudet kuluvat niin nopeaan. Ensimmäinen neljännes on jo tästäkin vuodesta takana. Kevät alkaa näyttäytyä vihdoin Oulussakin, aurinko paitaa kirkkaasti ja kadut sulavat. Tosin eivät riittävän nopeasti, sillä perjantaisella kirjastoreissulla liukastuin juuri ennen viimeistä askelta kirjaston ovelle. Onneksi ei käynyt kuinkaan. En malta odottaa pajunkissoja, leskenlehtiä, rentukoita ja muita keväänmerkkejä. Etelästä puhaltava tuuli on tosin jo anteliaasti tarjonnut ensimakua uuden vuosikerran siitepölystä. 

  

Maaliskuun loppua varjosti Lukutoukan kulttuuriblogin Kristan yllättävä menehtyminen. Hänen kirjarakkautensa on vuosien varrella ehtinyt koskettamaan niin monia lukijoita, bloggaajia, kirjailijoita ja muita kirja-alan ammattilaisia, että kestää kauan, että tuota tyhjiötä voimme edes kollektiivisesti täyttää, korvaamaan ei Kristan innokkuutta ja aktiivisuutta kuitenkaan kukaan pysty.  

  

Maaliskuussa luin kahdeksan kirjaa, 1962 sivua:

• Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa
• Alto Yukimura: Hopeasokerimestari ja musta keiju 2
• Kiera Cass: Ainoa
• Stephanie Garber: Caraval (bloggaus tulossa)
• Minna Canth: Työmiehen vaimo
• Elena Mady: Varjo (bloggaus tulossa)
• Kyoukorin: Ace – Musta vaeltaja
• Aldous Huxley: Uljas uusi maailma (bloggaus tulossa)

  

Parhaat hetket vietin Lohikäärmeen prinsessan uusintaluvun, Caravalin yöllisten seikkailujen ja Ainoan tunnevuoristoradan parissa. Pettymyksen tunteita aiheuttivat Varjo, joka ei tuntunut edistään kiehtovasti alkanutta nuorten sarjaa halutulla tavalla ja Uljas uusi maailma, joka vahvasta maailman rakennuksestaan huolimatta jätti kaipaamaan kiinnostavampia hahmoja ja juonta. 

  

Ehdin aloittamaan Erika Vikin kiehtovan esikoisen Hän sanoi nimekseen Aleia, mutta suurin osa ihastuttavan paksua teosta jää luettavaksi huhtikuulle. 

  

Huhtikuun lukulistalla ovat nämäkin:

• Philip K. Dick: Oraakkelin kirja
• Briitta Hepo-Oja: Hylättyjen lasten kaupunki
• Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
• Beth Lewis: Suden tie
• Alan Moore: Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga
• Varjoisilta kujilta (toim. Shimo Suntila & Christine Thorel)
• Jules Verne: Matka maan keskipisteeseen (huhtikuun lukupiirikirja)

Kiera Cass: Ainoa (Valinta #3)

"Painauduin Maxonin syliin ja halasin häntä tiukasti.

Maailmassa ei ollut mitään paikkaa, missä olisin mieluummin ollut."

   

   

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa:  Helmet 2017: 38. Kirjassa mennään naimisiin

   

Kiera Cassin Valinta-sarjaa on suomennettu nopeassa tahdissa. Ihastuin teosten kuvaamaan maailmaan, vaikka päähenkilön päättämättömyys kahden pojan välillä ärsyttikin. Ainoassa America on viimein tehnyt päätöksensä. Hän rakastaa Maxonia, mutta haluaa samalla pysyä Aspenin kanssa ystävänä. Hän ei kuitenkaan osaa kertoa prinssille tunteistaaan, vaan äksyilee tyhmistä asioista ja odottaa täydellistä hetkeä avata suunsa. 

  

Olin tiennyt jo viikkoja ja silti olin pitänyt tunteeni itselläni. Minun oli toimitava oikein ja kerrottava hänelle. Minun piti myös päästää irti Aspenista. (s. 254)

  

Koskaan ei kannata jäädä odottamaan huomiseen, vaan läheisilleen on kerrottava heti ja usein, että nämä ovat tärkeitä. Tämän muistutuksen sain, kun Lukutoukan kulttuuriblogin Krista menehtyi sairaskohtaukseen maanantaina. Asiasta kertoi hänen äitinsä. Krista oli syntynyt kanssani samana vuonna ja tuntuu, että 30-vuotiaana on ihan liian varhainen aika poistua. Ainoa on ensimmäinen kirjapostaukseni maailmassa, jossa on Kristan mentävä aukko. Hän rakasti kirjallisuutta ja niinpä jatkan bloggaamista ja lukemista samaan tapaan kuin ennenkin, Kristan innokkuudesta voimaa ammentaen. Kuten joku totesi, toivottavasti siellä missä Krista nyt on, on loputtomat kirjahyllyt.

  

"Minä rakastan sinua. Minun olisi pitänyt sanoa se sinulle jo kauan sitten. Ehkä olisimme voineet välttää monet typerät virheet, jos olisin tehnyt niin." (s. 309-310)

  

Ja nyt takaisin kirjaan. Huh, millainen tunteiden vuoristorata tämä lukukemus olikaan. American puhumattomuuden aiheuttamaa turhautumista, kapinallisten hyökkäysten aiheuttamaa jännitystä, hengästyttävän suuria paljastuksia ja menetyksiä, sydäntä tykyttäviä kohtauksia American ja Maxonin välillä sekä muutama kohatus, joissa samastuin American kokemuksiin täysin, esim. "Minä hymyilin valmiina hänen keksimäänsä seikkailuun." (s. 83), koska mieheni tykkää seikkailuretkien laatimisesta.

   

Ovelta kuului koputus ja minä puhalsin tulitikun sammuksiin, ryntäsin sängylleni, otin käteeni kirjan ja levitin mekkoni helman kauniisti. Kyllä vain, Maxon, tältä minä aina näytän lukiessani. (s. 17)

  

Maxonin isä, kuningas, on kammottava hahmo, jolla ei ole lainkaan myötätuntoa ketään kohtaan. Hyvin kärjistetty, mutta silti uskottava, koska hänen kaltaisiaan johtajia on oikeasti olemassa. Kuninkaan ja American suhde on erittäin kiehtova. Kuningas pakottaa American tilanteisiin, joissa hänen tulisi käyttäytyä moraalista kompassiaan vastaan, koska laki ja tottumus sanelevat Valintaan osallistuvien tyttöjen tekoja. America ei kuitenkaan alistu, vaan toimii vaistonvaraisesti oikeaksi kokemallaan tavalla. Americalla on myös hieno Katniss-hetki: "Minä en ole mikään teidän pikku vallankumouksenne pelinappula." (s. 49) Se tiivistää hyvin nuoren protagonistin ajatusmaailman. 

  

Kansalla on oltava kuolaimet suussa ja silmälaput silmillä. Jos heidän askeliaan ei ohjaa, he saattavat kulkea harhaan, juosta päätä pahkaa itselleen vahingollisiin tilanteisiin. (s. 208)

Vaikka romaanisarjassa on ollutkin enemmän pukuloistoa kuin mm. Nälkäpelissä, on tässä kolmannessa teoksessa ollut toimintaakin. Esimerkiksi Ainoa alkaa kapinallisten hyökkäyksellä palatsiin ja America pohtii, kuinka paljon vartijoilta vaaditaan rohekeutta juosta kohti vaaraa, samalla kun kaikki muut pakenevat. Aihetta sivuten, yksi suosikkilauseeni teoksesta on "Älä huoli. Kaikilla parhailla on arpi." (s. 135), jota ehdin jo käyttämään yhden myöhemmin lukemani teoksen kohdalla. Se sopii myös kuvailemaan hienosti Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan Jamieta.

   

Vaikka pääsarja saakin tyydyttävän päätöksen, on Cass kirjoittanut sarjalle jatkoa American tyttären näkökulmasta. Neljäs teos, Perijätär ilmestyy syksyllä 2017. Kiitos Pen & Paper, kun suomennatte näitä niin tiheään tahtiin! 

Tämä ei ole tarina, jossa on onnellinen loppu.
Tämä on paljon enmmän. (s. 318)

  

Arvosana:

    
Takakannesta:

On tullut aika kruunata voittaja.

   

Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua – tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään – ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta.

 

Suomentanut: Laura Haavisto, 318 sivua, Pen & Paper 2017

    

Alkuperäinen nimi: The One (2014)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Todella vaiheessa, 50 shades of books, Himekamin kirjoja, Unelmien aika, Musteella ja hopealla, Kirjataivas

     

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia

Sarjassa ilmestynyt:

1. Valinta (2016)
2. Eliitti (2016)
3. Ainoa (2017)
4. Perijätär ( tulossa syksyllä 2017)
5. The Crown (2016)

Kyoukorin: Ace – Musta vaeltaja

"Meille kulkukissoille tärkeimmät asiat ovat ylpeä vapaus 
ja vahva tahto, joka ei alistu kellekään!"

   

   

Arvostelukappale

   

Pitkästä aikaa uutta kissamangaa! Huomasin, että Sangatsu Manga on julkaisemassa Kyoukorinin neliosaisen Ace – Musta vaeltaja -sarjan vasta muutamaa päivää ennen sen ensimmäisen osan ilmestymistä eli viime viikon perjantaita 17.3. Tokihan siihen piti siis kissaihmisenä tutustua. 

  

   

Musta Ace kissa on katujen kasvatti ja vahvatahtoinen kulkuri. Acen elämä ei ole helppoa, vaan se joutuu usein taisteluihin ja onnettomuuksiin. Se ei pidä ihmisistä huonojen kokemustensa takia, mutta tapaa vaelluksillaan myös ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan kulkukissojakin pyyteettömästi. Niinpä Ace välillä joutuu nielemään ylpeytensä ja hyväksymään ihmisen läheisyyden. 

  

Ace on piirretty ilmeikkäästi ja välissä sen elekieli saa pelkistetymmän viivan, etenkin kun se hämmentyy tai protestoi kovaäänisesti. Aivan jokaisessa ruudussa ei ole kissamaista eleganssia ole kuitenkaan saavutettu ja olisinkin toivonut hieman viimeistellympää piirrosjälkeä. Onneksi tarinat paikkaavat taiteen pieniä puutteita. 

  

Pokkari koostuu kahdeksasta lyhyttarinasta, tai niin kuin sisällysluettelo ilmoittaa kohtalon sanelemista kohtaamisista. Ace on taistelujen arpeuttama ja sen nimi tunnetaan kaikkialla, missä se kulkeekaan. Vaikka mangalla ei varsinaista ikärajaa ollekaan, herkimmät kissaihmiset saattavat kokea muutamat kohtaukset ahdistavina tai surullisina. 

  

Suosittelen tutustumaan tähän nopealukuiseen teokseen, vaikkei se olekaan samalla tapaa söpö kissamanga kuin Neiti Koume, tiikeriraita tai Chi's Sweet Home (josta muuten luin viimein kolme viimeistä osaa 10-12 ja pakko todeta, että itkin useaan otteeseen).  

  

Toinen osa ilmestyy 12.5.2017

  

Takakannesta:

Ace-kissa on kovapintainen katujen kasvatti, joka vaeltaa pitkin maita ja mantuja, seikkailusta toiseen. Matkoillaan Ace kohtaa kaikenlaista väkeä, sekä lajitovereitaan että ihmisiä. Jälkimmäisiä kohtaan se tuntee tervettä epäluuloisuutta, sillä ihmisiin luottavalle käy joskus karvaasti... Mutta ystävyys ei tunne rajoja!

    

Ikäsuositus: Kaikenikäisille

  
Suomentanut: Suvi Mäkelä, 205 sivua, Sangatsu Manga 2017

   

Alkuperäinen nimi: Kuro Neko Ace (2011)